torstai 29. huhtikuuta 2021

Huhtikuun kosmetiikkaostokset

Huhtikuu oli minulle low buy -kuukausi. En ostanut paljon meikkejä tai näin ainakin huijasin itseäni. Aletaanpa laskea tarkemmin! Ripsihuolto, kulmien pigmentointi, Boxycharmin tilaus jossa tuli kaksi boxia samalle kuulle maksuun...niin kyllä sitä summaa alkaa kertyä! Pidinkin sitten muuten kukkaronnyörejä tiukalla ja kaikessa muussa harkitsin tarkkaan enkä tilaillut kovinkaan netistä ja kaupasta en ostellut turhuuksia. Tässä kuitenkin parit pikku ostokset.

Pyörin Tokmannilla ihonhoitohyllyillä ja sitten muistin että ai niin, on pitänyt katsella sitä Cosnature -sarjaa! Cosnature on edullinen saksalainen sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja ja alkujaan bongasin sen Karkkipäivä -blogista. Siis olen tiennyt sarjan olemassaolon mutta en ole siihen syventynyt, koska ainakin meidän Tokmannin ihonhoito- ja kosmetiikkahyllyt on todella sekavat, ja tuotteita on ripoteltu sinne tänne. Cosnaturesta osa oli "kyykkyhyllyssä" ja osa ihan toisessa hyllyssä silmien tasolla. 

Sarjalta ostin tyrniseerumin ja puhdistusgeelin. En muista tarkkaa hintaa mutta seerumi lienee n.6 e ja putsari alle. Seerumin inci oli silmiini hyvä ja putsari sisältää mm.kamomillaa ja suolavettä joten testaillaan! 

Kaveriltani ostin Too Facedin Lip Injection huulia pullistavia kiiltoja. Mulla on joskus ehkäpä blogini alkuajoilla ollut näitä ja tykkäsin tosi paljon! Kaikista kokeilemistani nämä oikeasti pullistavat huulia. Maksoin näistä 15 e posteineen ja ennenkuin joku älähtää kaiken maailman kulkutaudeista niin kaverilta uskalla ostaa käytettyjä meikkejä, näistäkin vaan yhtä oli testattu.

Muutamia sekalais-ostoksia. Kirpparilta avaamaton It Cosmetics irtopuuteri, XZ Teepuu shampoota koska mulla oikeesti loppuu kohta shampoot!! 14 e.

Kuulin että Make Up Store on mennyt konkurssiin, ja jotain tälläistä olen harimoinut koska MUS on joka paikassa alessa. Iski pieni paniikki ja oli pakko tilata parista paikasta kaikki suosikkituotteet jemmaan ;D Masai -varjostusväriä ei enää löytynyt ( voi kakka! ) mutta maailman parasta kulmapalettia kyllä sekä Cover All Mix -trio palettia kyllä onneksi. Ja otin jotain muutakin pientä kun en nyt hirmu tilauksia huvikseen viitsinyt tehdä. Nellystä ja Bangerheadista tilasin, olikohan nämä jotain 40 e. Pidetään MUS:ille hiljainen hetki, on mun lempisarjoja ja Matkuksen myymälässä tutustuin huikeisiin tyyppeihin ja muutenkin kivoja muistoja jäi. Tosi harmi että loppuu, on laadukas sarja kyllä!

Ihan tässä loppumetreillä Sokoksella oli törkyhyvä tarjous, on muuten vielä sunnuntaihin voimassa, eli meikit ota 3 maksa 2. Niin otinpa sitten 3 Diorin viisikkoa kahden hinnalla! Harvemmin saa tuolla hinnalla ja olen jo jonkun aikaa noita himoinnut. Annoin itselleni luvan tuhlata tulevat ylijäämäbonukset jo etukäteen...voisin esitellä nuo viisikot sitten kun tulevat, nyt koiranpennun kanssa en kykene hyvin nopeasti postaamaan uutuuksista kun ei varmasti saa rauhaa kirjoittaa tai kuvata :D

En kyllä ala vannomaan mitään ostolakkoja tai low buy hommeleita koska taas näki miten hyvin ne meni :DD ihan hävettää ja voisin kyllä olla kertomatta näitä teille, mutta itsepähän olen ruennut näitä kirjaamaan.

Menikö sun huhtikuu paremmin?

maanantai 26. huhtikuuta 2021

Kuhan äkkiä lakkasin

Parit nopeat lakkaukset. Molemmat CND Vinylux lakoilla jotka kaikki olen joskus muinoin saanut blogin kautta. Harmi kun ei nykyään ole tullut uusia kokoelmia pr-näytteinä, tykkään nimittäin tosi paljon näiden laadusta ja pysyvyydestä! Siksi tuleekin aina lakattua näillä uudestaan ja uudestaan.

