sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kubiss London meikit

Sain blogin kautta kokeiltavaksi Kubiss Londonin meikkejä. Toivottavasti jaksatte vielä yhden jutun lukea, nämähän ovat jo saaneet hyvin näkyvyyttä ja sain minäkin LivBoxissa ensimmäisen Kubiss puuterini joka on ollut ahkerassa käytössä. 

Minulle lähetettiin erilaista kosmetiikkaa jotta pääsen tutustumaan sarjaan laajemmin. Sain myös kynsituotteita ja niistä sitten myöhemmin lisää.


P7310010.ORF

Ripsivärejä tuli kolme erilaista. Fantas on taivuttava ja lupaa antaa irtoripsimäisen efektin. Mesmer on vedenkestävä ja syvän värin antava ripsiväri. Volum antaa volyymia jonka voi tuuheammasta harjasta jo päätellä. 

Valitettavasti ripsiväreistä en oikein tykännyt. Ne ehkä sopivat paremmin nuoremmille meikkaajille. Minä kaipaan ripsiväriltä tuuheutta ja pituutta koska raskaiden luomien alta ei hentoinen ripsiväri näy mihinkään. Kubissin ripsivärit ovat helppoja levittää, ne eivät tuhraa tai varise. Eivät paakkuunnu eivätkä klimpity. Mutta eivät myöskään anna ripsille mitään, näin ainakin minun kohdallani :)


P8010062.ORF

Paketissa oli myös Fine eyeliner joka on perinteinen huopakärkinen tussi. Vähän jännitti ottaa eyeliner auki koska se on aika tiukassa ja ruikkii vähän ympäriinsä, suuaukko kun on tehty aika ahtaaksi. Eyelinerillä oli melko helppo piirtää muttei se vedä vertoja normaalisti käyttämilleni eyelinereille. Ehkä tämä ei liukunut yhtä helposti ja tökki vähän meikin päällä. Mutta kelpo jäljen kyllä sain! Eyeliner ei levinnyt päivän mittaan.
Clear mascara hämmensi minua ensin mutta sitten ajattelin että käytän sitä kulmien ojennukseen. Siihen onkin hirmu mainio ja halpa tuote! Värittömälle kulmageelille on aina käyttöä. 

P7310020.ORF

P7310025.ORF

Kubiss Londonilla on kahta erilaista peiteainetta; valoheijastavaa nestemäistä aplikaattoripäällä sekä perinteistä peitepuikkomaista. Swatcheissa vasemmalta valoaheijastavat Light, medium ja dark. Seuraavana peitepuikkomaiset samassa järjestyksessä. Meikissä käytin peitepuikkoa kakkossävyssä joka onkin minulle juuri sopiva. Peitepuikosta siis tykkäsin sävynsä ja levittyvuuden puolesta. 

P7310031.ORF

Kasvoille pääsin kokeilemaan Bronzer ykköstä. Kiitosta annan kerrankin mattabronzerista; ei kimalletta eikä heijastavuutta. Hyvä! Tämän kanssa saa olla varovainen jos sutii yhtä reippaasti kuin minä. Pigmenttiä riittää joten tarkasta meikki päivänvalossa ;D
Poskipunista sain sävyn Fresh. Tämä on kyllä tosi hailakka ja ihan omiaan nuoremmille meikkaajille, ei varmasti tule övereitä. Koostumus molemmissa on jauhoinen joten puhalla vähän liikoja pois siveltimestä ennen kasvoille laittoa.

P7310036.ORF

Huulimeikeistä pääsin kokeilemaan Super smoot glossia sävyssä no14. Kiilto on huulilla kaunis persikkainen nude, sopi hyvin siniseen meikkiin. Näissä on perinteinen aplikaattori ja tuoksu tuttu muista halpiskiilloista.


P8010060.ORF

Huulipunista sain sävyn Pink Dazzle. Huulipunan heppoisasta pakkauksesta ja kiinni loksahtamisesta tulee mieleen Constance Carroll, oi ne nuorempien vuosien halpismeikkisarjat :D minusta on ihan kamalaa sanoa näin mutta...ne mitä silloin 15 vuotta sitten käytettiin. Huulipunan sävy on tuttu, ei voi olla tulematta tiettyä ihmistä mieleen :) huulipunia voisin kyllä kokeilla lisää punaisissa tai tummanpunaisissa sävyissä, puna liukui hyvin huulilla ja oli miellyttävän tuntuista.


P8010049.ORF


P8010072.ORF

P7310044.ORF

Kubiss London meikit; mitä mieltä? Mitä olette sarjalta kokeilleet ja tykänneet? Vai ette?

