perjantai 27. helmikuuta 2015

F.U.N Reunion ( H )

Niinkuin muutkin, minäkin sorruin F.U.N -huumaan. Aika hienoa että Cesars ottaa koko ajan laajemmin valikoimiin erilaisia indielakkoja. En minä tätäkään olisi alkanut mistään ulkomailta ostamaan. Kiva myös tutustua eri merkkeihin, indieitä kun on niin tuhottomasti! Blogien kautta ne tulevat tutuiksi kun näkee muilla kivoja lakkoja ja niitä alkaa himoita.


Sehän se on se idea; nyt esitellään teille Reunion ( H ) että alatte sitä himoita ;D vielä ei ole viralliset holokelit ja tämä olisikin kaunein auringossa eikä tässä loskakelissä. Lightboxissa nyt kuitenkin saa jotain kuvia aikaan eikä tämä todellakaan jäänyt odottamaan kesää! Itseasiassa tämä ei päässyt pöytää pidemmälle, ei edes helmeriin! Yleensä uudet lakat pääsevät edes Helmeriin vähän odottamaan vuoroaan. Reunion ei halunnut odottaa!

 P2210010.ORF


Ensimmäinen ajatus tästä on että miten älyttömästi tämä kimmeltää. Siis aivan mieletön ja takuuvarmasti voin sanoa että toista näin kimaltavaa lakkaa minulla ei ole! Lakassa on erittäin hyvä suti jolla on helppo lakata. Ensimmäinen kerros on vähän laikukas mutta lakka kuivuu todella nopeasti.Toinen kerros peittääkin jo lyhyemmät kynnet mutta tapani mukaan lisäsin kolmannen koska halusin pitkiin kynsiin varmasti täyden peittävyyden ja intensiivisen lopputuloksen. Nyt huomaa sormia liikutellessa miten tämä säkenöi. Hologramminen glitter on uskomattoman kaunista ja ihan erilaista kuin muissa hologrammilakoissa. Paljon kauniimpaa! Todellakin uniikki lakka!

 P2210007.ORF

Reunion ( H ) on siis hologramminen versio alkuperäisestä Reunion multichromelakasta. Hologramminen glitter on taianomaista, uskomattoman kaunista ja kerrassaan säkenöivää! Reunionin pohjaväri on sinipohjainen violetti joka välillä näyttää harmaanmustalta. Yleensä hololakoissa on se ongelma että ne lähinnä ovat kevät- kesäkauden lakkoja. Esimerkiksi Color Clubin Halo Huesit ovat uskomattoman ihania mutta ilman holokuviota hämärässä/luonnonvalossa ihan tylsiä ja tavanomaisia. Reunion kuitenkin holottaa ja kimmeltää aamuhämärässä vessassa ja ihan tässä tietokoneellakin ikkunan edessä vaikka valoa ei kauheasti ole. Todellinen "can´t take my eyes off you" -lakka! Mulla ei riitä enempää ylistyssanoja tälle, ihan mielettömän upea lakka pitkästä aikaa!!! Tekee mieli pitää tätä monta päivää!!

 P2210061.ORF

P2210060.ORF

F.U.N lakat ovat käsintehtyjä Singaporessa ja suomessa niitä voit ostaa yksinoikeudella CesarsShopista. Lakat ovat 5-free ja hinnat vaihtelevat 17.60 e - 20.50 e välillä. Kalliita mutta aivan ehdottomasti sen arvoisia :) ja pieni varoitus; mitä pidempään katselet kauniita kuvia niin sitä enemmän alat niitä himoita...en vastaa seurauksista :) en yllytä ostamaan mutta muistutan että kyse on aina käsintehdyistä lakoista joissa on rajallinen saatavuus. 

 P2210013.ORF


Hankitteko F.U.N lakkoja? Meinaatteko hankkia? Miltä nämä näyttävät tämän perusteella?

35 kommenttia:

  1. Aika jännä lakka! Pinta näyttää siltä, kuin siihen olisi puhallettu hieman rantahiekkaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näyttää! Nuo glitterit ovat niin erikoislaatuisia :)

      Poista
  2. OMG!!! This is a very pretty glitter topper. Its so perfect for dark colored nail polishes. I want this!!!

