keskiviikko 23. elokuuta 2017

Mun lempparisuklaat

Kuka tykkää makeasta? Käsi ylös! Minä olen aina ollut karkkinarkki. Lapsena ei paljoa karkkia saatu. Jouluna vaan ja mummon luona kyläillessä. Meillä ei ole ollut karkkipäivää eikä varmasti kaupassa kiukuteltu karkkihyllyjen edessä. En kyllä ole kuitenkaan jäänyt mistään paitsi, kyllä kahvilla saatettiin ottaa jäätelöä ja lettuja. Munkkeja meillä myöskin paistettiin usein.

Snickers

Sitten kun muutin omilleni, karkin syönti kyllä kasvoi. Oli tietysti omaa rahaa ostaa eikä silloin laitellut mitään ruokaa. Elin varmaan eineksillä, leivällä ja karkilla. Ei se kyllä missään näkynytkään. Söin valehtelematta joka päivä karkkia tai suklaata. Nyt on kyllä kaikki toisin :/

Aina kun käyn kampaajalla, käyn sen vieressä olevassa Filmtownissa. Täällä ei ole enää Makuuneja. Tämäkin Filmtown on sinällään hankalassa paikassa eli keskellä kaupunkia. Hyvä vaan, eipä tule käytyä niin usein! Mikähän siinä on että ikinä ei osaa ottaa iisisti. Aina sitä ajattelee vaan ostavansa vähän. Pussi maksaa aina sen 6 euroa. Koostan sen mun lempparikarkeista - ja suklaasta.

P6180048.ORF

Syön aina ensin vähäsen ja saan siitä hirveät mahanpurut. Jostain syystä irtokarkit ja lisäaineet tekevät mahan tosi kipeäksi. Mikähän siinä onkin. Nykyään kun syö karkkia harvemmin, tuntuu että se karkkikooma tulee helposti. 

P7110034.ORF

Suklaa on kyllä mulle se paras karkki. Ostan hyvin harvoin mitään karkkipussia kaupasta, lähinnä vaan Candy Kingiä. Tykkään että saa itse valita koska kaupan karkkipusseissa on aina pahoja joista ei tykkää. 
Tätä postausta varten jouduin ostamaan lemppari suklaapatukoitani ;D Snickers ja Raider ( eli nykyinen Twix ) on aina olleet makuuni. Näitä ostan jos ostan suklaapatukoita kaupasta. Snickers on vaan niin hyvää, tykkään maapähkinäjutuista. Twixissä syön aina ensin päällysteen ja sitten keksiosuuden :) toisen patukan syön normaalisti. 

Tupla maxi

Tupla. Näitäkin on ollut myynnissä iät ja ajat. Muistan että Tuplaa on aina ollut. Nämä on vaan niin hyviä, makeita ja rouheita. Ihana upottaa hampaat tuohon suklaaseen!

P7110028.ORF

Olen aina tykännyt minttusuklaasta vaikka se tuntuu monelle olevan inhokki. Joka joulu ostan Fazermint rasian ja nyt olen ilahtunut kun sitä saa patukkana. Tummasta suklaasta en muuten välitä mutta mintun kanssa se toimii!
Minttuinen Pätkis on myöskin ollut suosikkini aina. Markkinoille tuli tämä astetta isompi patukka. Oikein vesi herahti kielelle kun avasin tämänkin kääreen ja haistoin tutun Pätkiksen tuoksun. Pätkiksessä on toki se että yksi patukka ei riitä mihinkään. Pätkistä saa myös konvehtina mutta ei, ei maistu ollenkaan samalle. Minusta ne Pätkis-konvehdit on jotenkin kuivia?

Mitkä on sun lempikarkkeja? Vai pidätkö enemmän suklaasta kuten minäkin?

55 kommenttia:

  1. Oi että, kun suoritin Myynnin ammattitutkintoa lähikaupassa, niin siellä ollessa miulla oli Tupla -riippuvuus. Piti joka päivä ostaa ainakin se yksi! Jostain syystä, nyt ei oikein tule sitä ostettua :'D Ja irtokarkkilaarien täyttö, niiden tuoreiden karkkien tuoksu, oli myös aika paha!

    Makuunista tuli kyllä ostettuja namuja, samalla kun leffan vuokrasi. Täältäkin se loppui. Mutta onneksi on CandyTown ja Karkkikuja + markettien irtonamut :D Tosin CandyTownissa kävin pari kertaa, sitten muutti Filmtownin kanssa saman katon alle (tosin en nähnyt muutenkaan mitään järkeä, että kaksi namikauppaa ovat vastakkain kadulla).

