lauantai 7. toukokuuta 2016

Lifestyle Lauantai - Kissa vai koira?

Joku kysyi joskus onko minusta nyt tullut koiraihminen. Olen kyllä ollut aina vannoutunut kissafani joka on tykännyt kilteistä koirista. Olen pelännyt isoja koiria enkä osannut olla koirien kanssa, en siis osannut lukea niitä yhtään. Äitini on kissaihminen ja kysyy aina Hipusta pureeko se jos astuu vahingossa tassulle tai onko se äkäinen luustaan. Minä olen vastannut että tämäkö...ei kyllä ikinä. Ei ole kertaakaan murissut minulle tai kellekään ihmiselle pahaelkeisesti tai ole näytellyt hampaita vaikka menet luuta ottamaan suusta.


Mutta olen pohdiskellut tätä juttua että kumpaan suuntaan olen kallellaan. On siis aika listata kattien ja rakkien plussat ja miinukset!


Kissat
- Hiekkalaatikon putsaaminen
- Huonekalujen ja mattojen pilalle repiminen
- Kukkien ja johtojen järsiminen
- Kissan karkaamista saa pelätä koko ajan

+ Kissa on huoleton eikä tarvitse ihmistä koko ajan
+ Kissan voi jättää yksin kotiin ( kohtuulliseksi ajaksi )
+ Kissa sopii paremmin kerrostaloon tai pieneen asuntoon
+ Kissat ovat sosiaalisia ja omistaja on niiden silmäterä
+ Kissa antaa rakkautta ja lohdutusta, kissan silittäminen on terapeuttista


Koirat
- Sisäsiisteyteen opetus vaatii kyllä hermoja! Oli sää mikä hyvänsä, ulos on lähdettävä
- Eroikävä ja turhautuminen työpäivän aikana --> joskus tuhoja
- Pitää keksiä uusia virikkeitä, ei voi vaan jättää yksin
- Sisälle kantautuva kura ja lika sängyssä
- Aina kiirehdittävä töistä äkkiä kotiin, ei voi jäädä kahville kaupungille

+ Koira on ihmisen paras ystävä ja siitä on seuraa
+ Koiran kanssa voi puuhailla, leikkiä ja harrastaa vaikka mitä
+ Koiran voi ottaa mukaan kyläpaikkoihin
+ Koiran avulla sosiaalistuu ja saa uusia ihmis- ja koirakavereita
+ Tulee lähdettyä enemmän lenkille



Oletko enemmän kissa- vai koiraihminen? Mitä miinuksia ja plussia sinä lisäisit?

24 kommenttia:

  1. Oon ehdottomasti kissaihminen!
    Lapseni ovat allergisia, joten minun täytyy tyytyä ystävieni kissoihin ;)

    VastaaPoista
  2. Mä taas en osaa lukea kissoja yhtään! Minusta kissat on itsekkäitä, arkoja ja arvaamattomia, tosin erittäin söpöjä kyllä. Jotenkin aina jännittää kissan silittäminen kun yhtäkkiä saattaa tulla kynsistä :D
    Koiria on niin paljon helpompi lukea, ne on minusta ilmeikkäämpiä ja luonteikkaampia.
    Kissojen plussa koiriin verrattuna on kyllä tuo, että ne ovat itsenäisempiä ja pärjäävät pidempiä aikoja kuin koirat yksin kotona eikä ole pakko lähteä lenkille kelillä kuin kelillä (mun koira on tosin sellainen hienohelma, että jättäisi mieluiten kostealla kelillä lenkin itse väliin)

    Koirien huonona puolena sanoisin punkit! Niitä tulee helposti lenkkeiltäessä, lisäksi kaikki muutkin luonnon "vaarat" kuten käärmeet, ampiaiset jne on suurempi riski koiralle kuin sisäkissalle.

    VastaaPoista
  3. Itse olen enemmän kissaihminen.
    Koira on jossain asioissa helpompi kun sen voi ottaa mukaan. Esim. Kun lähtee lomamatkalle niin kissoille pitää pyytää hoitaja meille kotiin. Eivät sopeudu vieraisiin paikkoihin yhtä hyvin kuin koira.. toisaalta se miten koira rakastaa omisrajaansa on aika hellyttävää <3 kissa on vähän viileempi,mutta se tunne kun kissa tulee syliin ja tykkää sinusta.. voih <3

    VastaaPoista
  4. Koiraihminen jo ihan senkin takia, koska ei kissoja ole koskaan ollut :D

    VastaaPoista
  5. Itse kuulun rehellisen tasapuolisesti kumpaakin leiriin vaikka kotona tällä hetkellä onkin vain koira, sillä avopuoliso on allerginen kissoille :/ Onneksi lähes kaikilla kavereilla on kissoja. Välillä kyllä naurattaa ja ihmetyttää miten niin monella on omissa piireissä kissa :D
    Kissat ja koirat, koirat ja kissat, ihania kaikki <3

    VastaaPoista
  6. Kissa ei haise eikä kuolaa.

