lauantai 24. lokakuuta 2015

Aakkosten verran bloggaajasta

Luin Heidin blogista kivan Aakkosten verran bloggaajasta -haasteen. Päätin kopsata idean koska onhan näitä kiva lukea ja tutustua ihmiseen vähän enemmän :) lisäksi tätä oli itse kiva kirjoittaa aina kun oli aikaa.

Auto. Ilman sitä ei tule toimeen. Täältä ei mene linja-autoja kuin koululaisten mukaan. Lisäksi bussi on paljon kalliimpi kuin oma auto. Ja työmatkaan tuhrautuisi liikaa aikaa ja päivälle tulisi pituutta. Enkä pääsisi käymään kaupoissa! Joten oma auto on ihan ehdoton. Haussa on farmari tuon Hippusen takia ja muutenkin alkaa autokuumetta pukata. Se on kallis kuume :D

Blogi. Se on niin osa minua. En osaa kuvitella mitä tekisin ilman blogia. Kuuluu niin vahvasti osaan arkipäivistäni. Joskus tietysti masentaa ja tuntuu että kuka tätä lukee ja ääää minun blogi on ihan surkea. Joskus tämä vie liikaa aikaa mutta pääosin ei. Mukava harrastus joka on tuonut minulle paljon hyvää :) niin kauan kuin bloggaan niin ei kyllä ole tekemisen puute.

Charming Nails -nimi. Muistan vielä ihan elävästi miten mietin blogilleni nimeä. Silloinhan blogeja ei ollut joten oli helppoa keksiä persoonallinen nimi jota ei muilla ole. En tarkoita että näin olisi nykypäivänäkään! Minusta Charming Nails kuvaa ihastuttavia kynsiä joita täältä blogista löytyy. Nimi on persoonallinen ja olen siitä aina tykännyt, en haluaisi vaihtaa nimeä mihinkään muuhun.

Diorin viisikot. Olen niin onnellinen kaikista ihanista viisikoistani. Ne ovat luomivärien aatelisia. Niin hyvä laatu, samettinen yhteensulautuminen ja meikkaamisen vaivattomuus. Tykkään kovasti mutta uudesta 70 e hinnasta en tykkää. Mietin ostanko edes sitä joululookin kulta-violetti viisikkoa kun hinta hirvittää ja on tyhmää maksaa liikaa.




Elämäni eläimet. Liisa, Pipsa ja Hippu. Niin tärkeitä mulle. Mitä elämä olisikaan ilman eläimiä? Ai niin, no sitä että voisi lähteä jonnekin, ei tarvitsisi kiirehtiä töistä kotiin ja eikä tarvitsisi hokea sateessa pissi pissiä. Mutta on heistä iloa. 
Mulla on maailman parhaat kissat. Liisa ( valkea-harmaa ) 11 vuotta ja Pipsa "punaiset rukkaset" 7 vuotta. Ne ovat niin persoonallisia kavereita. Liisa nauttii eläkepäivistä mutta Pipsa jaksaa olla pentumainen. Hippu käy joskus nuolemassa Pipsaa, siitä se ystävyys etenee. Koiravauvani Hippu, kohta 8 kk. Osaa riekkua mutta osaa pyytää anteeksi. Uskollinen ystävä joka paimentaa ja vahtii meitä. Nukkuu minun vieressä sängyssä kun mies reissuaa. Korvaamaton eläinkaveri. Paras koira mitä olla voi.

F.U.N Lacquer. Kun tämä merkki tuli Cesarsille, olin että pitääkös tästäkin innostua? Onko ne F.U.N glitterit sitten niin korvaamattomia ja ennennäkemättömiä? Ovathan ne! Niin uskomattomia, säkenöiviä että mikään glitterlakka ei vedä niille vertoja. Niitä ei vaan voi korvata millään halvemmilla versioilla. Kynsilakkojen luksusmerkki jota ostankin harkiten. En hirveästi pidä glitterlakoista jos ne ovat tavisglitteriä. Mutta F.U.N glitterit; ne käyvät vaativaankin makuun!

Google. Niin korvaamaton!

Harrastukset. Mitä harrastan? Kynsien lisäksi lukemista, hyviä elokuvia ja liikuntaa. Harrastan myös Hipun kanssa eri juttuja esim. koirapuistoilua ja kyläilyä.

IPhone 6s. Tämän hetkinen puhelimeni. Olen kyllä tosi tyytyväinen; akku kestää pari päivää, kamera on erittäin tarkka ja kuvat järkkärin tasoa. Hyvä koko nettiselailuun mutta liian iso taskuun ja joskus hankala kädessä. Ei voi käyttää ilman isoja läppäsuojakuoria, muuten lipsahtaa taskusta lattialle. On pari kertaa iskeytynyt laattalattiaan mutta ei mennyt rikki. Toivottavasti näissä on hyvä kesto eikä rikkoonnu myöhemmin ( takuun mentyä ). Kokemuksia asiasta?

