keskiviikko 29. tammikuuta 2025

Tammikuun kosmetiikkaostokset

Tässäpä taas kuukauden kosmetiikkahankinnat ;) joulun jälkeen onkin hyvät alennukset bongailla itselle jotain tai joululahjoja ensi vuodelle ;))

Kicksille tein kolme tilausta joulun seutuun, omia aleja/bonuksia ja joulukalenterin aleluukkuja sekä Kicksin alemyyntien ostokset. Alennuksillani ostin luottotuotteen MAC 38 ripsarin sekä Studio Fix irtopuuterin. Joulukalenterin 24 luukussa oli Cleanin tuoksu jonka tilasin melko sokkona. Tiedän että ne on kivoja, mitä nuuhkinut joskus olen ja jonkun pois käyttänytkin. Alemyynnit alkoivat joulun jälkeen joten ostin Molton Brown, ABH ja Fenty lahjapakkauksia. Osa menee itselle, osa lahjoiksi. Nämä oli ihanat löydöt koska kerrankin olin liikkeellä heti alen alkaessa! Hummailut 90 e ( lahjapakkaukset ostin joululahjarahalla ).

Bearelin alesta katselin itselleni seerumia, mutta ei oikein ollut. Mulla nimittäin ei niitä jemmassa ole, voiteita kyllä mutta kyllä mä tarviisin seerumia. No niitä en löytänyt mutta kaikkea muuta kyllä halvalla, tilaus oli 45 e. Eye Patchit, sy-etanavoide ja hyvä Saemin essence ovat tarpeellisia....yllätyskassi kangasnaamioita ei ollut tarpeellinen tähän hetkeen mutta en voinut vastustaa ;) osa sisällöstä sujahtaa lahjoihin ;) paitsi että....tilauksesta puuttui sitten ne eye patchit ja sy-voide :((( oli tuo Mixsoon tilalla! Reklamoin asiasta ja yllätyin suuresti kun sain puuttuvat tuotteet tilalle! Kerrankin hyvää asiakaspalvelua :) 

Tässä puuttuvat Bearelin tuotteet jotka sain siis myöhemmin, sekä Normalin pikku ostokset. Sain sellaisen Siemensin kahvikoneen joka jauhaa pavuista. Halusin makusiirappia joten sitä piti hakea Normalista. Ihan sikana jengiä perjantai-iltapäivänä, meinasi mennä hermot! Nopeasti kävelin sen läpi, siis se konsepti on niin ärsyttävä tuuppia menemään ihmisten keskellä kun luonnollisesti ihmiset jää töröttämään ja katselemaan eteen :)) ja kun oli avonainen laukku niin pelotti että joku varastaa siitä jotain, siksi en tykkää tungoksesta. No jokatapauksessa perus ostokset sieltä mukaan, nämä 18 e. Kangasnaamioita, hiusnaamiota ja eye patcheja, tykkään kun Normalissa vaihtuu valikoima aika usein niin aina innostuu jostain uudesta. Hyvä ja huono asia :))

S-Marketista nappasin mukaan Carmexia jota ilman en voi olla. Otin testiin myös hypetetyn L`orealin hoitoaineen. Kicksille tein tilauksen Cleanin ollessa -25%, bonuskuponkia käytin tuohon myös...halusin siis Citrus Fig tuoksun jota olen miettinyt pitkään. Tuoksulle jäi hintaa 41 e. 

Kävin uuden vuoden seutuun Tokmannilla hamstraamassa ale joululahjapaperia ja paketointitarvikkeita. Tottakai myös pari suklaa rasiaa, fiksu kyllä ostaisi ne jouluaattona ja joulun jälkeen halvemmalla ;) jokatapauksessa hamstrasin myös lempi meikkipohjatuotteitani Catricelta, nämä ostokset 23 e. Ainakin HD:ta pitää ostaa lisää jemmaan, pelottaa että se lopetetaan koska sairaan hyvä mun iholle kesät talvet. Ja tuo Invisible on hyvä kun se ei kulu nenän varresta hirmu pahasti kun on lasit päässä. Peiteaine myös todella hyvä hintaansa nähden.

Hyödynsitkö sinä joulun jälkeiset alet? Oisko mitään hyviä kahviohjeita kahvikoneeseen, olen enemmän Latte -tyyppiä kuin tummien kahvien ystävä?


sunnuntai 26. tammikuuta 2025

Kotini vanhin esine ( Tammikuun haaste )

Taija-Tiian blogista bongasin haasteen joka on lähtöisin Kristiinalta. Innostuin heti että tässähän on nyt haaste jota voisin toteuttaa tänä vuonna ;) Tammikuussa esittelen siis kotini vanhimman esineen :) 

Melko selvää oli että se on joku huonekaluistani tai esineistä. Keräilen siis vanhoja tavaroita ja huonekaluja. Harmittaa edelleen kun sain kerran "sukulaismieheltä" vuosikerrat vanhoja Tekniikan maailmoita jostain 60-70-luvulta ja minä idiootti ne jollekin exälle antanut kun lähtenyt ovet paukkuen. 

Mietin mikä esine olisi vanhin kunnes keksin laittautuessani että mummoni vanhat sormukset. Tämä isoin jossa on 4 kiveä, on syntymäpäivälahja vuodelta 73. Jos näen kaiverruksen oikein. Äitini muistaisi nämä paremmin. En muista enää mitä kiviä nämä on, kysyin kyllä kultasepältä kun kävin pienennyttämässä nämä sormukset. Sormuksen leikkaus meni osittain kaiverruksien kohdalle ja pienestä tekstistä on vaikea saada selvää.