    Suklaasta ehdoton lemppari on Fazerin sinivalko -suklaalevy sekä Pätkis. Karkkipusseista tulee ostettua Aarrearkkua, Panttereita jne. Joskus tekee mieli Kaatissäkkiä, joka oli lapsena miun lemppari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen muuten ollut karkkikaupassa töissä, se vasta paha oli!! Tuli kyllä ostettua isoja namipusseja kotiin ;D mä tykkään siitä Joensuun keskustassa olevasta karkkikaupasta, oli joskus siinä mukulakivikadulla?!? En tiedä onko sitä enää, siitä on kyllä vuosia kun olen käynyt..

      Poista
    2. Joo, Karkkikuja on se karkkikauppa, aikaisemmin KarkkiSet -nimellä. Vielä siis löytyy. Elokuvateatteri Tapion vieressä :)

      Poista
  2. Syön tosi vähän karkkia. Suklaa on kyllä hyvää. Jouluna tulee herkuteltua. Fazermint on parasta! Snickers on mun suosikki myös.
    Muistatko mistä pätkis on tehty? Ei siis ihme että sun suosikkeja on just noi kaks 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista, joku hämärä mielikuva nyt tuli...jostain luin kyllä asiasta, valaiseppa mistä??

      Poista
    2. Pätkis on kehitetty pieleen menneistä fazerminteistä. Siis se on yhteen sulatettua,fazerminttiä 😉

      Poista
    3. Ai niin olikin :) niistä taidettiin puhua joulusuklaa -postauksessa.

      Poista
  3. Da Capo on hyvää! Tykkään myös liköörikonvehdeista ja Pandan täytelakuista. Irtokarkeistakin tulee aina otettuja niitä tiettyjä samoja kerta toisensa jälkeen silloin, kun sattuu irtokarkkipussia täyttämään. Harvoista hedelmäkarkeista pidän, mutta löytyy niistäkin jokunen suosikki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liköörikonvehdit on kyllä hyviä pienissä määrin ;D aina ne saa kyllä syödä yksin..

      Poista
  4. Snickers on mun lempparipatukka. Tupla on kans hyvää. Mulla on nykyään se vaiva, että karkit tekee ilmavaivoja ja turvotusta. Suklaa ja jäätelö taas nostaa hapot kurkkuun. Ärsytttävää! Ei kannattais herkkuja syödä, mutta mää ainakin oon niin heikko, että syön silti ja sitte vaan kärsin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen vähentänyt taas, kesälomalla tuli kyllä herkuteltua ihan kaksin käsin. Ja sen huomasi mahasta, onneksi tuo nyt alkaa tasaantua :) itse olen huomannut että parempi olla välillä kokonaan ilman eikä antaa sokerikoukulle valtaa.

      Poista
  5. Oi voi, täytyy tunnustaa että olen ihan mahdoton makeasyöppö :(
    Ennen mun suurinta herkkua oli englanninlakritsa, mutta nyt yli 10 vuotta keliaakikkona, sitä ei ole enää voinut syödä. Ja gluteeniton lakritsa on yök!
    Fazerin suklaissa on aina se "saattaa sisältää vehnää" joten niitä en oikeastaan enää syö. Mutta onhan niitä paljon muitakin, mitä voi syödä.
    Yritin jossain vaiheessa vaihtaa tummaan suklaaseen, koska sitä ei vaan saata syödä kovin paljoa :D Mutta sorrun aina sitten johonkin parempaan. Jossain sun jutussa oli mainittu Smash, jota sitten piti testata kun siinä ei ollut mitään kiellettyjä aineita. Olihan ne niin hyviä, että niihin kaatui mun viimeisin dieetti :D
    Ja joulun aikaan on aina tarjolla niin paljon kaikkia ihanaa, että ihan liikaa tulee syötyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit ne Smashit on hyviä ;D niitä näkyy olevan edelleen myynnissä, pitäisi joskus ostaa. Brunbergilla on hyviä suklaita, jos en väärin muista niin mahaystävällisempiä versioita?

      http://www.brunberg.fi/tuotekategoria/suklaalevyt-ja-patukat/

      Poista
    2. Juu, noita Brunbergin tuotteita oon ostanut, lähinnä sitä tummaa suklaata ja Moccatryffelipatukoita. Ja kindersulkaa on myös ihan hyvää :)

