tiistai 10. helmikuuta 2015

Helmikuun 2015 LivBox

Höh, odottelin että LivBox tulisi eilen mutta ei näkynyt. Toivoin että tulisi sitten tänään koska olihan ne jo torstaina lähetetty. Olen ollut koko päivän ihan tulisilla hiilillä ja jännittynyt. Ehkä vähän LivBoxin takia mutta enimmäkseen iltapäivällä tapaamani käsikirurgin vuoksi. Mulla on tosiaan sekä jännetuppi että rannekanavan ahtauma tässä kädessä. Olen vielä tämän viikon sairaslomalla ja käsi onkin parantunut. Kunnossa se ei tietysti ole ja nyt odottelen lähetettä hermoratatutkimukseen, sitten taas lääkäriin ja mietitään mahdollista leikkausta. Jaiks. Mutta onpahan nyt syy selvillä jatkuvaan käsiongelmaan!


Mutta siihen LivBoxiin. Ystävänpäiväteemainen pinkki boxi oli kaunis ja sisälsi seuraavat tuotteet:

Lumene Nude Perfection kevytmeikkivoide
Unelmankevyt meikkivoide lupaa virheettömän ja luonnollisen mattapinnan. Sulautuu täydellisesti ihoon jättäen sen joustavaksi ja miellyttävän tuntuiseksi. Jos toivot luonnollista ja kevyttä lopputulosta ja sinulla on normaali/seka- tai aikuinen iho niin tämä voisi olla sinun meikkivoiteesi. Tätä on neljää eri sävyä; minun sävyni on 2 Hunajapilvi.
Kovasti arvuuteltiin onko boxissa Lumenen meikkivoide ja olihan siellä. Tosi kiva tuote, tykkään kokeilla erilaisia meikkivoiteita. Täysikokoinen 30 ml / 19,90 e.

Garnier Fructis Densify Lenghts Plumper -seerumi
Hiuksiin jätettävä seerumi joka antaa pituuksiin extratuuheutta, luoden kauniin kiiltävät ja runsaat hiukset tyvestä latvaan. Sisältää granaattiomenauutetta sekä innovatiivisen Fibra-Cylane -molekyylin. Tästä en tiedä tarvitsenko; olenko kohderyhmää? Täysikokoinen 50 ml / 7,95 e.

Paese Kashmir luomiväri
Mattapintainen luomiväri jota voi käyttää kosteana, kuivana tai rajauksiin. Oletteko kokeilleet, toimiiko? En tiedä tykkäänkö tästä. Muille on sattunut muita värejä, olisin tykännyt enemmän valkeasta. Haluaako joku vaihtaa tämän ruskean valkoiseen? Tämä on koskematon. Täysikokoinen 4,95 e.

Eucerin In-shower Body Lotion
Herkälle iholle soveltuva vartaloemulsio. Käytän varmaan mutta ei sinällään kiinnostava tuote. 50 ml näytekoko. Täysikokoinen 400 ml / 13,50 e.

Nivea Daily Essentials Sensitive 3-in-1 Micellar Water
Nivean misellivesi on Cosmopolitanin Beauty Awards voittaja. Aivan mahtavaa, entinen miselli on juuri lopussa ja uusi pitikin ostaa. Olen pitänyt Nivean miselliä jonkun verran kiinnostavana ja olisin sen saattanut ostaa. Meikinpuhdistusvedet ovat mielenkiintoisia, käytän niitä kaksoispuhdistuksen toisessa vaiheessa. Nivean misellivesi on parabeeniton, väriaineeton ja hajusteeton sopien erityisen hyvin herkälle iholle. Täysikoko 200 ml / 5,95 e. 


Lisäksi paketissa oli vielä kaulakoru Iberolta. 