Kaksi ohuempaa sormusta ovat sitten vanhempia, ohut on kihlasormus mielestäni ilman kaiverruksia, ja paksumpi vihkisormus vuodelta -44. Eli sota-ajalta nämä ovat. Mitään suurta rahallista arvoa näillä ei ole, satasia mutta ei tuhansia. Tunnearvo on tietysti mittaamaton enkä käytä sormuksia joka päivä etteivät vain häviä. Toivon että nämä jäisivät perinnöksi veljeni tytöille. Itse arvostan näitä suuresti.

Kannattaa kurkata Kristiinan blogista joka kuukauden aihe ja mitä muut ovat tähän aiheeseen valinneet :) ensi kuukautta odotellessa :)

Mikä olisi sinun kotisi vanhin esine?

keskiviikko 22. tammikuuta 2025

Tammikuun kauneussuosikit

Moikka! Tänään esittelyssä alkuvuoden kauneussuosikkeja :)


------------


Ikilalo Long Weekend ripset
Ostin näitä ripsiä pari pakettia kokeiluun. Parasta näissä on se että nämä ovat valmiiksi leikattuja! Neljällä palalla teet koko ripsirivistön. 123 malli kaartuu juuri oikein raskaan luomipussin päälle, samalla tavalla kuin ripsienpidennykset. Nämä ripsitupsut olivatkin tähänastisista Ikilaloista helpoimmat asentaa. Minä ehkä taidan tykätä siitä että ripsitupsu on leveä eikä tarvitse koota pienistä palasista. 
Olen huomannut että jotkut aiemmat Ikilalot hiertävät silmissä ja ovat vaikeammat asentaa. Toki nämä on makuasioita ja varmasti nämä mallistot kehittyy kokoajan. 123 ei ole malliltaan lempparini, pidin enemmän tuuheammasta ja volyymiripsiä enemmän muistuttavasta 106 Mega Feathers mallista. Jos kuitenkin pidät "spiky" efektistä niin kokeile näitä. Ikilalon ripset kiinnitän Duon liimalla ja nämäkin pysyivät pidempään kuin sen luvatun 4 päivää. Duon liimaan ei jää kiinni rähmät ja peiteaine silmän alta kuten Ikilalon Sealeriin jäi, siksi sen käyttö tuntui ikävältä ja silmissä roskaiselta.


Coxir Black Snail Emulsion
Ikääntyvälle iholle suunniteltu kosteuttava ja kiinteyttävä emulsio. Olen tykännyt tälläisistä emulsioista kun ne ovat välisteppi essencen ja voiteen välillä. Ja kesällä tälläinen riittäisi mulle yksinään. Etanalima on mun lemppari ainesosa, tämä sisältää myös kollageenia ja adenosiinia. Nimi tulee mustista soijapavuista. Etanalima ei ole incissä kovinkaan korkealla joten jos haet todella kosteuttavaa, valitse tuo Cosrx. Olen joitakin Coxirin tuotteita kokeillut ja miellän sen edullisemmaksi sarjaksi jolla kuitenkin on ihan hyviä tuotteita :)

Cosrx Advanced Snail 96 Mucin Power Essence
Niin loistava ja monille teille takuulla tuttu tuote! Huikean määrän etanaseerumia sisältävä kosteuttava, ihanasti venyvä hoitoneste. Tämä auttaa melko nopeasti ihon pintakuivuuteen ja lisäksi tämän päälle imeytyy muut tuotteet tosi helposti. Kun tämä aiemmin mulla loppui, tuli heti ikävä. Ostin uuden jemmaan ja otin käyttöön nyt heti kun iho talvella alkoi tuntumaan kuivalta. Pintakuivuus hellitti n.puolessatoista viikossa eikä mattameikkivoidekaan tunnu ikävältä kasvoilla. Siitä tietää että tuote on loistava kun sitä pitää ostaa heti uusi. Loistava tuote, suosittelen kokeilemaan jos löytyy vielä joku joka ei ole tästä tuotteesta kuullut :) 


Olaplex No.4-P Bond Maintenance Purple Sampoo
Toivoin pukilta tätä shampoota ja sen verran kiltti olen ollut että sen sain ;) Näin nimittäin Instagramissa erään kollegan hiukset ja kysyin miten niistä on saatu tuon väriset. Vastaus oli Olaplex hopeashampoo joten halusin sitä myös itselle! Tämä on kyllä todella arvokas tuote mutta lupaa poistaa keltaiset vivahteet violetin pigmentin avulla. Jos hiuksissa on paljon muotoilutuotteita, pese ne ensin pois toisella shampoolla. Itse annan tämän vaikuttaa jopa 15 minuuttia ja tuloksena on upean kirkas ja viileä blondi! Jatkuvasti en uskalla tällä pestä koska tämäkin valitettavasti taittaa minulla siniseen, mutta kyllä tämä on hopeashampoiden aatelistoa jos haluat tukkaan kylmyyttä ;)

Paul Mitchell Awapuhi Moisture Mist
Syväkosteuttava suihke kuivalle tukalle. Aktivoi muotoilutuotteet uudestaan ja elvyttää kiharat tekemättä tukasta lähmäistä. Mun pitäis oikeasti olla kiitollinen mun luonnonkiharasta tukasta koska onhan se tietysti nätti. Ainut vaan että kun se on hankala käsitellä! Sen pitäisi pesun jälkeen antaa kuivua itsekseen auki eikä siihen saa missään nimessä koskea! Ehkä kertaalleen suihkutan kosteuttavaa suihketta ja hieman puristelen kiharoita. Se palkitsee upean kiharana tukkana. Tämän suihkeen ansiosta kihara tavallaan aktivoituu uudestaan eikä tukka ole raskaan tuntuinen. Hyviä suihkeita on vähän hankala löytää ja tämäkin oli kampaajalta poistuva tuote/sarja mutta uskoisin että löydän tätä netistä lisää.

