perjantai 8. tammikuuta 2016

Tammikuun 2016 LivBox

Hyi kamala mikä pakkanen!! Minua paleltaa ihan koko ajan, sisällä että ulkona. Aamulla kotona oli 18 ja ulkona -26. Hrrrrr. Aamut alkavat uunin lämmityksellä ja koko ajan saa kantaa lisää puita. Onneksi minä olen nyt kotona, minulla on kuukausi sairaslomaa. Olen työkyvytön käteni takia :( olisi ihan järjetöntä olla töissä ja ajatella miten kylmä talo olisi kun tulisin kotiin. Miehellä ei onneksi ollut kiire aamulla; meidän molempien autot eivät inahtaneetkaan. Minun uudesta autosta oli mennyt akku sitten eilisen ja miehellä on joku polttoaineputki jäässä pakussa. Kyllä nämä pakkaset on kenkkuja!

Tammikuun LivBox

Mutta minä muistin että hähää, tänään tulee LivBox! Ja sen ei passaa antaa paleltua laatikossa vaan on vahdittava milloin Pate ajaa. Olen taas joutunut välttelemään boxeja koska jotkut ovat saaneet boxin jo monta päivää sitten. Mitä odotuksia minulla taas oli? Toivoin jotain uutta ja kivaa, toivoin että Philosophyn tuote on Hope -voide. Toivottavasti ei mitään hammastahnoja tai hilseshampoita mitä on taas useaan kertaan tullut.

Livbox Tammikuu

Vuoden ensimmäinen LivBox oli hyvä! Ilahduin parista tuotteesta alkuhämmennyksen jälkeen ;) Tammikuu on toivoa täynnä, kertoo boxin teema. Boxista löytyy ihastuttavia tuotteita niin sisäiseen kuin ulkoiseen hyvinvointiin; kasvojenhoitotuotteista toivottuun meikkituotteeseen. Yllärinä löytyy vitamiinipommi sekä rapeaa rouskuteltavaa!

Tammikuun Bettebox

SB12 suuvesi
Suuveden ainutlaatuinen ja patentoitu koostumus antaa raikkaan hengityksen 12 tunniksi. Raikastaa, neutraloi pahanhajuista hengitystä ja hoitaa hampaita. Tätä on kolmea eri makua. Meillä on ollut tätä iso pullo koska miehen hengitys haisi joskus. Nyt kokeilen tämän itse, käytän suuvesiä aika satunnaisesti kun olen lukenut ettei saa käyttää koko ajan. Joten kokeilemisen arvoinen tuote! Saatavissa apteekeissa. Näytekoko 50 ml. Ovh 15,90 e - 39,90 e kokojen mukaan.

Philosophy Miracle Worker, anti-aging voide
Ekslusiivinen anti-aginc kosteusvoide, jonka korkea antioksidanttipitoisuus suojaa ja auttaa ikääntyneen ihon kunnon palauttamisessa. Ihosta tulee kirkkaampi ja elinvoimaisempi- kuin pieni ihme purkissa! Sopii herkälle iholle ja voi käyttää päivä- tai yövoiteena. Käytän kyllä tosi mielelläni, Philosophy on kiinnostava ja kallis sarja. Saatavina Sokos ja Emotioneista. Näytekoko 7 ml. 54,90 e / 60 ml. 

Cutrin Sensitive Rescue Dry Scalp Moisturizer
Hiuspohjaan jätettävä pitkäkestoinen hajusteeton tehokosteuttaja on välitön ensiapu erityisen herkälle ja kuivalle hiuspohjalle. Kosteuttavat aktiiviaineet rauhoittavat ja suojaavat hiuspohjaa sekä ehkäisevät kiristävää tunnetta. Antaa kimmoisan, pehmeän ja tasapainoisen tunteen hiuspohjalle. Sopii päivittäiseen käyttöön, ei rasvoita. Allergia- ja astmaliiton myöntämä allergiatunnus. Kokeilen erittäin mielelläni koska minulla on kuiva ja kutiava hiuspohja. Tykkään kampaamotuotteista joten tämä oli ihan hauska ja kiinnostava tuote boxiin! Cutrin on laadukas sarja, löytyy kampaamoista, Sokokselta ja Stockmannilta. 14,90 e / 75 ml.