CND Pink Leggings

Pinkki Pink Leggings ja haaleankeltainen Vagabond. Erilaisia Milv -decaleita koristelussa joita halusin kuluttaa pois. Nämä jos mitkä ovat kevätkynnet ja tuo pinkki lakka vajunut aika paljon, ahkerasti olen sillä lakkaillut. Mukavaa kun on nykyään pienempi lakkakokoelma niin oikeasti ehtii nauttia omistamistaan lakoista.

Milvit olivat kahdesta eri arkista, nuo lintukuvat on ihanat etenkin keltaisen lakan kanssa.

Milv water decals

CND Vinylux kynsilakat

Nude vaaleanpunainen Unmasked ja hopeanharmaa shimmer Mercurial. Kukkaleima Ûberchic 5-02.

CND Unmasked

Tälläistä simppeliä kukkaleimaa näkee nykyään paljon, tämä tekniikka muutenkin muodissa. Ja olihan sitä kokeiltava kun löytyi yksi laatta jossa tälläinen kukkakuvio on ;) nämä oli kivat, tykkäsin! Ja hyvin nopeat tehdä. Kuivalla lakan sudilla vaan sudin hopeaa lakkaa ja mustalla kukkaleima päälle.

Ûberchic 5-02

Joko olet vaihtanut keväisempiin lakkoihin?


perjantai 23. huhtikuuta 2021

Pikku-Iisakki

En paljastanut asiaa täällä, en Instagramissa enkä Facebookissa eli tänään illalla meille tulee koiranpentu! Lähinnä perhe, ystävät ja jotkut kaverit tiesi asiasta vaikka ei sitä olla salattu mutta en ole halunnut asiasta hössöttää jos jotain menisi vaikka pieleen. 

Pikku-Iisakki syntyi 6.3. Iisakki on Jämtlänninpystykorva eli tuttavallisemmin jämpti/jämy. Rotuvalinnasta sen verran että virallisesti Iisakki on paremman puoliskon koira metsästyskäyttöön mutta hellanlettas miten tätä voit olla hellimättä ja tokihan siitä minunkin koira tulee ja perheenjäsen kuten muutkin eläimet meillä on. 

Kyseessä oli I-pentue eli nimi piti keksiä I:llä alkavaksi ja urospentu valittiin. Käytiin valitsemassa meidän pentu kun olivat parin viikon ikäisiä, ja otettiin 12 pennun joukosta se vaalein, vilkkain, äänekkäin ja kookkain. Iisakilla oli silmätkin avautuneet ensimmäisenä. Kyllähän tästä olis halunnut höösätä ja kertoa teillekin aiemmin mutta päätin sitten asian joka paikassa julistaa samaan aikaan kun ei mieskään asiasta somessa huudellut. 

Siitä on 6 vuotta kun mulla viimeksi oli koiranpentu. Jotkut saattanevat muista syödyt meikit ja purrut purkit. Edelleen naurattaa ne fb:n tarjoilemat muistot purrusta UD Smokysta. Silloin kyllä itkin ja v*tutti aika rankasti kun oli pussillinen uusia Clarinsin meikkejä kannettu olkkariin syötäväksi, vaan en sitä tietenkään pikku-Hipulle ilmaissut. Pikku-Iisakille ja muille perheen hurtille rakennettiin ulkotarha jossa on kolmelle koiralle oma yksiö väliseinillä. 

Olen kyllä mielissäni rotuvalinnasta koska perheen vanhempi jämy on omaankin mieleen ja tykkään Juusosta kovasti. Juuso on eläkkeellä ja kiva perhekoira, antaa kissankin olla rauhassa kun kissa on sille pari kertaa tassua nostanut. Tottahan toki tämä pentuaika taas jännittää kun perheessä on 3 koiraa ja 1 kissa, mutta tuo ulkotarha helpottaa ja koko kööri jää sinne työpäivän ajaksi. Ei tarvii stressata. 

Tarhassa on katto joten koirat on turvassa kun susialueella kuitenkin asutaan. Ja ennenkuin kukaan asiasta mainitsee niin Iisakki kyllä on ihan sisäkoira kuten muutkin ja opettelee sisäkoiran tavat. Ensimmäisen puoli vuotta se on sisällä paitsi työpäivät. Mutta tarha on hyvä olla koska edellinen pentuaika on vielä muistissa ja molemmat käydään töissä, eipähän satu mitään vahinkoja tai rähinöitä työpäivän aikana pienelle. Tarhassa se on Hipun kaverina että yksin ei tarvii olla, ja minun työpäiväni ei täysi ole koska teen osa-aikatyötä.