Sellaiset suosikit tällä kertaa :) Oliko mukana sulle tuttuja tuotteita?

sunnuntai 19. tammikuuta 2025

Tammi-helmikuun käyttismeikit

Mulla aina obsessoituu tiettyyn merkkiin tai meikkityyliin. Nyt halusin kimallusta, Natasha Denonaa ja minulle sopivia värejä. Oli siis aika vaihtaa uudet käyttismeikit alkuvuodelle. On muuten hauska lukea läpi noita vanhoja meikkilaatikko -postauksia ja katsella mitä milloinkin haluaa käyttää. Meikkaan joka päivä Full Glam -meikin joten kyllä näitä käyttää ja parissa kuukaudessa ehtii jopa kyllästyä ;) siksi on aina kiva shoppailla omassa kaupassa!

Joskus hävettää kun käy vieraita ja kaikki nämä käyttismeikit on keittiön tasolla. Moni saattaa katsoa että on tuolla meikkejä, ja nämä tosiaan on vain käyttikset ;)

Primerina käytän nyt pääosin Laura Gellerin Hydrate primeria, oikein mainio kuivalle iholle. Grippaavat essence ja Catrice hengaavat mukana, käytän jos käytän. Meikkivoiteina edelleen vanhat tutut Catricelta, siis olenpas nyt hämmästyttävän hyvin jumittunut noihin! Uutena mukaan Smashboxin Studio Skin  Full Coverage, muistan että tässä oli jotain mistä en tykkää. Oliko liian tymäkkää talvi-iholle, testataan koska sävy on tosi vaalea.

Peiteaineet ABH ja Catrice. Neutraloijana Make Up Storen Cover All Mix ( huippu ) ja Maybellinen Anti-Age joka on ruennut tuntumaan liian vaalealta, jättääkö vähän harmaan lopputuloksen? Haluaisin käyttää sen pois että voin vaihtaa uuteen. Puuterit tutut OPV Beauty irtopuuteri, Estee Lauder meikkipuuteri, silmien alle Laura Mercier tai essence pinkki puuteri Harley Quinn kokoelmasta. Kysykää näistä sävyistä tai tuotteista enemmän jos joku mietityttää, en joka kerta jaksa kirjoittaa koko nimiä ja sävyä kun ne löytyy aiemmista postauksista ja jokainen näkee kuvista :))

Contour L.A.Girl Just Because, bronzer Iconic London. Light Bronze joka on hyvä vaalea mattabronzer. En käyttänyt montaakaan kertaa Natasha Denonan voidemaista poskipunaa joten siksi vielä tuo poskipuna/highlight duo mukaan. Poskipunat löytyvät myös BeautyActin Iconic -paletista. Korostuksiin Jeffree Starin Platinum Ice -paletti sekä MAC Perfect Topping Mineralize Skinfinish.

Primer silmämeikkiin joka päivä; Wet`n` Wild vanha Photo Focus + MAC Paint Pot Painterly. Kulmat Make Up Storen kulmapaletilla, ripsiin MAC Extended Play ja rajaukset essence tai Lorac musta kynä, tai Morphe Make It Bog nestemäinen liner.

Sitten lemppariosuus :) sormet syyhyää! Natasha Denona paletit Jubilee ja Ayana. Isoista Glam ja I Need A Nude. Viseartin Neutral Matte palettia en ole käyttänyt aikoihin joten otin sen esiin. Urban Decaylta Ultra Violet ja Stoned. 

Jeffreeltä Scorpio, Androgyny ja Beauty Killer. Huomasin muuten näitä käytellessä että näissä Jeffreen ensimmäisissä paleteissa alkaa pigmentti jo vähän hiipua. Mutta ehkä se on vaan käytettävyyden puolesta hyvä juttu, mutta jossain vaiheessa nämä joutaa eläkkeelle. Nämä on sairaan pigmenttisiä, siihen katsoen että nämä on hankittu 2017. Osa napeista näyttää pinnaltaan siltä että onko niihin koskettu, mutta on niitä käytetty :)

Sekä Jawbreaker, Blood Sugar ja Blood Lust.

Huulimeikeissä nudea...ABH kiillot Deep Taupe ja Guava. Lorac Supermodel , Jeffreen nestemäiset Gemini ja Jeffree`s Nude. Fenty Beauty Fussy Heat, essence Lion Sleeps Tonight, MAC Creme D`Nude ja Make Up Store Mocha Sorber. Rajauskynät ABH Deep Taupe, MAC Stone ja Subculture, essencet Soft Beige ja Cushion Talk. Meikki viimeistellään ToyFactoryn kosteuttavalla Superset suihkeella tai mattameikki Maybellinen Lasting Fixillä. 

Siinäpä ne, alkuvuoden meikit. Tuttuja tai kiinnostavia mukana?

keskiviikko 15. tammikuuta 2025

Projektin päätös - 24 loppuun vuonna 2024

Mukavaa alkuvuotta 2025! Tänään katsotaan miten sen projektin kanssa meni.

 

Jos haluat verestää muistoja mistä lähdettiin, lukaise tämä postaus :) toivottiin koostetta mitä lähti projektiin mukaan joten avaa sivu toiselle välilehdelle ja vertaa näihin jäljelle jääviin :) vaikka jotain jäi jäljelle niin onhan niissä kulumaa ihan reippaasti.