      Poista
  6. Lapsena ei tullut paljoa karkkia mussutettua, onneksi. Muistan, että toinen mummi aina toi Fazerin tuotteita, esim. Fazerin parhaita, suklaanappeja ja suklaavohveleita (olisiko olleet kuin Fasupaloja, mutta ei niin kamalan makeita, kuin nykyään). Mummilla oli myös kodinhoitaja (oli jo kun isä oli pieni), joka paistoi taivaallisia lettuja - voissa tietysti! Muistan sen tuoksun vieläkin. Kahvipöydässä oli aina erilaisia tuoreita leivonnaisia ja hedelmiä.
    En ole perso nykyäänkään makealle, enemmänkin suolaiselle. Suklaata menee, jos menee makeata. Mielellään tummaa suklaata, vaikka pähkinöiden päällä. Mutta esim Anthon Bergin mansikkaa shampanjassa ja marsipaanisuklaa on herkkuja. Onneksi niitä ei saa juuri mistään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lindt suklaat on kanssa hyviä mutta vähän hintavampia. Sen kalliimpiin en ole totutellut ;) voih, lettuja, niitä ei kyllä voi vastustaa!

      Poista
  7. No johan iski karkinhimo! Yksi sokeri-hiiri täällä moi o/

    Itselläni heikko kohta on aina ollut irtokarkit, varsinkin salmiakki :P Ikävä kyllä niistä vaan todella tulee tosi huono olo - mikä tavallaan on kyllä hyväkin juttu, rajoittuupahan niiden syöminen edes vähän :'D Olenkin ollut pari kuukautta karkkipäivä-periaatteella (lauantaisin ja max. 200g) ja olo on paljon parempi!

    Suklaista tykkään vähän vähemmän, mutta Snickers, Geisha ja Bounty on lemppareita :P Ja Fazerin pähkinä-suklaa ("keltainen" levy) on tuttu jo lapsuudesta asti. Jouluna/vuodenvaihteessa(kin) uppoaa Vihreät kuulat, Liköörikonvehdit, Aladdin-rasiat ja Wiener Nougat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatella, enää pari kuukautta ja pääsee taas ostamaan joulukonvehteja. Uskomatonta miten aika rientää :) mulla on kanssa karkkipäivä-periaate mutta nyt olen vähän aikaa ilman karkkipäivää. Pitää vähän tasoitella loman jäljiltä :P

      Poista
  8. Mä oon ehkä enemmän salmiakki ja lakuihmisiä kuin suklaansyöjä. Tykkään kyllä suklaastakin ja varsinkin sunkin mainitsemat Tupla ja Twix kuuluu omiin suosikkeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salmiakki on hyvää irtokarkeissa mutta muuten en sitä sillee syö :)

      Poista
  9. Suklaa <3 Twixiä en kyllä ole enää vuosiin voinut syödä, sillä nuorempana voitin Linnanmäeltä kaksi semmoista jättipaketillista niitä, ja noh, kyllähän ne tuli aika nopsaan sitten tuhottuakin... Sen jälkeen ei ole jostain kumman syystä maistunut.

    Lemppareihini taas kuuluvat kaikenlaiset jogurttisuklaat ja Maraboun ällömakeat Dubbel Nougat -patukat. Kumpiakaan ei hirveän montaa voi putkeen vetää, joten sinänsä erittäin hyvä!

    VastaaPoista
  10. Onneksi on karkkia kaapissa :D tämän postauksen lukeminen aiheutti kauhian karkkinälän!

    Mä oon kans kova syömään karkkia. Sitä pitää aina olla kotona ja jos ei ole, ei hyvä heilu :D Mutta mä oon ajatellut, että koska en juo enää kahvia, en polta enää tupakkaa, en käytä juurikaan alkoholia, niin pitäähän sitä joku pahe ihmisellä olla. Mulla se olkoon karkki <3 Paitsi ei mikään ole pahe, jos se tuottaa nautintoa :) <3

    Fazermint on kyllä tosi hyvää, samoin Pätkis. Itse tykkään tosi paljon myös Daimista ja Dumleista. Brunbergin laktoositon suklaa on todella herkkua :P~~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on suklaata ja jätskiä kotona mutta olen nyt lakossa ja syön sitten joskus :) arkena kun yrittää erossa pysyä niin hyvä tulee. Joskus söin ihan joka päivä eikä se tuntunut missään. Nykyään tuntuu niin on pakko rajoittaa :/ olen kans ajatellut että kun ei juo eikä polta niin saahan sitä joku pahe olla!

