perjantai 27. huhtikuuta 2018

Color Club Halo Crush Collection Swatches

Toinen uutuukainen Color Clubilta on Halo Crush. CesarsShop lähetti kokoelman kuvattavaksi minulle. Kokoelma sisältää kuusi hologrammilakkaa glitterillä höystettynä. Tiedän että moni mietti millaisia nämä ovat. Voin kertoa että UPEITA!!! 
Voi hyvänen aika mitä tuijotuskynsiä, kerrankin olen swatcheistani ylpeitä koska sain vangittua kuviin lakkojen maagisen pinnan. Siis ne kimaltavat hulluna ja tekevät sateenkaarista holokuviota. Monesta lakasta tuli mieleen F.U.N glitterlakat mutta maltillisemmalla hinnalla.

Color Club Halo Crush Collection

Color Club Halo Crush Collection Swatches

Jokainen peitti kahdella kerroksella. Levittyivät helposti. Alla kannattaa käyttää peel-off aluslakkaa koska ovat tukalia poistaa. Ja hyvä kerros paksua, mielellään geelimäistä päällyslakkaa niin kimallus tulee esille. Lakka on glitterin ansiosta hieman epätasaista joten jos meinaat koristella leimauksilla, päällyslakka tasoittaa pinnan. Lakka jää hieman karhean tuntuiseksi kynnelle mutta päällyslakka auttaa asiaan. Joissakin lakoissa sateenkaarimainen kimallus on näkyvämpää, osassa vaisumpaa. Kyllä ne lempparit sieltä löytyivät, aivan ihania lakkoja kerta kaikkiaan kesää vasten!

Color Club Shattered

Color Club Shattered

Shattered - Punapohjainen violetti hologrammilakka glitterillä. Niin herkullinen lakka, omia suosikkeja kokoelmasta, katsokaa tuota kimallusta! Kaksi kerrosta.

Color Club Piece Out

Color Club Piece Out

Piece Out - Sininen hologrammilakka glitterillä. Tässä on hieman miedompi efekti ja lakka tasoittuu melko tasaisesti kynnelle. Kaksi kerrosta. 

Color Club Brake It Up

Color Club Brake It Up

Brake It Up - Hopea hologrammilakka upealla glitterkimalteella. Efekti on voimakas ja kimaltava vaikka tuntuu että glitteriä on vähemmän kuin kultaisessa lakassa. Silottuu sileäksi kynnelle. Kaksi kerrosta.

Color Club Smashing Review

Color Club Smashing Review

Smashing Review - Antiikinkultainen hologrammilakka runsaalla glitterillä höystettynä. Lakka on melko paksua ja erityisen näyttävää! Tulee mieleen F.U.N glitterlakat. Kaksi kerrosta. 

Color Club Back To The Grind

Color Club Back To The Grind

Back To The Grind - Persikkapinkki hologrammilakka voimakkaalla hologrammisella glittersäihkeellä. Tämän lakan kohdalla on onnistuttu, ei liian tumma että olisi kupari vaan juuri sellainen täydellinen kevätlakka. Kerrassaan upea väri, kokoelman hienoimpia! Ja mikä kimallus! Kaksi kerrosta.

Color Club I`ve Got A Crush

Color Club I`ve Got A Crush

I`ve Got A Crush - Lila hologrammilakka glitterillä. Hieman vaaleampi kuin Shattered. Katsokaa miten jumalaisen kaunis!! Tässä lakassa on voimakkaammat glitterit, uskomaton holoefekti...ja...wau! Ihan sanattomana voi vaan ihailla tätä upeutta. Kaksi kerrosta. 

P4220014 (1).ORF

Color Club Halo Crush kokoelman löydät CesarsShopista. Lakat ovat vegaanisia, eläinkokeettomia ja niissä on 3-free koostumus. Erikoiskokoelman lakkoja on rajoitettu määrä, tilaa omasi heti! Lakat maksavat 15,90 e. Huomaa myös uudet China Glazen kokoelma, Seche Vive täydennys yms. yms. :)

Mitäs tykkäsit näistä? Oletko hankkinut mitään Color Clubin uutuuksista?

20 kommenttia:

  1. Hologram lakat on ollu jo vuosia mun suosikkeja ja edelleen ne on mun mielestä todella kauniita!

    VastaaPoista
  2. Aivan namin värisiä lakkoja <3

    VastaaPoista
  3. En ehtiny kommata aamulla, mutta kylläpä on ihania! 😍 melkein työnsin nenän kiinni kännykkään aamulla.

    VastaaPoista
  4. Nämä ovat niin upeita ja olet saanut tosi nätisti efektiä mukaan. Kun vielä tulisi Part II uusilla väreillä niin olisi ihan täydellistä, kun omat kaksi lempiväriä on jo kotona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tyytyväinen kuviin kun onnistuin vangitsemaan upean efektin mukaan :)

      Poista
  5. Näitä swatcheja olen odottanut! Onhan nää ihan hullun kauniita. Ainakin I've got a crush taitaa olla pakkohankinta.
    Toivottavasti sarja saa jatkoa tummemmissa sävyissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummemmat sävyt olisivat ihania <3 vitsit, joskus syksyllä vaikka!

      Poista
  6. Ääääh nää on niin hienoja<3 Vähän harmittaa, että mulla on melkein kaikille jo joku vastaava juurikin F.U.N Lacquerin lakoista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa näistä on hienompia kuin Funit, ainakin nuo kaksi viimeistä ;) upeampi efekti niissä!

      Poista
  7. Upeita! Kiitos esittelyistä. :)
    t. TQ

    VastaaPoista
  8. Ihana holokimallus! <3 <3
    Back to the Grind on oma suosikkini.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3