torstai 9. helmikuuta 2017

Kynsienhoitotuote josta en ikinä luopuisi

Mun kynnet on suoraan sanottuna paskassa kunnossa. En ymmärrä miten tässä näin kävi. Tuntui että nämä ihan yhtäkkiä romahtivat! Syksyllä jätin Trind Nail Repairin pois ja otin käyttöön Essien Millionailsin joka minusta toimi alussa hyvin. Liuskoittumat pysyivät poissa ja se muutenkin tuntui kaikinpuolin hyvältä aluslakalta.

kynsiöljy

Mutta nyt kynsien tilanne on tämä. Vasemmassa kädessä keskisormi on pahana, reunassa on liuskoittumaa jota yritän parantaa ja kasvattaa pois.

CND Rescue Rxx

Oikea käsi on pahempi. Oikeastaan pikkurilli on ainut joka ei liuskoitu. Nimettömässä liuskoittumaa on reunassa, samaten etusormessa hieman enemmän. Mutta keskisormi. Aivan hirveä! Liuskoittunut koko matkalta ja kynsilevy tuntuu olevan ihan irti.

kynsien liuskoittuminen

Näihin kuviin v*'ttuuntuneena aloitin Rescue RXx kuurin. Jos et ole kuullut tästä CND:n ihmetuotteesta, kannattaa lukea aiempi postaukseni.
Aloin käyttämään tätä kahdesti päivässä. Koska kynteni ovat koko ajan lakatut, tiputin tätä tipan kynnen alapuolelle. Se pääsee vaikuttamaan sieltäkin kun kynsissä on pituutta. Kynsinauhoille en tätä hiero koska huomasin että tämä kovettaa myös kynsien reunat ja sormenpäät jotka menevät helposti ruman näköisiksi.

Jos kynsissä ei ollut lakkaa, silloin laitoin tätä kynnelle ja hieroin. Kun olin käyttänyt tätä viikon, pahimmat liuskoittumat alkoivat parantua. Sain viilattua ne taikaviilalla tasaisiksi. Heti aluslakkaa kunnolla päälle koska ilman lakkaa liuskoittuma alkaa repsottaa ja kierre on valmis.

Puolentoista viikon kieppeillä kynsistä huomasi selvästi miten kynsilevyt ovat liimaantuneet takaisin yhteen ja kynsien yleisilme oli terveempi. Sain viilattua kynsiä lyhyemmäksi omaan muotoonsa. Kynsissä ei sormella sivellessä tunnu epätasaisuutta ja kynsilevyt ovat korjaantuneet. Keratiini ja jojobaöljy yhdessä manteliöljyn kanssa liimaa kynsilevyjä yhteen ja korjaa vaurioitunutta kynttä. Kynnen parantunut osa on valkea ja huono kohta alkaa häivyttyä pois. Näitä kuvia en muuten ole muokannut mitenkään, kaikki karvat ja kököt ovat todisteina ;)

Edelleenkään en ole käyttänyt Rescueta ohjeen mukaan eli paljaalle kynnelle. Sitä voi hyvin käyttää kynsien ollessa lakattuina, tottakai se toimii myös kynnen kärjen alapuolelle laitettuna. Käytin kynsillä myös öljyä, aluslakkana vaihdelleen Essie Millionails ja Faby Power. 

CND Rescue Rxx kokemuksia

Kun kynnet ovat terveemmät eikä kärjissä ole liuskoittumaa, myös lakat pysyvät paremmin eivätkä lohkeile kärjistä. Jos olisin kulkenut ilman lakkaa Rescue kuurin ajan, kynnet olisivat kolahtaneet johonkin ja katkenneet. Avain kauniisiin kynsiin on myös lakkaaminen, kynsilakka kun suojaa kynttä.

apu liuskoittuviin kynsiin

CND Rescue RXx on kyllä mahtava hoitotuote joka ihan tosissaan toimii. Kun tämä pullo loppuu, ostan heti uuden. Hinta ei ole este ja mullahan tämä pullo on kestänyt jo toukokuusta 2015. On kuulkaa pelastanut monet kynsihaaverit ja pitänyt tämän bloggarin kynnet kauniina!

Onko teillä kokemuksia tästä ihmetuotteesta?

CND Rescue RXx saatu blogin kautta. Tuotetta voi ostaa CesarsShopista tai eleveniltä

Postaus sisältää mainoslinkin. 

18 kommenttia:

  1. Itsellä ei valitettavasti tästäkään CND:n tuotteesta ollut mitään apua liuskottumiin.
    Pahin on myös keskisormi ja siinä kynsi nytkin niin lyhyt, ettei edes sinne alapuolelle voi laittaa mitään hoitavaa tuotetta. :/ Tätä on jatkunut jo vuosia, joten en usko enää minkään tuotteen tehoon. Koko kynsi pitäisi nyppäistä irti ja tilalle kasvaisi uusi, terve. Juuei. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millaistahan olisi aloittaa ihan tyhjästä? Kynnet lyhyeksi ja hoitaisi vaan...söisi jotain biotiinia. Pientä ajatuksella leikittelyä.
      Onneks mulla auttaa tämä sekä Nail Repair, muutenhan en kynsiblogia pitäisi ;)

      Poista
  2. Ei ole, mutta olen kyllä miettinyt tämän ostamista. Mulla ei kanssa pikkurilli tai peukalo liuskoitu ollenkaan, luulen, että noi keskimmäiset sormet ottaa touhutessa enemmän ja osumaa ja siksi liukoittuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme että mulla edes pysyy pitkät kynnet, sen verran kuitenkin tulee touhuttua päivässä :)

