torstai 5. tammikuuta 2017

Tammikuun 2017 Bette Box

Hurrrjan kylmä pakkaspäivä, -20 asteessa huitelee koko ajan! Ensimmäinen Bette Boxini saapui jo eilen mutta nappasin sen aamulla ennen töihin menoa mukaan. Tajusin että onneksi mulla on autossa kylmä/lämpökassi eväille, muuten boxin sisältö oli paleltunut päivän aikana :/

Tammikuun 2017 Bette Box

Tammikuun 2017 Bette Box

LivBox muutti siis nimeään Bette Boxiksi mutta idea, hinta ja kaikki muu pysyy ennallaan. Tämä boxi on lunastettu pisteillä ja seuraavan jakson saan blogin kautta. Pakko todeta kolmen pettymysboxiputken jälkeen että nyt on sellainen boxi että ostaisin! Mahtava sisältö!

Tammikuun Bette Box

Tammikuun Bette Box

Pidän boxin ulkoasusta, nätistä logosta ja kortista. Niin paljon hienompi kuin melko tylsä LivBox kortti. Boxin teemana on Raikas talvilook - Tuuheat ripset ja hehkeä iho! Kurkataanpa boxin sisältö!

Tammikuun Bette Box

Maybelline Falsies Push Up Drama Angel Mascara
Mahtavaa, kohta olisi ollutkin uuden ripsivärin osto edessä! Maybellinen ripsareita en ole käyttänyt pitkään aikaan. Kokeilen tätä kaunokaista niin mielelläni. Nätti pakkaus, Maybellinen ripsarit taitaa olla yleensä ihan hyviä eikä mitään halpiksia.
Falsies Push Up Drama Angel Mascara taikoo dramaattisesti kohotetut ripset, kuin siipimäistä irtoripsiefektiä! Tässä uutuusripsarissa lyhyet kumiharjakset antavat äärimmäistä tuuheutta joka ripseen. Pitkät harjakset levittävät ripsiä siipimäisiksi. Dramaattista volyymia ja nostetta ripsillesi! Kerron sitten mitä tykkään :) Arvo 15,90 e

Maybelline Falsies Push Up Drama Angel Mascara

Manna Kadar Paradise Blush poskipuna
Silkkimäinen ja heleän kirsikankukan sävyinen poskipuna. Tätä voi käyttää myös kauniisti hehkuvana luomivärinä. Itse en innostu tästä koska merkki ei nappaa ja poskipunia on sata :D jää tuleviin arvontoihin teille ;) Arvo $19

Tresemmé Max The Volume Root Lift & Texture Foam muotovaahto

Tresemmé Max The Volume Root Lift & Texture Foam muotovaahto
Muotovaahto joka tuo hiuksiin pitkäkestoista tuuheutta. Käytän aina muotovaahtoa tuomaan hiuksiin pitoa ja kohotusta. Saas nähdä mihin tämä markettimerkki pystyy, aion kokeilla tätä. En ole hirveästi Tresemméä ennen käyttänytkään. Arvo 6,90 e

Evo Root Canal tyvisuihke

Evo Root Canal tyvisuihke
Hei, mahtavaa! Kampaamosarjan tyvisuihke! Evo tuotteet ovat laadukkaita. Tämä hiuksille ryhtiä ja rakennetta antava suihke sopii erityisesti hennoille ja ohuille hiuksille. Tämäkin paksu luonnonkihara käyttää tyvisuihkeita joten käyttöön! Näytekoko 50 ml.

Lumene Lähde Ravitseva 24h kosteusbalsami

Lumene Lähde Ravitseva 24h kosteusbalsami
Juuri eilen illalla voivottelin kuivaa ihoa joka oikein punoitti meikinpesun jälkeen. Lumenen geelin ja voiteen yhdistelmä tulee kuin tilauksesta! Voide sisältää puhdasta, happipitoista pohjoisen lähdevettä sekä luonnollista, tehokkaasti kosteuttavaa koivun mahlaa. Tuote on kehitelty erityisesti rasvoittuvalle ja sekaiholle. Imeytyy nopeasti mutta jättää ihon raikkaaksi ja mattapintaiseksi. Tämä tehokosteuttaja korkataan heti illalla! Arvo 19,90 e

Mitä tykkäsitte?? Neljä täysikokoista tuotetta joiden arvo n. 60 e ja päälle reilunkokoinen 50 ml näyte Evon hiustuotteesta! Boxin arvo ylittyi kyllä reippaasti. Tosi monta mielenkiintoista uutuutta; Maybelline ja Lumene. Tulevat heti käyttöön, kuten myös hiustuotteet. Ainoastaan poskipuna jää itsellä käyttämättä. Sävy on hieman liian lämmin ja meikkivarastot on niin valtavat että en vaan tarvii tätä :)

Bette Boxin voit tilata itsellesi täältä.

