sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Taika - Kotimainen edullinen luonnonkosmetiikkasarja

Saatu ilmaistuote

Sain ihan mahtavan ylläripaketin joka oli täynnä kauan odottaamani Taika -luonnonkosmetiikkaa! Olen siis oikeasti ravannut Tokmannilla siitä asti kun mainoslehti tuli ja jossa esiteltiin Taika -tuotteet. Silti niitä ei edelleenkään ollut hyllyssä kun menin ostamaan. Ärrimurri! 

Taika luonnonkosmetiikka

Miksi olen Taikasta niin innoissani? Siksi koska haluan ostaa ihonhoitotuotteeni helposti. Haluan ostaa mielellään edullista mutta hyvää. Nämä kaksi asiaa vaan eivät aina yhdisty joten sen takia olen pitkään etsinyt halpaa ja hyvä-incistä tuotesarjaa. Olen nimittäin allerginen useammalla kosmetiikan raaka-aineelle ja saan tosi helposti reaktioita silmiin. Siksi tykkäisin jos etenkin kasvojenpuhdistusaineiden sekä voiteiden incit olisivat simppeleitä. 

Kuulin Taikasta keväällä. Kerrottiin että sitä saa hyvin varustelluista marketeista ja Tokmannilta. Siinäpä ne tämän kylän kaupat sitten oli, toki Taikaa löytyy muualtakin missä on paremmat valikoimat kuten mm. Prisma, Cittari. Taika on Suomessa luonnollisista raaka-aineista valmistettu 100% vegaaninen sarja. 

Kattavasta paketistani löytyi kaikkea koko vartalolle. Taikalta löytyy myös misellivesi jota ehdottomasti haluan kokeilla ja sitä olen Tokmannilta kytännytkin. Sarjassa on myös silmänympärysvoide ja yövoide. 

Taika luonnonkosmetiikka

Puhdistusgeeli oli Taikan tuote jota odotin misellin rinnalla eniten. Haluaisin nimittäin ostaa meikinpoistotuotteet ihan kaupasta ja incin pitäisi olla hyvä. Olen käyttänyt pitkään Erisanin puhdistusgeeliä koska se on neutraali ja tykkään vaan geelistä enemmän. Taikan sulfaatiton puhdistusgeeli poistaa meikit vaivatta pienellä määrrällä tuotetta, tuoksuu raikaalta eikä ärsytä silmiä. Eikä kuivata ihoa!! Varsinainen löytö, olen kyllä tosi iloinen tästä tuotteesta, jää ihan vakkarikäyttöön minulle. 

Suihkugeeli sopii koko perheen käyttöön ja tuoksultaan sen muistuttaa käsisaippuaa. Mietin että toisaalta tuubi on hieman miehinen, saattaisi mieskin erehtyä tätä kokeilemaan mutta ei varmasti pitäisi tuoksusta. Liian naisellinen varmasti ;)

Käsisaippua on onneksi pakattu tummemman vihreään pulloon, minuun tämä väritys iskee enemmän kuin vaaleanvihreä. Nätti pullo, mielellään menee käyttöön vessaan. Käsisaippua sisältää glyserolia joka ylläpitää käsien kosteustasapainoa. Tuoksuu ihanan hedelmäiseltä, sellaiselta pirskahtelevalta ja on kaikkea muutakuin perinteinen tylsä käsisaippua ;D 

Taika luonnonkosmetiikka

Vartalovoide lupailee imeytyä nopeasti ja kosteuttaa ihoa pitkäkestoisesti. Sisältää mm. karitevoita ja pellavansiemenöljyä. Mukava koostumus joka tosiaan imeytyy äkkiä. En ole vartalovoiteiden suurkuluttaja koska tämän kokoinen tuubi kestäisi mulla vuosia. Mutta tästä pidin koska ei ole lähmäinen ja imeytyy niin nopeasti.

Jalkavoide on odotettu tuote kuiville jalkapohjilleni. Keskimääräistä tuhdimpi jalkavoide pehmittää hyvin kuivia kantapäitä eikä jätä inhottavan rasvaista tunnetta. Jalkavoiteesta löytyy Taikan tutut ainesosat kuten koivunmahla, glyseroli, sheavoi, ksylitolia ja öljyjä kuten pellavansiemenöljy. Olen toivottoman laiska jalkojen rasvaaja, varmaankin sen takia kun inhoan rasvaisia, ällöjä voiteita jotka jää käsiin. Taikan jalkavoide on kuitenkin niin ihanan tuntuista että sen lopun hieroo mielellään käsiin koska tuoksukin on tosi hyvä, samanlainen kuin kaikissa sarjan tuotteissa. 