      Poista
  3. Tää on ihan huippu! Oon käyttänyt nyt pari viikkoa päivittäin 2 kertaa, joitain päivinä 3kin. En ole lakannut kynsiä tänä aikana, ja ihme kyllä kynnet kestävät. Aiemmin ne olisivat liuskottuneet ja murentuneet pois, mutta nyt on toivoa saada niihin jopa vähän mittaa. Toki mun kynnet on aika lyhyet ja pyöreän malliset. Ne ei niin helposti napsu kuin tuo sinun malli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa!! Tämä malli napsuu helposti terävästä reunasta, siitä huono kyllä. Ja ilman lakkaa ei voi yhtään olla, reunat on niin herkät napsahtelemaan...

      Poista
  4. Mulla alkoi kynnet liuskottua ehkä tuossa tammikuun loppupuolella. Minulla harvemmin tuota liuskottumista on ja nyt sitten ihan oikeen kunnolla. Minullakaan ei pikkusormen kynnet juuri liuskotu, mutta peukalot kyllä liuskottuu myös. En tiedä mistä tämä yhtäkkinen liuskottumisbuumi juontaa. Muistelen lukeneeni jostain, että esim. syömisten vaikutukset näkyy kynsissä kuukausien päästä (mikä onkin ihan loogista) ja olenkin yrittänyt muistella olenko ollut jotenkin huonolla syömisellä ennen joulua.

    Tosin mulla vaikuttaa selkeästi myös talvi kynsiin, kuivuvat ihan selvästi enemmän talvella ja koska ovat tosi kovat niin helpommin varmaan senkin takia sitten liuskottuvat. Niin ja napsuvat poikki jos pääsevät pitkiksi. Harmittaa kun en voi töissä käyttää kynsilakkaa, se varmasti suojaisi kynsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon että nämä pakkaset alkaa valitettavasti kaikkien kynsissä näkymään. Pitää vaan öljytä ja rasvata...syömisistä en osaa sanoa kun mulla on aina kesällä hyvät kynnet ja talvella huonot. Eli kesää odotellaan :)

      Poista
  5. Yhteistyötuote ja kehut. Tuolla perusteella en osta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan kannata ostaa sitten ikinä mitään jos tuolla asenteella olet liikkeellä :)

      Poista
  6. Minulla kokemuksena tuosta Essie Millionailsista kynnet olivat suht hyvässä kunnossa jo alkujaan, pientä liuskoittumista reunoista ja taipuisat muutenkin. Muutaman kerran käytön jälkeen huomattavasti parempi kynsi ei liuskoittumia ollenkaan ja jämäkämmät. Kas kummaa noin 4 viikon jälkeen, kynnet lohkeilivat keskeltä kynttä siis siitä mistä ovat ihossa kiinni. Kerkesin tuotetta käyttää vain neljä kertaa eli aluslakkana ja värit päälle ja viikon jälkeen uusitakierros. Nyt kasvattelen kynsiä niin kauan että saan nuo Essien tuhoamat pois. Aion kyllä kokeilla uudelleen josko nyt vaikka vain pariksi päiväksi kynnelle ja sitten jotain muuta aluslakkaa käyttäen. Tuote todellakin toimii, mutta minulle vain ehkä vähän liiankin tehokkaasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli vähän sama homma. Alussa se korjasi kaikki liuskoittumat ja kynnet olivat huisin hyvässä kunnossa. En tiedä oliko sitten talven kylmyys ja pakkaset mutta kynnet rupesivat liuskoittumaan ja kulmista napsui paloja. Olen käyttänyt sitä pois yhdessä toisen aluslakan kanssa eli kynttä vasten Trind Nail Repair ja sen päällä kerros Millionailsia. Kynnet on nyt paremmassa kunnossa. Käytän kanssa Rescueta ja Solar Oilia päivittäin :)

      Poista
    2. Se vielä tuossa Milloinailsissa ihmetyttää. Essien omien sivujen mukaan se olisi muka Formaldehyde vapaa, mutta ostamassani tuotepakkauksen incissä on "Formaldehyde resin". Juuri tästä syystä tuotteen ostin että sisältää Formaldehydiä. Vai onkohan euroopan markkinoilla sitten tuota järeämpää tavaraa :D

      Poista
    3. Voi niissä olla eroja. Minunkin Millionailsissa oli formaldehyde, siksi siihen ihastuinkin. Trind Nail Repairissa on myös Formaldehydeä joka tuntuu olevan hyvää liuskoittuville kynsille :)

      Poista
  7. Ei ole kokemusta, mutta olen kyllä vakavasti alkanut harkitsemaan tämän ostamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi kuin suositella jos kyntesi tuntuvat tätä tarvitsevan ;)

      Poista
  8. Ihan itse ole tätä ostanut ja täysin allekirjoitan kehusi. Lisäksi tämä tuoksuu minusta hyvältä eli on senkin puoleen miellyttävä käyttää.
    Luottotuote mullakin. Käytän yleensä viikonloppuisin kun olen nakukynsillä ja muutenkin huollan kynsinauhat ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu on tosiaan ihana ja tätä on melko siistiä käyttää puuvillahanskat kädessä. Minäkin taidan nakuilla tänään ja hoivailla Rescuella + Solar Oililla :)

      Poista

Kiitos kommentista <3