Kesäkuun kauneussuosikit

Kesäkuun kauneussuosikkien aika! Olen löytänyt uusia kivoja meikkejä sekä ihonhoitotuotteita :)



essencen kevään uutuuksissa ilmestyi 4 isoa luomiväripalettia. Muutamaa niistä vilautin tässä postauksessa ja silloin mainitsin että mieltäni kaihersi Olá Rio -paletti. Kotiutin paletin isommalta essencen pisteeltä Halpa-Hallista. Paletti maksoi n. 8 e.

Olá Rio sisältää 9 sävyä, valtaosa metallinhohtoista, mattavärejä löytyy vain 3. Itse olisin lisännyt tai vaihtanut jonkin värin esim. mattavalkoisen mattaan vaaleampaan ruskeaan. Nythän paletissa on vain yksi varjostusväri. Mutta muutoin paletti on vallan mainio! Pigmentti on hyvä ja värit levittyvät kauniisti. Varjostusväri on tumma muttei liian hankala häivyttää. Sillä saa kevyttä jälkeä aikaan. 

Paletti sopiikin aloittevalle meikkaajalle tai enemmän perehtyneelle. Ei pölise eikä ole hankala käyttää. Ulkoasu on kaunis, ihana värimaailmaltaan ja hyvä toimivuudeltaan, menee nätisti kiinni ja sillee. Tästä saa hyvää vastinetta rahoilleen! Mietin miksi ihastuin Olá Rioon näin kovasti...kunnes tajusin että jollain tapaahan se muistuttaa Anastasian Modern Renaissancea. Kaunis kuin karkki, suosittelen kotiuttamaan jos tykkää kullasta, nudesta ja punertavista sävyistä :)


Love Beauty And Planet murumuru-voi & ruusu kasvojenkuorinta tuli Bette Boxissa ( pr-näyte ). Ihana vaaleanpunainen pullo ja kivan tuoksuinen tuote. Tässä ei pumppu toimi mutta onneksi pullosta saa ainetta kiertämällä korkin auki ja nostamalla pumpun mukana. Tämä tekee ihosta tosi sileän olematta liian kovakourainen. Vegaaninen tuote, tämän perusteella voisin tutustua sarjaan enemmänkin :)

Whamisa Nourishing Cream on normaalin ja kuivan ihon päivä- sekä yövoide. Tämä on todellakin voide jota haluan ostaa lisää! Levittyy kermaisen pehmeästi, kosteuttaa riittävästi ja tekee ihosta todella pehmeän. Ei ole ollenkaan rasvainen ja sopii meikin alle mutta kosteuttaa myös yövoiteena. Sisältää mangon, kaakaon, avocadon ja sheapuun voita sekä aloeta. Tuubi on kaunis ja helppo käyttää, voidetta tulee kerralla sopivasti. Whamisan tuotteet on muutoinkin mun lemppareita ja tuntuvat ihanalta iholla. Pr-näyte.


NYX Micro Brow Pencil sävyssä Taupe innostaa minut ostamaan NYXin kulmakyniä jatkossakin. Sopiva kovuus, hyvä pigmentti. Helppo käyttää, hyvä saatavuus ja sopiva hinta. Hieman kovempi kuin Maybellinen vastaava kynä joten pidän tästä aavistuksen enemmän. Maybellinen kynä katkeaa helpommin. 

NYX Control Freak kulmageeli on väritöntä ja kampaa kulmat hyvin. Pitää ne paikoillaan ja näin ollen luo ohuille, näkymättömille kulmille hieman lisää tuuheuttavaa vaikutelmaa. Oli ihan edullinen ja hyvä ostos! NYX meikeissä on hyvä hinta-laatusuhde, on osattava poimia ne helmet koska on mulle pettymyksiäkin merkin joukosta löytynyt. 

Smashbox Lid Primer luomivärinpohjustaja valkoisessa sävyssä tuli otettua käyttöön pitkästä aikaa. Käytän toki tämän alla vielä MAC pohjustajaa. Valkea sävy on siitä hyvä kun se sopii kaikkien värien alle ja voimistaa sävyjä. Tämä pysyy todella hyvin eikä mene viiruiksi päivän mittaan. Smashboxin tuotteet on muutoinkin olleet mun lemppareita! Tätä löytyy myös vaaleanruskeana ja mustana, ruskean voisin ostaa seuraavaksi :) Pr-näyte.

