perjantai 23. syyskuuta 2022

Kosmetiikka joulukalenterit 2022 - Mitä ostin tänä vuonna?

**Mainoslinkki

Kosmetiikka joulukalentereita on putkahdellyt myyntiin jo kesästä alkaen! Itsekin olen joutunut tässä harkitsemaan minkä sitä hankkii joten tälläinen koontipostaus oli ihan paikallaan, mitä tarjontaa sitä onkaan ja mihin sitä itse päätyy? Kalentereita löytyy kalliimpia sekä edullisempia, yritin koota tähän postaukseen vähän kaikenlaisia että olisi sitä valinnanvaraa ( vai -vaikeutta ) ;) 
Päivitän listaa vielä kunhan uusia putkahtelee myyntiin. Linkit ovat mainoslinkkejä joiden kautta kalenterin voi ostaa, suuret kiitokset jos käytät linkkejäni, sinulle se ei maksa mitään mutta auttaa minua tämän blogin pitämisessä ja uusien aiheiden kehittelyssä :) käytän osittain googlesta poimittuja kuvia jotta en spoilaa sisältöjä joten postaus on turvallinen lukea. Kuvat voi olla aiempien vuosien kalentereista.

  
The Body Shop joulukalentereita löytyy 3 erilaista:
**Box Of Wonders Big 99 e (arvo 198 e)
**Box Of Wishes 79 e (arvo 132 e)

The Body Shop kalenteri on takuuvarma ja monipuolisesti erilaisia tuotteita sisältävä. Itse olen näistä aina ostanut tuon Ultimaten koska se sisältää parhaat tuotteet ja isot koot. Kaikissa kalentereissa on tuotteita ns.päästä varpaisiin eri kategorioista. Ihonhoitoa ja kylpytuotteita sekä hiuksillekin jotain. 25 luukkua joten vielä joulupäivänäkin pääsee yllättymään ;)


Kicksiltä tulee tänä vuonna 2 erilaista kalenteria:
**Kicks meikkikalenteri 149,90 e e ( arvo 341 e )
**Kicks ihonhoitokalenteri 149,90 e ( arvo 338 e )

Kuten viime vuonna uhosin, nämä kiinnostivat molemmat ja uskon että nämä myy nopeasti loppuun. Kicksin kalenterit sisältävät Kicksin myymiä tuotemerkkejä sekä heidän omaa BeautyAct merkkiä. Joukossa on muutamia luksustuotteita mm.Anastasiaa, Lancome, It Cosmetics joten kalenterit tuntuvat arvokkailta ja erittäin hyvä hinta-laatusuhteen omaavilta. Sisältää 24 luukkua. 


**Lumene joulukalenteri 94,90 e ( arvo 243,90 e )

Lumenen joulukalenterista löytyy kattavasti Lumenen tuotteita hyvissä testailukoossa. Lumenen kalenteri on tainnut useana vuotena myydä loppuun joten se kannattaa hankkia ajoissa. Vaikka yhden brändin tuotteet saattavat alkaa puuduttaa niin suosikkituotteen löydettyäsi pystyt hankkimaan sen helposti uudelleen. Lumenen kalenterissa on enimmäkseen ihonhoitoa mutta myös hyviä ja täysikokoisia meikkituotetta. Monipuolinen ja harkinnan arvoinen sisältö!! 



Essien joulukalenteri on kynsilakkafaneille must-have! Olen itsekin sitä monena vuonna miettinyt. Monta eriväristä kynsilakkaa, mukana on myös kynsienhoitoa suosituimmissa tuotteissa. Isoja kokoja sekä minipulloja. Ihana lahja jollekin kynsienlaitosta kiinnostuneelle. 



Benefit kalenteri sisältää 12 luukkua jotka voi avata vaikka putkeen tai joka toinen päivä ;) sisältää 12 Benefitin minituotetta. Tämä on myös ihana lahja ennen joulua tai tammikuulle jollekin meikkifanille! Tai jos haluaa testata Benefitin suosituimpia tuotteita!


**YR Kauneuden joulukalenteri 54,90 e (arvo 144e)

Yves Rocherin kalenterissa pääset tutustumaan monipuolisesti Yvesin tuotevalikoimaan. Pienet koot ovat käteviä ja löytyy sieltä muutama täysikokoinenkin tuote. Minusta tämä kalenteri on tänä vuonna hyvä ja harkitsin tämän hankkivani, sisältää pari tosi mielenkiintoista tuotetta! 

Lykon kaikki joulukalenterit löytyvät **tästä, siellä on mm.Makeup Revolution yms yms. Lykon omat ja osa tulossa vielä. 

Kicksin kaikki kalenterit **tästä, löytyy mm. Kiehls, Origins ja YSL, itse odottelen sitä MACia vielä...

Lookfantastic kalenteri mulla on ollut monena vuonna, mutta viime vuosi oli niin pettymys etten sijoita siihen enää rahojani. Sisältö ei ole sitä mitä kalenteriltani haen. Cult Beautyn kalenteri olisi luksus mutta kovin kallis! Liityin kyllä mielenkiinnosta odotuslistalle...en ole seurannut onko se jo myynnissä.