      Poista
  11. Ite oon enemmän sipsin puputtaja. Mut salmiakki ja laku on mun lempparit. Suklaa ei koskaan oo ollu mun juttu, mut nykyään pystyn sitäkin syömään huolestuttavan paljon. Ennen pystyin syömään vain 2 palaa suklaata ja sitten tuli huono olo. Muutama vuosi sitten järkytyin kun söin kokonaisen kismetin ilman että tuli huono olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä syön sipsejä aika harvoin, joskus niihinkin tulee vaan himo ;D

      Poista
  12. Mä olen irtokarkkinarkki :D. Etsin aina hyviä irtokarkkikauppoja ja Finnkinosta löytyi tosi hyvä setti Candy kingejä. Vähän erilaisia karkkeja mitä muualla myydään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun löytäisi jotain erilaisia irtokarkkeja, nam!

      Poista
  13. Nykyään syön vain raakasuklaata tai tummaa suklaata. Ja aika harvoin. Sitä ei myöskään uppoa kerralla niin paljon kuin Fazerin sinistä joskus. Jouluna tein itse raakasuklaata ja oli kivaa. Kokeilin erilaisia variaatioita
    Ennen kyllä suklaa upposi! Kun asuin Egyptissä, Snickers oli se juttu. Siellä ei myyty kuin Haribon hedelmäkarkkeja isoissa supermarketeissa ja hedelmäkarkkeja tietty teki mieli.
    Etelä-Egyptissä olin 2 talvea ja siellä on niin eristyksissä, ettei kukaan osaa ajatellakaan mitä se oli.
    Kerran sain veljen perheeltä ison irtokarkkipussin ja voi sitä ihanuutta! Söin toisesta ja toinen oli yöpöydän alaosassa. Jossain vaiheessa huomasin että n. Sentin kokoiset valtavat muurahaiset olivat kansoittaneet jemmapussin. Törkeää! Ihmisoikeusloukkaus suorastaan. No-sitten nypin jokaisen karkin yksitellen pussista ulos ja pistin jääkaappiin. Mikään muurahainen ei päässyt mun ja karkin väliin :)
    Sitten kun tunsi enemmän sukeltajia, alkoi tulla tuliaispusseja.
    Nykyään en voi syödä irtokarkkia kun iskee lähes heti tosi paha olo.
    Salmiakista pääsin kokonaan eroon Egyptissä asuessa eikä se enää maistunut hyvältä. Kunnes viime viikolla Kreikassa törmasin Haribon salmiakkiin. Aivan mahtavaa! Eihän se ole kunnon salmiakkia. No sitä mässyttelin pussin mutta tuskin ostan Suomesta. Ehkä suolan himo laukaisi salmiakinhimon?
    Tummat suklaat jossa on suolaa, ovat lemppareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen nyt viimeaikoina tutustunut raakasuklaisiin, niissäkin löytyy hyviä vaihtoehtoja. Myös tummat suklaat ovat hyviä vaikka alussa pidin niitä liian kitkerinä ja tummina :)

      Poista
  14. Kiitos vaan, onneksi söin jo suklaata aiemmin. ;) Pähkinäisistä suklaista minäkin tykkään. Irtokarkit ovat käteviä, kun voi ostaa vähän kerralla. Joskus olen kuullut ihmettelyä, miksi ostan vain 50 g. :D Ei sitä tarvitse enempää. ;) Tämä oli kivan makea postaus. ;)
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ikinä onnistu se vähän kerralla ;D kaikkea tekee aina mieli! Pähkinäsuklaat on parhautta!

      Poista
  15. Oijoi. Arvaa alkoiko tehdä mieli karkkia! :D En tiedä onko minulla varsinaista suosikkia, aika usein tulee napattua ketään mitä nyt milloinkin tekee mieli - ja miestäkin siinä sitten tulee ajateltua, että mitä hän haluaisi :D Yritän taas tormistautua herkuttelun suhteen, välillä hieman ratkesi tämän suhteen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on huono puoli näissä postauksissa ;) tulee herkkuhimo!

