sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Heinäkuun kosmetiikkaostot

Viime kuussa tuli tuhlattua aika railakkaasti ja arvasin ettei tämäkään kuu mene paremmin. Mutta kerrankos se kesä on, lomarahat ja aikaa shoppailla ;) ei tosiaan tehdä kesälomalla mitään reissuja, säästän jo siinä aika paljon rahaa. 
Avokki oli kaksi viikkoa samaan aikaan lomalla mutta ei tehty sen ihmeempää. Hän kävi moottoripyöräkerhonsa tapahtumassa mutta mä en niihin lähde mukaan. Ei kiinnosta nukkua kolmea yötä teltassa, mä tarviin posliinin pepun alle ;D lisäksi kotona on remonttia suunnitteilla, eiköhän siihen mene kaikki säästetyt rahat. Omakotitalossa ei ikinä tekeminen lopu ja aina on joku rahareikä tiedossa ;) autoonkin tuli aika isot huollot joten siihen meni loput rahat viimeistään ;D mutta niihin kosmisostoihin!

Hypnotic Polish Ùberchic

Hypnotic Polish tilaus 47 euroa. Tilasin The Bow Thermolakan jota olen himoinnut pitkään. Se on joskus aiemmin ollut loppu ja nyt kun sitä oli, päätin sen tilata. Otin myös Ùberchicin laattasetin 8 sekä Whats Up Nails vinyylejä. 

CesarsShopista F.U.N Lacquer lakkoja! En voi vastustaa näitä ihania glitter- ja hololakkoja. Ostin lakat CinnamonFrost (h) ja Starry Night Of The Summer. Nää kaikki oli pitkään ostoslistalla olleita ja nyt ajattelin tuhlata lomarahoja näihin. 

X-tra kynsilakan poistoaineet. Nämä kaikki n. 105 e, en taas ihan tarkkaa summaa muista...

Hyvinvoinnin tavaratalo Mossa

Hyvinvoinnin Tavaratalon -20% Madara ale houkutti tilamaan pari juttua. Hyvinvoinnin on kyllä lempparikauppani, hyvä valikoima kaikesta hintatasosta, aina nopea toimitus ja hyvin pakatut tuotteet. Tällä hetkellä kiinnostaa Mossa ja muut saman hintaluokan sarjat. Tilaus oli n. 45 euroa.

Mossa Youth Defense Nutrition päivävoide kuivalle ja herkälle iholle. Ajattelin tätä talvikäyttöön. Sisältää lakan ja C-vitamiinin bioaktiivisen yhdistelmän, joka syväkosteuttaa ihoa. Lakan antioksidantit ja hyaluronihappo ehkäiseävt ihon ikääntymistä ja silottavat ihoa. Kuulostaa tosi hyvältä! 

Mossa Age Excellence kuorintanaamio on suunnattu iäkkäämmälle iholle mutta kai se sopii mullekin? AHA-hapot tasoittavat ihoa ja tekevät siitä heleän. Ihosta tulee kimmoisa ja tasaisempi. Tämä pitääkin ottaa pian käyttöön koska päiväys on jo 05/18. Tykkään kun päiväykset on sivuillakin aina näkyvissä, ne kun ovat luonnonkosmetiikassa aika lyhyet. 

Madara Clarifying Toner on syväpuhdistava, kuoriva kasvovesi. Pohjolan tammi ja kalmojuuri kirkastavat ihoa. Ihohuokosia supistava, ihon kiiltelyä ja epäpuhtauksia vähentävä kasvovesi kuulosti just hyvältä mun iholle. En muista olenko Madaran kasvovesiä kokeillut, tämä vaikutti hyvin mielenkiintoiselta. 

P7050055.ORF

Mun Cittariin oli tullut Essencen piste! En kyllä voinut vastustaa paria juttua ;) nämä maksoivat ehkä 15 euroa. Poskipunia, rajauskyniä ja peiteaine. Kokeillaan millaisia ovat!

P7150002.ORF

elevenistä NYX Perfect Filter Gloomy Days ja Holika Holikan kangasnaamioita. Nämä olivat n. 20 euroa. 

Jeffree Star Beauty Killer palette

Oletkaunis.fi -verkkokaupasta Jeffree Starin Beauty Killer paletti 49 e. Tämä ihanuus häiritsi minua. Olen miettinyt sen ostoa viikkokausia ja ajattelin että hitsi vieköön, ostan sen nyt kun on rahaa. Jossain vaiheessa, viimeistään sitten kun ei ole rahaa, se alkaa vaan vaivaamaan mieltä. Ja onneksi ostin, onhan tämä niiiiin hieno!! Onneksi Jeffreen paletteja ei ole enempää...tietääkseni.

Heinäkuun kosmisostoihin meni 234 euroa. Taitaa olla nyt vähän syytä hillitä itseään. Mihin summaan sinä päädyit tässä kuussa?

