sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Sunnuntain nautinnollinen meikkaushetki

Lauantait ja sunnuntait ovat oikeata kulta-aikaa meikkaukselle. On aikaa paneutua ja kokeilla jotain uutta. Saatan viikonloppuaamuina meikata parikin tuntia ja katsoa samalla boxilta ohjelmia. Miehet eivät tätä arvosta mutta tämä on sitä omaa aikaa :)


Saan usein inspiraatiota Instagramista ja tälläkin kertaa mieleen jäi eräs kawaii tyylinen meikki. Kawaii meikit toteutan aina Sugarpillin tai Inglotin luomiväreillä. Tämän päivän meikin sävyt ovat Inglotilta. Keltainen 474, oranssi 51, musta 65 ja violetti 439. Kulmaluulla Wettiksen Creme Bruleeta, silmän sisänurkassa ja kulmaluulla kevyesti Ben Nyen Ice. Rajaus Lumenen Blueberry eyeliner ja ripsivärinä LivBoxissa tullut Rimmelin käärmeripsari. Kulmissa Dermosil kulmakynä ja Lumenen kulmageeli.

 P1250095.ORF

 P1250094.ORF

Ihanaa kun ruskeat nudehuulet tulivat taas muotiin. Vielä pari vuotta sitten käytin koko ajan vain nudepunia. Nykyään käytän ihan punaista ja erilaisia tummanpunaisia tai melko värittömiä kiiltoja. Kaikki pinkit ja vaaleanpunaiset heitin nurkkaan blondin tukan myötä, näytin liian halvalta. Punaisen tukan kanssa en myöskään ole käyttänyt pinkkejä vaan juurikin punaisia. Mutta nyt muodin ja Kissi Vähä-hiilarin mukaan, tykkään tehdä nämä teinivuosien Nylon Beat huulet! Onneksi mulla on vieläkin näitä Anytimen huultenrajauskyniä eli Mansikkajäätelöä ja tätä ruskeaa Piparkakkua :D Piparkakun kanssa käytän MAC Creme d´nude huulipunaa joka mielestäni on MAC vakiovalikoimassa. Jos haluaa sen nudepunan niin se on Creme d´nude. Cremesheen koostumus on mukavan liukuva huulilla eikä pakkaannu juonteisiin tai rohtumiin. Ei ole mattapintainen vaan juurikin täydellinen ja luonnollinen nude ilman huulipunan tuntua ja leviämisen pelkoa.


P1310046.ORF

Millainen on sinun nautinnollisin meikkaushetkesi?
 

24 kommenttia:

  1. Silloin kun on lähdössä juhlimaan on kaikista mukavinta aloittaa meikkailu hyvissä ajoin ja panostaa siihen kunnolla :) Arkisin kun ei niin paljoa meikkiä viitti laittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä käyn niin harvoin juhlimassa niin panostan sitten viikonloppuisiin hetkiin :) on mulle arkiaamujen meikkailukin kivaa aamuaikaa mutta onhan se aina vähän sellaista kiireistä :)

      Poista
  2. Voi ihana anytime...... :'D
    Mulla löytyy ko. merkiltä vielä semmoinen jäätävä sininen roll-on luomiväri, lila silmienrajauskynä, huulikiilto ja juuri semmonen lähes huurteisen valkoinen huulipuna! :'D mitä mä olen oikein ajatellut kun niitä olen ostanut :D en vaan silti ihan vielä niitä roskiin pysty heittämään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anytime on NIIN legendaarinen! Haha minäkin käytin sellaisia ihan kunnon vaaleita huulipunia. Mulla oli ainakin Yves Rocherilta sellainen. Roll-on luomiväriä en muista...tai sitten on jotenkin hämärä muistikuva. Uskaltaisikohan sitä luomilleen enää laittaa...kynät ja puuteriset tuotteet eivät kyllä mene miksikään ja käytän ihan huoletta :) eipä niitä muistoja halua hävittää, minua vähän harmittaa että jossain muutossa heitin vanhat meikit roskikseen, olisi pitänyt säilyttää!