Jouten olo. Lempipuuhani. Mukava vaan öllöttää ja katsella telkkaria. Syödä suklaata. Olla rauhassa. Sillä tavalla mieleni lepää ja rentoudun ennen uutta työviikkoa. En tarvitse joutenoloon muita ihmisiä, oma seura on paras seura.

Kaverit. Minulla on muutama hyvä ystävä joille voi kertoa kaiken. Kavereita ei ole koskaan liikaa. Tykkään lähimmistä kavereista, työkavereista ( miehet ja naiset ) ja blogin kautta saaduista kavereista jotka ovat uskomattoman tärkeitä vaikkei ole ikinä tavannut. Myös sukulaiskaverit ovat tärkeitä.



Lukeminen. Hyvin rakas harrastus. Olen lukenut ahkerasti teinistä. Luin ennen paljon hömppää ja romantiikkaa. Nykyään enimmäkseen dekkareita ja hyviä kauhukirjoja. Kiitos Jonnalle näistä vinkeistä. Piti hakea Vänskää ja Pendergastia kirjastosta. Tykkään! Voi kun olisi enemmän aikaa lukea. Joskus sunnuntaisin luen monta tuntia ja rentoudun. Joskus luen automatkalla jos ei tarvitse itse ajaa. Luen myös iltaisin vähän jos en katso telkkaria. Nyt on kesken Vänskän kolmas kirja, sitten luen Pendergastit jottei laina-aika mene umpeen. Gerritsen on oma kirja ja luen kaikki Gerritsenit uusiksi tällä hetkellä.

Meikkaaminen. Toinen rakas harrastus. Meikkaaminen on niin kivaa! Pidän laadukkaista meikeistä ja väreillä leikkimisestä. En pidä itsestäni ilman meikkiä vaan olen mieluummin kevyesti ehostettu ainakin. Olen vaatimaton ja täysin väritön luonnostaan. Käytän kevyttä meikkiä tai joskus vahvempaa. Joskus nudea ja joskus todella värikästä. 
Tällä hetkellä tykkään punaisesta luomiväristä tai punaisista huulista. Näyttää makealta punaisen tukan kanssa. Syysvärit meikeissä ovat lemppareitani ja sorrun syksyllä moniin kivoihin punaisiin tai viininpunaisiin kiiltoihin ja puniin. 

Nail Art. Kynsienkoristelun maailma on rajaton. Uusia tyylejä ja ideoita putkahtaa jatkuvasti. Uusia koristeita ja välineitä on pakko hankkia. Ihan hömppää jonkun mielestä mutta joku haluaa harrastaa kynsien koristelua ja lakkaamista. Oma mies ei tätä ymmärrä mutta en minäkään sitä aina ymmärrä :D

OPI. Lempilakkamerkkini. Ensimmäinen lakkamerkki jota aloin ostaa tositarkoituksella. OPI pullo on vaikka sokeana tunnistettava, sitä ei saa ikinä muuttaa. OPI lakkojen koostumus on yleensä moitteeton ja OPI lakat ovat kokoelmani aarteita.

Perhe. Isä, äiti, pikkusisko ja -veli. Veljen perhe. Luen perheeksi minun sukulaiseni. Miehen kanssa kai meillä on oma pikku eläimistä ja meistä koostuva perhe. 

Quantum Of Solace. Bond leffa. Ei paras Daniel Craigilta, pidän enemmän Casino Royalesta ja Skyfallista.

Ruoka. Rakastan ruokaa ja ruoanlaittoa. Mutta nyt ilmenneet vatsavaivat ovat suuri murheenaihe. Mitään ei voi syödä, kaikki koskee. Välillä on hyvä kausi mutta välillä ihan kamalaa. Voi kun saisi ja voisi syödä mitä haluaa :(

Suklaa. Se on niin kumma juttu että miksi himoitaan suklaata? Puhuttiin kaverin kanssa lempikarkeista niin kyllä se suklaa on ykkönen. Ilman suklaata en voisi elää. Parasta on Fazerin sininen. Milkan toffee ja popcornlevyt olivat hyviä, nykyään on ihan kakka Milka valikoima. Maraboun suklaa on myös hyvää mutta aika imelää. Kvik Lusj on uusi lempparilevyni!



Tortut. Aloin jo himoita niitä ja perjantaina piti paistaa ensimmäiset! Ostin luumu sekä omena-kanelimarmeladia. Kun paistan torttuja, ne katoavat parempiin suihin. Niin hyviä!! Maistuvat myös keväälläkin, teen niitä aina pakkaseen.