    VastaaPoista
  7. Mää oon enemmän kissaihmisiä. Osaan lukea koirienkin aikeita hyvin, mutta ku koko ikäni meillä on ollu katti nii siihen on niin tottunu että on kissa ja tietää melko tarkasti mitä se meinaa. Sitte kissat ei oo niin kiinni ihmisesä ku koirat. Kaverin koirulit tulee aina perässä ku menee jonnekki. :D Toki koirien lenkittäminen on kivaa ja niitten kans leikkiminen. :^)

    VastaaPoista
  8. Onneksi pääsee hoitamaan ystävien kissoja :)

    VastaaPoista
  9. Joo punkit! Yökkkkk! Inhottavaa ajatella että sängyssä olisi punkki koiran mukana :/ saa kans pelätä että koira kävelee lasinsirpaleisiin tai joku myrkyttää :(

    VastaaPoista
  10. Meillähän kissat ei enää matkusta, kakkivat ja pissivät :/ koira kyllä osoittaa kiintymyksen ja tietää kuka on omistaja :) mutta se kun kissa tulee syliin kehräämään ❤️

    VastaaPoista
  11. Mulla ei ollut ikinä ollut koiraa ennen Hippulaista :)

    VastaaPoista
  12. :D Hippu ei kuolaa mutta haisee koiralta pesun jälkeen :)

    VastaaPoista
  13. Koira kyllä kulkee jäljessä koko ajan :) mutta Pipsa -kissakin on perässäkulkija, se haluaa myös auttaa ja olla mukana kaikessa.

    VastaaPoista
  14. Isot koirat pelottaa muakin, mutta kilteistä ja luotettavista koirista kyllä pidän. Enemmän olen kuitenkin kissaihminen, ja meillä on aina ollut kissa tai useampi niin kauan kuin muistan. Nykyään (kun mies on allerginen) en voi omaa kissaa ottaa, ja välillä kissakuume onkin ihan mahdoton! Siskollani on onneksi kaksi ihan mahdottoman suloista pitkäkarvaista kissaa. Vierailut meneekin aikalailla aina pelkkään kissojen paijaamiseen:D

    VastaaPoista
  15. Itse tykkään ehdottomasti enemmän koirista kun sellainen meiltäkin löytyy, mutta voisin sanoa olevani myös liskoihminen eli kaikenlaiset matelijat kiinnostavat :)

    VastaaPoista
  16. Ehdottomasti kissaihminen! Jotkut koirat tuppaa olemaan vähän ärsyttävyyteenkin asti sosiaalisia :D

    VastaaPoista
  17. Mä tykkään molemmista mutta olen tullut liian laiskaksi ottaakseni koiran. Juurikin, koska ulos on lähdettävä joka säällä, tulee kuraa ja karvaa, koiraa ei voi jättää yksin jne. mutta allekirjoitan kyllä kaikki koirien hyvätkin puolet. Vaan on ollut kissoistakin riesaa ihan riittämiin tän muuton jälkeen, eivät sopeutuneetkaan niin hyvin kuin kuvittelin. En oikein osaa sanoa, olenko koira- vai kissaihminen, ehkä mä olen ennemmin eläinihminen.

    VastaaPoista
  18. Ihania kuvia ♡
    Vannoutunut kissa-ihminen otti chihun joka on kyllä erittäin kissamainen koira.
    Kissoista kaipaan kehräystä , se on vaihtunut pieneen kuorsaukseen =D Mun koirat tuoksuu nokosten jälkeen popcornilta tai näkkileivältä , ei yhtään "koiralta".

    VastaaPoista
  19. Allergiat on kyllä tosi kurjia :/ onneksi pääset hoitamaan siskon kisuja :)

    VastaaPoista
  20. Minä en kyllä matelijoista innostu :D

    VastaaPoista
  21. Joskus tuntuu että onko Hippu yli-innokas ja ärsyttävä, jos toinen ei ole koira-ihminen :)

    VastaaPoista
  22. Voi, toivottavasti kisut tottuvat uuteen kotiin! Tänne muuttaessa meidän katit oli järkyttyneitä koiran hajuisesta talosta ja avarasta tilasta :D

    VastaaPoista
  23. Minuakin muuten naurattaa nykyään se koiranhaju mistä valitin alussa :) joko se oli pentupissin hajua tai sitten nenä on tottunut...auton kontissa kyllä tuoksuu koira.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3