Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kubiss London. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kubiss London. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Kubiss London - Halpa ja hyvä kynsilakka

Olen testaillut jonkin verran Kubiss Londonin lakkoja sen jälkeen kun ne saapuivat suomeen. Ehkä minulla oli ennakkoluuloja tätä halpismerkkiä vastaan mutta nyt ne on kumottu! Nämä viime aikaiset kokeilemani Kubiss Londonin pikkulakkaset ovat olleet tosi hyviä!

P2230086.ORF

Minulle on kertynyt Kubiss Londonin lakkoja LivBoxista, pr-toimistolta ja Kauneutta.comista joka on merkin maahantuoja. Kubiss Londonin lakat ovat ihanan halpoja, ne maksavat 3,95 e kuten jokainen muukin merkin meikkituote. Lakkapullo on 9 ml kokoinen.

P3250032.ORF

Minulla oli alussa tottumista lakkapullon malliin. Kubiss Londonin pullo on pieni ja pyöreä ja korkki on melko pitkä suhteessa pulloon. Suti on kuitenkin hyvä joten lakkaaminen sujuu ihan helposti. Cremelakat ovat vähän haastavampia mutta nämä shimmerlakat levittyivät tosi kivasti ja kuivuivat todella nopeasti. Ne vaativat peittääkseen useamman kerroksen mutta se ei ole ongelma mikäli lakka tosiaan kuivuu äkkiä eikä rupea kuplimaan.

P3250021.ORF

Tein tositosi pitkästä aikaa water spotted kynnet. Jos tekniikka ei ole tuttu niin kurkkaa tutoriaalini tekniikasta. Ensin tein kynsille liukuvärin näillä violeteilla lakoilla, sitten tipoissa käytin mustaa ja kultaista lakkaa.

P2230094.ORF

41 - Violetti-vihreä duochrome
42 - Helmiäis liila
65 - Punapohjainen violetti creme

P3250010.ORF

Water spotted on tekniikkana aika sotkeva ja puhdistelussa menee aikansa. Mutta lopputulos on ihana! Alla olevasta liukuväristä tuli tosi sievä, tein sillä tavalla että eri kynsiin eri liuku. Kynnellä oli joko 41 tai 42, kärjissä aina 65. Tuntuu tyhmältä puhua numeroista mutta alla olevassa kuvassa 65 on oikealla, sitten 42 ja vasen lakka on 41.

Piti vaan toivoa water spottedin onnistuvan, muuten olisi pitänyt poistaa lakat ja aloittaa alusta liukuvärjäilyineen...onneksi onnistui ja kokonaisuudesta tuli äärettömän kaunis ja herkkä.

P3250027.ORF

P3250015.ORF

Aluslakkana Kubiss Londonin Ridge Filler joka tasoittaa kynnen pintaa ja antaa kynsilakalla hyvän tarttumapinnan. Olen tykännyt tästä aluslakasta, antaa myös hennon nudevärin kynnelle. Musta Kubiss London on nro 25. Kultainen kromilakka Color Club 24°below.

P3250024.ORF

Kauneutta.com Kubiss London valikoimaan pääset tästä :) Kynnet -kategorian alta löytyvät Kubiss London kynsilakat.

Mitä tykkäätte Kubiss Londonin kynsilakoista?

maanantai 29. helmikuuta 2016

Puna-mustat ruusukynnet

Ilmeisesti en saa tarpeekseni punaisen ja mustan yhdistelmästä, kun huomaamattani sellaisia kynsiä taas tuijotin :) no mutta se toimii...

P2130007.ORF

Minulla on vielä muutamia esittelemättä olevia Born Pretty Storen koristeita. Siksi tartuin näihin koko kynnen tarroihin. Olin valinnut ruusukuviota jossa mustaa ja punaista joten siitä kai se lakkavalinta luonnollisesti lähti. Siirtokuviota käyttäessä, muistin että minulla on ehkä ollut tämän sarjan tarroja aiemminkin. Tuli mieleen kun näiden kanssa joutui taistelemaan ;) kyllä nämä asettuvat mutta menevät helposti ruttuun ja kun näiden kanssa saa ähistä, jää vähän negatiivinen fiilis. Jos ei hermoile näiden kanssa niin ihan hyviä tarroja. Tarvitsevat valkean lakan alleen.