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

32 kommenttia:

  1. En uskalla edes laskea :O Enemmän meni jo seerumiin, yövoiteeseen ja Dreamskin Perfect Skin Cushioniin (päivävoide/värivoide tai mikä tuo nyt onkaan). Mä siis käytän Diorin tuotteita ja niihin palaa omaisuus.
    Ja lisäksi kaikki kynsijutut, lakat, decalit, laatat, poistoaineet... hhmmm, tää kynsihomma on lähtenyt ihan lapasesta ;)
    Toisaalta oon ajatellut, että ei tästä enää nuoremmaksikaan tule. Ja kun 15 vuotta panostin kaiken lapsiin, seuraavat 10 vuotta koiriin, niin nyt on vihdoin aika panostaa itseensä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseensä panostus ei mene hukkaan :) on sinullakin jo aika palkita itseäsi! Mä panostan myös eläimiin, ne ja kosmetiikka taitaa olla mun rahareiät.

      Poista
  2. Kesäloma ja alet! Tuli tilattua Cesarssilta, Jolielta ja eleven istä, laittavat uudet lakat, toivottavasti ehjänä perille. Tilasin suoraan creativeshopista pari laattaa, tuli päälle viikossa 😊
    Ensimmäinen Anastasia Beverlyhills paletti tulossa! Jeffree Starin kesäkokoelmaa, Essenceä, Kicksin ale, Emotionin ale, Sokoksen ale...ruaaaah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh :D nyt pitäis vähän hillitä itseänsä! Mikä Anastasia sulle tulee?

      Poista
    2. Se uusi luomiväri paletti. Näin niin kauniin tuton tubessa että tilasin samoin tein. Se edellinenkin paletti kiinnostais.

      Poista
  3. Onhan Jeffreellä uusi Androgyny-luomiväripaletti ;D

    VastaaPoista
  4. Hyviä ja tarpeellisia ostoksia :) Ja miten kaunis tuo JS-paletti!
    En ole vielä laskenut omia kosmeostoksia yhteen mutta Kicksin kosmeale, kaksi reissua paikkoihin missä on Sephora ja 2 X lentokenttien Tax Free varmaan antaa yhteissummaksi jotakin mitä en edes halua tietää 😀💸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, voipi olla ;D mä kävin Kicksin alen mutta en löytänyt mitään ;P

      Poista
  5. Aloin miettimään mitä kosmetiikkaa olen ostanut tässä kuussa. Ajattelin että meni hyvin mutta muistin että Tallinnan luonnonnonkosmetiikkaostoksiin ja pariin kynsijuttuun meni 75€. Muuten olen ostanut vain Looking Glass-pikakuivattajan, Nailfixin kynsilakanpoistoainetta ja dödön. Ilman Tallinnan reissua olisi mennyt hyvin. Pihistän reissua varten ja mm. sukellus verottaa budjettia ja pitää ostaa vakuutuskin siihen kun en enää ammattisukella niin ei ole enää siihen vakuutustakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä muuten tykkäät Looking Glassista? Sukellus kuulostaa jännältä ja mielenkiintoiselta. Sellainen laji josta voisin itsekin kuvitella pitäväni :)

      Poista
    2. Huijasin taas hyvin itseäni. Mullahan meni heti kuun alussa 63€ kynsikoristekirppikselle mutta saalis oli mahtava! Että ei tämä kuitenkaan kovin hyvin mennyt. Looking Glass on hyvä. Kuivattaa nopeasti ja kiilto on todella hyvä. Treat Collectionin pikakuivattava on siinä mielessä parempi että kuivattaa alla olevat lakat jotenkin varmemmin mutta voi olla että olen mielikuvamarkkinoinnin uhri 😀. Kiilto ei ole niin hyvä. Suosittelen kyllä kokeilemaan. Nämä 2 ovat ainoat tietämäni 5-free pikakuivattavat ja haluan kaikessa mieluiten vähintään 5-freen.
      Sukellus on äärimmäisen mielenkiintoista. Eri asia kun se on ammatti, niin silloin ei aina jaksa innostua. Kuitenkin ainoa tietämäni ammatti, missä tulee työpäivän aikana niin mahtavia sekä yllättäviä elämyksiä, ettei toista ole. Vaikka leipääntyy, ei koskaan kyllästy leikkimään delfiinien kanssa, siihen innostukseen kun näkee hain, pienten harvinaisten nudibranch-lajien (merietana) bongaamiseen, joista osan voi nähdä vain muutamana viikkona vuodessa ja muiden harvinaisuuksien bongaamiseen. Tosin kyllästyin kilpikonniin ja merilehmään, kun niitä asiakkaiden kanssa tuijotettiin tuntikausia. Ja sukelluskokeilijoiden hymynaamat vedestä noustessa ekan sukelluksen jälkeen ja ne kiitokset elämän parhaan päivän antamisesta. Mitään en kadu ja olen onnellinen että olen saanut kokea tämän. Sukelluskouluttajan on oltava myös ensiapukouluttaja ja tästäkin on ollut hyötyä, kun on joutunut tositoimiin joitakin kertoja. Ja tukehtuminen sai estettyä ennen kuin tilanne olisi mennyt pahaksi.
      No-joka tapauksessa ensi kuun lomalla ei ole niin eksoottisia sukelluskokemuksia luvassa, kun kyseessä on Välimeri. Toisena päivänä on luolia ja niistä sitten tykkään! Kiva kuitenkin sukeltaa ja päästä taas harrastamaan vedenalaisvalokuvausta.
      Tulipa tekstiä...