Ulkoilu. Hipun kanssa on tosi kiva ulkoilla, välillä tehdä pelkkiä haistelulenkkejä. Ja välillä tehdään ihan lenkkiä. Hippu tykkää kyllä kävellä ja haluaa mennä kovaa. Ulkoilu oli ennenkin mukavaa mutta nyt se on kivempaa kun on kaveri. Tulee mentyä pidempiä matkoja. Ulkona mieli relaa tai voi samalla mietiskellä asioita. Täällä on myös ihanan rauhallista, saa vaikka koko jalkakäytävän itselleen. 

Vehmersalmi. Pikku käpykylä 50 km Kuopiosta. Käyn Kuopiossa töissä mutta asutaan nykyään Vehmerissä. En ole täältä kotoisin eikä täällä asu sukulaisia tai kavereita. Tuttavia olen saanut ja Hipun avulla olen tutustunut koiraihmisiin. Se oli minulle tarkoituskin koiraa ottaessa, että saisin itsekin sosiaalisia kontakteja ja uusia tuttavuuksia. Nyt kun ollaan paljon lenkkeilty, kylä on käynyt tutuksi ja tuttuja alkaa tulla vastaan.



Tästä se kynsisalonki valmistuu...Helmerin vastapäiselle seinälle mahtuu kapea Ikean pöytä jossa pystyisi lakkailemaan. Näyttää ahtaalta mutta on iso. Tämä on entinen kylmiö joka purettiin kosteusvaurioiden takia. Ovi laitettiin umpeen ja puhkaistiin seinää vaatehuoneeseen josta sitten mennään tähän laajennusosaan.


Alempana viittaan yksinäisyyteen. Silloin kun tänne muutettiin, koin kyllä yksinäisyyttä. Uusi koti oli outo, uusi asuinympäristö vieroksutti ja kaikki kaverit jäivät kaupunkiin. Ikävöin kaupunkia ja mietin että mitä teen täällä. Mutta kun opin omakotitalon työt ja viimeistään kun otettiin Hippu, tekemisen puutetta ei ole ollut. Tuntuu välillä ettei ehdi tekemään! Mutta Vehmeriin palatakseni niin kiva pikku kylä tämä on. On täällä tarvittavat peruspalvelut ja pari pientä kauppaa. En minä tarvitse muuta. Talvella on tosi kuollutta mutta kesällä kylä herää eloon. Millibaari avautuu ja mökkiläisiä alkaa näkyä. Tykkään asua järven vieressä ja nauttia kesästä mitä ei kerrostalossa kokenut.

Wallander kirjasarja. Ostin ekan divarista ja voi että jäin heti koukkuun! Ostin kaikki ja luin ne järjestyksessä. Pitää taas joskus aloittaa sarja alusta! Mutta jos et ole lukenut niin Henning Mankielin kirjoihin ja Wallander dekkareihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Vaikka aloitat keskeltä sarjaa, niin pääset hyvin mukaan tapahtumiin. 

X-files. Muistan että pelotti katsoa tätä :D

Yksinäisyys. Olen aika paljon yksin mutta ei se haittaa. Asuttiin lapsena kaukana sivistyksestä eikä meidän sosiaalinen elämä ollut niin vilkasta kuin kaupungissa asuvien. Siksi olen varmaan tottunut yksinäisyyteen, hiljaisuuteen ja siihen että koko ajan ei ole pakko olla jotain.
Minulle on suuri nautinto saada olla koko viikonloppu yksin kotona. Tai kokonainen arkiviikko! Joskus talvella tietysti ottaa koville kantaa puut, lämmittää uuni, hoitaa eläimet, tehdä lumityöt ja harrastaa liikuntaa. Ja pitää blogia! Mutta valitsin tämän "korvessa" asumisen koska en tykännyt kerrostalon ahdistavuudesta. En sano olevani yksinäinen, minulla on pari todellista ystävää ja paljon kavereita. Niin pitkään kuin lähipiirissä on ihmisiä ja olen parisuhteessa, en koe olevani yksinäinen. Mutta joskus yksin olo on oma valinta ja olen mieluummin yksin kuin joukossa.

Zombiet. Walking Dead joka on taas jatkunut!!

Äiti. Mulla on maailman paras äiti ja olen nyt aikuisempana sen ymmärtänyt. Harmittaa että olin teinivuosina niin angsti, kyllä minussa on ollut kestämistä. Ihmisellä on yksi turvapaikka ja mulle se on kotikoti. Jopa omaa kotia rakkaampi ja tärkeämpi. En ehkä itse ole ikinä äiti mutta eläimilleni haluan olla maailman paras ihmisäiti.

Åååööö, tähän ei keksi mitään.