Instagramista ( @tainacharming ) voi seurata pikku-Iisakin elämää ja sitä miten Hippu suhtautuu uuteen pentuun...toki voin niitä täälläkin päivitellä jos kiinnostelee :)

Sellaisia pentu-uutisia :) jonkun verran olen ajastanut teille postauksia valmiiksi mutta saatan olla ahkerampi IG:n puolella, riippuen nyt vähän tästä miten pentu tulee viemään aikaa. Jos blogi hiljenee niin kyllä se siitä taas aktivoituu, en aio missään nimessä tätä lopettaa :)

Kuvat kasvattajan ottamia. 

tiistai 20. huhtikuuta 2021

Goodiebox huhtikuu 2021

**Mainoslinkki

Huhtikuun Goodiebox matkasi viikonlopun yli, ärrimurri, ja oli pakko spoilaantua muitten blogeista kun en jaksanut odottaa sitä yllätystä. Boxyluxe kirveli mielessä niin toivoin että Goodiebox ilahduttaisi niinkuin ylläriboxien momentti olisi. 

Tässä kuussa boxi oli vaaleanpunainen, aika kevyt mutta yllättävän monipuolinen ja oikeastaan tosi kiva!

Schwarzkopf Got2B Dry Shampoo Instant Fresh-Up / arvo 3 e
Sitruunantuoksuinen kuivashampoo kuulostaa hyvältä! Mulla kyllä kuluu kuivashampoot todella hitaasti vaikka yritän niitä käyttää. Tämä on onneksi kuitenkin vaan matkakoko niin on toivoa saada tämä loppumaan. Sellainen Batisten pullo esim kestää mulla yli puoli vuotta niin ei mene montaa pulloa kuivashampoota vuodessa, niin hyvin mulle riittäis nää pienet pullotkin :)

Tony Moly I`m Seaweed Sheet Mask / arvo 5,90 e
Tämän merkin kangasnaamiot on aika kalliita joten mulla ei ole tullut niitä sitten hankittua. Tosi kiva siis päästä kokeilemaan!!


eCooking C-Vitamin Serum / arvo 26 e
Naama venähti kun tajusin että tämä on sama minkä sain LF:n joulukalenterista. Merkki on hajusteeton, vegaaninen ja sertifioitu mutta incit sellaisia etten ole uskaltanut käyttää. Voi olla että lähtee kiertoon vaikka haluaisin kyllä käyttää. En vaan viitsi avata turhaan jos se ei sovikaan mulle, niin hukkaan menee.

Nails INC Nail Kale Base Coat / arvo 15 e
Tämä oli toinen tuttu tuote joka tuli Goodieboxin joulukalenterista. Minä toivoisin niin kovasti että samoja tuotteita ei kierrätettäisi. Olen tältä merkiltä toivonut kivaa kynsilakkaa koska ollaan jo alus- ja päällyslakka boxista saatu. Jospa tänä vuonna tulisi? Mutta tämä aluslakka on aika arvokas ja sisältää superfoodia eli kaaliuutetta vahvistamaan kynsiä. Aluslakassa on myös vitamiineja, sinkkiä ja kalsiumia joiden pitäisi edistää keratiinin tuotantoa, ja keratiini on se kynsiä vahvistava ainesosa. Odotan siis paljon tältä aluslakalta ja aion kokeilla kunhan käytän ensin vanhoja pois :)

Able Skincare 3-1 Glycolic Acid Molecular Boost Eye Serum / arvo 85 e
Ööööh hurjan arvokas tuote! Todellakin testaan ja ehdottomasti boxin parasti antia, ihan uusi merkki minulle. Sopii herkälle iholle ja vähentää turvotusta, tummuutta ja sy-ihon kuivuutta. Lisäksi tässä on hyvä inci, uskaltaa käyttää silmien lähellä.

McoBeauty Glow Highlighter Stick / arvo 24 e
Boxin ainut meikkituote oli puikkomallinen highlighter. Yleensä en käytä tälläisiä enkä pidä voidemaisista tuotteista, mutta tämän sävy Rose on niin kaunis että uskoisin saavani tämän käytettyä. Mieto, ihana ruusuinen tuoksu ja upea glow poskipäillä! McoBeauty on merkkinä minulle vieras, mutta tämän huulikiilto tuli gb joulukalenterissa, tosin en ole vielä sitä testannut. 


Nyt olin vaikuttunut sisällöstä! Hyvä Goodiebox, tällä linjalla kannattaa jatkaa jos ei halua kuunnella marisemista boxin hinnasta ja sen arvosta :D tämän kuukauden boxin arvo oli n.160 e ja sisälsi myöskin huippuhyviä tuotteita siitä edestä eikä mitään turhaa krääsää joilla huijataan arvo/hinta ylemmäksi. Kuluttaja osaa nykypäivänä vertailla ja kauneusboxeja on helppo tilata jenkeistäkin sekä suomesta jossa taso alkaa olla hyvä. Tokikaan joka boxi ei aina voi olla superarvokas ja huippu mutta 24,95 e on boxista kuitenkin aika kova hinta. Jolle toivoo katetta ;)

Ensimmäisen boksin saat tilaamalla **sen linkkini kautta! Kiitos jos käytät linkkiäni :)