MAC Don´t Be Shy poskipuna ja Lightscapade korostustuote. Barbie -kokoelman poskipunan halusin pannuttaa, se ei ehkä hirmu kaukana ole. Sävy on tosi kaunis kylmä pinkki, sopii mulle erinomaisesti. Siksi olen jaksanut käyttää tätä koko vuoden! Lighscapaden halusin kuluttaa loppuun mutta ei! MAC meikit on niin riittoisia ja todellakin rahoilleen vastinetta, miettikää että olen käyttänyt tätä aktiivisesti pari vuotta. Eikä silti lopu :)) molemmat jäivät minulle aktiivikäyttöön projektin loputtua.

theBalm Bahama Mama bronzer ja L.A.Girl Just Because contour. Bahama Maman halusin pannuttaa mutta luovutin sen kanssa, myönnetään! Sävynä se on ihan liian lämmin mulle enkä nykyään tykkää siitä. Hurjan pigmenttinen ja riittoisa tuote. Sävy on nätti vaalea että sinällään en ihmettele miksi on kulttituote, mutta nyt talvella en varmasti halua käyttää lämmintä bronzeria. Tämä lähtee pois kokoelmastani. Just Becausen halusin käyttää loppuun mutta en ihan onnistunut. Tämä on tosi hyvä contoursävy, maksaa muutaman hassun euron ja kestää pitkään. Tämän käytän nyt alkuvuonna loppuun. 

Lisäksi halusin pannuttaa kaksi palettia; ABH Modern Renaissance ja ikivanha Urban Decayn Vice 3. Onnistuin molemmissa. Vicesta luovun koska sen napit ovat selkeästi vanhentuneet, pöllyävät ja ovat kuivia. Enkä halua käyttää noita tummempia ja murrettuja sävyjä. ABH:sta vannoin että sen heitän pois mutta raaskiiko tästä luopua ;) voisko sitä vielä joskus käyttää... mitä olette mieltä?

En aloita tätä projektia tälle vuodelle. Syystä etten jaksa enkä halua. En myöskään keksinyt mitään muuta projektia...mukava vaan käyttää tuotteita "ilman pakkoa". En ole pitkäjänteinen ihminen enkä jaksa esim merkitä ylös käyttökertoja tai keskittyä pannuttamaan jotain palettia. Niitä on mielenkiintoista seurata mutta valitettavasti täällä ei sellaiseen keskitytä :))

Miten onnistuin? Oletko sinä aloittanut jotain projekteja, jaksatko yleensäkin pannuttaa tuotteita?



sunnuntai 12. tammikuuta 2025

Lethal Cosmetics Spellcraft paletti

**Mainoslinkki

**Spellcraftista on toivottu postausta joten tänään sellainen luvassa. Vähän kesti testailu kun talvella on haasteellista saada otettua meikkikuvia. Jos ette olisi toivoneet tätä juttua, en tätä julkaisisi. Talvella ei yksinkertaisesti saa otettua hyviä meikkikuvia, vihaan näitä ja tekisi mieli painaa "delete" koko postaukselle :( melko varmasti teen tällä joskus uudet meikit ja poistan nämä :))

Kirjoissa ja kansissa oleva **Lethal Cosmetics Spellcraft paletti sisältää 15 luomivärisävyä mattakoostumusta, metallinhohtoa sekä multichromeja. Ihastuin palettiin Black Fridayn aikaan, se oli juuri saapunut ja alennuksessa. Olen kuolannut Lethalin paletteja ja halunnut jonkun toisenkin Nightflowerin lisäksi, mutta missään ei ollut sävyjä jotka olisi ihastuttaneet välittömästi.

Tämä vaikutti heti tosi ihanalta ja katselinkin useamman Youtube -videon ennen ostopäätöksen tekemistä. Paletti on kuitenkin aika tumma enkä tee pelkkiä tummia meikkejä, mutta kyllähän nuo metallisävyt vaan kiinnostivat. Ja tokihan ne on upeita! Osassa on eri värisiä microglittereitä, osa heijastaa valoa esim kameralla kuvatessa niin että swatchissa väri on violetti mutta kamerassa sininen. Ihan älyttömiä! 

Paletin värimaailma on punertava ja koin sen sopivan vihreille silmilleni. Väriasteita on sillä tavalla että saan varjostettua vaaleasta tummaan, mutta melko äkkiähän se menee tummaksi ja paletilla on valitettavan helppo tehdä ylilyöntejä. En mieltäisi tätä aloittelijan paletiksi :/ itselläkin on hakemista että saan värit häivyttymään yhteen, häivyttyvyys ei ole yhtä helppoa kuin esim Huda Beautyn tai Natasha Denonan paleteissa. Lethalin mattavärit on vähän "tökkiviä" ja jämähtäviä eikä häivytys sävystä toiseen ole lastenleikkiä. Ja se tekee näin tummasta paletista hieman haastavan, etenkin kun liki kaikki metalli/chromesävyt on tummia. 

Minusta tuntui tosi mukavalta kun toivottiin juuri minun kuviani paletista :) kävin itsekin kurkkimassa Godiesin kuvia paletista ja onhan ne upeita, mutta kannattaa pitää mielessä että ne on käsiteltyjä kuvia ja paletin swatchit on vähän eri kuin minun swatchit. Kun mulle on merkitystä onko sävyt glitterisiä vai tasaisia chromesävyjä. Mulla menee glitter helposti luomivakoon kun taas tasainen sävy pysyy paremmin, siksi tykkäisin itse enempi sellaisesta. Nämä minun swatchit ei kovin myyviä ole mutta upeaa jälkeä tämä luomille tekee! Metalli/chromesävy kannattaa pyyhkäistä luomelle sivuttaissuunnassa, jos yrittää ylösalas liikkeellä niin nämä glitterin perkeleet on pitkin postia. Siihen olisin toivonut helpompaa käsiteltävyyttä, että sävyn saisi tasaisemmin luomelle. Mulla on pieni luomiala ja isot nakkisormet.

