Hei! Otin taas käyttöön vanhan kunnon pisteytyksen ja kategoriat. Loppuneita on nimittäin aika työläs kirjoittaa ja ehkä näin helpotan urakkaa, kuvien ottamisen kannalta näin on helpompi :) kaipasin myös jotain vaihtelua ;)
Ihonhoito
Nivea MicellAIR Expert misellivesi
Suosikki miselliveteni. Ei vaan saa tältä kylältä että ostan isommista kaupoista kun eteen sattuu. Poistaa hyvin meikinrippeet eikä ärsytä silmiä. Sopivan kokoinen pullo, tähän ei ehdi kyllästyä ;) 5/5
Benton Aloe BHA Skin Toner*
Aloe veraa ja etananlimaa kosteuttamassa, salisyylihappoa kuorimassa ihoa. Kasvovesi pitää ihon kirkkaampana ja paremmassa kunnossa. Talvella kuivattaa mutta piti käyttää pois kun päiväys meni just umpeen. Alkuun tuntui ettei tämä vaikuta mutta hetken kun käytti, iho alkoi kirkastua ja säännöllisellä käytöllä pysyi siistinä. Ostaisin kyllä joskus uudelleen!! 5/5
Holika Holika 3 Seconds Starter
Ensinnäkin, tämä pullo on järkyttävä ja luulen tätä aina joksikin karvojenpoistoaineeksi. Toisekseen, pumppu oli huono ja jumitti koko ajan alas. Teki käyttökokemuksesta ärsyttävän. Mutta pullon sisältö on ihan kultaa joten annan pienet puutteet anteeksi. Riittoisa hoitoneste, kosteutti pintakuivuuden pois ja sopi meikin allekin. Tämä sisältää propyleeniglykolia joten aina varovaisesti käytän silmien lähettyvillä ja periaatteessa olisin halunnut ostaa propyleeniglykolista vapaan hoitonesteen, mutta mistä? Halpa hinta voitti kun tätä sai 7 euroon Elevenistä. Halusin kokeilla liftaavaa ja kosteuttavaa Collagen versiota vaihteeksi. 5/5
Erisan Rauhoittava puhdistusemulsio
Ei, ei, ei. En tykännyt. Jää niljakkaana iholle eikä pese meikkejä pois. Ehkä toimi kaksoispuhdistuksessa puhdistusgeelin jälkeen sillee että apuna käytti pesusientä tai -liinaa. Ilman niitä ei...yleensä en tykkää puhdistusemulsioista juuri tämän takia kun ne ovat niin tehottomia. 1/5
Cattier Clay Scrub*
Haaveilen siitä tilanteesta että voisin käyttää vaan muutamaa ihonhoitosarjaa. Että saisin käytettyä kaikki jemmat pois ja ostaa vaan sitä mikä sopii minulle. Cattier on luotettava sarja, ei sisällä mitään ylimääräistä mikä ei mulle sovi. Kohtuuhintaisia mutta myytäisipä näitä täällä! Tämä kuorinta oli hellä mutta tehokas. Ihanan tuntuinen ja pääsikin vuoden 10 parhaan tuotteen joukkoon. Suosittelen lämpimästä kuivalle, herkälle, couperosa iholle! 5/5
Eyenlip Salmon Oil Intensive Cream
Ihana kosteusvoide joka sopi päiväksi meikin alle, mutta kosteutti myös yöllä. Upea tuntu iholla, pehmeä ja kosteutettu. Ihoa ei kiristellyt ollenkaan tämän käytön aikana. Helposti 6/5 ja haluan ostaa tätä uudelleenkin!
de_Cure N Day1
Goodieboxissa tullut päivävoide. Sisälsi hyaluronihappoa, molekyyliteknologiaa ja PGA:n yhdistelmää. Ihan hyvä meikin alla, käytin yövoiteenakin pois. Ei mitenkään säväyttänyt mutta tulihan käytettyä pois. 2/5
Mizon Snail Repair Eye Cream
Kevyt ja kosteuttava koostumus. Kirveli kuitenkin silmiä niin harvakseltaan pystyin käyttämään, muuten kyllä erihyvä ja harmittaa ettei soveltunut minulle. Tuotteelle 4/5 allergiasta huolimatta.