Olisiko tämä boxi ilahduttanut sinua?


sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Vanhoja uusiksi

Saatu ilmaistuote*

Sama teema jatkuu kynsissä eli yritän elvyttää leimausintoa ja-taitoa. Mulla on ihania leimauslakkoja ja -laattoja mutta yleensä käytän mustaa tai valkeaa enkä keksi käyttämättömille kuvioille mitään. Samalla mulla on niitä lemppari leimauskuvioita ja ajattelin käyttää niitä uusiksi ja vaikkapa linkkailla niihin vanhoihin postauksiin mistä ne on matkittu ;)

Depend Dress Code Cool

Tällä lakalla olen lakannut jo pariin otteeseen mutta kynnet eivät ole päätyneet blogiin. Lakka ansaitsee palstatilaa, kyseessä on siis Depend Cozy Glam -syksykokoelman Dress Code Cool*, joka on aivan ihana vihreään taittavaa teal. Mulla on selkeästi joko tummien tai punaisten lakkojen kausi nyt päällä eikä muut värit kelpaa. Tykkään tästä lakasta koska se peittää helposti kahdella kerroksella ja Dependin lakat tuntuvat pysyvän hyvin kynsillä. Dependin lakoista vielä sen verran että heidän verkkokaupassaan on toimituskulut 0 e ja se on harvinaisen hyvä etu! Lakat eivät muutenkaan maksa paljoa ja vanhojen kokoelmien poistuvia sävyjä löytää ihan parilla eurolla. 

Leimaus on Ûberchic laatasta 1-03 ja kukkien keskellä glitteriä Catricen Flirty Glitter lakasta. Valkeat niitit eBaystä, päällyslakka Seche Vive joka ei suttaa leimauksia.

Ûberchic 1-03

Lakkausinspis täältä.

Treat Collection Summer Time

Treat Collection Summer Time* on lakka jota alan aina kaivata keväällä. Se on aivan ihana lämminhenkinen kesää henkivä punainen. Moyran kultainen tekstuurilakka Sahara* löytyy nimettömästä. Tämä lakkaus oli älyttömän kiva ja yksi kauneimpia pitkästä aikaa. Yksinkertainen ja nopea tehdä.

Nail2Mei water decals

Siirtokuvat ovat nämä Nail2Mein valikoimasta. 

Moyra Sahara

Vuodentakainen lakkaus täällä.

Mitäs tykkäät?


lauantai 17. huhtikuuta 2021

Boxyluxe maaliskuu 2021

Heips! Tänään kurkataan mun ensimmäinen Boxycharm kauneusboksini! Olen pitkään halunnut tilata jonkun laadukkaan ja meikkejä sisältävän kauneusboksin, mutta mikään suomesta tilattava ei ole houkuttanut tarpeeksi. Boxycharm on ollut aina ihan huikea ja kuola valuen olen sitä himoinnut muiden blogeista. @mubelinan ig stooreissa on kohokohtiin tallennettuna step-by-step ohjeet Boxycharmin tilaamiseen ja niitä hyödyntäen tilasin oman boksini. Tein Luxe -tilauksen eli joitakin kertoja vuodessa saan tälläinen paremman ja kalliimman Luxeboxin. 

Mulle tulee myös huhtikuun boxi ihan lähipäivinä, kurkataan sitten sekin. Mutta ensin sain tämän Luxen, maksoin tästä n.80 e Shipiton kautta tilattuna. Odotin aika kovasti saavani samoja meikkituotteita kuin mitä muut Luxesta, mutta pakko sanoa että petyin ja kovasti. Vähän harmitti maksaa tästä 80 e kun tuntuu että on vaan viskelty mukaan mitä sattuu mistä olen merkannut ettei kiinnosta. Sisältö oli toki runsas ja arvokas sekä tuli hyvin pakattuna kaikki täysin ehjänä kotiin asti toimitettuna. Jatkossa en kuitenkaan halua maksaa näin saakelin kalliita toimituskuluja jotka nostavat boxin hintaa, siksi vaihdoinkin jo Planet Expressiin.

Mutta siihen boksiin joka on maaliskuun Luxe(?) ja koottu edellisen kuun bokseista?! Boxi oli niin iso ettei olisi mahtunut postilaatikkoon. Kaikki oli hyvin ja tukevasti pakattu. Lähetti toi paketin ihan ovelle asti. Ja hirmu kiire kuvata ja kirjoittaa tästä, täytyy lähteä näillä näppäimillä rakentamaan miehen avuksi koiratarhaa!

Voihan pettymys! Vain 3 meikkituotetta, 3 ihonhoitotuotetta sekä pari randomkamaa. Tuotteiden yhteisarvo on 367 dollaria mutta eihän se miellytä kun se ei koostu meikeistä, heh :D kallein tuote on tuo hiushärpäke jonka arvo on 150 dollaria.

