Aloitetaan kolmen kosmetiikkakalenterin sisällön läpikäyminen Goodieboxin kalenterista.
Goodiebox joulukalenteri oli varsinainen jokeri tälle joululle. Ei todellakaan pitänyt hankkia kolmea kallista kosmetiikka joulukalenteria mutta näin tästä mainoksen ja kysyin voiko maksaa pisteillä. Kysyin myös Goodieboksilta sisältääkö kalenteri VAIN kosmetiikkaa eikä mitään krääsää ja onko sisältö ennennäkemätön, ettei tuotteita ole siis tullut bokseista.. Sanottiin että vain kosmea ja sisältö ei ole samaa kuin bokseissa joten tilasin kalenterin koska se periaatteessa oli ilmainen pisteillä maksettaessa. Kalenterin normaalihinta ei-jäsenille 119,95 e, jäsenille Early Bird hinta 89,95 e ja normaali hinta 99,95 e. Sisällön arvo on 439 e.
Kalenteri myytiinkin melko nopeasti loppuun joten hyvä että ehdin sen napata vaikka aikani mietinkin. Kosmetiikka joulukalenterit tuntuvat yleisestikin olevan nopeasti loppuunmyytyjä vaikka valikoimaa toki on runsaasti. Tietysti se harmittaa jäädä ilman mutta itsekin olen oppinut että nopea pitää olla jos jonkun haluaa. Mutta minkään perään en ala hulluna tappelemaan vaikka esim. Skincityn tai Cult Beautyn kalenteri olis ollut aika huippu, jos ihonhoidosta tykkää.
Mulla ei ollut mitään käsitystä mitä tämä voisi sisältää eikä mitään hajua mitä tämä on muiden maiden versiona sisältänyt. Täysi ylläri siis kokonaisuudessaan mulle ja se jos mikä on parasta kalentereissa ja joulussa muutenkin. Ehkä näin aikuisena ei saa enää niin paljon lahjoja kuin lapsena, tai sitten tietää ne lahjat etukäteen. Itsekin ostan selkeästi aina enemmän kuin saan, mikä nyt ei haittaa. Rakastan joulua ja lahjojen antamista. Saaminenkin on tottakai kivaa niin kalentereiden avulla ilahdutan itseäni ja saan paljon lahjoja ;D
Kalenteri on isossa pahvilaatikossa josta avautuu kolme vetolaatikkoa sisältäen luukut. Itse kalenterin voi uudelleenkäyttää vaikka säilytyssysteeminä. Toki luukutkin jos niin haluaa. Jos luukkuja haluaisi kurkkia etukäteen niin aika työn takana ne olisivat verrattuna lf kalenteriin. Kalenterin ympärillä oli muuten vielä erillinen vihreä pahvipäällyke jossa luki kalenterin sisältö. Sen nakkasin heti pois etten vahingossakaan spoilaannu! Sisältö löytyy myös Goodieboxin sivuilta ja 25 pvä pystyy arvostelemaan kalenteriin ja saamaan Goodiepointseja itselleen.
Googlasin jokaisen tuotteen hinnan koska mielenkiinnosta halusin laskea pitääkö luvattu arvo paikkaansa. Ennen puolta väliä aloin toivoa arvokkaampia ja ehkä hienompia tuotteita jotta arvo täyttyisi. Sitten kalenterista tuli yli 100 e arvoinen voide ja siitäpä se luvattu arvo sitten alkoi täyttyä ja laskujeni mukaan tuli kyllä täyteen.
Huomioithan että hinnat ovat suuntaa-antavia ja vaihtelivat hyvinkin paljon eri nettikaupoissa, jopa kymmenillä euroilla. Hinnat siis noin-hintoja ;)
Luukku 1 - La Rosée Gentle Face Scrub
Kaikille ihotyypeille sopiva aloe vera kasvojenkuorinta. Mielenkiintoinen tuote joka tulee itselle käyttöön. Arvo 12 e.
Luukku 2 - Beaver Professional Nutritive Moisturizing Shampoo
Kuivien ja vaurioituneiden hiusten shampoo. Justiinsa mun hiuksille suunnattu joten käyttöön, ihan outo merkki kokeilla. Arvo 3 e.
Luukku 3 - Ecooking Multi Balm
En ole tähän merkkiin erityisemmin ihastunut mutta tämä tuote oli mielenkiintoinen! Kuivan ihon ja huulten kosteuttava balmi, sisältää karitevoita, argan- ja oliiiviöljyä. Aion käyttää käsivoiteena, varmasti kokeilen myös huuliin ja kynsinauhoihin :) auttaa myös mm. hyönteisenpistoihin, ihosairauksiin tai lieviin palovammoihin. Arvo reilut 20 e.