Mitäs piditte boxista? Minulle mieluisinta olivat ehdottomasti Lumenen meikkivoide ja Nivean misellivesi. Tykkään myös kaulakorusta :)

31 kommenttia:

  1. Olin ehkä liian innostunut tästä, vaikka en vielä tiedäkkään mitä sisältää. Ajattelin kuitenkin, että ystävänpäivän kunniaksi tulisi lisää meikkejä ja kaikkea vaaleanpunaista. Ainoastaan tuo hiuksiin käytettävä jäi kiinnostamaan eikä muut. Katsoo nyt kun kotia menen viikonloppuna, että onko mulla sit yhtään erilaisia tuotteita tai sävyjä. :D Noh, tähän boksiin on hyvä lopettaa tilaaminen. :)
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö meinannut jatkaa? Jätettävä Fructis oli muuten sittenkin hyvä. Pesin äsken hiukset ja kun jätettävä on melko lopussa niin korkkasin tämän. Hyväntuoksuinen on. Jospa se ei liikaa tuuhenna, en sellaista ominaisuutta kaipaa :) tykkäät varmasti! Minäkin odottelin meikkejä ja vaaleanpunaista, spoilaannuin vähän päivällä Instassa niin sellainen mielikuva boxista jäi ;)

      Poista
    2. En! Mulla oli vähän semmonen uuden vuoden lupaus, että karsin tiettyjä asioita mitä en pidä ihan hirmu tärkeänä ja livbox on ollut yksi niistä, kun ottaa huomioon miten paljon ylituotteita mulle jää bokseista käyttämättä. Jotain helmiä siellä silloin tällöin on, mutta niitä voinkin sit kahtoo muiden blogeista arvosteluja ja päätän tarviinko. :D Nonii kuulostaa hyvälle, jos sun ensivaikutelma on kuitenkin tuo! Itsekin toivon, että se toimii juuri silleen ettei ihan liikaa ala tuuhentamaan. :D No joo! Oisivat nyt jonkun kiva pinkin luomivärin / huulipunan / kynsilakan laittaneet meille naikkosille. :D

      Poista
    3. Minä en halua katkaista tilausta kun en sitten saa enää vanhalla halvalla hinnalla ja sieltä tietysti tulee just jotain kivaa jos tilauksen katkaisee...välillä on noita hoitolatuotteita joita ei itse tulisi ostettua kuten esim.tomaattivoide. Onhan se kiva piristää vähän itseään tosin sitä on tullut viime aikoina harrastettua vähän liikaakin ;D

      Poista
    4. Huomasin muuten just että LivBoxiin oli tullut 6 kk määräaikainen tilausvaihtoehto hintaan 79,50. Tulee halvemmaksi kuin jatkuva tilaus sillä 13,90 hinnalla (mullakin on se vanha hinta)... Tuntuu vähän ettei vanhoja tilaajia oikein arvosteta, mun logiikan mukaan kestotilauksen pitäisi olla edullisin vaihtoehto, varsinkin tosi pitkään tilanneille. :/

      Poista
    5. Pitää tutustua mikä on edullisin kun seuraavan kerran uusin tilauksen. Kiitos vinkistä :) minusta on tuntunut että rahalleen on kyllä saanut vastinetta...toivottavasti siis jatkossakin on yhtä hyviä boxeja :)

      Poista
  2. Harmi, ettei mulle tullut enää tässä kuussa boxia. Tuo misellivesi on nimittäis ostoslistalla :). No, saahan sen kaupasta kipastua toisaalta. Mä olen tykännyt boxien kasvovoidepurkeista, kun mun iho on niin hankala, että on mukava testailla eri tuotteita ennen kalliin rasvan ostamista. Bernard Cassieren mustikkavoide on kai pakko ostaa, kun testeri on kaluttu loppuun. Miksi mun iho tykkää niin kalliista tuotteista?

    Toivottavasti sun tassu saadaan kunnolla kuntoon eikä vaan oireettomaksi tilapäisesti. Olen niin onnellinen, että uskalsin mennä luudutusleikkaukseen, koska se poisti kaikki vuosien kivut kädestä. Ei mene enää ranne paikoiltaan jatkuvasti ja jännetupentulehduskin on poissa. Vuosia siinä lääkärirumbassa kesti mutta kyllä kannatti. Tsemppiä <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on kallis maku :) mun iho tykkää monenhintaisista, ehkä kuitenkin eniten luonnonkosmetiikasta ja siitäkin kalliimmasta päästä ;D totta kyllä että saahan nämä tuotteet kaupasta mutta ylläri on se idea...ja nytkin boxin arvo meni kyllä tosi paljon yli!
      Kiitos! Kyllä mä luulen että nyt tassu saa hoitoa koska käyn yksityisellä firman piikkiin ;D ja olen rampannut niin paljon että nyt asia edistyy ja vika on löydetty. Pitkäänhän tuossa menikin...