Beauty Bakerie Blending Egg Beauty Sponges / arvo 18 dollaria
Nämä ovat hämärästi tuttuja, joku sai nämä jostain Boxycharmista. Kyllähän meikkimunille on aina käyttöä joten mieluisat olivat. Hauskat munat kennossa :) jospa nämä olisi käytössäkin hyviä vaikkakin mulla on nyt useampi meikkimuna testissä. Ehkä näistä jo siltikin yhden raaskii ottaa kokeiluun ;)


Dominique Cosmetics Creamy Fill & Define Lip Liner / arvo 18 dollaria
Kauniin nuderuskea/vaaleanpunaisen värinen huulimeikkikynä. Tulee kyllä käyttöön ja kiva tuote boxiin. Nudesävy on aina varma valinta kun sopii monen kiillon ja punan kanssa. Mulla ei ole tainnut ikinä ollakaan tämän mallista kynää joten interesting! 


Beebeauty London Barbarella Eyeshadow Palette / arvo 50 dollaria
Suurin syy Boxycharmin tilaamiseen oli se että se sisältää ihania luomiväripaletteja. Tämä oli ihan kiva, en rehellisesti sanottuna itse ostaisi mutta uskoisin kyllä käyttäväni kerta tämän sain. Vähän on monta liian samankaltaista vaaleaa sävyjä ja pääosin shimmereitä, mutta tuo turkoosi väripilkku pelastaa ja pari muutakin värikkäämpää nappia. Paletti on ihan tukevan oloinen ja hyvälaatuisen tuntuinen että sillä tavalla ihan kiva yllätys boxiin tai siis boxin parhaimmistoahan nämä kaikki meikit oli.


Maélys Cosmetics B-Flat Belly Firming Cream / arvo 49 dollaria
Tämä voide raskausarville(?) meni kyllä omalta osalta ihan pieleen, kiertoon lähtee että heilahti. Olispa tämänkin arvosta ollut mukana MEIKKEJÄ.

Glow Recipe Plum Plump Hyaluronic Serum / arvo 42 dollaria
Tämä sentään oli mielenkiintoinen ja tulenee käytettyä itse. Tuntematon merkki kuten oikeastaan kaikki boxissa tulleet. Muistelen kuitenkin monien tätä merkkiä kehuneen ja pullo on ainakin sievä että kokeilen! 

Rael Beauty Vitamin C Facial Sheet Mask / arvo 15 dollaria
Kelpuutan kyllä paketillisen kangasnaamioita. Ihan uusi merkki minulle ja jotenkin kiva että tulee useampi maski eikä vaan yhtä.


Soleil Hair Tools Mini Heat Brush / arvo 150 dollaria
En oikein ymmärtänyt mikä tämä on, lämpöharja, suoristava harja? Ja arvo oli 150 dollaria...just tälläistä randomkamaa en haluaisi näistä boxeista...voisiko joku kertoa mikä tämä on ja miten voisin tätä käyttää?

Cosmedix Skincare Brush Set / arvo 25 dollaria
Toinen niin randomjuttu. Toinen suti on kasvojen puhdistukseen ja toinen naamion levitykseen. Pelkään vaan että tälläiset jää totaalisesti käyttämättä koska en jaksa säätää ylimääräisiä askeleita rutiineihin...voi olla että lähtevät eteenpäin. Jännän näköinen kyllä tuo toinen...tassumainen suti??


8 tuotetta joista 3 lähtee kiertoon. Ei nyt ihan hirveä huti mutta ei kyllä nauratakaan se mitä näistä maksoin. Odotan kyllä jatkossa Boxycharmilta enemmän ja etenkin tältä tulevalta boxilta jos siellä on se mitä odotan eniten. En tiiä sitten luonko itse ylimaalliset odotukset tälle sisällölle että sitten pettyy...mutta kyllä se yllätysmomentti on edelleen kiva ja tulihan tässä yllinkyllin taas uutta testattavaa. Eikä sen boxin tilaaminen ollut ollenkaan hankalaa mutta pari kertaa kyselin apuja etenkin kun meni tässä kuussa monta eri veloitusta tästä + huhtikuun boxista :)

Mitä sinä olisit tykännyt tästä Boxyluxesta?

perjantai 16. huhtikuuta 2021

Rimmel meikkivoide ja muita vanhoja suosikkeja

Lindan postaus vanhoista suosikeista ja joku aiempi keskustelu meikkivoiteista sai minut muistelemaan Rimmelin Lasting Finish meikkivoidetta! Intouduin myös kaivelemaan vanhoja suosikkeja, blogin mukaan olen listannut niitä vuodesta 2016. Valtaosa tuotteista on käytetty loppuun mutta en ostaisi enää uusia. Tosi moni on sellaisia joita ei enää saa vaikka haluaisin ja moni tuote löytyy vieläkin jemmoistani. 