Luukku 4 - Realher Moisturizing Lipstick
Eilen mietin tuleeko tässä meikkejä ja tulihan sieltä. Huulipuna sävyssä Deep Red, pakattu kauniiseen pakkaukseen. Sävy on kiva viileähkö tummanpunainen, mietin vielä otanko käyttöön itselle kun sävy ei kuitenkaan joka päivä käytettävä ole. Tykkään kuitenkin että kalenterissa tulee mieluummin jouluun sopiva punainen puna kuin joku oranssi tms. Arvo 14 e.
Luukku 5 - Miqura Pink Modeling Mask
Ihoa uudistava ja kosteuttava peel-off maski. Ihan mielenkiintoinen merkki mutta koen nämä sekoitettavat ja mixattavat naamiot liian hankaliksi joten mietin tuleeko mulla tosissaan tätä sitten käytettyä. Arvo 10 e.
Luukku 6 - Figs & Rouge Renew & Refine Pore Detox Serum
Primer jota voit käyttää meikin alla tai illalla detox efektiin. Tosi kaunis pakkaus ja tulee kyllä itselle käyttöön. Arvo 38 e.
Luukku 7 - By Jam Glitter Socks
Tämä luukku veti kyllä hiljaiseksi. Sukat kosmetiikkakalenterissa. Arvo ?
Luukku 8 - Ivy Aía Hand Cream
Tätä merkkiä näkyy usein Goodieboksissa. Kaakao- ja karitevoita, manteliöljyä sekä e-vitamiinia sisältävä käsivoide tulee käytettyä. Tämä on muuten vegaaninen, hajusteeton ja väriaineeton. Arvo 7 e.
Luukku 9 - Starskin Dreamkiss Plumping & Hydrating Lip Mask
Kosteuttava tehohoito huulille. Mulla on tämä Starskin boksista tulleena, nytpähän pääsen testaamaan tätä. En kuitenkaan itse raaskisi ostaa ja hyvä että raaskin käyttääkään, tämän arvo on 10 e.
Luukku 10 - Batiste Blush Dry Shampoo
Joku voi ehkä pitää tätä luukkua tylsänä, mutta itse ilahduin matkakokoisesta Batistesta, tätä tuoksua on kehuttu mutta en ole itse kokeillut. Kiva luukku! Arvo 3 e.
Luukku 11 - MCOBeauty x Sophie Monk Pot Gloss - Tickle
Nämä on kyllä erikoisia nämä merkit, en ole tästäkään ikinä kuullut. Meikkejä on kyllä tullut vähän tässä kalenterissa, tämä oli toinen meikkituote mutta molemmat ovat kyllä olleet ylellisen tuntuisia. Kaunis pakkaus tässäkin ja sävy on universaali. Nudepersikka runsaalla shimmerillä. Sophie Monk on joku laulajababe, piti googlettaa. Kiillon pitäisi kostuttaa ja kai turvottaa huulia. Kiva tuote jonka otan itselle käyttöön. Huulikiillon pakkaus on kyllä nätti ja kiva saada meikkejä välillä. Arvo 14 e.
Luukku 12 - Sandstone Eyeliner Kohl
Musta kajalkynä. Itsellä ei ole tarvetta joten tämä lähtee arvontaan teille. Ehkä hiukan tylsä luukku, tuntuu että kalentereissa pitää olla aina se pakollinen musta kajal. Arvo 14 e.
Luukku 13 - Phase Zero Highlighter Desert Mirage
Ohoh, kolmen meikkituotteen putki päällä! Aika tumma antiikkikulta mutta kesällä varmasti kivempi. Tai sitten kulmaluulla? Kiva tuote kuitenkin :) Arvo 27 e.
Luukku 14 - Goodiebox hajuvesipullo
Hajuvesipullo jonka voit täyttää omalla suosikkituoksullasi. Itselle tarpeeton kun ei vaan tule käytettyä tälläisiä joten lahjoitan jollekin. Arvo ??
Luukku 15 - Youth Lab Candy Scrub & Mask
Siis nyt en kestä, kuoriva karkkinaamio! Tuoksuu kyllä paketin läpi ihanalta! Kyllähän tälläistä on päästävä kokeilemaan ;) Arvo 17 e.
Luukku 16 - Niré Beauty 317 Luxe Eyeshadow
Todella kiva luukku, Nirén siveltimet on huippuihania ja ihan laadukkaitakin. Arvo 9 e.