Filorga Meso Mask
Ihoa heleyttävä ja ryppyjä silottava naamio. Tätä mulla on vielä isokin purkki. Tämän pitäisi uudistaa ja heleyttää ihoa, jättää iho elpyneeksi ja hehkeämmäksi. En huomannut mitään erityistä tätä käytettyäni mutta ehkä pitäisi käyttää säännöllisemmin sitten kun avaan ison purkin. Tämä on kuitenkin niin kallis ja hehkutettu tuote että pitää paneutua tähän enemmän. 3/5
Tony Moly Fresh To Go Mask
Oijoi kun nämä on ihania! Parhaita kangasnaamioita! Mielettömän raikkaita ja hedelmäisen tuoksuisia naamioita paksulla kankaalla ja runsaalla seerumilla. Nämä viilentävät ja kosteuttavat ihoa mielettömän hyvin. Pakkauskin on supernätti. 5/5
Innisfree My Real Squeeze Mask
En ole huomannut eroa eri makujen välillä, tämä oli broccoli. Olen muuten opetellut syömään parsa- ja kukkakaalia ja nykyään ne menee alas ongelmitta :) Innisfreen maskit on edullisia eBaystä isompana eränä ostettuna. Ohut kangas täynnä seerumia, hyvä istuvuus ja kosteuttaa hyvin. Lemppareita! Pitäisi vaan käyttää useammin mutta kun ei ennätä :/ tykkään itse käyttää naamiota mieluummin aamulla mutta aikaiset töihinlähdöt jne...5/5
Eyenlip Salmon Oil Sheet Mask
Eyenlipin maskit on hyviä ja halpoja. Istuvuus voisi olla vähän parempi mutta hoitavat hommansa hyvin. Kangas on aika paksua ja naamio tuntuu vähän raskaalta esim.verrattuna Innisfreehen. Mutta tulen kyllä ostamaan näitä lisää koska hinta on edullinen ja näitä saa aika helposti suomesta Prismoista. Lohiöljy naamio kosteutti ihoa hyvin mutta laitoin kyllä vielä voidetta perään, vaikka iho ei sitä tuntunut vaativan. 4/5
Simple Cleansing Facial Wipes
Näitä liinoja menee koko ajan, meikkituhrujen poistoon ja siveltimien putsailuun hyvät. Eivät kuivahda paketissa. Meikkejä en näillä poista mutta meikkausapureina päivittäin mukana. 5/5.
Yves Rocher Naturelle edt
Ihan kiva kukkaistuoksu mutta ei ihan mun juttu, en ostaisi uudelleen. 3/5
RefectoCil kulmaväri
Sinimusta sävy oli liian tumma ja värjäsi ihon. Muutaman päivän haalistuttuaan oli parempi, mutta joudun kestovärjäämään 2 kertaa viikossa jotta kulmissa pysyisi edes joku väri...ostin tätä lisää harmaassa sävyssä, muutoin tämä on ainut hyvä kestoväri. Merkille ( mutta ei sävylle ) 5/5.
Clinique Rinse-Off Eye Makeup Solvent
Yksi parhaita silmämeikinpoistoaineita. Tämän kanssa ei tarvinnut hangata meikkiä eikä ärsyttänyt silmiä, siitä iso plussa! 4/5
NCLA Polish Me Pretty Exfoliating Hand Scrub*
Ihana käsienkuorinta joka päätyi lopulta jaloille ;D käytin loppuun kuorintasukkien jälkeen jynssäämään pois loputkin riekaleet. Minusta kuitenkin tuntuu etten tarvitse erillistä kuorinta-ainetta käsille & jaloille kun meni vuosia käyttää tämäkin pois ;DD 3/5
Holika Holika kuorintasukat
Ostin nämä pari vuotta sitten :D nyt vasta "ehdin" käyttää...aiemman postaukseni Holika Holika kuorintasukista löydät tästä. Luin tuon vanhan postauksen ja sen mukaan sukkia on täytynyt pitää jalassa puolitoista tuntia. Nämä sukat ovat uudempaa mallia ja näitä pidetään 20-30 min. Itsellä olivat yli puoli tuntia, kävelin nämä jalassa ja yritin huljuttaa nestettä varpaisiin ja kantapäihin tasaisesti.