Marraskuu 2016 oli aikaa kun kaikki intosivat Rimmelin meikkivoiteesta. Se oli mattainen, peittävä, pitkään pysyvä ja helppokäyttöinen. Jotenkin tämä tuli mieleen kun kommentoin just Lindan blogiin ja päätin että ostan tätä heti kun kohdalle sattuu. Löysin tätä Citymarketin poistokorista, siellä ei enää Rimmelin hyllyä ollutkaan. 

Hankin tätä vanhaa suosikkia sekä otin testiin Lasting Matte -meikkivoiteen mitä en ole ikinä kokeillut. Oli muuten ärsyttävää ostaa alelaarista kun nämä kaksi yksilöä olivat selkeästi ainoat testaamattomat...sävyt oli sitten aika tummia kun kaikki Ivoryt oli sotkettu meikkivoiteeseen, hyi kuka sellaisia enää ostaa tai miksi niitä edes myydään kun päällepäin jo sotkussa. 

Joulukuussa 2016 olen tykännyt Anastasian Dip Brow Pomadesta. Auburn on vaihtunut Taupe sävyyn jonka sain ystävältäni. Taupe onkin ihanan helppo ja minulle sopiva sävy. Hyvä sivellin vaan niin jopa on kulmien meikkaaminen vaivatonta. Käytän yleensä aina kynää mutta välillä on mukava käyttää pomadeakin. Minusta Anastasian pomade on ollut ainut tosi hyvä jota ostan aina uudelleen.

Tammikuu 2019 ei ole kaukana mutta silloinkin pidin Ziaja Med silmänympärysvoiteesta, joka on suunnattu hypoallergiselle herkälle iholle. Hajuton, mauton, neutraali, ei varmasti ärsytä silmiä ja auttaa hyvin kuivan ihon kutinaan. Mulla kutisee iho silmien ympäriltä ja tämä auttaa siihen, eikä silmät rähmi tai ole turvonneet aamuisin. Todella, todella laadukas tuote vaikka on vähän vaatimattoman oloinen enkä muuten välitä Ziajan tuotteista. 

Toukokuu 2019 hiukset on tämän hetkiset haavehiukset väriltään ja noista tukkatuotteistakin osaa vielä käyttäisin ja osaa on ostettu uutta. Joskus kesän korvilla aion ottaa raitoja hiuksiin ja antaa vaan oman värin olla. Se on luonnollisin ja helppohoitoisin. Harmaa oli ihana mutta ehkä jopa vaikein väri mitä mulla on ollut. Se on todella haastava pitää siinä oikeassa värisävyssään ja vaatii parin viikon välein kestovärin tukkaan. 

Kesäkuussa 2019 olen käyttänyt Whamisan Nourishing Creamia ja edelleen se on miellyttävin voide ikinä. Se sopii iholleni kesät talvet, päivä- tai yövoiteeksi. Kosteuttaa mutta ennenkaikkea on koostumukseltaan ihanan kuohkeaa ja kermaista, ihon täydellisen pehmeän tuntuiseksi tekevä. Ei ole ällöttävän rasvainen vaikka on paksua. En tiedä millainen uusi versio on, täytyy testata jossain vaiheessa ;)

Tuleeko sulle mieleen jotain tuotteita jotka olisi käytössä vielä näin viiden vuoden jälkeenkin?

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Kaunis kuin karkki - Urban Decay Stoned

**Mainoslinkki

Nätti kuin jalokivi, kaunis kuin karkki ja nyt tiedän miksi käyn töissä. Siksi että voin ostaa näin hienoja meikkejä!!

Urban Decay Stoned

Voi hyvänen aika että tämä on nätti! Urban Decay Stoned oli minulla ostoslistalla heti ilmestymisestä asti. Tykkään kerätä kaikki ilmestyvät UD paletit jos ne vaan yhtään on mun juttu. Tämä oli niin nätti ulkokuoreltaan ja ulkoasultaan että oli pakko saada!

Urban Decay Stoned

Stoned Vibes on painavassa mutta tukevassa järkevän kokoisessa rasiassa. Kansi on koristeltu kohokuvioisin kristallein ja on ehdottomasti kauneimpia luomiväripalettejani. Se sisältää hyvänkokoisen peilin ja kaksipäisen siveltimen, samanlaisen mitä on ollut aiemmissa UD paleteissa. Sisältä paljastuu 12 luomivärisävyä. 

Urban Decay Stoned

"creamy, pristamic shimmers", näin kuvaillaan paletin värikkäitä kimallenappeja. Reunoilta löytyy neljä mattaa/satiinista väriä häivyttelyyn. Se on minusta nerokasta koska harvoin innostun pelkistä glitterpaleteista. Nyt näin tässä potentiaalia jotta samalla paletilla saa koko meikin rakennettua. 