Lumene True Mystic Precise Tip Silmänrajaustussi
Olin että jeeee!!! Uusia Mystic meikkejä!! Silmänrajaustussi sopii taianomaisen ja tarkan intensiivisen, viettelevän rajauksen luomiseen. Sen joustavalla, kapealla kärjellä voit luoda rajauksia monipuolisesti aina elegantin luonnollisesta dramaattiseen ja näyttävään. Silmänrajaustussin runsaspigmenttinen, nopeasti kuivuva, vettähylkivä ja tahraamaton koostumus pitää rajauksen virheettömänä ja siistinä koko päivän. Saatavilla mustan ja ruskean sävyisenä. Minun kynäni on Mystic Black. Niin hyvä tuote, uutuusmeikki mitä ollaan toivottu boxiin! En ole edes päivittäistavarakaupoissa tätä nähnyt. Mustien eyelinerien ystävänä kokeilen varmaan heti tänään :) 12,90 e / 1ml. 

Tena Skin Cream
Tena osui silmiini boxia avatessa. Olin että eii, mitä tämä nyt on. Ensin liukkari, sitten virtsankarkailusuojia. Mutta huh, tämä onkin kosteuttava perusvoide. Tuote sopii päivittäiseen käyttöön ihon kuiville alueille tai koko keholle. Voi käyttää jalka- tai käsirasvana, johon itse tätä aion käyttää. TENA voide on dermalogisesti testattu ja se sisältää luonnollisia öljyjä sekä E-vitamiinia. Saatavana hyvin varustetuista apteekeista sekä TENA verkkokaupasta. 4,30 - 6 e / 150 ml. 

Lisänä Anyday Cashewpähkinöitä sekä Salus Alpenkraft vitamiinijuoma näytekoossa. Hunaja-yrttivalmiste joka rauhoittaa ärtynyttä kurkkua ja nielua. Toivotaan etten ole neljättä kertaa kipeänä tänä talvena, muuten on tälle käyttöä :) nämä extratuotteet olivat tosi mielenkiintoisia!

Hyvin ajankohtainen ja pakkasiin sopiva teemasisältö. On jotain iholle, hiuksille, suulle suuvettä ja namia sekä todella uutuus meikkituote. Jota en ole edes kaupoissa nähnyt. Mystic mascarakin olisi kelvannut :D
Mutta jos jostain haluan valittaa niin tuosta Tenasta. Luin että muut ovat saaneet sen tilalla Herbinan kuorinnan. Viimeksikin sain sen helvatan liukuvoiteen Herbinan kasvonaamion tilalla. Minä itse olen toivonut kuorintoja ja naamioita boxiin niin miksi niitä ei sitten ikinä tule? Miksi laitetaan vaihtoehtoisiksi tuotteiksi ihan ääripäitä? 

Mitä ajatuksia boxi herätti? Buu vai jeeee? Olen saanut boxin blogin kautta mutta ajatukset ovat ihan omiani. Oman boxisi voit tilata LivBoxin sivuilta. 


35 kommenttia:

  1. Mä katoin heti että Tenaa... :,) :,)
    Edelleenkään ei harmita että en oo tilannu boksia. Ek nappaa yhtään..

    VastaaPoista
  2. Omalla kohdalla tyytyväisyyttä boxiin lisäisi se jos boxit olisivat samanarvoisia keskenään, sisältäisivät samankaltaisia tuotteita.. Tosiaan tuo Tena ei olisi ärsyttänyt boxissa näin paljoa mikäli se olisi sattunut joka boxissa olemaan - nyt taas kerran tuli vedettyä se tyhjä arpa ja sain tuotteen jota en tule käyttämään kun vaihtoehtona olisi ollut tuote josta olisin ollut kiinnostunut. Ärh. Jos tämä systeemi jatkuu seuraavissakin boxeissa niin katkaisen tilauksen ihan vain omien hermojeni takia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mutta nyt nämä tuotteet on ihan eri kastia! Mulle liukuvoidetta ja Tenaa, kiitos, kiva kuulla etten ole naamioiden ja kuorintojen kohderyhmää!
      Seuraavana virtsankarkailusuojia ja muille jotain kivaa?? Pliis samat tuotteet kaikille eikä tätä eriarvoisuutta :)