Niin ja minkäs minä sitten tosiaan ostin? Tilasin eilen iltamyöhään Kicksin meikkikalenterin! Sattui vielä olemaan omilla sivuilla -20% alekuponki niin käytin sen siihen. Jos siis et ole vielä Kicks klubin jäsen niin kannattaa liittyä, saat saman alen heti ja voi käyttää kalenteriin! Mulla on harkinnassa vielä toinenkin kalenteri, sitä en tiedä vielä mikä, MAC houkuttaa mutta veikkaan kallistuvani Kicks ihonhoitoon tai Originsiin....saapi nähdä ;))

Minkä kalenterin sinä hankit tänä vuonna vai onko nämä täyttä humpuukia?

26 kommenttia:

  1. Yvesin kalenteri on kyllä kaunis! Yesstyle tavoitellaan, neljäs päivä voisi taas yrittää. Senhän osto menee niin että klikkaat sen ostoskoriin, painat checkout ja se on unavailable samoin tein.. ja tää on vasta pre order. Viimekin vuonna sama juttu kunnes se yksi aamu oli saatavilla tunti sen jälkeen kun olin yrittänyt sen turhaan tilata 🙄

    VastaaPoista
  2. Olen pähkäillyt jo jonkun aikaa, että minkä kalenterin tänä vuonna hankkisi. Viime vuoden LF pettymyksen jälkeen vannoin itselleni että seuraavaksi ostan Cult Beautyn, mutta en kyllä raaski. Twistbe kiinnostaisi ihonhoitopuolelta, saa nähdä tuleeko hankittua. Nyt kuitenkin tilasin Kicksin meikkikalenterin, sen sisältö vaikuttaa oikeasti kivalta. Toista kalenterihankintaa pitää vielä pohdiskella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä vuosi sitten tiennyt mikä taloustilanne nykyään :/ en taida raaskia itsekään Cult Beautyä vaikka se oliskin super!! Twistbe on hyvä jos luonnonkosmetiikkaa käyttää, viime vuonna seurasin sen availua Miia Johanssonilta ja huikea oli! Kicksin sisältö on hyvä eikä sisällä pettymysluukkuja <3

      Poista
  3. Yves kalenteri löytyy täältä! En ehkä raaskisi ostaa 150e kalenteria, mutta tuo Kicks meikkikalenteri kyllä kuullostaa mielenkiintoiselta ja olisi varmasti tosi hyvä + voisi sisältää ehkä jotain upeita merkkejä :) Mutta tilattuani n. 45€ tuon yves kalenterin voisin vielä ostaa kyllä body shopilta tuon keski-hintaisen eli nyt myynnissä olevista edullisimman. Silloin kalenterit olisi yhteensä noin 125-130 euroa.. mutta joulu on vain kerran vuodessa! :) Toki sitten ois kaksi ihonhoitoon painottuvaa kalenteria. Saattaa olla, että käyn vain ostamassa TBS:ltä kivoja juttuja vaikka black fridayna omaan käyttöön niistä tuoksusarjoista joista pidän oikein kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä suunnitelma sekin että ostaa vaan mitä haluaa. TBS:lla on nyt useampi hyvä sarja, se luumuinen kiinnostaa ja Vanilla Pumpkin ;) Mulla jäi Kicks kalenterille 117 e hintaa niin ei paha!

      Poista
  4. Lumene ja L´Occitane kiinnostelee tänä vuonna. Tosin tuli taas tilattua essencen kalenterit (monikossa, kyllä) mutta ne tulee auottua jo ennen joulukuuta taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis saako niitä avata etukäteen... :D L`Occitane oli mulla joskus ja siinä tuli kyllä paljon ihanuuksia eikä mitään turhaa <3

      Poista
  5. Cult Beauty kiinnostaisi, jos ei olisi niin järkyn hintainen! Samoin TBS:n kallein kalenteri himottaisi, mutta mä jätän tältä vuodelta kalenterit väliin :) Koitan oikeesti saada varastoja pienemmiksi, kun joudutaan tekemään vähän sisustusratkaisuja jossain vaiheessa, kun meidän meikki-/työhuone muuttuu ainakin osittain pikkujäbän huoneeksi :D Ei välttämättä oo siinä vaiheessa enää ihan samalla tavalla tilaa säilytellä avaamattomia purkkeja (tai edes käytössä olevia).

    Innolla odottelen teidän muiden kalenteripostauksia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivempi se on ostaa suoraan mitä haluaa :) ja ne pikku purkit ja kosmet voi pikkujäbästä olla jossain vaiheessa houkuttelevia joten mitä vähempi niitä on, sitä parempi :)

      Poista
  6. Meinasin etten tänä vuonna osta mitään.. Viime vuoden aleista ostettujen kalenterien tuotteita vielä jemmoissa.. Ja on oon shoppaillu enemmän kuin tarpeeksi. Kiva seurata teidän ostoksia. Ja katotaan jos aleista välipäivinä tulee sitten jotain ostettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti näitä löytyy joulun jälkeen alesta ja totta kyllä että purkkimäärää nämä kasvattavat ;)