      Poista
  3. Tykkäsin tosi paljon boxista! Meikkivoiteesta tuli sävy 1, joka näyttää olevan vähän tumma mulle... :D ja luomiväri oli ihana vaalea harmaa, tykkään kovasti. :) Misellivettä on kiva kokeilla muultakin merkiltä, oon vaan kokeillut sitä Garnierin. :)

    Eli siis superkiva boxi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua että tykkäsit! Mä luulen että tuo sävy 2 on hyvä kesällä. Nyt on kolme meikkivoidetta + paljon muita meikkipohjia avattuna joten tämä vähän odottaa vuoroaan :) Nivean misellivesi on varmasti huippuhyvä niinkuin Garnierkin! Mä olisin halunnut mieluummin valkean luomivärin, haluaako joku vaihtaa...

      Poista
  4. Mulle tuli sisällöltään sävyjen puolesta ihan sama boksi. Meikkivoiteesta tykkäsin nopealla kokeilulla. Pitää huomenna laittaa kunnon testiin. Tuota luomiväriä kokeilen varjostuksiin. Jos siinä ei toimi niin sitten on aika plääh tuote :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vertasin vähän Paesea MAC Emoteen. Minusta Paese on vähän rusehtavampi. Voi siis periaatteessa sopia varjostuksiin. Kerrohan mitä tykkäsit sitten! En viitsi itse kokeilla jos joku haluaa tuon vaihtaa valkeaan. Jos ei niin ehkä kokeilen varjostamiseen :)

      Poista
  5. Mä tänään testasin tuota Nivean misellivettä jo tyhjille kasvoille ja saatoin jopa tykätä tästä enemmän kuin garnierin. Mun mielestä Garnier jättää enemmän kiristävän/kuivan tunteen iholle, kun niveasta sellaisesta ei ollut tietoakaan. :)
    Mut myös yllätti tuo Lumenen meikkivoide, kun se olikin nestettä enemmenkin kuin voidetta! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, kuulostaa hyvältä! Pitää testata huomenna, nyt on jo meikit pesty ja naama rasvattu :) ai nestettä...toivottavasti on hyvä ja levittyy hyvin :D

      Poista
  6. Mulla oli boksissa valkoinen luomiväri ja juuri sellaista olenkin kaivannut, joten osui ihan nappiin. Muutenkin tykkäsin boksista tosi paljon, ei taida jäädä yksikään tuote kokeilematta. Tuon Garnierin seerumi on ainut josta en tiedä tuleeko käytettyä sillä mulla on tosi paksut hiukset muutenkin, mutta jos eron selvästi huomaa, niin mikä ettei. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kun on luonnonkihara ja paksu tukka...pitää aina föönätä ja suoristaa jos haluaa näyttää vähänkään järkevältä, niin en kaipaa lisää tuuheuttavia tai runsautta antavia tuotteita. Mutta laitoin aika varovasti, ei nyt ainakaan räjättänyt tätä pehkoa. Tuoksuu kivalta ja on mukavan tuntuista. Voihan tätä käyttää vaikka Garnieria en kyllä osta itse ;) kyllä tämä hyvä boxi oli ja kaikkia käyttää. Paitsi olisin sen valkean halunnut, olisi kyllä tarvetta :)

      Poista
  7. Mä oon ihan tyrmistynyt, ettei tullut boksia tänäänkään. Ainakin yksi toinen oululainen oli saanut, ja mietin että menisinkö käymään Postissa kyselemässä boksini perään. Mutta plääh, ehkä se huomenna tulee. Sisältö näyttää ihan kivalta, mutta en oo niin fiiliksissä kuin monet muut on olleet :o

    Paljon tsemppiä muuten tuon käden kanssa! Toivottavasti pääset äkkiä leikkaukseen ja saat käden kuntoon. :) Tuollaiset pitkäaikaiset kiputilat on ihan hirveitä, voin kokemuksesta sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään varmasti tulee. Saiko kukaan boxia edes maanantaina, kaikki mun tietämäni saivat tiistaina? Boxi oli tosi kiva, käytettäviä tuotteita mutta en osaa sanoa onko tämä parhaita boxeja ikinä, tykkäsin enemmän viime kuun boxista :)
      Kiitos! Toivottavasti pääsen nopeasti kun kyllähän tämä rasittuu töissä eikä viitsi koko ajan olla poissa...