En tiedä oliko sukista hävinnyt teho vai kovettumia liikaa, mutta sukat eivät purreet kuten ennen. Kovettumat jäi vaikka ihonriekaleita lähti muualta. Mun on varmaan ostettava jotkut muut kuorintasukat mitkä nyt sattuisi jossain eteen, haluan kuoria jalat uudelleen kun ärsyttää nuo kovettumat. Holikat sukat on aiemmin olleet bestit joten nyt on hankala pisteyttää, tämän kokemuksen perusteella 2/5, en tiedä oliko sukista mennyt päiväys vai mikä..
Hiukset
KC Professional Color Mask Pearl*
Ihana naamio joka antaa helmenhohtoista sävyä vaaleisiin hiuksiin. Jos käytän tätä hopeashampoon jälkeen, vivahde on vaaleanpunaisempi, mutta jos jonkun normaalin shampoon niin sävy on sellainen hohtava. Ostan kyllä uudelleen jos pidän nyt tätä vaaleaa tukkaa. 5/5
Cutrin Chooz Anti-frizzer
Silottava kiiltovoide mikä tuli aikoja sitten LivBoxista. Käytin tätä ahkerasti mutta näinkin pieni pullo kestää mulla vuosia. Käytin tätä kuivaan tukkaan föönäyksen jälkeen silottamaan kiharaa ja latvaa. Kiva tuote, voisin ostaa lisää mutta epäilen ettei tätä enää valmisteta :D näin käy aina kaikissa mun lempi hiusjutuissa, niitä ei enää saa. Varmaan jonkun vastaavan hankin joskus kunhan kulutan loppuun loputtomia tukkatuote varastojani...lyhyissä hiuksissa on se huono puoli että kaikki tuotteet kestää vuosia! Paitsi hiuslakka ;) 4/5
Biozell Deep Cleansing Shampoo*
Biozellin syväpuhdistava shampoo on hyvä ja edullinen. Hoitaa hommansa moitteetta. 5/5
Schwarzkopf Got2B 2Sexy hiuslakka
Tätä tulee napattua kaupasta mukaan, ei tee hiuksista koppuroita ja pitää hyvin. Toistaiseksi olen mieltynyt tähän :) 4/5
Meikit
Maybelline Fit Me! kivipuuteri
Olipa hyvä puuteri! Plussaa hyvästä rasiasta jossa peili ja vippa. Jos ihmettelet miksi tämä on loppuneissa vaikka puuteria on vielä jäljellä, syy on se että nakkaan tämän laukkuun mukaan varapuuteriksi. Kuljetan usein näitä jämiä mukana niin ei haittaa jos rikkoontuu :) Ostaisin kyllä ehdottomasti uudelleen tarjouksesta, ei ole hinnalla pilattu kun Maybelline on usein -40% alennuksessa ;) 5/5
essence Longlasting Eye Pencil
Ruskea sävy oli mustaa helpompi, ei sotkeentunut yläluomeen päivän aikana. Käytin tätä siis ylärajauksissa. Levittyy ryppyiselle luomelle aavistuksen tökkien, mutta koska tämä on halpa ja helposti saatavilla, ostan tämän ruskean sävyn uusiksi. Tämä lupaa olla 18h kestävä ja waterproof mutta ei kestä hirmu hyvin silmien vuotamista. Ei anna myöskään "smudgettaa" eli sotkea rajausta siveltimellä. Muutoin kyllä mainio ja edullinen. 4/5
Physicians Formula Eyeliner*
Hyvä arkiliner, piirtää hyvin ja pysyy. Kun haluan tosi paksut kissat, turvaudun vanhaan suosikkiini NYX Ink Lineriin koska mielestäni sillä saa nopeammin paksua jälkeä. Tämäkin toimii kyllä kissoissa mutta tällä ei voi piirtää edestakas, mihin taas NYX kykenee ;) PF linerille kuitenkin pisteet paremmasta incistä. 4/5