      Poista
  3. Anytime 😂ihanaa ysäriä !
    Mukavin meikkihetki on mikä tahansa hetki kun ei ole kiire 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Bloggaajana sitä tulee vielä otettua meikkikuvat ja tuotekuviakin niin kyllä siinä useampi tuntui vierähtää ;)

      Poista
  4. Jälleen aivan ihana meikki! Himottavan hyvännäköiset nuo sun Inglot - paletit :D Varsinkin (yllättäen) tuo violetti.

    Mulle nautinnollinen meikkaushetki on iltavuoropäivinä, kun saan näpertää rauhassa niin pitkään kuin tykkään ja juoda samalla pari kuppia kahvia. Parempi vielä, jos on joku inspiraatio, josta lähtee rakentamaan - kuten just joku Insta-kuva tai jollain bloggaajalla nähty ihana meikki ;)

    Ihanaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan yhtä ihania kuin sun Inglotit <3 ne on kyllä kuin karkkeja ja niillä on ihana meikata! Voi kun pääsisi Inglotilla käymään. Tänne Kuopioon saisi kyllä tulla enemmän meikkiliikkeitä!
      Se on kyllä jäätävää herätä aina neljältä ja rueta vääntämään meikkiä. En ole ikinä tehnyt iltavuoroa, aina on ollut nämä himoaikaiset aamut. Mutta olen kyllä aamuihminen enemmän. Minä haen inspistä myönkin blogeista; tämän viikon meikki-inspiraationa oli kulta-lime Mirssiinan blogista :)

      Ihanaa viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  5. Mullakin on vielä Mansikkajäätelöä! Ostin viimeks Macilta Creme cupin , sekin on kaunis, tuokin olisi hyvä. Angel on ihana nude myös. Kevättä kohti tulee nudeiltua (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan mulla Creme cup ollut mutta en tykännyt ja annoin kaverille. Angelia en ole ollut. Nyt mua himottaa IsaDoran uuden kokoelman huulimeikit ja Laveraltakin haluaisin jotain...vaikka mulla on kaksi meikkipussillista huulimeikkejä!!

      Poista
    2. Ööö , mulla on kolme muovilaatikkoa (cd-levy)!

      Poista
  6. Violetti on lempparivärini ja toi Inglotin paletti täynnä violetteja... Kuolaus. Tosi hieno silmämeikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Inglotilla on tosi ihania violetteja, tosi kermaisia ja pigmenttisiä. Kannattaa tutustua ;)

      Poista
  7. Aivan huikea yhdistelmä tuo oranssi ja violetti!! ♥ Mun täytyy kokeillä tätä tällä viikolla, kun on muutamana aamuna tavallista myöhemmin duunia. Parhaita meikkaushetkiä ovat ehdottomasti viikonloput, kun on aikaa paklata (jopa luonnonvalossa!) rauhassa ja kokeilla uusia juttuja. Tietty on aina vain parempi, jos illaksi on jotain juhlavaa ohjelmaa, niin voi oikein luvan kanssa kreiseillä ^__^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) luonnonvalo on niin paras valo! Minä kreiseilen vähän aina, viime viikolla oli hurjan värikkäitä meikkejä koko viikon mutta äsken kaivoin esille Bobbi Brownin nuderuskeat, niillä aloitetaan maanantai ;D

      Poista
  8. Mulla on sama. Kun ei ole kiire meikata, katson samalla telkkaria. :D

    VastaaPoista
  9. Mulla on myös tapana viikonloppusin meikata ihan rauhassa ja antaa telkkarin pyöriä taustalla. Se on vaan niin rentouttavaa, kun ei ole kiire mihinkään ja voi rauhassa kokeilla jotain uutta. :)

    Niin kaunis meikki, ihanasti oot yhdistelly värejä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iina ♡♡ se on totta että parhaat meikit syntyy kiireettä. Voi sitten soveltaa arkimeikkeihin kun tietää miten tekee :)

      Poista

Kiitos kommentista <3