Luulin alussa että napit ovat glitternappeja mutta onneksi ovat shimmerisiä. Paletti on näin käyttäjäystävällisempi.Swachailin joskus aiemmin palettia Kicksissä ja yllätyin että värit eivät olekaan varisevia ja irtoglitterin tuntuisia.  Osa värinapeista on selkeästi glitterisiä, osa tasapintaisempia. Tuntui tosi pahalta pyyhkäistä nappia sormella ja ottaa paletti käyttöön, se kun on niin jumalaisen kaunis! Tiedätte että en yleensä ole hirveä glitterin ystävä eikä multa taida löytyä ensimmäistäkään glitterpalettia joten pakko tunnustaa että ostin tämän keräilymielessä ja ulkonäön takia ;)

Urban Decay Stoned

Urban Decay Stoned

Pakko tunnustaa ja tiedostin asian toki palettia ostaessani, tämä ei tule olemaan hirmu aktiivisessa käytössä minulla, ainakaan niin kauan kuin on ripset. Nimittäin inhoan sitä kun glitteriä varisee ripsiin ja pesusta huolimatta glitteriä jää lymyilemään ripsien väliin. Se on vaan fakta että silmiä ei saa pestyä niin hyvin kun on volyymiripset päässä. 

Urban Decay Stoned

Rakastan kuitenkin näitä ripsiä koska ne ovat näyttävät ja helpottavat tosi paljon elämää! Lisäksi ne häivyttävät raskaita luomia ja tuovat silmiin tietynlaista viekkautta ja näyttävyyttä juurikin. Tämän vihreän Stoned -meikin tein mattaisilla sävyillä Hexed ja Third Eye, keskellä luomea glitterinä Jade. Rajaus Physicians Formula ruskea eyeliner kynä jonka päällä sävy Third Eye. Tunnustan että en tosiaan ole palettia hirmu montaa kertaa käyttänyt. Pitkillä kynsillä on tosi ärsyttävä laittaa luomiväriä sormin luomelle ja sitten ne glitterit ripsien seassa ( vaikka ne harjaa!! ).

Urban Decay Stoned

Urban Decay Stoned paletti **Kicks verkkokaupassa 56 e. Paletin laatu on huiman hyvä, en keksi ( taaskaan ) moitittavaa, kuten en yleensäkään UD luomiväreistä. Jos tykkää olla glamour ja kimmeltää, tämä paletti on sun juttusi. Aion ottaa jossain välissä ripsistä vähän taukoa ja ai että, sitten tytöt käytellään joka päivä luomivärejä ;)

Stoned -palettiin ihastuneita?

lauantai 10. huhtikuuta 2021

Too Faced Just Peachy Mattes Palette

Tätä Too Faced luomiväriä olen miettinyt pitkään. Se oli jo käsissä Sephorassa mutta jostain syystä jätin sen ostamatta. Mietin etten ehkä tarvitse sitä eikä ollut ostoslistan kärjessä, niin on aina jäänyt vähän mietintämyssyyn. Lopulta tämä sattui edukkaasti kohdalle joten poimin tämänkin persikan mukaan kokoelmaani.

Too Faced Just Peachy Mattes Palette

Ulkoasultaan Just Peachy Mattes on slimmi, tosi kauniin värinen ja ihana katseltava. Hyvänkokoinen peili ja näppärästi auki napsahtava paletti tekevät tästä tukevasta rasiasta oivallisen matkakaverin. Siveltimiä tässä ei tule matkassa. 

Too Faced Just Peachy Mattes Palette

12 mattasävyä nudesta tummaan. Täydellinen paletti vihreille silmille ja ennenkaikkea mattavärien ystävälle. Valtaosa sävyistä on lämpimiä, persikan ja lämpimän pinkin kautta luumunviolettiin. Kokonaisuus on "persikkainen" vaikka mukana on perusvärit valkeasta tummanruskeaan. Voi muuten olla että olen vähän epäröinyt paletin lämpimiä sävyjä, tuntuu että mulla on niitä niin paljon ja välillä jo ihan kyllästyttää. Vaikka en usko että koen tätä palettia liikaa tiettyyn vuodenaikaan sopivaksi.

volyymiripset

Tämä meikki koostui sävyistä Peach Meringue, Peach Butter, Fresh-Picked, Peach Punch, Just Ripe ja Chocolate Dipped. 

ripsienpidennykset

Too Faced Just Peachy Mattes Palette

Pahoittelen ripsiä, heillä oli tänään huono päivä enkä rupea niitä raastamaan kun tarpeeksi jo tuntuivat irtoilevan ;D 

Overall, ensimmäisellä käyttökerralla tuntui että mattavärien kesken on vaihtelua. Osaa sai rakentaa ihan hiki päässä eivätkä ne meinanneet liukua tarraavan pohjustajan päällä. Mietin jo siveltimiäkin että oliko ne vääränlaiset. Tummanruskea oli taas sitten sellainen sävy että huh huh, kerralla meni liikaa, siinä olikin sitten huomattavasti enemmän pigmenttiä kuin vaaleammissa "rakentelusävyissä".