P2130027.ORF

Mutta kivat lakat piristävät ehkä vähän huonoja -kynsiä. Käytin taas punaista Treat Collectinin lakkaa koska pidin tästä kovasti. Black Tie on tämän tummanpunaisen herkkulakan sävy. Levittyy nätisti ja on kiiltävä ilman päällyslakkaa. Peittää kahdella kerroksella. Treat Collectionin lakkoja saa Biodellystä. Ne ovat 5-free lakkoja ja luonnollisempia vaihtoehtoja kynsilakkojen loputtomassa maailmassa. 

Musta lakka on Kubiss Londonin musta nro. 25. Peittää kahdella kerroksella, omaan makuun voisi tietysti olla paksumpaa. Mutta hintaansa nähden ok! Päällyslakkana Essie Good To Go joka ei ainakaan rypistä tarroja mutta älä vetele sudilla edestakaisin ettei tarra liukene mukana.

P2100066.ORF

P2130049.ORF


Ihan ok -kynnet? Vai mitä mieltä kynsistä? 

Koodillani UML91 saat -10% alennuksen Born Pretty Storen tilauksista! Tarrat löydät tästä linkistä.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Kierrätetyt kynnet

Nytpä keksin hauskan otsikon mutta lällällää, enpä heti paljasta mistä nimi tulee ;)

Tänään esittelyssä lisää Kubiss Londonin lakkoja. Ne on niin kivoja ja kauniin värisiä että tekee mieli lakata näillä nyt! Nämä blogin kautta saamani ovat tummia ja hyvin tähän vuodenaikaan sopivia, sellaisista minä tykkään. Tiedätte että olen tummien lakkojen ystävä enkä saa niistä kyllikseni.


PB260019.ORF (2)

Taas tylsästi; mennään numeroilla! Kubiss London sävy nro 80 on kulllankimalteinen oliivinvihreä. Pullossa tämä näytti harmaalta, aika veikeä sävy kyllä. Vähän erilainen vihreä joulun alle vaikka en tätä vihreäksi laske. Koostumus on hyvä metallipintainen ja nätisti kimmeltävä. Lakkaa riittää kaksi kerrosta eikä tämän kanssa tarvitse pikakuivattajaa.
Musta creme on Kubiss London nro 25. Tätä ostaisin kun tarvitsen mustan cremelakan erilaisiin manikyyreihin ja tummien jellyglittereiden pohjalle. En halua maksaa maltaita lakasta jonka kulutan äkkiä loppuun. Kokoelmassa pitäisi aina olla mustia ja valkeita cremejä. Tässäkin on ok koostumus, eka kerros kaljuuntuu mutta toinen peittää. Hyviä pikku Kubiss Londoneita :)


PB260017.ORF (2)

Keskisormen leimaus MoYou Punk laatasta, leimasin Essien Good To Go:lla ja Clear Jelly Stamperilla. En voi kyllin sitä kehua mutta jos vielä vähän...leima tarttuu siihen heti, voin pyöräyttää leimasinta kynnellä eikä leima suttaannu tai voin pyöräyttää kynttä leimasinta vasten ja kuva tarttuu täydellisesti. Olen innostunut taas leimaamisesta koska mä voin :) ja koska onnistun tällä paremmin kuin löllöllä!!!


PB260027.ORF

Päällyslakkana Essie Good To Go joka ei levitä leimauksia. Antaa kauniin ja kestävän kiillon lakkauksellesi. Ai niin, joko te arvasitte mitä tässä manikyyrissä on kierrätetty? No tuo nimettömän aksenttilakkaus! Mitä niitä tekstuureita suotta hinkkaamaan kun pysyvät. Kyllä tämä kultainen sopi myös tähän lakkaukseen ;) kiitos Sole ideasta :)


PB260046.ORF

Kubiss London lakat 25 ja 80 / saatu
OPI Liquid Sand Honey Ryder
MoYou Punk 05 / CesarsShop
Essie Good As Gold / CesarsShop
Essie Good To Go / CesarsShop
Clear Jelly Stamper / CesarsShop, saatu

torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukuu ja ensimmäiset joulukynnet!

