perjantai 2. kesäkuuta 2023

Toukokuun loppuneet tuotteet

**Mainoslinkki

Tässä kuussa loppuikin sitten niin paljon tuotteita että hiki päässä sai kirjoitella ;) on siis palattu siihen vanhaan tuttuun meininkiin ;) ja se tuntuu kivalta niin saa vähän tuotteita loppumaan koska uusia tulee hankittua. Edellisessä postauksessa kerroin olevani lomalla mutta tänään olen palannut töihin, äkkiä se meni mutta ensi vuonna sitten täysi loma :) mutta, nyt niihin tyhjiin purkkeihin!

Ihonhoito

Benton Aloe Propolis Soothing Gel
Ensin ajattelin että en varmasti saa ikinä loppuun näin isoa tuubia mutta niin se vaan hujahti loppua! Ihanasti ihoa rauhoittavaa aloeta ja meihiläispropolista sisältävä geelivoide. Käytin aamuin illoin kosteusvoiteen alla, myös silmänympärysiholla ja nenänpielissä. Imeytyi hyvin ja rauhoitti kuivantuntuista ihoa. Propolis on ihon tulehdusta rauhoittava antibakteerinen ainesosa joten tämä voide sopii erityisen hyvin epäpuhtaalle iholle. Aloeta geelivoide sisältää 80% joten se myös rauhoittaa ärtynyttä ihoa ja samalla kosteuttaa. Upea tuote jälleen kerran Bentonilta! Bentonia tilaan itse **Bangerheadilta tai **Cocopandalla jossa ne ovat vähän halvempia kuin muualla ja näköjään löytyy monta tuotetta jota en ole kokeillut... 5/5

Nivea Extra Gentle Eye Make-up Remover
Toivottavasti muistan jatkossa pysyä tästä kaukana ja ostaa parempia silmämeikinpoistoaineita :D saa viruttaa ja vanuttaa, ei oikein tehoa paksumpaan silmämeikkiin...pitää käyttää parikin kertaa ja silti aamulla silmien alla on mustaa. On vaan toivottoman tehotonta hevimpään meikkiin. En ymmärrä miten tämä voi olla kenenkään suosikki, sori nyt vaan. Ostin siis kauneusvaikuttajan kehuman perusteella....1/5

The Skin House Black Snail Bubble Mask
Hyvin harvoin tulee ostettua varsinaisia huteja, tai sellaisia inhokkeja mutta tämä on sellainen! On siis sotkuisa käyttää että se ärsyttää!! Tämä ihohuokosia puhdistava kuplanaamio sisältää hiiltä ja etanaseerumia. Ihan kiva joo mutta parempiakin on. Tässä inhotti kun piti säilyttää suihkussa, pullo jotenkin rötväsi korkkia myöten ja pullo on ihan limainen. Lisäksi tämä oli sotkeva poispestessä joten käytin vain suihkussa. Onneksi loppui ja saan ottaa tilalle ihanampia tuotteita! 2/5

Kueshi Wintery Body Scrub
Glossyboxin joulukalenterissa tullut vartalokuorinta. Ihan kiva, vaniljainen mutta en vartavasten ostaisi. Ei ollut nyt niin hyvä. 3/5

Blistex huulirasva
Ihan perussettiä, ei ehkä riitä talvella mutta tähän vuodenaikaan ihan jeppis. Nyt ei ole huulissa ollut sitä ärtymistä, tosin en mentholijutskia käytäkään mutta ehkä talvella huulet on sitten niin rutikuivat että ärtyvät helposti...3/5

Beauty Formulas Bamboo Charcoal Konjac Facial Sponge
Ostin tämän Kärkkäiseltä, ei nyt onneksi ollut kallis. Huono, yksinkertaisesti! Ei ollut sellainen huokoinen ja hyvä vaan kova pallura joka raapi kasvoja. Pidän sellaisista pehmeistä ja huokoisista sienistä joita on miellyttävä käyttää kasvojenpesussa. Tämä oli kaukana siitä! 1/5