    VastaaPoista
  3. Mulla on just Celebrate (H) kynsillä ja kyllä todellakin olen eilisillasta asti tuijotellut kynsiä, käännellyt väännellyt käsiä ja ihastellut sen kimallusta <3 Tästäkään ei oikein voi sanoa minkä värinen tää on, kun väri vaihtelee katselukulmasta ja valon suunnasta riippuen. Joka tapauksessa upea lakka niinkuin muutkin FUNit! En kyllä olisi uskonut että pistäisin kahtakymmppiä kynsilakkaan tai itseasiassa mulla on 3 kpl FUNeja ja lisää tekisi mieli, mutta nyt en kyllä vähään aikaan osta yhtään lakkaa, koska tammi-helmikuun aikan tuli hankittua 23 lakkaa, hui kamala! On pikkasen kynsilakkaähky päällä.
    Hyvää viikonloppua!
    -Tarabel

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh 23 lakkaa, aika paha!! Minäkin tuhlasin tässä kuussa ihan liikaa ja nyt ei passaa ostella mitään. Joku F.U.N tekisi mieli hankkia mutta ehkä vähän myöhemmin. On se koiranpentu tulossa ja yhdet juhlat niin pitää hankkia kaikkea muuta :) mutta on nämä niin upeita, juuri tuollaisia kuin kerroitkin! Tekee vaan mieli tuijottaa kynsiään koko ajan :)
      Mukavaa viikonloppua :)

      Poista
  4. Virallinen holokeli ;D Ensimmäiset F.U.N:it tulossa mullekin :)
    -J-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavia lakkaushetkiä Funien parissa :) ihanaa kun holokelit alkaa, muutamat ihanat A Enkut odottaa, kaikki Halo Huesit ja mitähän kaikkia ihania hololakkoja onkaan...

      Poista
  5. On se upea :). Ja pakko yhtyä tuohon sudin hyvyyden ylistämiseen. Aivan mielettömän hyvä suti näissä. Ja pullossa on niin paljon lasia pohjalla, ettei meinaa vahingossakaan kaatua, vaikka onkin kaponen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullon ja sudin malli on kyllä loistava. Laatulakkoja kerrassaan, älyttömän ihania. Tgif on vielä kokeilematta :) sekin näyttää ihanalta, vähän erilaiselta kuin perinteiset kultaholot :)

      Poista
  6. Kaunis lakka! <3
    Minua ei oo vielä noi FUNit siltikään oikein vakuuttaneet, mutta ehkä joskus hullaannun niihin.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitämitä?? Vähän kun googlaat swatcheja ja luet ylistyksiä niin kohta et voi vastustaa ;)

      Poista
  7. Tuo lakka on kuin sulle tehty. <3 Aivan älyttömän kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ todellakin joka sentin arvoinen, kokoelmani helmiä :)

      Poista
  8. Tuo on kyllä tosi kaunis lakka! Ei se haittaa, vaikka vielä ei holokelit olekaan. Saapahan jotain piristystä tähän harmauteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Jos se on nyt näin upea niin mitä se on auringossa? Varmasti ihan häikäisee :)

      Poista
  9. No ei ihme, että tän ei tarvinnut odotella, pullossakin ihan mieletön herkku. Todella kaunis! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis on oikea sana kuvaamaan tätä. Ihan uskomaton taideteos ja tuo kimalle on niin uskomatonta ♡

      Poista
  10. F.U.N Lacquerin glitteriset lakat on jotain niin uskomattoman upeita! Haluisin ne kaikki♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kelpais mullekin :D jonkun hankin vielä mutta en ole päättänyt. Pitää harkita huolella! Tykkään näistä holoversioista koska tälläisiä mulla ei ole mutta duo-/multichromeja kyllä :)

      Poista
  11. Minuun noi Funin lakat ei oo onneksi iskeny. Kauniita ne on, sitä ei voi kieltää. Ei vaan oo munlaisia. :)

    VastaaPoista
  12. Mie tilasin Funin omilta sivuilta kolme lakkaa, joista yksi (Secret) sai lähteä. Vaikka se on glitterpommi, niin silti ei peittänyt edes kolmella kerroksella, mutta onneksi sille löytyi heti jo uusi koti :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan Chinan Sexagon nätti mutta vaatii hirveästi kerrostamista. On näitä mutta onneksi enemmistö on toimivia :)

      Poista
  13. Voihan härreguud mikä lakka!! minä holojen rakastaja tuskaisena katselen :D
    Itsellä ei ole yhtään Funin lakkoja :O ja nyt kun ostin Clarisonikin niin ei taida vähään aikaan tullakkaan :DD

    VastaaPoista
  14. Just lakkasin yhelle pikkutytölle ja mun siskolle Queenillä parit kynnet ja on nää kyllä niin super ihania ja laadukkaita lakkoja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivätkö olekin :) todellisia helmiä! Osa taitaa vaatia vähän enemmän kerroksia joten kannattaa googlettaa ja ihan suomiblogeista löytyy kivasti juttua näistä :)

      Poista
  15. Ehdottomasti aion hankkia! Onhan nuo nyt aivan tyrmääviä.

    VastaaPoista
  16. Voi luoja miten kaunis lakka!!! ♥_♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3