Luomella sävyt Hex ja Tarot. Varjostettu mattasävyillä Familiar ja Arcane, ulkonurkkaa tummennettu sävyllä Rune. Päivä oli pimeä ja parempaan ei pysty. Mutta olihan tää hei aikas upea meikki! Päivänvalossa ja kirkkaissa kampun valoissa meikki kimaltaa, mutta on tasaisemman näköinen vähän hämärässä päivänvalossa alemmassa kuvassa. Tuo sisänurkan Hex sävy on vihertävä, tai sellainen minttu-pinkki. Törkeen hieno. Olis ollu kiva jos paletissa olisi ollut enemmän näitä vaaleampia sävyjä.

Tämäkin meikki on ihan pska mutta silmät vuosi, tummempaan ei pystynyt enkä halunnut koska olin menossa kylään. Haluaisin kokeilla tällä paletilla tummempaa ja näyttävämpää mutta sitten kun on mahdollisuus siihen. Tässä meikissä luomella sävy Eldritch, varjostettu sävyillä Familiar, Summon ja Seance. Nuo glitter/multichromet on upeita napissa, osassa on sitä pientä glitteriä ja ne tosiaan vaihtavat väriä katselukulmasta riippuen. 

Tämän testailun perusteella jäin vähän valjuksi, ehkä kun ne Godiesin sivuilla olevat swatchit on niin photoshopattuja että olisi halunnut omaan meikkiin samanlaista lopputulosta. Itse en niin tykkää glitteristä vaan olisin halunnut enemmän tasaista lopputulosta. Koska moni sävy on niin tumma, meikeistä tulee helposti tunkkaisia tai sitten mä en vaan osaa. Olisin kaivannut muutamaa vaaleampaa tai kylmempää sävyä. Monissa paleteissa on juuri tämä ongelma että lämpimiä sävyjä kyllä löytyy mutta kylmät on niin harvassa. 

**Spellcraft maksaa 52,90 e. Vielä tämän päivän alessa 42 e! Godiesilla on usein aleja ja alekoodeja jaossa Instassa jos et vielä tee ostopäätöstä, tokihan siellä on kaikki muutkin Lethalin ja vaikkapa Moiran paletit alessa. Ja minun mainoslinkkejä saa aina käyttää ;) Kannattaa katsoa tubevideoita paletista ennen ostopäätöstä. Tämä oli aika hyvä ja todenmukainen video! Paletin tummia mattasävyjä en kokeillut rajauksiin koska luomivärillä tehty rajaus ei mulla pysy, vaan hankaa raskaaseen yläluomeen. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen ostokseeni, etenkin alehinnalla hankittuna. En malta odottaa että pääsen leikkimään sillä enemmän! Potentiaalia siinä on kunhan osaa käyttää.

Mitä mieltä paletista?


keskiviikko 8. tammikuuta 2025

Trooppista tuulahdusta Ziajalta - Coconut & Orange Vibes

Saatu ilmaistuote

Ennen joulua sain kivan pr-paketin Ziajalta. Ja nythän teitä varmasti naurattaa jos tiedätte minut, minä nimittäin inhoan Bounty patukoita ja kaikkea kookoksen makua. Mutta tuoksussa se menee, pieninä annoksina! Appelsiinia rakastan joten voisko nää olla kivoja kuitenkin? Ziajan tuotteissa on nimittäin hinta-laatusuhde kohdillaan ja saatavuus mukavan helppo; valikoidut Sokokset, sokos.fi sekä valikoidut kauneushoitola sekä kampaamot.

Coconut & Orange Vibes uutuus tuoksusarjassa on trooppiset tuoksut, ja kaikki tuotteethan ovat vegaaneja. Tuotteissa on jopa 98% luonnollinen koostumus ja ihana tuoksu tulee appelsiinin kukkaisvedestä sekä luomukookosöljystä. Itse en vastusta appelsiinin tuoksuista suihkugeeliä ja kasvovesisuihketta, molemmat ovat tosi turvallisia valintoja appelsiinin ystävälle. Suihke sopii meikin alle tai päälle tai ihan kasvoja kosteuttamaan. Coconut Body Scrub & Mousse on ihana! Tekisi mieli oikein kuopaista purkista kun tuoksuu niin hyvältä ja koostumus on pehmyttä, ei sellaista raapivan rakeista vaan kuohkeaa moussea. Ja tuoksu...se on ihana! 

Vihreät Coconut purkit hieman epäilyttivät ;) tykkäänkö mä kookoksesta iholla? Huulivoide on ihanaa talvella, voimainen koostumus tuntuu todella ravitsevalta ja tuoksu on kerrassaan huumaava! Vartalomousse on kevyen vaahtomaista ja kosteuttaa ihoa mielettömän hyvin. Ja tuoksut näissä on tosiaan on voimakkaat ja kookoksiset. Tuoksuherkän sarja tämä ei ole mutta jos pidät makeista tuoksuista etkä kavahda kookosta niin testaa nämä! Kookos kasvovoide mulla jää odottamaan kesää, tämän kerrotaan sopivan iholle 16-vuotiaasta lähtien joten luulen tämän olevan kevyenpuoleista, vaikka tästä sanotaan että sopii myös yönaamioksi. Tällä hetkellä kasvojen iho on vaan niin kuiva että luotan tuttuihin luottotuotteisiin ;) 

Appelsiini ja kookos, miltä kuulostaa? Joko olette bonganneet näitä uutuuksia?

sunnuntai 5. tammikuuta 2025

GODIES 24 Days of Christmask Advent Calendar

**Mainoslinkki

Vuosi sitten olisin halunnut tämän kalenterin mutta se oli ennättänyt loppua...nyt kun näin tämän myynnissä niin päätin ostaa samantien Black Friday tarjouksella! Kurkkasin toki sisällön etukäteen vaikka aika varmahan se oli, 24 luukkua ja jokaisessa joku sheet mask :) kalenteria myy **Godies. Kalenteria oli vielä BF:n jälkeen mutta kun kurkkasin joulukuun alkupäivillä, se oli loppunut.