En oikein osaa verrata Sweet Peach -paletin välillä joka on varmasti monelle tutumpi. Minusta nämä ovat kuitenkin ihan erilaisia vaikkakin alussa minusta tuntui etten tarvitse tätä mattaa kun mulla se persikkapaletti jo oli. Matta on kuitenkin itselle kivempi ja ulkoasultaan tämä on kauniimpi. Laadun puolesta tätä täytyy vielä testailla enemmän, onko puuterinen pohjustus tälle parempi kuin voidemainen. Tuoksu tässä on onneksi vähän laantunut, mutta persikkaisuus se on tässäkin havaittavissa. 

Kaunis paletti jos näistä väreistä tykkää. Mä tykkään kun matta on tullut takaisin muotiin. Iskeekö tämä sinuun?


tiistai 6. huhtikuuta 2021

Epäsuositut mielipiteeni meikeistä

Tälläisen haasteen bongasin tuben puolelta, saapi kopsata ja vastailla niin saataisin näitä kiertämään blogeihinkin. Minusta näihin on niin kiva vastata! Tässä haasteessa on 8 kysymystä liittyen meikkeihin.

1. Suosittu meikkituote josta et pidä? 
Näitä on varmaan montakin mutta pari ensimmäistä mieleen tulevaa; se Anastasian uusi kulmavaha. En tykkää pystyyn nostetuista kulmista ja uskon että ne ei ole trendi enää jonkun vuoden päästä. Varmaan ihan toimiva tuote mutta itse pidän piirretyistä kulmista jotka ei ole aikoihin enää muotia ollut, mutta se on mun tyyli ja siihen ei kuulu kulmavaha. Sanon myös että Colourpop on brändi josta en ole kiinnostunut. Minusta on outoa että niihin yksittäisiin nappeihin tulee heti kuoppa. 

2. Suosittu meikkibrändi jota kaikki vihaa, mutta sinä rakastat?
Jeffree Star meikit on todella laadukkaita mutta henkilöstä en niin välitä. Kat Von D henkilönä on kiinnostava ja inspiroiva, ja seurasin hänen tatuointisarjojaan aikoinaan ihan hulluna. Katin meikit kiinnostaisivat ja olis kiva jos niitä saisi jotenkin helpommin. Hänellä on erikoinen tapa meikata toinen silmä eri värillä kuin toinen ja mattahuulet on aina sikahienoja. 


3. Meikki yhteistyö josta et pitänyt tai josta et kiinnostunut?
ABH Carli Byber paletti oli vähän blääh ja kuka se tyyppi edes on? Shane Dawson ja Jeffree yhteistyö kiinnosti vaan hienon paletin osalta, en tiedä siitäkään mikä mies se Shane on.

4. Suosittu vaihe meikkaamisessa jota et tee koskaan?
Baking, ei toimi kuivalla iholla, en ole ikinä sitä ymmärtänyt. Muutenkin se peiteaineella läträäminen näyttää muilla hyvältä mutta ei toimi itsellä. 


5. Suosittu meikkivaikuttaja jota et seuraa?
Monia ulkomaisia. En pidä äkkinäisistä äänistä, esittämisestä, kiljumisesta, englannin ja suomen keskenään puhumisesta, ihme teinimäisestä pelleilystä, vtun hokemisesta ja kaikesta klikkikerjäämisestä. Sanomattakin selvää että mun tube seurattavat on tarkoin harkittu, harmi vaan kun suomalaiset tubettajat julkaisee aika harvoin. Suosikkejani Susbanaattori, Maria Glow ja Tiia Emilia. Uino Ainon meikkivideoista pidin myös. Voisin kertoa montakin kenestä en pidä mutta en halua loukata ja hiljaa poistun vaan takavasemmalle. 

6. Suosittu brändi jota et enää osta?
Lumene. Turvenaamio on ainut jota käytän. Ja Mystic Mascaraa jos tarviin ripsiväriä! Lumenen liki kaikissa ihonhoitotuotteissa on propyleeniglykolia ja ne kirvelevät silmissä, silmämeikinpoistoainekin polttaa ja laittaa silmät vuotamaan. 


7. Meikkitrendi jota et halua kokeilla?
Magneettiripset koska en osaa laittaa mitään irtoripsiä. Cut Creasekin on jäänyt kokeilematta, en tiedä miksi. 

8. Meikkituote joka oli parempi teoriassa kuin käytännössä?
Isot contourpaletit. Niissä yleensä on vaan 1-3 sävyä joita sitten oikeasti käyttää. Mieluummin ostan yksittäin hyvät contoursävyt tai sitten niin pienen paletin jossa on monikäyttöisiä ja hyväksi havaittuja muitakin sävyjä.

Mitä sinä vastaisit näihin kysymyksiin?