      Poista
  3. Onneksi oma pakettini ei sisältänyt tuote Tenaa vaan sen kuorinnan. Olisin kyllä ollut pettyneempi boxiin jos se olisi sisältänyt tuon ihme TENA voiteen. :D Ainiin ja eihän mulle sitä liukkariakaan tullut, kun sen tilalla oli se naamio? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sinä sait ne hyvät versiot; minä huonot :(

      Poista
  4. Voi ei Tena... Olisivat nyt laittaneet jotain vähän "mediaseksikkäämpää" mukaan. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D voihan se olla hyvä voide mutta Herbinan kuorinnalle olisi ollut käyttöä :)

      Poista
  5. Hei tuo Tena-voide kannattaa ihan ehdottomasti testata! En itse pidä hajusteettomista voiteista tai perusvoiteista yleensäkään, mutta jo parissa päivässä katosi sitkeinkin pakkas-ihottuma. Yksikään voide ennen tätä ei ole toiminut noin hyvin ja olkoonkin merkki mikä on, voide on aivan mahtava. Viime talven voitelin kasvoni kovan kuivuuden vuoksi Lancomen nutrixilla (70-80e purkki) mutta jatkossa taidan tyytyä tähän, koska hoitaa hommansa moitteettomasti ja hintakin on aivan toinen. :D

    - Trin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että on hyvä!! En epäile että voide olisi huonoa, iso putkilo on hyvä koko perheen tarpeisiin. Oma ajatukseni on että kaikille samat tuotteet niin ei tule niitä pettymyksiä :)

      Poista
    2. No sekin olis kyllä kiva. Vaikka ei sinällään yhtään harmita, koska Herbinan kuorintavoide on taas todella huono. Kuorintateho on nolla, jopa omalla herkällä ja kuivalla ihollani. Se naamio olis kyllä kelvannut liukkarin tilalle. :D

      - Trin

      Poista
  6. Saatiin Tena-voidetta synnäriltä pikkuselle vaippapepulle mukaan. Ei voi olla huonoa tavaraa :D Kieltämättä kävi sairaalassa mielessä, että mitä virtsankarkailuvoidetta ne oikein lapselle haluaa antaa.

    Onneks en oo haksahtanut boxiin. Pettymykset tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus ja miten tuosta voi ikinä päästä eroon, kun "mitä jos seuraava paketti onkin just täydellinen ja oon lopettanu just tilauksen".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole lapsia niin ei ole Tenalle tarvetta, mutta ajattelin just että pakkasilla on hyvä voide pienille :) niinpä, kun ei ikinä tiedä onko se seuraava boxi sitten superhyvä :D

      Poista
  7. Näistä mua olis eniten kiinnostanu tuo suuvesi, joten ei yhtään harmita, kun lopetin tilauksen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) harmi jos suuvesi on kauneusboxin kiinnostavin tuote...

      Poista
  8. Tämä jäi itselle tällä hetkellä viimeiseksi maksetuksi boxiksi. Jotenkin jäin kaipaamaan jotain muuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kaipaisin joka kuukausi ihanaa ja yllättävää kauneusboxia, joka toisi sitä piristystä arjen keskelle :)

      Poista
  9. Saa nähdä mitä saan sillä odottelen edelleen omaani jotain vaikeuksia kai toimittaa valitsemaan smartpostiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan Smart täynnä? Toivotaan että tulisi tänään niin saat viikonlopuksi :)

      Poista
  10. Minusta tammikuu oli ihan jees. Ei parhaimmistoon kuuluva, mutta ei huonokaan. Minä sain sen Herbinan kuorintavoiteen, Philosophylta seerumin ja magnesiumjuoman. Muuten sama sisältö kuin sinulla. Kaikki tuotteet tulevat käyttöön - seerumin kokeilen innosta hihkuen, pähkinät on superhyviä, magnesiumjuoman jo join ja rajaustussikin tuli eilen testattua toimivaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, jos olisin saanut kuorinnan niin boxi olisi ollut mieluinen :) kokeilin tänään tuota rajsusta, valitettavasti ei pysy yhtä hyvin kuin Lumenen Blueberry eyeliner. Tämä levisi sisänurkista jo 7 tunnissa...