19 kommenttia:

  1. En itse oikein ymmärrä näitä boxeja. Jos saisin ne saisin ilmaiseksi, esim promona, niin sitten olisi eri juttu.
    Mutta, joka kerta tulee kuitenkin enemmän tai vähemmän tuotteita mitä ei tarvitse tai jotka eivät jotenkin sovi.
    Olen niin älyttömän nirso ja pikkutarkkakin, että siksi nämä jäävät tilaamatta. Mutta ymmärrän kyllä täysin, että jotkut niistä pitävät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ideana on se että saa uusia tuotteita, mitä ei välttämättä tulisi itse ostettua. Esim. kampaamosarjat on sellaisia joita en raaski ja uskalla ostaa noin vaan. Toinen asia on kyllä se että enhän minäkään mitään tarvitse mutta...tykkään jso boxissa tulee tälläisiä käytettäviä eli uusi ripsari kohta loppuvan tilalle yms. mutta kaikkea turhaa en ala säilöä vaan annan kavereille tai arvon teille!

      Poista
    2. Ihan ymmärrettäviä pointteja. Näitä postauksia kyllä luen, koska niistä saa vähän sitten tuotearvostelujakin. :)
      Samasta syystä jätin kosmetiikkajoulukalenterit jo toista kertaa väliin, niin paljon tuli turhaa sälää ja vääriä värisävyjä, että juuei. Onneksi kivoja kalentereja (muitakin kuin kosmetiikka) tulee joka vuosi lisää!

      Poista
    3. Kosmiskalentereita en ole ikinä ostanut koska niistä tulevien tuotteiden määrä on suuri. Sillä rahalla jo ostaa jonkun mieleisen. Vaan on niissäkin hyviä sisältöjä ollut mutta itse kalenteri saattaa maksaa maltaita :/ mitä muita hyviä kalentereita sitten on?

      Poista
  2. Mainiosti lähti vuosi käyntiin Bette Boxilla myös minun mielestäni, jos et jo vilkaissut niin mun ajatukset tarkemmin löytyvät täältä: https://blingershimmer.blogspot.fi/2017/01/bette-box-tammikuu-2017.html :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just kävin lukaisemassa kaikki Bette Box postaukset mitkä piti eilen vältellä :D

      Poista
  3. Tää oli kyllä ihan mielenkiintoinen boksi, ihan mieleläni kokeilen melkeinpä kaikkea.. Tuota Lumenea tosin vähän ihmettelin, kun laatikossa kuitenkin on maininta, että normaali/kuiva iho, mutta tuote on muka kehitetty rasvoittuvalle ja sekoiholle.

    Muuten tykkään näiden ideasta, mutta toisaalta tykkäisin ettei perättäisissä bokseissa olis näin paljon samoja tuotemerkkejä. Edellisten kolmen boksin Lumenet on olleet ihan käyttiksiä tuotteita, mutta niitä nyt on tosiaan ollut kolmena peräkkäisenä kuukautena, ja MannaKadaria parina kuukautena putkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin samaa! Mutta kyllä se näin kuivana vuodenaikana käy...ja samaa mieltä, toivottavasti Manna Kadaria ei taas vähään aikaan tule. Lumene ei haittaa, niiden tuotteet on lähes poikkeuksetta käytettäviä ja arvokkaitakin :) mä luulen että monikin boksi olisi jopa tylsä ilman Lumenea!

      Poista
  4. Boksin hinnalle sai ainakin tosi hyvin vastinetta. Uusi ulkoasu on tosi raikas ja nyt kun miettii sitä entistä, niin se tuntuu jopa vanhanaikaiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kovasti ruskeasta laatikosta, ihanasta paperista, tarrasta ja saatelappusesta. Tuo arvokkaamman vaikutelman kuin musta boxi :)

      Poista
  5. Jännä nähdä minkälaisia sisältöjä näissä on jatkossa :)

    VastaaPoista
  6. Mulla tulee kausia, jolloin raaskin tilata näitä boxeja. Nyt ei ole tullut useampaan kuukauteen tilattua. Tässä uudessa boxissa nuo hiusjutut ja ripsari oli eniten kiinnostavia ja olisivat tulleet heti käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pitää nyt tilata oma Bette, jos jatkossakin tulisi yhtä kiinnostavia tuotteita ;)

      Poista
  7. Siis tää on niin paljon houkuttelevampi nyt! Musta LivBox oli aina jotenkin blääh, enkä ikinä sitä tilannut kun näytti ettei sieltä koskaan tule mitään muuta kun saippuaa ja dödöjä mutta nyt kun oon lukenut Bette Boxista postauksia niin hih, pistinkin heti tilaukseen :D

    VastaaPoista
  8. Kauniita kuvia! Ihanaa, että tulppaaniaika alkaa taas <3 Olethan huomannut, että meillä on käynnissä kuvakisa, johon kuvasi sopisi oikein hyvin. Kurkkaa lisää: http://bettebeauty.fi/ Ja kaikki seuraajat äänestämään. ;)

    -Sofia / Bette Box

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3