Se on vuoden 2015 ensimmäisten joulukynsien aika! Joko te olette lakkailleet jouluisasti tai talvisesti? Ihanaa kun saa lakata punaisilla ihan luvan kanssa. Se on myöskin jokavuotinen perinne että niihin joulukynsiin tulee överit ja huokaisen helpotuksesta kun joulun jälkeen saa lakata jollain muulla :D

PB250028.ORF

Sain pr-lähetyksessä muutaman Kubiss Londonin lakan. Creme mustaa käytin jo aiemmin ja nyt on punaisen vuoro. Halloween viikolla tuskailin että mistä kiva frost punainen ja tässähän sellainen nyt on! Kubiss Londonin lakoilla ei ole nimiä vaan numerot. Tämä lakka on sävy nro 60. Olen aiemmin käyttänyt Kubiss Londonin cremejä joista jäi vähän niin ja näin mielikuva. Kiva siis testata toistakin koostumusta. Metallinhohtoinen punainen on kyllä kaunis ja klassinen sävy. Pidän enemmän tälläisestä punaisesta kuin ihan perinteisestä cremestä. 
Lakka jäi vähän laikuille ensimmäisellä kerroksella mutta väri peitti ja oli täyteläinen toisella kerroksella. Pitää muistaa että mulla on pitkät kynnet ja lakassa pieni suti, en saa tarpeeksi lakkaa yhdellä siveltimisellä. Sekin voi vaikuttaa jos lakka vähän raidoittuu. Tälle annan 8/10 arvosanan. Voisin ostaa koska Kubiss Londonin lakkoja ei ole pilattu hinnalla. 


PB250019.ORF

Joulunkultainen houkutti skittletteen. Kultainen tekstuurilakka on OPI Liquid Sand Honey Ryder. Keskisormessa punaisen päällä OPI The Man With The Golden Gun, Bond-fanin keräileaarre. Kultahippuinen topper lakka. Päälle leimasin kiehkuraa Essien Good As Goldilla Pueenin laatasta 59. Onnettoman leimaajan apuna Clear Jelly Stamper joka vaan on oikea aarre. Tälläinen kohdistettava kuvio ei muuten meinaisi mennä kohdilleen. On sen vaan ihme kapistus. Olen saanut sen mutta sanon kyllä että vaikka olisin ostanut ja maksanut sen about 20 e siitä, niin olisin ollut pirun tyytyväinen ostokseeni!

PB250010.ORF

Päällyslakkana Essie Second Shine Around. Todella hyvä perus top coat. Olen tykännyt mielettömästi kaikista Essien päällyslakoista, antavat nätin kiillon ja kuivuvat kuitenkin nopeasti. Tämäkin sopii leimausten päälle ja antaa manikyyrille hyvän keston.

PB250004.ORF

Käytetyt tuotteet:

Kubiss London nro. 60 / saatu
OPI Liquid Sand Honey Ryder
OPI The Man With The Golden Gun
Pueen 59 / CesarsShop, saatu
Clear Jelly Stamper / CesarsShop, saatu
Essie Good As Gold / CesarsShop
Essie Second Shine Around / L´oreal Finland, saatu

Sarjaan voit tutustua Kubiss Londonin sivuilla sekä etsiä lähimmän jälleenmyyjäsi. Hintataso on edullinen; meikit maksavat 3,95 e ja kynsilakat 2,95 e tai 2 kpl / 5 e. 

lauantai 29. elokuuta 2015

Kubiss London kynsituotteet

Tänään esittelen vähän tarkemmin Kubiss Londonin kynsienhoitotuotteita sekä kynsilakkoja.

P7310022.ORF

Sain neljä erilaista tuotetta eri tarpeisiin. 

Top Coat - päällyslakka. Ohut päällyslakka joka antaa hyvän kiillon ja suojaa lakkaustasi. Kuivuu melko nopeasti koska on ohutta.

Base Coat - aluslakka. Väritön lakka suojaa kynttä värjäytymiseltä ja antaa tarttumapinnan kynsilakalle. Sopii kaikille tai pelkäksi suojaksi kynsille jos ei voi käyttää kynsilakkaa esim.töissä.

Strengthener - Kynnenkovettaja. Sinulle joka toivot aluslakalta apua heikkokuntoisiin kynsiin. Auttaa vahvistamaan heikkoja ja liuskoittuvia kynsiä. Ohut koostumus jota laitoin kaksi kerrosta, kuivuu hyvin nopeasti. 