Mielestäni kalenterin idea on ihan loistava! Siis jos näistä tykkää...ei mitään turhaa vaan pelkkää käyttiskamaa ja sheet mask varastot täydentyy kuin huomaamatta, ja tulee kokeiltua jotain uusiakin ;) en ollut aikaisemmin kuullut pelkkiä sheet maskeja sisältävästä kalenterista, onkohan sellaisia ollut saatavilla?

Kalenteri on neliskanttinen ja päädystä vedetään joka päivän "luukku". Mielestäni hyvä idea että en maksa mistään turhasta vaan tämä kalenteri on tosi simppeli ja toimiva. Ei vie liikaa tilaa pöydältä! En tiedä onko kalenterissa mitään luukkujärjestystä vaan vetelin vaan yhden naamion päivässä esiin. Naamioita tuli kivasti eri järjestyksessä eikä kokoajan samoja.

Kocostarin naamioita tuli paljon erilaisia; kasvoille, jaloille ja käsille. Pelkäsin hieman ensin että tulee vaan niitä slice naamioita joista en tykkää, mutta todella kiva että Kocostaria oli näinkin monipuolisesti ja mukana kalliimpia/parempia merkin maskeja. Myönnän että välillä vähän kyllästytti kun vaan Kocostaria useana päivänä putkeen, mutta voi olla vedin vain naamioita esiin sattumanvaraisesti niin näitä sattui tulemaan. Ja onneksi tosiaan nää kaikki oli sellaisia joita en ole kokeillut!

Kalenteri sisälsi monipuolisesti Tony Molyn maskeja joita on tosi kiva päästä kokeilemaan! Ostan niitä tosi harvoin koska ne ovat todella kalliita! Fresh To Go naamiot on ihania ja tuota mansikkaa en ole kokeillut. Myös Intense Care Snail hydrogeelinaamio on varmasti ihan superhyvä! Nämä oli minusta kalenterin parasta antia ;)

Scandy, Nobe, BeauuGreen ja LuLuLun edustivat muita merkkejä. Etenkin tuo LuLuLun naamiopakkaus oli ihana yllätys, siis siinähän on 7 naamiota enkä tosiaan ole merkkiä ennen kokeillut. Scandyn naamioita oli mukava saada pari erilaista!

Maksoin kalenterista 34,90 e ( normihinta 49,90 e ) joten jokaiselle naamiolle jäi hintaa 1,41 e. Ei paha. Hyvä hinta-laatusuhde alennuksella ostettuna. Kalenterin arvoa ei ollut ilmoitettu Godiesin sivuilla, mutta mitä nopsaan laskin Godiesin sivuilta, niin sain naamioita noin 128 e arvosta. Todella loistava kalenteri juuri minulle, olen ehdottomasti ensi vuonna kytiksellä BF aikoihin jos saisi tämän taas napattua itselleen ;) eikä olisi paha normaalilla hinnallakaan ostettuna. Ehkä ensi vuonna jätän sisällönkin kurkkaamatta jotta se olisi täysi yllätys minulle, tuntuu että uskaltaa luottaa siihen että hyvä se on!

Mitä mieltä tästä kalenterista? Tai hankitko kenties tätä viime tai tänä vuonna? Mikä kalenteri sulla oli, olitko tyytyväinen sisältöön?



keskiviikko 1. tammikuuta 2025

Joulukuun loppuneet tuotteet

Mukavaa vuoden 2025 ensimmäistä päivää! Tänään katselmus Joulukuun loppuneisiin tuotteisiin :) Tosi hyvin niitä kertyi, nyt huomaa että iho alkaa kuivua eikä kaikki tuotteet olleet ihan sopivia. Hieman kosteuttavampaa tarvitsee vaikkakaan mitään kovia pakkasia pitkäkestoisesti ei ole vielä ollut. Mutta ihonhoitoa kului ja oikeasti kohta on ruettava täyttämään varastoja, jos katsoin oikein niin esim seerumeita ei ole kuin yksi jemmassa! 

Ihonhoito

Cosrx Propolis Synergy Toner
Tästä propolis kasvovedestä tykkäsin vaikkakaan tämä ei sitten riittänytkään tähän vuodenaikaan. Aiemmin käyttämääni Huxleytä tuli ikävä :) tällä oli miellyttävä pyyhkiä kasvot aamuisin ja toihan se lisäkosteutusta ennen muita tuotteita. Alussa olin tästä aika innoissani mutta en varmaan osta toiste. Ainakin nyt tuntui että ihoni kaipasin enemmän mutta tämä olisi ollut parempi vaikka keväällä/syksyllä. Tämä kuitenkin tuntui rauhoittavan ihoa ja tykkäsin käyttää vanulapulla. Pullo hupeni todella äkkiä mutta eihän tämä kallis tuote ollutkaan. Testaisin sarjan muita tuotteita mieluusti enemmän. 3/5