IsaDora Hypoallergenic Mascara
Herkkien silmien mascara joka ei varise tai tuhri päivän aikana. Pieni kumipäinen harja toi ripsiin vähän volyymiä ja pituutta. Itse jäin kaipaamaan näyttävämpää lopputulosta, olisin ehkä tykännyt isommasta harjasta kun tuntui että ripsien ulkonurkka jäi aina vaisuksi. Arvostan kuitenkin sitä ettei tämä ärsyttänyt silmiä millään tavalla. IsaDoran ripsivärit on yleensäkin mun suosikkeja, hyvä hinta-laatusuhde ja osalla saa tosi näyttävän lopputuloksen. Incit kannattaa lukea koska osassa on propyleeniglykolia. Sori jos jotakuta ärsyttää tästä asiasta jankkaus, mutta tiedän että siellä on muitakin allergisia ja tuotesuosituksia kysellään jatkuvasti. Niin mun on sitten helppo antaa niitä loppuneissa ja asiat löytyy aina loppuneiden "arkistosta" ;) 3/5
NYX Control Freak Eyebrow Gel
Paras kokeilemani väritön kulmageeli. Pitää karvat kurissa. Voisin ostaa joskus uudelleen vaikka kulmageeli ei välttämätön jokapäivän tuote itselle olekaan. Seuraavaksi on kyllä Benecosin vuoro, saa nähdä mitä siitä pidän kun moni niin kehuu ;) 4/5
Paras kokeilemani väritön kulmageeli. Pitää karvat kurissa. Voisin ostaa joskus uudelleen vaikka kulmageeli ei välttämätön jokapäivän tuote itselle olekaan. Seuraavaksi on kyllä Benecosin vuoro, saa nähdä mitä siitä pidän kun moni niin kehuu ;) 4/5
Wet`n`Wild silmämeikinpohjustaja
Halpa ja hyvä, pitää silmämeikin paikoillaan yötämyöten. Ainut miinus tulee kuivakasta ja helposti luomeen tarraavasta koostumuksesta, se ei ole kiva juttu ikääntyvien, ruttuisten luomien kanssa. Pidän siis enemmän ohuemmasta pohjustajasta ( kuten Smashbox ) mutta voin kyllä ostaa tätä uudelleenkin jos haluan jonkun halvan ja sattuu vaan eteen. 4/5
Kynnet
Kynsiviiloja
Läjä vanhoja viiloja vaihtuu nyt uusiin. Nämä kaikki oli hyviä ja kestivät vuosikausia käytössä. Nyt ehkä vähän tylsyneet joten vaihdetaan uusiin. Tämä lasiviilakin on ajoilta jolloin Delush Polishit oli suosiossa ;D 5/5
Lumene 3in1 Kynsinauhavoide
Tästä tykkäsin! Kosteutti hyvin myös kynsiä, imeytyi nopeasti eikä jäänyt lähmäiseksi. Aika vanha, en tiedä millainen uusi versio tästä on mutta voisin ostaa :) ei mennyt pilalle vaikka oli vuosia auki kuten yleensä kynsinauhavoiteille tuppaa käymään. 4/5
Trind Nail Balsam
Hoitobalsami jota laitan ennen kynsien lakkaamista. Imeytyy äkkiä, kosteuttaa kynttä eikä vaikuta aluslakan pysyvyyteen, ei jää öljyiseksi/tahmaiseksi kynnelle. 5/5
Mavala Mava-strong
Aluksi tykkäsin tästä, tuntui auttavan kynsiin. Mutta sitten huomasin että kynsilakka pysyy tosi huonosti tämän päällä. Eikä tämä auttanut loppujen lopuksi kynsien liuskoittumiseen. Mavalan pikakuivattaja oli myös vähän samanlainen, lakat lohkeili tosi äkkiä sen kanssa. Mavalan kynsituotteet ei valitettavasti ihan lemppareita ole...1/5
Sellainen kasa tässä kuussa! Oliko joukossa jotain sun suosikkeja tai inhokkeja?