Örkit. Zombit. Demonit ja kaikki möröt. En pysty enää katsomaan kauhuelokuvia yksin. Ringit ja mikä se toinen japanilainen kauhuleffa oli jossa se musta mörkö mönki katosta? No kuitenkin, ne kyllä veivät yöunet. Olen herännyt siihen että vaatehuoneessa on Annabelle nukke ja siihen että olohuoneessa on demoni. Olen herännyt Walking Dead painajaisiin lukemattomat kerrat. Mulla on monta kauhu dvd:tä katsomatta koska en pysty ja kykene.

Tämän saa kopsata koska eihän tämä mun keksintö alunperinkään ollut. Olisi kiva lukea muidenkin aakkosista :)

26 kommenttia:

  1. Näitä on kyllä niin kiva lukea! Ja oli kiva kirjottaaki... :)

    VastaaPoista
  2. Ihana juttu. Itsekin olen hieman erakko ja välillä tosi yksinäinen <3 olispa blogi niin voisi laittaa omat aakkoset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se pitää perustaa! Minä ainakin liittyisin heti lukijaksi. Voisit kirjoittaa lifestyle postauksia ja välillä meikkijuttuja. Sinussa olisi ainesta bloggaajaksi <3

      Poista
  3. Tätä oli kiva lukea! Uskaltaisikohan itse tehdä ensimmäiset joulutortut vai saisiko niistä jo ähkyn ennen joulua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit :) mulle ei tullut ähkyä, laitoin suurimman osan pakkaseen koska muuten niille käy huonosti :D parit söin aamuteellä.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Asutko täälläpäin? Vai kotoisin täältä :) ?

      Poista
    2. Äiti asui siellä ex miehensä (joka on sieltä kotoisin) kanssa jokusen vuoden

      Poista
  5. Hihii <3. Tätä oli mukava lukea :). Itse olen asunut koko ikäni kerrostalossa mutta nyt pari vuotta ollaan oltu paritalossa. Ensin pelkäsin, että uskallanko olla yksin, kun asutaan maan tasolla, mutta kivempaa tässä on kuin kerrostalossa. Toivottavasti ei tarvii koskaan muuttaa takas. Ja enhän mä ole koskaan yksin, kun mulla on hurja pupulauma suojelijoina :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei niin pelota jotkut murtovarkaat tai sellaiset mutta möröt...viime yönä katsoin Frii kanavalta jotain yliluonnollista ohjelmaa ja kyllä rupesi pelottamaan. On maan tasolla kivempi asua kun on maalta kotoisin :) tykkäsin kyllä rivitalostakin missä asuin exän kanssa.

      Poista
  6. Näitä on kyllä kiva lukea! Mäkin olen tän tehnyt kohta kokonaan valmiiksi niin saa omastakin puolesta haasteen ulos. :)

    VastaaPoista
  7. Kiva lukea ja ihania noi elukka-kamut <3 Mäkin viihdyn mainiosti omissa oloissani mutta jännä miten myös virtuaali blogi-kamuista tulee tärkeitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virtuaalikamujen kanssa voi höpsiä näitä kynsi- ja meikkijuttuja. Varmaan kun vuosia pyörii samalla foorumilla tai blogeissa niin vähemmästäkin alkaa tuntemaan. En hirveästi seuraa lifestyleblogeja mutta joitakin ja ymmärrän kyllä miksi on kiva samaistua ja lukea bloggaajan elämästä. Melkein kun alkaisi tuntemaan hänet.

      Poista
  8. Olipas hauska ja kiva lukea! :) Ihan kuin olisi oppinut tuntemaan sua enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis niin huippua tavata! Harmi kun tuo välimatka on niin jumalattoman pitkä...

      Poista
  9. Tämä on kivaa luettavaa ja huomaa, että olet ajatuksen kanssa tehnyt - pitää katsoa jaksaisiko sitä joskus itse omat aakkoset miettiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieti ihmeessä. Olisi kiva lukea :) tämä on hyvä tapa kertoa itsestä jotain jos ja kun muuten tuntuu hankalalta kirjoittaa itsestä :)

      Poista
  10. Teininä oli kiva katsella kauhuleffoja, enää ei niinkään. Olisiko tarkoittamasi leffa ollut Kauna / Ju-On: The Grudge?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli! Hyi se on niin pelottava, ei passaa miettiä yötä vasten..

      Poista
  11. Mä olen ihan varma, että kommentoin tätä postausta. No ainakin luin sen monta kertaa. Ihana postaus! Selasin tässä tuon arvonta-kommentoinnin jälkeen kaikkia näitä postauksia läpi. Kauhuelokuvista se Ring ja se toinen on täysin kielletty meillä. =S Ei katsota, eikä puhuta. Jos olen yksin kotona, niin joka huoneessa on valot. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi Ring ja Grudge...niin kamalia!!! En tiedä uskaltaisinko enää niitä edes katsoa :D

      Poista

Kiitos kommentista <3