maanantai 15. elokuuta 2016

Vinkki hyvästä kynsilakan ohentajasta

Tutun näköisiä pulloja? Ärsyttävän paksuja lakkoja käyttää? Pikakuivattaja seittimäistä, miten sen lopun saisi käytettyä?

Olen kynsilakkojen suurkuluttaja. Minulla menee paljon alus- ja päällyslakkoja. Koska kaikki ovat rahanarvoista tavaraa, haluaisin niiden pysyvän notkeina ja pitkään käytettävinä. Esimerkiksi käyttämäni aluslakka Trind Nail Repair paksuuntuu jo pullon puolessa välissä. Jokaikinen käyttämäni pikakuivattaja seitittyy puolessa välissä. Tarvitsen kynsilakan ohentajaa.

P7280014.ORF

Vanha urbaanilegenda on ohentaa kynsilakkaa kynsilakanpoistoaineella. Eikös ne ole samaa tavaraa, sillähän se ohentuu? Voisin vastata että älkää missään tapauksessa tehkö niin!
Tunnustan että joskus olen itsekin ohentanut kynsilakanpoistoaineella ja lakat menivätkin sitten käyttökelvottomiksi. Ne eivät enää kuivuneet ja koostumus meni ihan kummalliseksi. Sen jälkeen tajusin ostaa ohentajaa. 

Oikeasti on tärkeää käyttää kynsilakan ohentajaa eli thinneriä. Kynsilakanpoistoaine sisältää mm.asetonia, risiiniöljyä tai vettä. Mikään niistä ei kuulu kynsilakan joukkoon! Faby Thinnerin sisällys on ihailtavan lyhyt;  Ehtyl Acetate, Butyl Acetate ja Isopropyl Alcohol. Kyseessä on siis 5-free kynsilakan ohentaja joka käy ihan kaikille lakoille! Ei tarvitse murehtia lisäätkö nyt lakkaasi tolueenia mitä siinä ei ennen ollut. 

P7280008.ORF

Minä olen käyttänyt ennen Sechen Restorea joka sisälsi tolueenia mitä jotkut välttelevät. Ohensin sillä vain omassa käytössä olevia lakkoja, mitä en ikinä laittanut kiertoon. Sechen loputtua tarvitsin äkkiä uuden kynsilakan ohentajan. Ostin marketista Mavalaa. Siitä en kyllä tykkää, saa laittaa parikymmentä tippaa jolla saat ohennettua pikakuivattajan yhtä käyttöä varten! Seuraavan kerran se on taas yhtä paksua kuin ennenkin.

Olen nyt ohentanut kaikkia paksuuntuneita alus- ja päällyslakkoja Fabyn Thinnerillä. Myös jämä kynsilakat saivat Faby käsittelyn. Lakat muuttuivat käyttökelpoisiksi 3-4 tipalla. Ne ovat yhtä notkeita kuin uutenakin ja saan käytettyä pullot loppuun. 

P7280005.ORF

Faby kynsilakat, alus- ja päällyslakat sekä oheistarvikkeet ovat siis 5-free koostumuksella. Faby Thinner on 60 ml kokoinen ja se maksaa 15 euroa. Omassa käytössä pullo tulee kestämään vuosia. Tällä pelastat monet lakat eikä sinun tarvitse huolehtia sopiiko tämä eri merkeille. 

Tuote saatu Kauneutta.comista. Postikulut heillä ovat aina kiinteät 3,90 e. Yli 40 euron tilauksissa ilmaiset. Maksaa voi heti tai ostaa Klarnan laskulle tai tilille. Olen itse saanut aina priimasti pakatut tuotteet nopeasti toimitettuna. Suosittelen!

Miten sinä ohennat paksut kynsilakkasi? Oletko löytänyt oman suosikki-ohentajasi?

27 kommenttia:

  1. Secherestorea käytän. Aika vähän on vielä tarvinnut ohennella. Faby kuulosta hyvältä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Restore on hyvä, todella riittoisaa. Kesti mullakin vuosikausia :)

      Poista
  2. Orlyn ohentaja on ollut mun suosikki mutta tarttisin kohtapuoliin jonkun tilalle, koska se on vähissä. Tää vois olla kyllä hyvä vaihtoehto, en myöskään halua lisätä lakkoihini tolueenia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orlyn ohentajasta on kuultu vain hyvää, ainut vaan kun se pitäisi tilata ulkomailta. Itse haluaisin saada ohentajan mahd. äkkiä ja nopsasti :) tää on hyvä kun käy kaikkiin.