      Poista
    3. Kiitti vinkistä ja kokemuksista! Tulispa NCLA:lle muuten pikakuivattaja! Tai niihin F.U.N:in kynsienhoitotuotteisiin :) tuo sukellus kuulostaa kyllä niin mahtavalta ja mielenkiintoiselta..hienoa että pääsee kokemaan kaikkea ja ennenkaikkea uskaltaa kokeilla kaikkea uutta!

      Poista
  6. En ole vielä laskenut ostoksia yhteen, mutta perstuntuma on semmoinen, että nyt saattoi tulla tähän mennessä vuoden suurin summa :D

    VastaaPoista
  7. Jostain syystä tosiaan viime viikkoina mennyt aika reilusti euroja kosmetiikkaan. :D
    Eilen tein ihanan ostoksen. Alessa (-70 %) oli ihana Lancomen luomiväripaletti, loppuhinta taisi olla 20 €. Se oli viimeinen kappale ja hetken mielijohteesta kysyin, että jos tuo testeri menee roskiin saanko sen?
    Ihana myyjä sanoi, että periaatteessa sitä ei saa antaa, mutta ei kerrota kenellekään ja paketoi sen tarkasti. <3
    Eli kaksi palettia yhden hinnalla! Vaikka siinä ei kantta ole, se säilyy kyllä ehjänä pöydällä. Jihuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, aika hyvä löytö! En ole edes ikinä testeriä kysynyt kun tiedän etteivät saa antaa. Eikä luomivärit niin sorkittuja ole, etenkään selepuolen. Ne on paremmin suojeltu, ainakin markettimerkkien testeripuoli puoli on meidän Sokoksella niin lähmitty että hyh hyh..

      Poista
    2. No en ole minäkään ennen kysynyt, oli hetken päähänpisto. Testeri oli koskematon, en tod. mitään klähmittyjä ottaisikaan! :)

      Poista
  8. Jeffreeltä on muuten syksyllä tulossa uusi luomiväripaletti! ♥_♥

    VastaaPoista
  9. Heinäkuussa taisi itselläkin vähän revetä - mutta tästä tulossa piakkoin tarkemmin juttua blogin puolelle ;)

    VastaaPoista
  10. Mulla meni vaan joku satanen vaikka Sephorassakin tuli käytyä, mutta ostin vain yhden meikkivoiteen :)

    VastaaPoista
  11. Ihania ostoksia! Varsinkin Mossan tuotteisiin tutustuminen kiinnostaisi itseäni kovasti. Nyt äitiyslomalla ollessa on täytynyt vähän himmailla kosmeostoja, koska tulot on pienemmät ja jotain olisi hyvä aina saada vähän säästöönkin tulevaa hoitovapaata varten. Mutta tein minä tässä kuussa kaksi tilausta Colourpopille, yhteensä n. 60€ + toisesta 10€ tulleja päälle. En voinut vastustaa heidän uutuuspalettejaan (Yes, Please! ja She) ja samalla tuli myös tilattua Gimme More - korostuspaletti ja muutama yksittäinen luomiväri lisää. Yes, Please! on vielä matkalla, mutta muut saapuivat eilen!! En malta odottaa, että pääsen niitä testailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen varmaan ainut joka ei Colourpopista innostu ;) vaikka on ne jotkut luomivärit ihan nättejä. Pelottaa vaan se nopea pilaantuminen, tällä mun käyttötahdilla ne on kuivuneet ennenkuin ehdin yhtäkään käyttää loppuun :) ei ollut tarkoitus pelotella mutta mun ei ole järkeä niitä tilata :D

      Poista
  12. joo ei multakaan niitä Super Show Shadow-luomivärejä löydy kuin muutamia ja juuri tuossa otinkin ne oikein tehokäyttöön. Mutta nuo mitä nyt ostin ovat kaikki pressattuja, joten säilyvät yhtälailla kuin mitkä tahansa muutkin "tavalliset" luomivärit ja puuteriset tuotteet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok :) se on hyvä tietää, mä ajattelin kaikissa olevan vähemmän aikaa säilyvä koostumus. Hyvä jos näin ei olekaan :)

      Poista

Kiitos kommentista <3