Glowoasis Mildwed ph Balancing Moisture Milk Toner
Boxycharmissa saatu maitomainen kasvovesi oli ihana. Tosin lääräsin tämän parissa viikossa tyhjäksi, kosteustehoja olisi siis saanut olla enemmän. Tykkäsin maitomaisesta ihoa rauhoittavasta koostumuksesta, ylellisen tuntuisesta lasipullosta ja tunteesta että tätä ei uutta saa, käytä nautiskellen. En siis tätäkään uutta hankkisi mutta oli ihana kokeilla! 4/5

Chasin` Rabbits Magic Beauty Shroom Essence Patch
Tremalla -sientä sisältävät runsaassa nesteessä olevat hoitolaput. Näitä säilytin jääkaapissa ja pyyhin kasvot aamuisin tai taittelin silmien alle naamioksi. Tuli kuitenkin aika ikävä oikeita eye patcheja, ne kosteuttavat paremmin. Kyllä nämäkin käytti pois mutta en hankkisi toiste. Ihoni vaan kaipasi jotain enemmän ja silmänaluset tuntuu aamuisin kuivilta ilman oikeita eye patcheja. 3/5

Kate Somerville ExfoliKate Glow Moisturizer
Kosteuttaa kyllä todella hyvin ja tuntuu hieman kipristelevän iholla joten kuorii myös. En kuitenkaan pitänyt tämän tuoksusta, oli sellainen vähän pistävä. Käytin tämän kaulavoiteena, välillä kasvoilla. Hyvä että loppui nyt, kesti kyllä pitkään saada tyhjäksi...tuntuu että ei-niin suosikit aina kestää mutta hyvät loppuu hetkessä...2/5

Doctor Babor Power Serum Ampoules
Viikon tehokuuri ampulleina. Sisälsivät beetaglykaania, hyaluronihappoa ja mikrohopeaa. Kyllä tämä kuuri vaan teki ihmeitä, iho oli mielettömän pehmeä ja tasainen tälläisen ampullin jälkeen. Kuuri sopii kaikille ihotyypeille ja se mm.rauhoittaa ihoa, vähentää punoitusta, kosteuttaa jne jne. En nyt ostaisi tälläistä settiä mutta käytin mielelläni pois, jostain kalenterista tai boxista nämä on tulleet. 5/5

Earth Harbor Celestine Hydra-Plumping Peptide Serum 
Tämän piti olla hyaluronihappoa ja kasviuutteita sisältävä ihoa kosteuttava glow seerumi. Otin tämän nyt talvella käyttöön mutta olipas tämä kevyttä! Ihan liian kevyttä, ei riittänyt mulle alkuunkaan ja iho oli aivan kärsimyksessä tämän kanssa. Tämä hujahti parissa viikossa tyhjiin :DD on saatu Boxycharmissa eikä muutenkaan sellainen jota ostaisin. Imeytyi kyllä äkkiä ja toimi ongelmitta aamuin illoin, mutta aivan liian kevyttä...2/5

Studio Makeup Hyaluronic Acid Rejuvenating Serum
Kaksi loppunutta seerumia kertoo jotain ihon tarpeista :)) tämä ei tosin ollut ihan täynnä vaan Hyaluronic tekstin yläosaan ehkä. Käytin ihan parissa viikossa loppuun, mukavasti kosteuttava seerumi joka imeytyi nopeasti ja jota pystyi kerrostamaan. Tykkäsin! Mutta tuskinpa ostaisin uutta koska on tosi kallis tuote, Boxycharmissahan tämä on tullut. 5/5

Baylis & Harding Wild Fig & Pomegranate Fragranced Hand Cream
Kevyt käsivoide ihanalla tuoksulla. Kulki käsilaukussa mukana ja käytin aina töissä. Imeytyi äkkiä eikä kädet jääneet tahmeiksi. 3/5

Stay Well Charcoal Bubble Mask
Jestas että iho on raikas ja puhdistunut tämän jälkeen! Nämä kuplanaamiot on sitten ihania :) en muista yhtään mistä olen näitä ostanut mutta ostan taas lisää kun törmään ;) kaikkihan näistä ei tykkää mutta minusta nämä on hauskoja. Yksin kun asuu niin voi käyttää tälläisiä, miehen edessä en kehtaisi! 5/5

Nobe Oat Wonder Hydrating Sheet Mask
Noben naamioista tykkään tästä. Kosteuttaa ja kangas on miellyttävän ohutta. Täyttä hintaa en maksaisi enkä nyt heti ole ostamassa uutta, halvemmallakin saa yhtä hyviä maskeja. Mutta jos haluaisin antaa luksuslahjan niin siihen tämä olisi hyvä. 4/5

Mizon Joyful Time Snail Essence Mask
Kaikki etanajustkat on lemppareita kuten myös tämä naamio. Muutenkin nämä Mizonit on suosikkeja, hyvä kangas, istuu hyvin ja rauhoittaa ihoa. 5/5

Scandy Glow Game: Strong Brightening Sheet Mask
Ihana yllättäjä! Melko kallis hinnaltaan mutta jätti kasvoille todella upean glown! Onneksi sain kalenterista uuden tälläisen ;) persikkaista tuoksua en tässä havainnut mutta tosi hyvä naamio oli. Istui hyvin, älyttömän paljon nestettä, huomattavan upea hehku ja kosteutus kasvoille :) 5/5

Tony Moly Fresh To Go Avocado & Pineapple Sheet Mask
Ihana maitomainen sheet mask todella maukkaalla tuoksulla. Raaskin käyttää pois kun sain kalenterissa uusia tälläisiä ;) nämäkin on tosi kalliita, Godiesilla kpl-hinnaltaan 4,50 e, löytyy vähän edullisemmin muualta. Mulle se 3 e on yläraja edullisessa naamiossa, en mielellään maksa sen enempää ellei naamio ole todettu poikkeuksellisen hyväksi. Näitä kuitenkin pidetään hetki kasvoilla ja heitetään roskiin. 5/5