      Poista
  3. Sain mummoltani muovikassillisen hänen kynsilakkojaan silloin, kun hän ei enää nähnyt kunnolla lakatakseen. Nämä lakat sitten hieman sekoittuivat omiin lakkoihini niin, etten enää ole aivan varma kaikista... Ja myöhemmin kuulin mummon tavasta laittaa kynsilakanpoistoainetta lakkoihinsa! :o Pitää varmaan käydä koko kokoelmani joku päivä läpi ja erotella ne varmasti omat ja turvalliset lakkani erilleen... Mummolla on kyllä hyvä maku, sillä lakoissa oli paljon uutta Lumenea, muutama Essie ja Wet n Wild-lakkoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa vähän ikävältä jos haluaa tosiaan lakkojen säilyvän hyvänä. Mutta mikä kynsifriikki-mummo, ihan hellyttävää :) kun toinen ei enää näe lakata <3

      Poista
  4. Ostin joku kuukausi sitten hätäpäissän Emotion-liikkeestä ainoata ohentajaa mitä siellä oli eli Mavalan Thinneriä. Ihan luokatonta *piip*. Mitähän siinä ohjeessa oli, glitterilakkaan 6-10 tippaa? Muistaakseni laitoin about 30, eikä vielä silloinkaan ollut lakassa eroa. Eikä se ollut niin sementtiä, kuin tästä nyt voisi oletta. Grr. :) Ehkä se toimii normilakan kanssa paremmin, mutta glitterit ne helpoiten kökkööntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä. Minunkin piti äkkiä saada joku ja ostin Mavalan. Se maksoi kuitenkin kympin, aika kova-hinta-pullon koko-laatusuhde. Ei se toimi cremeissäkään, oli ihan hutiostos. Murrr :/

      Poista
  5. Mavalaa ja Sechen Restorea olen kokeillut, mutta kummastakaan en erityisemmin tykkää. Mavalaa saa hulauttaa puoli pulloa kerralla ja Restore haisee omaan nenään niin järkyttävältä (ilmeisesti juurikin sen tolueenin vuoksi), ettei sitä paljon huvita käyttää. Laitan tämän tuotevinkin ehdottomasti muistiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mavalaa saa kyllä laittaa......Restoren tuoksua en muista ollenkaan, siitä on niin pitkä aika. Voihan se olla että se haisee! Mutta tämä Faby Thinner on ihan huippis eikä haise pahalta ;)

      Poista
  6. Tuo pitää ehdottomasti laittaa ostoslistalle, kynsilakan ohentajaa minulta ei nimittäin tällä hetkellä ollenkaan löydy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitä tulee varmasti tarvitsemaan jossain vaiheessa :)

      Poista
  7. Mulla on käytössä Opin ohentaja. Semmosella viidellä-kymmenellä tipalla saa lakan käyttökuntoon. Secheä oon käyttänyt vaan secheen. :)

    VastaaPoista
  8. Tämä menee kyllä harkintaan kun oma thinneri alkaa loppumaan! :)

    VastaaPoista
  9. No mutta tämähän kuulostaa tosi hyvältä! Mavala on ollut mulla käytössä, mutta se tosiaan auttaa oikeastaan vaan, jos heti käyttä ohentamisen jälkeen lakkaa ja menee aina tosi monta tippaa... Aion ehdottomasti testata Fabya! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä osta Mavalaa toiste. Käytän sitä enää johonkin tosi jämiin, tyyliin varvaslakkoihin. Ja tätä Fabyä joihinkin parempiin kuten pikakuivattajiin :)

      Poista
  10. Saman huomasin joskus pahoja tehdessäni, eli kynsilakanpoistoaineella kynsilakkaa ohentaessani, ei kuivu lakka enää sen jälkeen. Onneksi nykyään olen fiksumpi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuivu ei :D itsekin ohennellut kynsilakanpoistoaineella mutta enää en sitä tee!

      Poista
  11. Ensimmäisellä kertaa kun ohentajaa tarvin, ostin kans mavalaa. Ihmettelin kun ei oikein tuntunut koostmus muuttuvan. Laitoin sitä siis ohjeen mukaan varovasti muutaman tipan. Hyvä tietää että sitä tarvii lorauttaa puoli pulloa :D Itsellä jo muutama pullo kuivahtaneita pikakuivattajia kertynyt, eli siis seuraavaksi tilaan fabya, kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Fabyä ehdottomasti. Mavalaa olen kyllä laittanut likemmäs kymmenen tippaa, sitä saa kyllä laittaa enemmän kuin ohjeessa neuvotaan ;)

      Poista
  12. Tilasin minäkin Fabyn ohentajan ja nyt ihmettelen että kuuluuko sen pullon olla uutena vajaa? Oliko sulla? Tänään siis tuli postissa ja ihmetyttää, nestettä Faby-tekstin alla olevaan viivaan asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mullakaan ollut ihan piripintaan täynnä. Kuulostaa siis ihan normaalilta :)

      Poista
    2. Ok, hyvä tietää! Kiitos sulle vastauksesta, ja tästä ohentaja-vinkistä myös! =)

      Poista

Kiitos kommentista <3