sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Jeffree Star Blood Lust paletti

 **Mainoslinkki

Siis tokihan olen Blood Lustin esitellyt täällä aiemmin mutta jostain syystä paletti on jäänyt vähälle käytölle, ja otinkin tämän syys-lokakuun käyttismeikkeihin. Nyt olen tarttunut tähän monta kertaa arkena ja viikonloppuisin tehnyt muutamat meikit blogia varten. Olen halunnut tarttua tällä kertaa vähän muihinkin sävyihin ja kokeillut niitä jotka olivat koskemattomia. 

Meikkilaatikon idea siis toteutuu kyllä hyvin, tulee käytettyä niitä harvemmin käytettyjä koska tosiasiahan on se että mulla on meikkejä enemmän kuin laki sallii. Joskus olen ajatellut että jos satun kuolemaan ja mun tavaroita aletaan käymään läpi...niin toivottavasti mun äiti ei ole tätä tekemässä ( kaikella rakkkaudella ) koska kylläpä hävettäisi! 

Blood Lustissa on kyllä mahdottoman ihanat violetit. Kimmeltävää, mattaa, pastellia, vaaleaa ja tummaa. Pinkkiä, punaista, turkoosia, kultaa ja vaaleanruskeaa. Niin ja yksi vaaleansininen, sen otin ihan haasteeksi käyttää meikissä nyt! 

Tähän seuraavaan meikkiin sain insiraation Huda Beautyn sivuilta, googletin uutta palettia ja promomeikki on tehty sillä. Kiinnitin huomiota siihen että mallilla näyttäisi olevan samanlainen raskas luomi kuin minulla, mutta raskaus on peitetty kultaisella flakies luomivärillä ja on tehty tuollaiset rajaukset jotka minunkin pitäisi osata. Ihan sikahieno meikki!!

Mun pitäisi ehdottomasti opetella meikkaamaan niin että nostan luomivärejä reilusti ylöspäin. Siis ihan paljon reippaammin kuin mitä yleensä. 



Halusin siis kokeilla Blood Lustin kimaltavaa antiikkikultaa, mattaa petroolia ja ruskeaa häivytykseen. Ihana näyttävä meikki tuli mutta edelleen voisin nostaa värejä ylemmäksi koska vaikka tässäkin on tavaraa, väreistä näkyy vain ripaus luomen ollessa rentona. Minusta olisi mahtavaa jos joku joskus meikkaisi mut ja opettaisi. 

Meikkilaatikon idea toteutui kyllä hyvin, ja mulla tuli kokeiltua kaikki loputkin sävyt mitkä paletista on olleet koskemattomina. Blood Lust on ihana arkipaletti joka toimii kiireessä, mutta sillä saa myös väriä meikkiin, sekä siinä on erikoisempia sävyjä yhdistellä kuten tässä vaaleansininen sekä punapohjaiset violetit. Eikä tartte olla mikään pro-meikkaaja vaan paletin moni sävy sointuu yhteen, eikä niin tarvii miettiä mitä tekee tai yhdistää. 

**Jeffree Star meikit löydät oletkauniilta. **Blood Lust 38 e vielä tämän Black Weekendin loppuun. Kannattaa kurkata Jeffreen meikkiale, alkaen -40% ja toki koko oletkaunis valikoima on alennuksessa vielä tämän päivän! 

Vieläkö Blood Lust inspiroi ja mitä tykkäät meikeistä?

14 kommenttia:

  1. Blood lust on mun top3 suosikeista Jeffreyn paleteista. Tykkään myös paletin ulkoasusta ja se samettinen ulkopinta on ihana, vaikka kerääkin kaiken pölyn ja lian :D Kauniit meikkejä! Mun suosikki tuo tumma kultaglittereillä <3 Oman paletin myin pois kun muutettiin Espanjaan, koska noita isoja piti karsia rajallisen tilan takia. Mutta oli ihana omistaa sen hetken silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en raaskisi luopua oikein mistään, siks en pystyisi heittäytymään ja muuttamaan muualle ;) Olen hamstraaja :D Kansi kyllä imee pölyä ja likaa, olen säilyttänyt näistä ne pahvilaatikot niin edes vähän suojaisi..

      Poista
  2. Hienoa, kun sait otettua loputkin sävyt käyttöön. Käytettäväksihän tuo on ostettu. ;) Nätit meikit, ja on inspiroivia meikkejä. :)
    t. TQ

    VastaaPoista
  3. Kivoja meikkejä :) Mä myös olen nyt tarttunut useammin johonkin arvokkaaseen palettiin, jota olen jostain syystä aina vain säästellyt. Mun meikkien määrä on kuitenkin aika hillitty, joten melko mukavaan tahtiin ne kuluvat, paitsi jos alkaa just säästelemään jotain parempia paletteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, käyttöön vaan :) sulla ne kuluvat hyvin kun et ole tälläinen hamstraaja ;)

      Poista
  4. Blood Lust on yksi mun suosikkipaletteja, rakastan just noita violetteja/liloja sävyjä<3 Mullakin taitaa edelleen kyllä olla osa sävyistä koskemattomia, kuten just vaikkapa toi petrooli. Oon tosi huono käyttämään tollasia vähän ehkä irrallisempia sävyjä paleteissa, mutta täytyy koittaa itsekin testata sitä joku kerta. Upeita meikkejä taas kerran, näistä sai kivasti inspiraatiota omiinkin meikkailuihin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihana jos tuli vähän inspiraatiota :) Totta kyllä, ne erikoisemmat sävyt jää helposti syrjään ja ihan suotta!!

      Poista
  5. Aivan mieletön tuo kolmannen kuvan meikki! Voi, kun tuon kultaisen luomivärin saisi ostettua yksittäisenä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuo on Huda Beautyn Empowered paletista, en ole vielä sitä testannut mutta ihastellut vaan, ja ajatellut että onpa uniikki säkenöivä kultainen väri!

      Poista
    2. Just tilasin (tai siis vihdoinkin tilasin) Vani Cosmeticsilta Kanadasta ihania glitter-luomivärejä ja muutamia myös Meikkistudio ElinaK:lta. Nämä kaikki, kun ensin sain kokeneilta käyttäjiltä kehuja. :)

      Poista
    3. Kuulostavat ihanilta, toivottavasti ovat sellaisia ja onko niissä tälläinen kulta sitten mukana?

      Poista
  6. Tämäkin paletti on niin ihana<3 Kiva katsella meikkikuvia ja inspiroitua niistä lisää itsekin:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3