      Poista
  8. Miulle tuli harmahtava luomiväri ja ainakin hyvältä vaikutti kun sormella hipaisin :D
    Garnier jää varmaan käyttämättä, kun omistan niitä öljyjä + en käytä suoristimia tai muitakaan vempaimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gartsu on hyvä latvasuoja, sellainen voidemainen että ei niin lähmää lyhyttä tukkaa :)

      Poista
  9. Ei muuten kauhean kiinnostava sisältö, mutta oli pakko tulla kommentoimaan, että miten hienolta tuo Lumenen voiteen pullo näyttää! Ei kalpenisi selemerkkienkään rinnalla, kiva, että kiinnittävät tuollaisiinkin asioihin huomiota kun ainakin mulla on vähän sellainen mielikuva, että Lumenen pakkaukset ovat hieman liian ysäriä.

    Ja no, voiteen koostumuskin kiinnostaa, se taitaa olla samaa tyyppiä kuin ainakin YSL:llä ja Lancomella on jo ollut. Olisi kiva kokeilla joltain edullisemmalta merkiltä sen toimivuutta, koska pintakuivalla ihollani moni ohut voide korostaa liikaa sitä kuivuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei ysäri haittaisi :D pakkaus on kyllä kaunis eikä kalpene Clarinsin meikkivoiteen rinnalla jota olen tässä käyttänyt. Lumene maksaa liki 20 e, Clarins 40 e. Saiskohan Sokokselta tai vaikka Emotionista pientä näytettä mukaan niin voisi ihan rauhassa kokeilla kotona? Monihan tuosta varmasti bloggaa joten ei muutakuin kokemuksia sitten googlettamaan :)

      Poista
  10. Tuli mieleen kun olen katsellut paljon noita kynsivideoita niin niissä kynnen ympärille levitetään alussa jotain nestemäistä ainetta joka sitten kynsien lakkauksen/liukuvärjäyksen jälkeen otetaan pois ja lähtee ns kalvona irti. Mitähän tuo kyseinen aine mahtaa olla? Ja on myös videoita joissa johonkin astiaan laitetaan tippa kerrallaan erilaisia kynsilakkoja ja sen jälkeen tehdään tikulla kuvioita tähän nesteeseen jonka jälkeen kynsi uitetaan nesteessä ja kuvio siirtyy kynnelle. Mitenhän tämä homma toimii ja mitä siihen tarvitaan? Vähän epäselvä selostus mutta toivottavasti ymmärrät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liquid palisalea. Kiinnostaisi itseäkin kokeilla :)

      http://www.thenailasaurus.com/2013/01/kiesque-liquid-palisade-review.html

      Tarkoitatko marmorointia? Googleta water marble niin löytyy tutoja :) kädenlämpöiseen veteen tiputetaan ympyröitä kynsilakalla, kynsi uitetaan sinne ja ylimääräinen lakka kiepautetaan pois hammastikulla koska se muuten nousee ylös kynnen mukana ja sottaa kuvion :)

      Poista
  11. Joo, marmoroinnista oli kyse. Kiitos paljon! :)

    VastaaPoista
  12. Höh, mun boksi ei tullut vielä eilen :( jospa tänään sitten. Mutta blogiesittelyiden perusteella ihan kiva boksi :) Ei mikään VAU, mutta käyttistuotteita silti kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa se tänään tulisi :) tälläisiä käyttistuotteita on kiva saada kun kuitenkin joku aina loppuu niin on uusi odottamassa :)

      Poista
  13. Tää oli mun mielestä niin huippuboxi, etten ehkä kestä :D Osui ja upposi tänne ihan täysin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti hintansa arvoinen. En voi valittaa! Siitä onkin nyt tasan 2 vuotta kun sain ensimmäisen boxini ja pakko sanoa että kehitystä on tapahtunut ihan älyttömästi :)

      Poista

Kiitos kommentista <3