perjantai 21. helmikuuta 2020

Goodiebox helmikuu 2020

**Mainoslinkki

Helmikuun Goodiebox on täällä!! Tämä on siis ensimmäinen suomalainen Goodiebox joka ilmestyy täällä Bette Boxin kanssa yhdistymisen jälkeen.




Ahkerana blogien lukijana olen huomannut Goodieboxin saapuneen lähes kaikille paitsi mulle ;D tänne Itä-suomeen kaikki tuntuu tulevan hitaammin mutta eipä se mitään. Ehdin jo spoilaantua sisällöstä, kiitos vaan kovasti kun sinne Instaan pitää läväyttää kuva avatusta boxista! Eikö voi laittaa ensimmäiseksi kuvaksi suljettua boxia? Tästä lähtien poistan seurattavista jokaisen spoilaavan henkilön. 



Lisäksi, alkoi vaan ärsyttää kun näin kuvan sisällöstä. Tämähän oli ensimmäinen Bette Box - Goodiebox ja mietin jo että näinkö se taso sitten notkahti heti alaspäin. Boksista näytti olevan taas hyvä ja huono versio liikkeellä, minä sain sitten sen huonomman version. Tämä on kuin Bette Box -ylijäämää, kaikki shitti tungettu tähän. Tää on oikeesti se miinuspuoli näissä kauneusbokseissa, aina eri versiot ja ihan metsään menee omalla kohdalla :( Tilasin myös Goodieboksin juuri sen takia että saan niitä uusia merkkejä ja mielenkiintoisia tuotteita. Kolme näistä tuotteista oli tuttu jo Betten ajoilta. En siis päässyt tutustumaan uusiin merkkeihin eikä tämä sisältänyt mitään meikkejäkään :/ mutta kerrotaan nyt vielä mietteitä tuotteista...


Love Beauty And Planet Blooming Radiance Mask / arvo 3,50 e 
Tuttu Bettestä ja huonoksi havaittu. Muistelen ettei tämä kosteuttanut ollenkaan. Lähtee kiertoon tai jää itselle hätävaraksi. Tämän tilalla muut saivat Starskinin kuorintasienen joka oli arvoltaan kympin. Ei ihan tasan käy onnen lahjat...

BIO2YOU Nutritive Face Mask For Sensitive Skin / arvo 25 e 75 ml / näytekoko 50 ml
Yöksi jätettävä voidenaamio ravitsee, kosteuttaa ja rauhoittaa punoitusta. En voi sitten ollenkaan käyttää tälläisiä, koska jo Betten ajoilta tiedän tämän niin tuhdiksi että yöksi jätettynä ärsyttää silmiä. Huti siis, kiertoon.

Mudmasky Aftermask Vitamin Serum / arvo 59 e / 30ml
Tämä kiinnostaa, merilevää sisältävä sisältävä seerumi naamion jälkeen käytettäväksi. Tulee kyllä käyttöön ja tämä oli mielestäni boksin kiinnostavin tuote.


J.Mäki Professional Hair Conditioner / arvo 13 e / 300 ml
Tämä pullo on niin karmea...tulee vaan mieleen Jari-Matti Latvala tästä nimestä...mulle tuli korjaava hoitoaine joka sinällään on hyvin suunnattu kärsineelle, vaalennetulle hiuspehkolleni. Sisältää keratiinia ja macadamia öljyä. Saatan kyllä kokeilla mutta mieleinen tuotemerkki tämä ei ole, tämän tilallahan oli Naobayn hoitoaine ja mielestäni nämä kaksi painivat ihan eri sarjassa...

Essentials By Goodiebox / arvo 9 e / 150 ml
Puuvillansiemen- ja puuvillankukkauutetta sisältävä virkistävä kasvosuihke. En oikein tiedä mitä mieltä tästä olen, voihan tämä mennä meikinpohjustustuotteena ;)

Järkytyitkö vai ilahduitko? Mitä pidit näistä versioista mitä oli liikkeellä, kumman boksin sinä sait?

Goodieboxin pääset tilaamaan **linkkini kautta. Kiitos jos käytät linkkiäni :)

27 kommenttia:

  1. Apua tuo J.Mäki- hoitoaine! :D pakko oli googlesta etsiä mikä se oikein on "miehiään" tuo sarja :D pullo ja nimi on kyllä hieman luontaantyöntävä vaikka tavara sisällä voi olla hyvää... Teetkö hoitsikasta arvostelun jossain vaiheessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä siitä kirjoittelen loppuneissa viimeistään :)

      Poista
  2. Musta on jännä että on ollut näin erillaisia bokseja liikkeellä. Mä sain boksin missä oli mulle kaikki uusia tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin harmi ettei joka boksi ole aina samanlainen, eriarvoiset vähän harmittaa..

      Poista
  3. Mä inhosin Betten aikaan näitä -milloin mistäkin syystä- eri arvoisia boxeja. Mun tuurilla, kun meikälle tulee aina ne halvimmat ja huonoimmat kamat. Loppuu Goodieboxin tilaus jos näi jatkuu ja LF boxi tilalle, siinä aina kaikki saman arvoisia ja hintaki n.15e/kk :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään jatka tätä jos sama taso jatkuu. Toivotaan kuitenkin parasta kun alkuu GB vaikutti niin lupaavalta <3 LF on kyllä hyvä, se joulukalenteri ihan huippu!