      Poista
  16. Mulle minttusuklaa on inhokki :D Just Fazermint, Pätkis ja varsinkin After Eightit :D Oon myös ehkä siitä outo, että en pysty syömään Fazerin sinistä kuin ehkä rivin, kun toiset vetää helposti koko levyn :)

    Mulle tulee kans irtokarkeista vatsa kipeäksi, mutta silti silloin tällöin irtokarkkiöverit on vedettävä. Ehkä enemmän mun herkkua on pehmeä Pandan laku ja jäätelö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en hirveästi syö lakua. Ja ollen kyllä aina ainut joka saa minttusuklaat syödä yksin ;) After Eightit <3

      Poista
  17. Mä en niin noista perinteisistä patukoista välitä, jotenkin niistä tulee helposti huono olo, vaikka suklaasta ei noin muuten tule. Pätkis on kyllä hyvää. :) Mä tykkään tosi vaaleasta maitosuklaasta ja pähkinäisestä suklaasta. Myös sellaiset, joissa on keksiä seassa on hyvää. Mutta hätätilassa ihan kaikenlainen suklaa menee! :D

    VastaaPoista
  18. Mä luettelinkin jo omat, mut Snickers kyllä oli ihan siellä heti listan ulkopuolella, slurps. :D

    VastaaPoista
  19. Hehheh, meidän perheessä just minttusuklaat on haluttua tavaraa, erityisesti pätkis. Leivon välillä Paholaisen kakkua johon tulee 150 gr pätkistä, omnom! En tosin juurikaan itse osta pätkistä itselleni, mutta muut meillä sitä aina haluaa ja minäkin sitten syön sitä siinä siivellä.

    Minä tykkään siitä Fazerin uudesta salted caramelista todella paljon, se on ehkä tämän hetken suurin heikkous. Susu-palat on kahvin kanssa tosi herkkua! Tuplakin on kyllä hyvää! Salmiakki ja lakritsi ei oikein uppoa, tosi harvoin niitä menee. Hedelmäiset irtokarkit uppoaa, varsinkin kirpeät ja joskus ostan myös valmiita pusseja vaikka tosi harva on sellainen josta syön kaikki.

    En tosin ole mikään sokerihiiri siinä mielessä, että ostaisin makeaa mitenkään usein....tosin joskus iskee hirmuinen makeanhimo ja silloin saattaapi mennä hieman överiksi karkkiostokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salted Caramel on parasta! Hyvä että nuo hieman suolaiset nostaa suosiotaan :)

      Poista
  20. After Eight on mun lemppari ollut lapsesta saakka. Tupla on ehkä yks parhaimmista patukoista. Toblerone lähtee aina mukaan jos on laivareissulla. Ostan mieluusti pikkupatujoita, Pätkis, Suffeli ja Suku- ja BisBis-lakut on lemppareita. Josko joskus saisi niitä vanhoja merenneitoja, onko sulla ne muistissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko me mustia karkkeja, suolaisia? Ihankuin olisin Urjalan makeistukun nettikaupassa niitä nähnyt! Toblerone on kyllä hyvä, sain tuliaisena jonkun suolaisen mantelin mikä oli tosi hyvä!

      Poista
  21. Filmtownissa on ihan parhaat irttikset! Siellä on niin paljon erilaisia suklaita ja kirpeitä karkkeja, nam!
    Kuola valuu kun katsoo näitä sun kuvia :D Nyt mun täytyy lähteä hakemaan pätkis lähikaupasta :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä postauksessa on kyllä omat huonot puolensa ;)

      Poista
  22. Suklaa on parasta syön toki välil muutakin

    Minttusuklaa <3

    VastaaPoista
  23. Suklaaholisti täällä hei :) En syö irtokarkkeja tai salmiakkia koskaan, aina suklaata ja lähes jokapäivä. Nyt suosikki on Toffifee. Siinä vaan on kaikki ihana yhdessä; nougat, pähkinä, suklaa, toffee :) t. Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toffifee on kyllä hyvää! Toffeeta syön harvoin mutta jos syön niin Toffifeetä :)

      Poista
  24. Salmiakeista menee Bon bon kaatikset ja Haribon pirates, vaikkei ne oikeita merkkareita olekaan.
    Patukoista Bounty ja Twix on parhaimpia ja levyistä Fazeria sininen. Kaupan irtokarkeista tykkään vain mustista autoista. Ufot ja mansikka kaapelit pitää sit ostaa jostain filmtownin karkkikaupasta.

    VastaaPoista
  25. Eiiiiii mikä virhe käydä lukemaan tätä nyt ilta-aikaan ku ois hyvin aikaa napostella! :D Suklaa on mulle ihan törkee heikkous :o

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3