Mitä suosikkeja sulla on ollut tässä kuussa?

Kommentit

  1. Mitä ihmettä on murumuru? 😂
    Kivoja juttuja! Itselläni ei oikeen mitään uutta ole kun yritän vanhoja kuluttaa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murumuru voita :) minäkin yritän kuluttaa vanhoja pois kun kaikkia kivoja sarjoja on testaamatta!

      Poista
  2. Mielenkiintoisia suosikkeja :) Tuo Smashboxin primeri kuulostaa tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  3. Ai että mä tykkään kans tuosta love beauty & planet kasvokuorinnasta. Siinä on ihana tuoksu ja kuorii sopivan hellästi ihoa. Tykkään ❤️
    Kaunis myös tuo paletti

    VastaaPoista
  4. Mossan hiilikuorinta, joka on sopivan rouhea kesäksi, sekä Madaran hiilinaamio. Iho rasvoittuu helposti näin kesäaikaan. Lisäksi läträän erilaisilla kasvovesillä. Avattuna on ainakin neljä erilaista. Suihkin illalla kasvovesiä kasvoille hienojakoisimmasta isopisaraisempaan.
    Algamariksen sävyttävä aurinkovoide kasvoille on ollut ahkerassa käytössä. Samoin värikkäät luomivärit.
    Tuoksuvat vartalovoiteet ovat myös kivoja. Ne tuoksuvat yleensä kevyesti koko päivän.

    Millainen tuotekoostumus tuossa kuorinnassa on? Onko se karkea vai kevyt? Kiva luomiväripaletti. Haaveilen edelleen MR:stä. ;) Whamisan tuotteet ovat ihania. Toivon pääseväni kokeilemaan niitä enemmän sitten, kun varastot ovat huvenneet. ;D

    Ihanaa viikonloppua sinulle. :)
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin iho kestää vähän paremmin tehokkaampia tuotteita näin kesällä :) talvella niitä voi käyttää harvemmin.
      Sopivan karhea, kuitenkin pehmyt. Tekee jotain mutta on hellävaraista ♥️ MR on ihana, sille on näitä edullisempia vaihtoehtoja mutta ei ne niin hyviä ole. Ja Whamisaa suosittelen kokeilemaan! Mukavaa viikonloppua :)

      Poista
  5. Love Beauty and Planetin kuorinta on muuten munkin mieleen, mutta se tuoksu tökkii pitkässä käytössä tosi pahasti. Tuoksut tosin jakaa aina mielipiteitä :D Essencen paletti näyttää tosi kauniilta!

    VastaaPoista
  6. Oon aivan rakastunut olaplexin shampooseen ja hoitoaineeseen. Ihan parasta! Oon kans koittanu tyhjätä varastoja ja onnen päivä, kun kaikki putsarit loppui ja sain ostaa dermalocigan precleanse balmin. En ikinä osta enää mitään muuta. Vaikka kallista tää on. Meikeistä pitää mainita Misshan bb voide. Se on kesän merkki, että siirryn siihen taas😁. Ja Blascon aprikoosi huulikiilto on niin ihana uutuus ostos tälle kesälle😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Misshan bb on superhyvä <3 mun lemppari huulikiilto on uusimmassa Bette Boxissa tullut Lumenen punainen :)

      Poista
  7. Whamisan voiteet ja tuotteet muutenkin on kyllä <3. Mun lemppari näin kesällä on Water Cream.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tämä on ollut hyvä vaikka on kosteuttavaa eikä mitään mattaavaa :)

      Poista
  8. Ihana essencen paletti 😍
    Mä oon paljon käyttäny Lorkun mellon dollar baby poskipunaa, juuri oikeanlainen kesäinen koralli. Nine zeron neon lakkoja oottelen saapuvaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin ihana kokoelma Nine Zeroja :) mä en ole nyt ostanut uusia lakkoja, en edes uusia Picture Polisheja :D

      Poista

Lähetä kommentti

♥ Thanks For The Comment ♥

Suositut tekstit