Luukku 17 - Paese Mono Eyeshadow Pink Pearl
Tätä luukkua arvuuteltiin kilpaa että mitähän siellä on kun se oli niin pieni. En jotenkin osannut ajatella että siellähän voisi olla luomivärinappi! Hyvä sävy on osattu valita, neutraali/viileä vaalea vaaleanpunainen helmenhohtoinen sävy. Yksittäisiä nappeja tulee käytettyä liian vähän joten kokeilen tätä highlighterina tai kulmaluun korostussävynä. Arvo 8 e.
Luukku 18 - Urtekram Spicy Orange Blossom Body Lotion
Toivoin isosta ja painavasta luukusta luomiväripalettia mutta njääh, vartalovoide. Tuoksu voisi olla kiva mutta yksinkertaisesti kun mulla kestää pienikin vartalovoide kuukausia niin näin iso tonkka varmaan 10 vuotta. Laitan tämän siis eteenpäin. Arvo 7 e.
Luukku 19 - Avant Supreme Hyaluronic Acid Antioxidising Duo Moisturiser
Ylellinen kosteusvoide jonka avokadoöljy ja hyaluronihappo hoitavat ihoasi. Tämän hintainen tuote on kyllä testattava itse, en ikinä ostaisi näin kallista voidetta....Arvo 115 e.
Luukku 20 - Moshi Moshi Mind Mind Gua Sha
Tällä voi hieroa/painella kasvojen lihaksia tai hartioita jos on esim.lihasjännitystä. Epäilen vähän että tuleekohan käytettyä...en tiedä, ehkä nykymaailmassa on mukamas niin kiireinen tälläisten käyttöön. Arvo 21 e.
Luukku 21 - Affect Skin Luminizer Pearl Powder
Herkän ihon irtopuuteri, lupaa puolipeittävän lopputuloksen. Tulee käytettyä itse ja vähän pakko onkin, koska puuteri oli hieman avoinna, levinnyt kanteen ja teippisinettikin oli avattu. Hmmm.....Arvo 12 e.
Luukku 22 - Balance Me Wonder Eye Creme
Kiinteyttävä, rauhoittava ja turvotusta poistava sy-voide. Incin mukaan pystyn käyttämään. Menee varmaan jemmaan ja käytän ensin entisiä pois. Arvo 25 e.
Luukku 23 - Nails.INC NailKale Superfood Base Coat
Tämäpä kiva luukku kun aiemmin Goodieboxissa tuli merkin päällyslakka, niin nyt pääsen käyttämään sitä yhdessä aluslakan kanssa! Tämän sisältämä kaaliuute vahvistaa ja kosteuttaa kynttä. Tästä voisin kirjoitella joskus enemmän. Arvo 15 e.
Luukku 24 - Migura 2-in-1 Body Scrub
Biohajoavaa glitteriä sisältävä vartalokuorinta-suihkusaippua. Toivoin tietysti luukusta 24 luomiväripalettia mutta arvasin ettei tule, ja olihan tämä tosi kiva päätös kalenterille! Arvo 9 e.
Goodieboksin kalenteri oli kyllä hyvä! Se ehkä yllätti eniten kolmesta kalenteristani koska en tiennyt sisältöä yhtään etukäteen ja se sisälsi melko paljon minulle tuntemattomia merkkejä. Kalenteri oli alkuun aika ihonhoitopainotteinen ja aloin toivoa enemmän meikkejä. Mutta sitten niitä alkoi tulla ja kaikki oli sellaisia yleispäteviä, monille sopivia sävyjä. Se on tosi hyvin huomioitu! Mun mielestä tässä kalenterissa ei ollut hirveästi mitään turhaa täytettä, eipä sitä tämän hintaisessa kalenterissa toivoisi olevankaan. Glittersukat oli vähän hassut mutta parempia ne kuin pakettikortit... Tosi paljon tuli uutta testattavaa, eri kategorioista ja muutamia suosikkituotteitakin. Se on myös ehdoton plussa että ei tule samoja tuotteita kuin Goodieboksista.
Ostaisinko Goodieboksin kalenteria uudelleen? Miksei! Joitakin samoja merkkejä tuli kuin kuukausiboksissakin mutta aika paljon uusia yllättäjiäkin. Ja se oli parasta ettei tullut samoja tuotteita kuin Goodieboksissa. Olen kyllä ihan haltioissani tästä testattavien tuotteiden määrästä. Mun mielestä kalenterin kiinnostavimmat ja parhaat tuotteet oli aluslakka, huulikiilto, monitoimibalmi ja irtopuuteri. Hankala valita koska pääosin sisälsi kyllä kivoja tuotteita, 24 tuotteesta varmaankin 6 lähtee eteenpäin.
Miltä Goodieboxin kalenteri vaikutti? Hankkisitko itselle? Mitä oli liikaa, mitä olisi saanut olla enemmän? Jäitkö kaipaamaan jotain sisältöön?