Cailap Konjacsieni
Toista luokkaa on Cailapin sieni. Kannattaa kokeilla! On mukavan pehmoisa, huokoinen ja joustava, ei siis raavi tai revi kasvoja koska sehän ei ole konjacsienen idea. Tätä saa ihan Tokmannilta...ostan kyllä uudestaan tämän! 5/5


Nivea Naturally Good Instant Hydration & Fresh Boost Sheet Mask
Huonhuonohuono...tunsin heti pakkausta avatessa että naamio on liian kovaa materiaalia eikä tule istumaan kasvoilla hyvin. Onneksi maksoin tästä vaan euron koska eihän tämä mitään kosteuttanut kun irtoili naamasta. Aamulla iho oli rutikuiva. Ei jatkoon tälläiset naamiot. 1/5

Kocostar Waffle Mask Ice Cream
Mmmmm, ihanan tuoksuinen! Kangas tuntui kasvoja vasten ihanan rauhoittavalta ja seerumia oli ihan älyttömästi, jopa liikaakin. En ollut näitä vohvelimaskeja ennen kokeillut mutta ostaisin toistekin. Ihana! Näitä löytyy halvemmalla niistä Lumene/Kocostar maahantuojan (?) myymälöistä esim. Oulun Ideaparkista, sinne haluaisin kyllä toistekin. 5/5

Garnier Nutri Bomb Milky Sheet Mask
Tämä on vähän kalliimpi Garnierin naamio, mutta erityisen hyväkin! Suosittelen todella kuivalle ja janoiselle iholle koska tässä on tosi runsaasti maitomaista seerumia ja sitä riittää vielä illaksi ja aamuksi :D En varmaan ole just tätä ikinä käyttänytkään mutta ostaisin toiste kyllä! 5/5

Garnier 2 Million Probatic Repairing Sheet Mask
Oikein miellyttävä käyttää, ostan kyllä uudestaankin. Istuu hyvin ja kosteuttaa ihoa. Garnierin naamioissa on huippuhyvä hinta-laatusuhde. 5/5

Depend Make-Up Removal Wipes
Meikki näillä ei lähde mutta sormien pyyhkimiseen ja siveltimien siistimiseen hyvät. Eikä ollut kalliita Cittarissa...4/5

Hiukset

L`anza Healing Moisture Moi Moi Hair Masque
Yksinkertaisesti ihana. Todellinen hellijä kuivalle tukalle. Lanzan tukkatuotteet on todella laadukkaita ja huomaa eron markettituotteisiin, todellakin. Sanonko todella vielä neljännen kerran? Olen ehkä käyttänyt tätä aiemmin ja ostan kyllä uusiksi. Paras tulos tällä tulee pitkällä vaikutusajalla, suihkussa käydessä tämä menee hukkaan, ei mulla riitä pikahoitsikkana. Ja tuoksu on sitten taivaallinen! Kerrassaan ihana tukkatuote. 5/5

Garnier Respons Multi-Usage Yogurt Mask
Ihanan tuoksuinen jogurttinaamio oli mulla arkisen hiustenpesun tuote. Eihän se vedä vertoja Lanzalle mutta omassa hintaluokassaan kyllä hyvä. Kyllä tällä tukan sai selväksi mutta kaipaan kyllä jotain tehokkaampaa tälle pehkolle. 3/5

Olaplex Bond Smoother nro 6
Nyyhkis, pidetäänkö hiljainen hetki hänelle? Käytin jätettävänä latvoissa ja pituuksissa. Korjaa, siloittaa ja vahvistaa hiuksia. Tuote jonka loppuessa mulle tulee sitä aina ikävä. Nyt en raaski ostaa heti uutta vaan käytän muita pois, mutta pidän mielessä ja palaan asiaan joskus. Mun tukka vaatii järeät aseet ja laadukkaat tuotteet ja tämä on yksi parhaista. 5/5