Ridge Filler - Täyttää kynnen uurteita ja antaa luonnollisen vaalean pinnan. Sopii myös nudelakaksi kynnelle. Tämä on vähän paksumpaa kuin muut^^ aluslakat ja siksi suosikkini, kyllä aluslakan pitää vähän suojata kynttä iskuilta ja kolhuilta. 

P7310027.ORF

Kokeilin myös värilakkoja, millaisia ne ovat?

Persikkaranskis on tehty LivBoxissa tulleella 73 persikalla, hopeinen glitter on Color Club Platinum Records ja leimaus Konad m35. Persikka levittyy melko hyvin, raidoittuu hieman mutta tasoittuu kynnellä.


P8160018.ORF

Hotpinkki 38:lla tein tyttöseilorit! En olekaan nyt lakkaillut pinkeillä ja voi vitsit kun vaan näyttää hvyältä! Kunnon kesäkynnet! Kultaa ja pinkkiä, nams. Kultainen lakka on OPI Liquid Sand Honey Ryder, raidat tein vinyyleillä. 
38 vaatii kolme kerrosta, koostumus raidoittuu mutta päällyslakka häivyttää epätasaisuuksia pois.


P8070010.ORF


P8070022.ORF

Mulla ei ole vielä ollut turkoosi olo joten tuo turkoosi 64 vielä odottaa testausta. Mutta mitäs te olette tykänneet Kubiss Londonin kynsilakoista? Entä noista kynsienhoitotuotteista, oletteko kokeilleet?

Kubiss London tuotteet saatu blogin kautta. 

Sarjaan voit tutustua Kubiss Londonin sivuilla sekä etsiä lähimmän jälleenmyyjäsi. Hintataso on edullinen; meikit maksavat 3,95 e ja kynsilakat 2,95 e tai 2 kpl / 5 e. 


sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kubiss London meikit

Sain blogin kautta kokeiltavaksi Kubiss Londonin meikkejä. Toivottavasti jaksatte vielä yhden jutun lukea, nämähän ovat jo saaneet hyvin näkyvyyttä ja sain minäkin LivBoxissa ensimmäisen Kubiss puuterini joka on ollut ahkerassa käytössä. 

Minulle lähetettiin erilaista kosmetiikkaa jotta pääsen tutustumaan sarjaan laajemmin. Sain myös kynsituotteita ja niistä sitten myöhemmin lisää.


P7310010.ORF

Ripsivärejä tuli kolme erilaista. Fantas on taivuttava ja lupaa antaa irtoripsimäisen efektin. Mesmer on vedenkestävä ja syvän värin antava ripsiväri. Volum antaa volyymia jonka voi tuuheammasta harjasta jo päätellä. 

Valitettavasti ripsiväreistä en oikein tykännyt. Ne ehkä sopivat paremmin nuoremmille meikkaajille. Minä kaipaan ripsiväriltä tuuheutta ja pituutta koska raskaiden luomien alta ei hentoinen ripsiväri näy mihinkään. Kubissin ripsivärit ovat helppoja levittää, ne eivät tuhraa tai varise. Eivät paakkuunnu eivätkä klimpity. Mutta eivät myöskään anna ripsille mitään, näin ainakin minun kohdallani :)


P8010062.ORF

Paketissa oli myös Fine eyeliner joka on perinteinen huopakärkinen tussi. Vähän jännitti ottaa eyeliner auki koska se on aika tiukassa ja ruikkii vähän ympäriinsä, suuaukko kun on tehty aika ahtaaksi. Eyelinerillä oli melko helppo piirtää muttei se vedä vertoja normaalisti käyttämilleni eyelinereille. Ehkä tämä ei liukunut yhtä helposti ja tökki vähän meikin päällä. Mutta kelpo jäljen kyllä sain! Eyeliner ei levinnyt päivän mittaan.
Clear mascara hämmensi minua ensin mutta sitten ajattelin että käytän sitä kulmien ojennukseen. Siihen onkin hirmu mainio ja halpa tuote! Värittömälle kulmageelille on aina käyttöä. 

