lauantai 15. heinäkuuta 2017

Lifestyle Lauantai - Kesäpuuhailuja

Ihanaa olla lomalla! Autuaat neljä viikkoa! On tätä odotettukin. Mitäs me ollaan puuhailtu tässä alkukesästä?

P6190008.ORF

Hipulla oli tälläinen Elli-tipsu kaverina pari viikkoa. Tytöt tulevat hyvin toimeen koska ovat suunnilleen saman ikäisiä. Jaksavat touhuta ja riehua. Kesällä on myös kiva kun saavat riehua ulkona eikä tarvitse huolehtia että pikkukoira paleltuu heti. Tipsu ei ole niin ulkona viihtyvä rotu kuin Hipun rodut mutta vähän helpottaa että saa koirat ulos edes vähäksi aikaa. Kissat ei tuosta Tipsukasta niin välitä, ovat ennenkin huomanneet ettei niistä ole harmia. Pipsa joskus vähän räppii kiusallaan, haluaa näyttää että ketkä täällä oikeasti määräävät!

19427614_10213325789838713_46164684_n

19427556_10213325789478704_625862492_n

Terveiset apinalaumasta! Kiva että kaverukset leikkivät keskenään eikä tarvitse koko ajan kehitellä aktiviteettia. Huomasi myös että Hipsteri oli kuin eri koira kun kaverina oli lajikumppani. Ei ollut niin hellyydenkipeä eikä koko ajan minun perään. Sai myös purettua energiaa ja jotenkin oli erilainen. Ei vaatinut minulta niin paljoa. Mietinnässä on ollutkin ottaa joskus toinen koira. HUOM joskus, näköjään aika kultaa ne pentuajan muistot :P ehkä se toinen olisi nyt helpompi kasvattaa kun on kokemusta yhdestä koirasta ja uudella olisi koirakaveri ettei tarviis yksin olla. Mutta menee vielä vuosia että toista koiraa edes mietin. 

P6200014.ORF

Oon lukenut kesällä todella paljon. Telkkarista ei tule oikein mitään ja menee päiviä ettei tule katsottua mitään. Kun ei tule Slkkareita niin ei ole pakollista syytä avata töllöä. Joitakin leffoja on tullut katsottua mutta kesällä on kivempi lukea.

19398753_10213327668605681_1212493236_n

Dekkarit on mun juttu ja oon löytänyt uusia kivoja kirjailijoita. Joskus tutustuin myös Hilkka Raviloon. Oikein menevää tekstiä, ei ehkä ihan herkkänahkaisille. En oikein voi sanoa kelle niitä suosittelisin. Luin joskus yhden Ravilon kirjan ja samantien lainasin kaikki hänen kirjansa kirjastosta ;D

Ahnhemit on meneviä dekkareita, ahmii ihan parissa päivässä. Timo Sandberg on myös uusi löytöni. Sujuvia lukea, ei liian paksuja ja monimutkaisia. Yhden lukee ihan parissa päivässä, lainasin tietysti kirjastosta hirmu pinkan Sandbergiä ;D mukava lukea illalla sängyssä, niin pitkään kuin jaksaa eikä tarvitse miettiä joko täytyy alkaa nukkumaan.

19427618_10213327669045692_1905438612_n

19397996_10213325789918715_932602567_n

Kesälomalle on vaikka mitä suunnitelmia! Vierailemme Hipun kanssa monissa paikoissa, tällä viikolla käytiin jo leikkimässä siskon ja äitin kanssa Hipun synnyinkodissa. Tiedossa on ulkoilua, uusia paikkoja ystävien kanssa olemista. 

19622397_10213472783113453_891517747_n

Mites sun kesä on lähtenyt käyntiin? Joko lomat pidetty vai vielä edessä? Mitä lomasuunnitelmia on?

10 kommenttia:

  1. Hyvin on mennyt kaksi viikkoa jo. Vielä Viikko jäljellä.
    Suunnitelmissa on vielä tehdä reissu satakuntaan veljeni mökille. Saa nähdä miten jaksan ajaa yksin yli 300km. En ole hirveen pitkiä matkoja ajellu yksin.
    Linnanmäellekin pitäisi lasten kanssa ehtiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa pitkä matka ajaa yksin. Mulla matka menee hyvin kun kuuntelen Suplasta kaikkee. Mukavaa lomaa, mulla on vielä 3 viikkoa jäljellä :)

      Poista
  2. Hauskaa lomaa sinulle!
    Itse olin vielä maanantain töissä, ja siitä sitten loppuviikon lomalla. Mun työ on vaan sellainen, ettei voi koskaan pitää 4 viikkoa kerralla. Heinäkuussa on aina 2 viikkoa, ja loput yleensä pidän niin että elokuussa viikko ja syyskuussa viikko.
    Nyt kun on ollut käsi/hartia niin kipeänä, ettei oikein ole voinut tehdä mitään, on tullut vaan luettua. Lainasin kirjastosta Peter Robinsonin rikosromaaneja. Ihan uusi tuttavuus mulle, mutta todella hyvä kirjailija, suosittelen :)
    Ens viikolla on ihan pakko pestä ja trimmata toinen koirista.
    Elokuussa tai syyskuussa sitten pariksi päiväksi hesaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kiitos vinkistä, pitää katsoa kirjastosta. Hipulla on karvanlähtöaika joten sitäkin saa puunailla ja imuroida sitten usein :D Mukavaa lomaa, on se kiva että syksyllä on vapaata :)

      Poista
  3. Mulla on loma juuri meneillään ja parasta on se vapaus, kun ei ole väliä onko maanantai vai sunnuntai menossa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä just! Ei tarvii herätä siihen ärsyttävään herätyskelloon! En edes periaatteessa nuku montaa tuntia pidempään mutta se vapaus ja se että illalla saa valvoa jos haluaa :)

      Poista
  4. Lainasin kirjan! Siitä on kyl yli viikko enkä ole edes aloittanut 😂
    Ei musta ole enää lukemaan 😒

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai miks ei? Lukeminen on parasta :) luin eilen loppuun Peter Jamesin Kirotun talon, ihan älyttömän hyvä ja jännä!!

      Poista
  5. Hyvää lomaa! :) Mää haaveilen siitä, että joskus kesällä olisikin ihan oikea loma. Ehkä ensi kesänä..

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3