Meikit

NYX Plump Right Back Plumping Serum & Primer
Perusmiellyttävä primer meikin alle, en tästä enempää irti saanut. Kyllä tämän testaili pois mutta tuskin ostaisin asioikseni. Ei huono mutta ei mieleenjääväkään. Kicks meikkikalenterin antia...4/5

my Clarins Re-Boost Healthy Glow Tinted Gel-Cream
Sävyttävä voide jota käytin primerina. Sävyltään kyllä aika tumma ja piti levittää huolella, muuten jäi rajat. Hyvin kevyttä peittävyyttä kaipaavalle hyvä tuote. Ei kupruillut meikkivoiteen alla. Mutta ei tuote jota ostaisin koska pidän mattaavista enemmän. 3/5

Too Faced Shadow Insurance
Huh, vihdoin tämä loppui, kesti kyllä luoja tietää miten pitkään!! Olen käyttänyt tätä joskus aiemminkin, tosi hyvä silmämeikinpohjustaja, ei petä kyllä koskaan. Ja todella, todella riittoisa, en edes muista milloin tämän avasin ja käytin kyllä päivittäin. 5/5

Too Faced Lip Injection Extreme
Upea viileä duochrome sävy joka näytti tosi hyvältä huulilla! Onneks mulla on tätä iso koko jemmassa. Ihme ja kumma nämä eivät tee mulla huuliin mitään ärtymistä ja pystyn käyttämään. Olen käyttänyt näitä bloggaajaurani alkutaipaleelta asti. Silloin tässä pakkauksessa oli vielä se piikin kuva eli nämähän oikeasti turvottavat huulia. Joskus meni huulet niin turpeiksi että hävetti mennä ostamaan auton varaosia tiskille kun huulten reunat punoittivat niin. Jos et kestä sitä kirvelyä ja pistelyä niin silloin näistä kannattaa pysyä kaukana. Näyttää että tässä on vielä vähän jäljellä mutta ei tuolta oikein mitään enää tule, ja kiitos taskussa pyörimisen, pakkauksen suuaukko on niin nasty että ei tee mieli huulille laitella ;) 5/5

essence Lash Like A Boss
Menee roskiin, en jaksa ripsiväriä johon ei voi luottaa! Levittyy vähän kuivan tuntuisesti tai välillä sotkee luomet laitettaessa, liian iso harja on. Tuhraa alaluomella välillä tai silmänalusissa on muuten vaan mustaa silloin kun et ole katsonut peiliin, ja kävelet tuntikausia pandana. Jaksa tämmöstä pskaa....essencen ripsareita olen kokeillut MONIA ja kaikki huonoja, ainostaan se Bye Bye Panda oli hyvä mutta sekin kuivi aina parissa viikossa. Pitäydyn laadukkaammissa ripsiväreissä mieluummin. 1/5

Bare Minerals Strength & Length Serum-Infused Mascara
Ripsiä vahvistavaa seerumia sisältävä ripsiväri. Ihastuin tähän alussa tosi paljon koska teki pitkät ja kauniit ripset! Lisäksi oli helppo pestä pois. Mutta jostain syystä tämä rupesi tuhrimaan, ensin yläluomen päivän mittaan ja sitten oli jo pandat silmien alla kesken työpäivän. Ei mene siksi jatkoon enkä käytä edes loppuun koska kuka nyt haluaa että ripsarit on kesken päivän levinnyt...Sain tämän joulukalenterista joten vähän harmi kun petti lopulta vaikka alussa oli tosi hyvä. Onneksi ei ollut kuin minikoko. Olis harmi laittaa pois kalliimpaa isoa ripsiväriä. Nyt vaan huomaa että onpa muuten vaikea löytää hyvää ripsaria jos poikkeaa siitä tutusta ja turvallisesta! 3/5

Lottie London Ready Set Go Setting Powder
Peruskiva puuteri joka sopi aikuiselle ihollekin. Matta mutta ei korosta juonteita. En ostaisi uusiksi mutta käytä toki pois jos eteen tupsahtaa. Lottiella varmasti on hyviä ja edullisia tuotteita, muutamia suosikkeja ja kiinnostavia niissä on. 5/5