P7310020.ORF

P7310025.ORF

Kubiss Londonilla on kahta erilaista peiteainetta; valoheijastavaa nestemäistä aplikaattoripäällä sekä perinteistä peitepuikkomaista. Swatcheissa vasemmalta valoaheijastavat Light, medium ja dark. Seuraavana peitepuikkomaiset samassa järjestyksessä. Meikissä käytin peitepuikkoa kakkossävyssä joka onkin minulle juuri sopiva. Peitepuikosta siis tykkäsin sävynsä ja levittyvuuden puolesta. 

P7310031.ORF

Kasvoille pääsin kokeilemaan Bronzer ykköstä. Kiitosta annan kerrankin mattabronzerista; ei kimalletta eikä heijastavuutta. Hyvä! Tämän kanssa saa olla varovainen jos sutii yhtä reippaasti kuin minä. Pigmenttiä riittää joten tarkasta meikki päivänvalossa ;D
Poskipunista sain sävyn Fresh. Tämä on kyllä tosi hailakka ja ihan omiaan nuoremmille meikkaajille, ei varmasti tule övereitä. Koostumus molemmissa on jauhoinen joten puhalla vähän liikoja pois siveltimestä ennen kasvoille laittoa.

P7310036.ORF

Huulimeikeistä pääsin kokeilemaan Super smoot glossia sävyssä no14. Kiilto on huulilla kaunis persikkainen nude, sopi hyvin siniseen meikkiin. Näissä on perinteinen aplikaattori ja tuoksu tuttu muista halpiskiilloista.


P8010060.ORF

Huulipunista sain sävyn Pink Dazzle. Huulipunan heppoisasta pakkauksesta ja kiinni loksahtamisesta tulee mieleen Constance Carroll, oi ne nuorempien vuosien halpismeikkisarjat :D minusta on ihan kamalaa sanoa näin mutta...ne mitä silloin 15 vuotta sitten käytettiin. Huulipunan sävy on tuttu, ei voi olla tulematta tiettyä ihmistä mieleen :) huulipunia voisin kyllä kokeilla lisää punaisissa tai tummanpunaisissa sävyissä, puna liukui hyvin huulilla ja oli miellyttävän tuntuista.


P8010049.ORF


P8010072.ORF

P7310044.ORF

Kubiss London meikit; mitä mieltä? Mitä olette sarjalta kokeilleet ja tykänneet? Vai ette?

Selkeästi tämä sarja on suunnattu nuorisolle ja niihin ensimmäisiin meikkauksiin mistä minäkin olen aloittanut ;) pidän siitä että tämä englantilainen sarja tuo edullista ja ihan toimivaa kosmetiikkaa suomeen. En edes suosittele näitä sinulle joka pidät luksuskosmetiikasta ja hienoista pakkauksista. Minua itseäni ärsyttivät pienet asiat; helisevät ja heppoiset pakkaukset, puikon reunaan heti hankaava peitepuikko ja tarroista jäävät liimajäljet pakkauksissa. Mutta siitähän me hintavamman kosmetiikan käyttäjät maksamme; pakkauksista. Jossain on aina tingitty eikä 3,95 e maksavaan meikkiin voi odottaakaan yhtä hyvää pakkausta kuin 30 e maksavaa. 

Silmämeikin kolme sinistä luomiväriä; Make Up Storen Tiffany ja Leonardo, Ben Nyen Cosmic Blue. Meikkivoide Lumene Nude Perfection. Muuten meikissä käytetty Kubiss Londonin tuotteita. 


P8010056.ORF

Hintaansa nähden nämä ovat ihan hyvää kamaa ja ostaisin teini-ikäiselle tyttärelleni. Itse ostaisin Kubissilta puuteria, bronzeria ja huulipunia. Niissä mulle kelpaavat vähän halvemmatkin ja ne ovat mielestäni sarjan parasta antia. Mutta mitähän minä tykkään Kubissin kynsituotteista? Läpäisevätkö ne tarkat kriteerini ja vaativan makuni? Siitä lisää myöhemmin ;)

Sarjaan voit tutustua Kubiss Londonin sivuilla sekä etsiä lähimmän jälleenmyyjäsi. Hintataso on edullinen; meikit maksavat 3,95 e ja kynsilakat 2,95 e tai 2 kpl / 5 e.