      Poista
  7. Taitaa jäädä tänä vuonna ostamatta, kun rahat menee sähkölaskuihin... 🤪 The Body Shopin kalenterit on kyllä aina tosi houkuttelevia! Ja kiva näistä on sitten lukea, että mitä olet luukuista löytänyt 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllä minäkin henkisesti jo varaudun talveen ja itseasiassa nyt lokakuun alussa nousee taas vähän hinta :/ kun se rinnastetaan korkeaan polttoaineen hintaan ja kauppalaskuihin niin kyllä se täälläkin kukkarossa tuntuu. Onneksi nyt kuitenkin yksi hyvä kalenteri on jo hankittu ja TBS:lla on niitä edullisia vaihtoehtoja jos jonkun oikeasti haluaa <3 tai hermot kestää odotelle joulukuun alkuun, silloin kosmekalentereita löytää halvalla. Viime vuonna ostin sen NYXin vähän päälle 40 e:llä alesta :)

      Poista
  8. En aio kalenteria ostaa, mutta JOS ostaisin niin lumene olisi varteenotettava vaihtoehto. Yvesin on ihan superkaunis!

    VastaaPoista
  9. Itselläni pohdinnat kalenterien suhteen vielä kesken. Kicksin kalenterit kyllä tosi hyviä. Kiva lueskella teidän muiden kalenteripostauksia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kicksin kalenterit oli selviä valintoja tänä vuonna, hyviä premiummerkkejä ja paljon käytettävää, ei turhuuksia! Minustakin on hirmu kiva lukea kalenteripostauksia ja katsella availuja Instasta :)

      Poista
  10. Mää tilasin taas Lookfantasticin. Katoin sisällön tarkkaan ja se oli jälleen sellanen mikä kiinnosti. Plus uudistettu pakkaus eli jospa sen pystyis taas uusiokäyttää! Niitä edellisii ei oikein voinu mitenkään fiksusti. Toi Kicksin ihonhoitokalenteri ois voinu olla kans kiva, mut sain LF:n halvemmalla ni tilasin sit sen. Oon yrittäny rajottaa kosmetiikan hamstraamista etenki meikkien osalta ja pyrin ostamaan vaan tarpeeseen, mut kalenteri on pakko olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman kalenteria on kyllä ankeeta! Toivottavasti LF on odotusten mukainen :) minulle se sisälsi tänä vuonna juttuja joita en kosmekalenterista halua. Lisäksi ihastuin jo viime vuonna Kicksin kalentereihin ja päätin jo silloin ne hankkia :) mulla ne kalenterit on kyllä mennyt aina roskiin kun en sitten ole keksinyt mitään järkevää käyttöä niille. Miten sen LF:n voi uusiokäyttää?

      Poista
    2. Se on kyl hyvä et noi pystyy ennakkoon kattoo, mää ainaki ehin unohtaa joulukuuhun mennessä sisällön, ni pystyy valitsee mieluisan! Ootan siun raporttii noista Kickeistä kyllä!

      Se 2017 kalenteri oli paras kun se on laatikosto neljällä laatikolla, ni siel säilytän kangasnaamioita. Saa ne ryhmiteltyy kirkastava/rauhottava jne. Sen jälkeen viime vuoteen asti on ollu hankalampii, yhestä heitin osan laatikoista veks ja leikkasin sitä kehikkoo silleen et sain leveemmät välit pariin kohtaan. Sinne sain sit osan aikuisten leluista säilöön.
      Yhtä tarjosin miehelle ruuveille yms. mut hänel on oma systeemi niille :D jos neuloisin nii varmaan laittasin jotain vajaita lankakeriä yms. tollaseen!

      Poista
    3. Minusta ne kalenterit ois just hyviä ruuvien yms pulttien säilytykseen. Mulla itsellä ei ole tarvetta 25 säilytyslaatikolle, etenkin kun ovat pieniä mutta sellainen isompi systeemi vois olla käytettävä :)

      Poista
  11. Taidan avata alkuvuonna ostamani kalenterin, kun on jäänyt avaamatta luukut. ;)
    Kalenteripostauksia on kyllä kiva lukea. :)
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kans joskus joulukuussa joku teekalenteri minkä olin ostanut jo alkuvuonna tammikuussa alesta :D miksikäs ne menee, hyvä kun on joku mieluinen kalenteri!

      Poista
  12. Mä en taida tänä vuonna ostaa mitään kalenteria. jotenkin olen tosi pettynyt, että samat tuotteet pyörii kalentereissa vuodesta toiseen. LF kalenterin sisältö oli ehkä itselle isoin pettymys. Yvesin kalenteri on tosi kaunis, mutta se on niin pieni ja suurin osa pakkauksista myös tosi pieniä. Hankala sanoa mikä olis lemppari. Varmaan Cult Beauty mutta se on myös tosi hintava :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cult Beauty olisi luksus mutta en kyllä raaski…vaikka harkitsin kyllä sitä!! LF ei oo mun juttu, se oli ennen paljon parempi, nykyään siinä on niin paljon muutakuin kosmea. Oon tyytyväinen tuohon Kicksin :)

      Poista

Kiitos kommentista <3