Depend Make-Up Removal Wipes
Peruskauraa loppuneissa. Edesmenneet Garnierit oli parhaita, nämä on vähän kuivakoita mutta ei nyt parempiakaan ole...Olen ostanut nämä kaikki meidän Cittarista niin eivät ole täyttäneet uusia hyllyyn :DD en ole siis saanut uusia hankittua!! 4/5

Rexona Anti-Perspirant Aloe Vera 
Tykkään tosi paljon tästä Rexonan uudistuneesta purkista! Hyvä tuoksut, pitää hikoilun kurissa eikä tuhri vaatteita.. Ja tän saa ylösalas kun alkaa loppumaan. Uusi jo käytössä ;) 5/5

Whamisa Eye Essence
Käytin tätä ennen peiteainetta kosteuttamaan ihoa. Siihen tämä oli oikein mainio koska geelimäisen tuntuinen koostumus imeytyi äkkiä, eikä rullannut meikin alla. Laitan toki aina aamuisin seerumin ja oikean sy-voiteen, mutta juuri ennen silmänalusten meikkaamista kevyempää voidetta lisää. Iho on niin kiristävän kuiva silmien alta enkä halua että rypyt korostuu :// joku vastaava pitäisi hankkia tilalle kun paksu voide ei tähän hommaan sovi. 5/5

Wild Science Juice Boost Brightening Serum
Joskus Glossyboxissa saatu öljyseerumi, ihan kiva kasvoilla mutta käytin pääosin meikkivoidesiveltimen pesuun ;) tämän pakkaus vähän vuoti niin se oli ärsyttävää, siksi "tuhlasin" sen pois. 3/5

Avant Persian Sunset Edp
Karamelli-kukkaistuoksu. Syvä, itämainen ja mystinen. Tuoksui hetken iholla mutta en enää haistanut sitten vaikka tämä tuntui aika voimakkaalta. En tiedä sitten onko 4 suihkausta liian vähän vai nenä vaan liian tukossa. Jokatapauksessa kiva käyttää pois mutta en ostaisi, en ihastunut. 2/5

Labello Original huulirasva
Perushyvä kosteuttaja, ostan uusiksi. 5/5

Hiukset

Four Reasons Toning Shampoo Pearl
Tosi hyvä! Tuo vaaleaan hiukseen vaaleanpunataittoista helmenhohtoa. Ei pinkkiä vaan helmiäistä! Todella ihana, haluan hankkia uusiksi. 5/5

Schwarzkopf Hair Gloss Shine Treatment Pearl
Tämä oli uusi testaus Prismasta. Siis ihan älyttömän pigmenttistä ja muistaakseni jopa samaa hintaluokkaa kuin Biozell. MUTTA vaikka tämäkin on Pearl, tämä on sinistä toisinkuin FR joka on violettia. Ja vaikka en anna tämän vaikuttaa kuin pari minsaa pikaisesti, lopputuloksena oli aina sinisyyttä imenyt tukka. Ei hirmu paha kun sitä saa häivyteltyä harmahtavaan mutta enhaluasinistätukkaa joten tämä loppu lähtee pois. Harmittaa mutta ei tähän onneksi älyttömästi jäänyt jäljelle. Ostan tästä sitä Silveriä ( jos on ) koska tosiaan tämä on niin pigmenttistä, ja tuotteessa ei siis vikaa vaan sävyssä ja mun vaaleassa tukassa jotka ei toimi yhteen. 3/5

Meikit & Kynnet

MAC  Extended Play Gigalash Black Mascara 
Luottoripsari. 38 ei sotkeennu ja tämä lähtee helposti lämpimällä vedellä pois. Ei tee älyttömän tuuheita tai näyttäviä ripsiä, sitä kaipaisin mutta kun tähän voi aina luottaa ja lähtee tosiaan helposti pois. Uusi jo käytössä. 5/5

essence Stay & Play Gel Eyeliner But First Espresso
Ruskea sävy rajauskynässä on mainio arkeen ja ihan näyttävä juhlaankin. Hyvä rajauskynä joka ei leviä ja pysyy iltaan asti, teen siis tällä kissarajaukset. Tätä ei saa teroitettua teräväksi mutta tätä pystyy käyttämään ottamalla siveltimellä. Ihan hyvä kynä siis ja hintaa pari hassua euroa! 4/5

Buxom Full-On Lip Cream White Russian
Mun suosikki nude huulikiilto. Kaunis kylmä vaaleanpunainen sävy. Viilentää mukavasti huulilla ja tuntuu kosteuttavalta, värisävykään ei kulu heti pois. Uusi jo hankittu täysikokoisena. 5/5

Ikilalo Lash Method Mega Feathers 106
MUN LEMPPARIT! Näillä saa niin jumalattoman tuuheat ja näyttävät ripset. Muhkeammat kuin muut kokeilemani mallit ja nämä sopii mun silmiin jotenkin tosi hyvin. Eivät hankaa tai tunnu ikäviltä, tuntuu että joissain malleissa ne tuntuu silmissä enemmän, tai sitten minusta vaan tuntuu siltä :)) ehkä kun näissä on leveämpi tuo ripsinauha niin asettuu mulle hyvin eikä tarvii niin montaa tupsua. Nyt kokeilen niitä uutuuksia Long Weekendejä mutta haluan myös ostaa näitä joskus lisää. 6/5

Miten uusi vuosi meni?