      Poista
  4. J.Mäki tuotteet ovat ihan hyviä mutta pakkaukselle tai nimelle ei voi antaa kehuja :D. Mä oisin tykännyt sisällöstä, käyttöön olisivat päässeet. Mutta näin huomaa makuerot :)

    VastaaPoista
  5. J.Mäen tuotteiden ulkoasu ei tosiaan houkuttele mutta sisältö on ollut mielestäni täyttä timanttia. Mä en taas Naobaysta ole tykännyt muutenkuin ulkoisesti, tuotteissa outo yrttinen tuoksu mikä ei miellytä mun nenää.
    On siis ollut ainakin 3 eri boksia liikkeellä,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, joillakin on ollut purkkimallinen J.Mäen hoitsikka. Pitää se kokeilla auttaako tähän takkutukkaan. Ei saisi tuomita ulkoasun perusteella mutta itse vaan pidän näteimmistä purkeista enempi ;)

      Poista
  6. Mä tulin nyt lukemaan tän postauksen kun näin boksin sisällön jo Goodieboxin instassa 🙄 En ole siis edelleenkään saanut boksiani, mutta jos sisältö on sama kuin sulla niin eipä ole niin väliksikään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin tuo on muuten NIIIIIN ärsyttävää että jopa GB itse spoilaa vaikka kaikki ei ole boksiaan saaneet. Tämä homma oli munkin kohdalla viime kuussa, minähän sain tammikuun boksin helmikuun alussa ja ehtinyt spoilaantua sata kertaa eri kuvilla ;D
      Mitä oon katellut niin valitettavasti tämä on kypsempien naisten boksiversio joten :// toivotaan että se boksi nyt oikeasti sieltä joskus saapuu ja se enemmän ilahduttaisi kuin vihastuttaisi <3

      Poista
  7. Jännä seurailla miten tämä Goodiebox lähtee liikkeelle Suomessa. Minäkin olisin pettynyt saamaasi boksiin. Ystävä taas sai tyystin erilaisen, josta olisin tykännyt. Minulle tulee LF:n beauty box ja olen tykännyt hirmuisesti joka boksista <3 Suosittelen sitä lämpimästi, jos Goodie ei miellytä. Itse tykkään enemmän ihonhoito- kuin meikkituotteista, mutta kaikki bokseissa tulleet meikit ovat olleet universaaleja ja/tai neutraaleja, eli sopivat melkein kaikille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LF boksissa on kieltämättä hyvä sisältö ollut, mutta ei jotenkin sellainen että olisin ikinä sortunut tilaamaan. Boxycharm olisi mieluinen mutta liian kallis, ihmeellinen tilata suomeen. Olenkin ajatellut että mieluummin ostaa mieluisan tuotteen tai säästää kahden kuukauden boksirahat niin saa jo vaikka UD:n paletin :) mutta kieltämättä se yllätys on kiva saada ja testailla uusia tuotteita ;)

      Poista
  8. Mulle tuli joskus bettestä putelit noita Jari-Matteja, ja oli kyllä ihan kamalinta ainetta ikinä. Se "tuoksu"... Mutta se ei kyllä ollut ihan tuo sama, niin josko tämä olis parempi.

    Jätin betten tilaamisen itse muutama kuukausi sitten kun pankkikortti vanheni enkä hoksannut vaihtaa uuden kortin numeroa sinne ajoissa. Ei tullut mitään ilmoitusta sieltä, ja oli sitten ihan itsestään lakannut mun pitkäaikaistilaus. Mutta suoraan sanottuna ei kyllä edes harmita, kun vähän liian usein tuli huonoja bokseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, pitäisköhän nuuhkaista Jari-Mattia että pystyykö sitä käyttämään...mulla on niin lyhyet hiukset että tämänkin kokoinen pullo kestää ikuisuuden, en siksi halua tuhlata aikaani tuotteisiin jotka on "ihan kivoja"...

      Poista
  9. Minäkin sain tämän huonoimman version. Olin heti että jaaha, jämä bette. Tosi epäreilulta tuntuu kun monet sai paljon kivempia bokseja. Mies kysy tuosta hoitsikasta et ai sieltä tuli partashampoo hänelle..... Jep

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin Jari-Matin pullot on miesmäisiä, siksi mulle tulee J-M Latvala tai joku auton varaosakauppa tuosta logosta niin vahvasti mieleen..

      Poista
  10. Mun boxi ei oo tullut...mutta ootellaan🥱

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kannattaa odottaa...eiku? Jospa saisi mieluisaan version boksista <3

      Poista
  11. Mun kans raivostutti miten taso laski heti ja sain saman sisältöisen boksin kun sulla. En olisi toivonut että Betten jämät sullotaan bokseihin, mutta kuinka kävikään... Toivottavasti tämä ei tule toistumaan ja bokseissa tosiaan tulla näkemään tulevaisuudessa yhtä hyviä tuotteita kuin Goodieboxin aikoina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, toivon että taso pysyisi ennallaan Betten mukaantulon jälkeenkin :) en kyllä halua saada samoja juttuja kuin Bettestä vaan nimenomaan uusia ja erilaisia tuotteita!

      Poista
  12. Luulin, että BIO2YOU naamio oli sama kuin aikaisemmin pari kolme vuotta sitten bettestä tullut, mutta onneksi oli eri. ;) Uusi lempinimi J.Mäki-tuotteille nauratti.
    Ensi kuun boksia odotellessa. ;)
    t. TQ

    VastaaPoista
  13. Boxi näytti olevan ok, odotan jännityksellä, mihin suuntaan tämä kehittyy.

    VastaaPoista
  14. Mulle tuli nämä samat. Paitsi et hoiro aine on tuuheuttava. No sitä en kyllä tarvitse, tukka on tuuhea jo valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjo, luin ensin jotain muuta kun i jäi välistä :DD jospa ensi kuussa niitä meikkejä!!

      Poista

Kiitos kommentista <3