Kynnet

X-tra kynsilakanpoistoaine
Halpa, hyvä, sopii leimauksiin. Lukijani kyllä kommentoi että tämä kuivattaa kynsiä, pitäisi siis ostaa sitä Dependin vihreää kun joskus vaan muistaisi! Mutta on mulla tätä jo uusi pullo kun tämä tarttuu niin näpsäkästi kauppareissulla mukaan.....5/5

essence 3D Plumping Gel Top Coat
Todella ihana geelimäinen pinta, kuivuu myös nopeasti ja sopii leimausten päälle. Muttamutta vähän alle puolen välin lakka alkaa ohentamisesta huolimatta olemaan kelvotonta...seitittyy ja levittyy paksusti. Halpa kyllä mutta uuden joutuu ostamaan joka kuukausi, onko se miten järkevää sitten...en nyt toistaiseksi osta näitä uusia, ehkä joskus nuukuuksissani taas :DD 3/5

Parit kynsilakat poistoon
Kävin vähän lakkakokoelmaa läpi ja muutama huonosti pysyvä, jo ajan syömä metallilakka lähtee poistoon. Grommet ja For The Twill Of It oli ihania mutta eivät pysy, ja mun on turha käyttää lakkoja joissa huono pysyvyys. Kun lakkaukset niin kovilla töissä :/ sävyt oli siis 5/5

Originz Ginger Hand Lotion
Vahva mutta tunnistettava tuoksu, hyvä imeytyvyys ja kuivat kynsinauhat tykkäsivät. Miksen voisi joskus käyttää uudelleenkin. 5/5

Erityisen mielissäni olin kun meikkituotteita loppui noin monta! Loppuuko sulla usein meikkejä?

20 kommenttia:

  1. Mulla tuo essencen ripsari on toiminu ihan hyvin, mun ripset tykkää marketti maskaroista enemmän.
    Huh, tuo lip injection, vieläkin pelottaa 🙃
    Cittarissa pitäs olla Dependin poistoainetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä ostinkin sitä sinistä, en muista oliko vihreää...mulla ne ei toimi enkä tiiä mikä siinä on. Oiskin vara ostaa aina Diorin tai Lancome ripsareita :DD minusta nuo Lip Injectionit on ihania...ne tekee mitä lupaa :D

      Poista
  2. Noista kuplivista naamioista sain kertaheitolla tarpeekseni, kun kokeilin jotakin markettinaamiota (olisiko ollut 7th Heaven vai mikä sen nimi, postauskin löytyy blogistani). Sotki joka paikan.

    Tuosta essencen ripsarista ollaan samaa mieltä, ja myös minä väitän, että tuo Xtran kynsilakanpoistoaine kuivattaa kynsiä. Halpahan se on, mutta en osta toiste, kun parempiakin löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nyt pari asetonitonta hankittu ja käytän ne pois, ennenkuin ostan uutta X-traa. Jos ostan! Se on aina ollut vaan niin helppo ja halpa napata kaupasta mukaan mutta voisihan sitä käyttää muuta välillä :) mulla on 7th Heavenin kupla sheet maskeja ja en muista sotkiko ne ainakaan niin paljon kuin tämä :D

      Poista
  3. Vitsit mikä määrä loppuneita! Kuulostaa aika kamalalta toi The Skin House kuplanaamio :D Mä oon 7th Heavenilta käyttänyt niitä kuplanaamioita eikä ne oo itselläni juuri sotkeneet, mutta mä en tykkää siitä kihelmöivästä tunteesta iholla, minkä ne kuplat aiheuttaa. Ei siis oo mun juttu noi kuplanaamiot, vaikka sinänsä hauskoja ovatkin :D Too Facedin pohjustajaa oon muistaakseni joskus jonkun pienen testerin verran käyttänyt, täytyykin harkita tota seuraavaksi tuotteeksi, kun saan nykyisen luomiväriprimerin joskus loppumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta niillä kuplanaamioilla tulee tosi fresh ja puhdas iho! Mutta kyllähän ne kuplii ja kihelmöi, kaikki ei ymmärrettävästi sellaisesta tuntumasta pidä :) Olen käyttänyt tuota TF pohjustajaa joskus vuosia sitten ja edelleen se oli yhtä hyvä, ja ihan älyttömän riittoisaa. Hyvä myös kuivalle iholle :)

      Poista
    2. No se mun mainitsemani kuplamaski teki kyllä ihon lähinnä tahmean tuntuiseksi. Joku voisi arvella, että puhun kosteutetusta ihosta, mutta musta se oli enemmän sellainen epämiellyttävän vahamainen fiilis. Yäks.