Selkeästi tämä sarja on suunnattu nuorisolle ja niihin ensimmäisiin meikkauksiin mistä minäkin olen aloittanut ;) pidän siitä että tämä englantilainen sarja tuo edullista ja ihan toimivaa kosmetiikkaa suomeen. En edes suosittele näitä sinulle joka pidät luksuskosmetiikasta ja hienoista pakkauksista. Minua itseäni ärsyttivät pienet asiat; helisevät ja heppoiset pakkaukset, puikon reunaan heti hankaava peitepuikko ja tarroista jäävät liimajäljet pakkauksissa. Mutta siitähän me hintavamman kosmetiikan käyttäjät maksamme; pakkauksista. Jossain on aina tingitty eikä 3,95 e maksavaan meikkiin voi odottaakaan yhtä hyvää pakkausta kuin 30 e maksavaa. 

Silmämeikin kolme sinistä luomiväriä; Make Up Storen Tiffany ja Leonardo, Ben Nyen Cosmic Blue. Meikkivoide Lumene Nude Perfection. Muuten meikissä käytetty Kubiss Londonin tuotteita. 


P8010056.ORF

Hintaansa nähden nämä ovat ihan hyvää kamaa ja ostaisin teini-ikäiselle tyttärelleni. Itse ostaisin Kubissilta puuteria, bronzeria ja huulipunia. Niissä mulle kelpaavat vähän halvemmatkin ja ne ovat mielestäni sarjan parasta antia. Mutta mitähän minä tykkään Kubissin kynsituotteista? Läpäisevätkö ne tarkat kriteerini ja vaativan makuni? Siitä lisää myöhemmin ;)

Sarjaan voit tutustua Kubiss Londonin sivuilla sekä etsiä lähimmän jälleenmyyjäsi. Hintataso on edullinen; meikit maksavat 3,95 e ja kynsilakat 2,95 e tai 2 kpl / 5 e. 

12 kommenttia:

  1. Mä voisin kotiuttaa tuon värittömän ripsarin. Se olisi juurikin hyvä tekoripsien kanssa, kun pitää aina jollakin saada omat ripset "tarttumaan" tekoripsiin. Ripsaria kun laittaa niin sitä tulee joskus liikaa ja tekoripsien putsaaminen on ärsyttävää. Tämä voisi siis olla just nappi ja edullinen :).

    VastaaPoista
  2. Hyvä arvostelu ja tosi nätti silmämeikki!

    VastaaPoista
  3. Kiillot ja huulipunat on ehdottomasti ne huipputuotteet. :)

    VastaaPoista
  4. Omat ehdottomat suosikit, huulikiillot, huulipunat, aurinkopuuteri ja puuteri. Peitepuikko kiilsi naamalla, taidan olla muutenkin niin kiiltävä. On mahtavaa että on tälläinen edullinen sarja, sillä jostain on nuorten aloitettava ja Lumene, Loreal, Yves Rocher on Kubissiin verrattuna teinin kukkarolle hintavampi. Tosin teinit ovat hirmuisen laatutietoisia ja taas minulle ei hinta ole ratkaisevat tekijä vaan jos johon tykästyn se voi olla halpa tai kalliimpi tuote yhtälailla.

    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekaan hinnalla ei ole väliä jos tuote toimii. Hankin tuotteen jos se on hyvä :) ja Kubissit ovat edullisia nuoren lompakolle ja näillä on hyvä aloittaa. Kokeneempi meikkaaja saattaa kaivata enemmän mutta löytää toisaalta myös helmiäkin ;)
      Ihanaa päivää Tiialle :)

      Poista
  5. Kivoja tuotteita oot saanut testiin,Useampana kesänä kesälomalla olen hypistelly ruotsin puolen kaupassa ,mutta yhtään ei tullu kotiutettua,kiva että rantautui suomeen ja tosiaan livboxissa jo 2 kubiss tuotetta ollut kunhan ehtis testailla ainaki kynsilakan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kokeilin tänään sen persikan kynsilakan. Juttua on sitten myöhemmin tulossa :) hyvin perus kynsilakkoja, edullisia ja hyvä väriskaala.

      Poista
  6. hyvä postaus. Tulin etsimään googlella neuvoa näiden meikkien suhteen ja jätänpä ne nyt kuitenkin kauppaan. ;) Rehellisyydestäsi saat plussaa ehdottomasti! Kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) kiva jos oli apua. Jutun kirjoittamisesta on jonkun aikaa, mutta peitepuikko ja puuteri ovat vielä käytössä. Ne ovat loistavia :) samaten Ridge Filler aluslakasta tykkäsin myös :)

      Poista

Kiitos kommentista <3