      Poista
  11. Tilauksen jatkaminen tammikuuhun hieman houkutti luvatun philosophyn tuotteen takia, mutta arvasin että tulee vain näytekoko, joten ei haittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika pieni kokohan tuo on. Mutta niin arvokas merkki etten täyttä kokoa odottanutkaan :)

      Poista
  12. Joo'o , ei nyt ole oikein osunut mieleisiä kohdalle. Jokunen hyvä,mut suurin osa jää jaettavaksi, mutta liukuvoide taitaa mennä roskiin, sitä ei edes ilkeä kenellekään tarjota ;)
    Voisi kyllä parantaa laatua, tai pitänee lopettaa tilaus.
    -Päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin liukuvoide lensi roskiin. Tenan kokeilen itse kun eihän sitä kehtaa kellekään antaa. No jospa ensi kuussa jotain parempaa... ;)

      Poista
  13. Ajattelin kokeilla liukuvoidetta säärikarvojen ajoon ;) Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin mutta ei toiminut :/ siksi koin sen sitten turhaksi tuotteeksi..toivottavasti sinä saat sen toimimaan!

      Poista
  14. Mietin jossain vaiheessa ihan vakavissani, että pitäisiköhän käydä vaihtamassa sinne kauneusprofiiliin ikä 20 vuoteen. Jotenkin epäilen että muka korkea ikä (yli 30) vaikuttaa siihen että tulee liukuvoidetta ja Tenaa, kun tuntuu että nuoremmat saa tuota Herbinaa. En sitten tiedä voi olla että olen väärässäkin. Virtsankarkailusuojia ei onneksi ole vielä tullut ja toivottavasti ei tule. Tällä kertaa kyllä mielelläni kokeilen tuon Tenan voiteen vaikka sääriin ja jalkoihin kunhan pääsen yli tuosta virtsankarkailusuoja assosisaatiosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisköhän vaihtaa :) kokeilla huvikseen koska iän mukaan nämä suunnataan! Minä kokeilin Tenaa käsivoiteena ja en voi moittia! Mutta en kehtaa säilyttää sitä yöpöydällä vaan pitää olla kaapissa..

      Poista
    2. Hah, itsehän kävin nipsaisemassa omasta iästäni muutaman vuoden pois kun sain tenan hyppysiini. Nyt odottelen sitten jännityksellä, että kostautuuko teko ja nuoremmat alkavat saada huonompia tuotteita.

      Poista
  15. Tämä oli lopultakin ihan hyvä boksi! Mies tykkäsi iholleen tuosta Tenasta, Lumenen rajaustussi on aivan mahtava kapine ja tuo testituubin voide aivan mielettömän hyvää tavaraa kasvoille. Melkein tekisi mieli panostaa siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tenan voide toimii hyvin käsivoiteena. Ehkä vähän tylsän tuntuinen mutta hyvä iholla :) Lumenen tussi levisi mutta kokeilen vielä uudelleen...laitan vaikka ohuemmin sisänurkkaan. Kiva kun tykkäsit boxista :)

      Poista
  16. Mä sain sen Herbinan kuorintavoiteen, oli iso pettymys kun kokeilin. Sen haju oli todella voimakas, haisi pahimmalle mahdolliselle myrkylle, ja piti ihan miettiä kaksi kertaa laitanko tätä naamaani sittenkään. Ehkä et sittenkään jäänyt niin paljosta paitsi, kun et kuorintavoidetta saanutkaan (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Herbinan tuotteita ja olen tykännyt. Näitä uusimpia haluaisin kokeilla...harmi kun sinä et tykännyt! Tenan voide on hyvä käsirasvana mutta brändi ei niin kiinnosta :)

      Poista

Kiitos kommentista <3