      Poista
    3. Ei sellainen ihotuntuma miellyttävä kyllä ole :/

      Poista
  4. Oliko tuo Nivean silmämeikinpoistoaine se Extra gentle - versio? Mä oon käyttäny sitä kaksifaasista vedenkestävän silmämeikinpoistoainetta ja se on aivan paras! En ole tainnut edes testata tuota extra gentle - versiota. Mulla taitaa nyt olla hiusmaskina just toi Garnierin jogurttimaski. Se on kyllä kiva markettimaski. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on just se ei-kaksifaasinen. Olen joskus sitä kaksifaasista käytellyt eikä silmät sitä kestä :/ ja minusta se kehuttu olisi juurikin tämä, tai sitten olen ostanut väärän! Tuoksu tuossa jogurttimaskissa on ihana ja se tuntu hiuksissa <3

      Poista
  5. Miulla on Dependin (tässä oli joutsenmerkki) asetonitonta, öljytöntä ja tuoksutonta -kynsilakanpoistoainetta ja se on kyllä niin huono poistamaan lakkauksia :D Poistaa ihan superhitaasti ja vaikka on öljyton, niin silti kynnet ja sormet jää liukkaiksi.

    Prismassa oli Lumenen tuotteita hyvässä alessa ja nappasin sieltä yhden kasvonaamion. Se oli kyllä niin jämäkkää kangasta, että ihan ärsytti pitää sitä kasvoilla :'D

    Garnierin hiusnaamio vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm ei kuulosta hyvältä...ne Lumenen naamiot on minusta just vähän huonoja, ei ainakaan yhtään hintansa arvoisia. Tosi kova se kangas. Garnieria kannattaa testata, olen käyttänyt jo pari purkkia tuota :)

      Poista
  6. Monta Glossyboxin kalenterista tullutta sait jo loppumaan. Mulla on tuo Lottien irtopuuteri käytössä ja väkisin sitä käytän. Mulla loppu ehkä aika paljon minikokoja..koppa on vielä tsekkaamatta. Vasta sain viime kuun suosikit mietittyä ja kuvan näpättyä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sain ja Kicksin kalenterista kans tulleita :) mulle tuo Lottie oli ihan hyvä, sellainen peruspuuteri :)

      Poista
  7. hui mikä määrä kasvomaskeja! Mulla on myös kaapissa niitä paljon, pitäisi vain muistaa aina käyttää niitä :) Olaplexit on ihania, joten kiva kun kirjoitit tästä kutosesta. Pitää katsoa jos joskus ostaisin myös tuon itselleni joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi nuita naamioita voinut käytellä enemmänkin pois ;) Ja minä toivon että joskus olisin niin rahoissani että raaskisin ostaa Olaplexia enemmän kokeiluun ;)

      Poista
  8. Tuo Bentonin geelivoide kuulostaa ihanalta. Mulla ei niin epäpuhdas iho, mutta voisi silti joskus testailla. Mä en oo tainnut koskaan käyttää L'Anzan tuotteita, en ainakaan muista. Voin kuvitella miten tuollainen naamio hellii kuivia hiuksia<3 Too Facedin silmämeikinpohjustajia en ole koskaan kokeillut, mutta niitä kyllä muuallakin paljon kehuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanzan tuotteet on ihania, samaten tuo Benton kun se sopii monenlaisille ihotyypeille <3

      Poista
  9. Hyvä määrä loppuneita sinulla. Toukokuussa loppui vihdoin Clarinsin huuliöljy ja Whamisan pääsynäkasvovesi.
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Clarinsit huuliöljyt on ihania, mullakin oli joskus se hunaja ja vadelma...

      Poista

Kiitos kommentista <3