Käsivoide on koostumukseltaan kevyttä ja nopeasti imeytyvää. Mun kädet alkaa jo nyt olla halkeilevan kuivat joten kaipaan hieman tehokkaampaa rasvaa. Taikan käsivoide sopiikin joko kesäkäyttöön tai hyvin nopsasti kesken päivän laittoon. 

Päivävoide kosteuttaa ihoa ja sopii kaikille ihotyypeille. Se sisältää ihoa rauhoittavaa koivunmahlaa, sheavoita, ksylitolia ja glyserolia. Tuoksuu oikein kivalta ja tuntuu iholla raikkaalta. Tuntuu imeytyvän nopeasti ja toimikin oikein hyvin meikin alla. 

Tiivistettynä kokemukseni, olen käyttänyt tuotteita vasta pari päivää mutta löysin heti omat suosikkini. Olen nimittäin niin odottanut tätä sarjaa! Ykkössuosikki tottakai puhdistusgeeli. Pidän tuotteiden ulkoasusta joka henkii luonnollisuutta ja kotimaisuutta. Tykkäsin käsisaippuan pirtsakasta tuoksusta, mutta kaikissa Taika -tuotteissa on se pirteä, hiukan hedelmäinen tuoksu. Joka ei ole luotaantyöntävän terävä tai liian luonnonkosmetiikkamainen. Isoin plussa edullinen hinta ( 5,90 e - 9,50 e ) ja hyvä saatavuus, toivottavasti rantautuvat pian tännekin. Kaiken maailman "helliä" ja "luonnonkosmetiikan" tuotteita nimittäin kauppojen hyllyistä löytyy mutta tutkikaapa huviksenne inciä. Itse olen välillä ihan järkyttynyt kun hellät ja miedot tuotteet ovatkin kaikkea muuta. Suosittelen tutustumaan Taikaan

Joko sinulla on kokemusta Taika -tuotteista? Aiotko ostaa testiin, mikä tuote kiinnostaa eniten?

Natural Goods Company tarjoaa lukijoilleni tutustumisalennuksen 20% Taikan tuotteisiin koodilla TAIKA2020

14 kommenttia:

  1. Yes, kivan kuuluisia tuotteita. Saippuat ja vartalovoide pitää ainakin testata. Kotimaista ja saa marketista. Joten kannatetaan👏😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään kannattaa tälläisiä koska minusta on tylsää että Maybellineä, Lumenea ja Niveaa on joka kaupassa ja sitten mitään erikoisempaa on hankalampaa löytää. Tykkäisin että valikoima kaupoissa olisi vähän laajempaa ja parempaa :)

      Poista
  2. Meinaan kanssa tuota puhdistusgeeliä kokeilla, varsinkin kun koit että toimi meikkien poistoon. Tykkään molemmista vihreän sävyistä. Hämäävää, jos tuoksu ei ole niin metsäinen kuin putilo antaa ymmärtää, mutta tärkeintä että on hyväntuoksuinen. -HH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu on hyvä, mieluummin hedelmäinen kuin ihan metsäinen :) toivottavasti tykkäät puhdistusgeelistä, mulla pienikin määrä poistaa meikit enkä siis käytä kaksoispuhdistusta ;)

      Poista
  3. geeliputsari on ainakin ostoslistalla. Pidän geelimäisistä putsareista, mutta tähän asti käyttämäni ovat olleet liiankin puhdistavia jättäen kasvot narskuvan puhtaiksi. Tästä olen kuullut kehuja. Hyvä saatavuus ja edullinen hinta luonnollisesti kiehtoo myös. Näinkin näitä Sokoksella ja esitelmöin ystävälleni näistä :) Harmitti, ettei ollut testeriä. Mielelläni olisin tuoksutellut näitä ennen ostopäätöstä.

    VastaaPoista
  4. Vartavoide kuulostaa tosi hyvältä.Ulkoasu on mun makuun aika miehekäs, en osaa selittää, mutta ei ihan iske. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vähän "äijämäinen" ainakin tummanvihreiden osalta :)

      Poista
  5. Meidän (Kuusamo) Tokmannilla noita oli jo muutama viikko sitten, mutta mitään en ostanut :)
    Kroppatuotteita aion vielä testata toki, mutta tosi kuivaihoisena mulla on pahoja ennakkoluuloja kaikille ihotyypeille soveltuvia kasvovoiteita kohtaan.
    Puhdistusgeelit oon jättänyt jo kokonaan pois, koska ei niistä vaan semmoista löydy joka näin kuivanahkaiselle soveltuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on tosi tosi kuiva iho niin ei Taikan Vartalovoide mitään body buttereita voita :) kannattaa kokeilla tuota puhdistusgeeliä, mulla on pintakuiva iho eikä se kuivata ollenkaan :) enkä käytä siis kaksoispuhdistusta taai mitään öljyjä.

      Poista
  6. Näistä oli kiva lukea esittely. Jalkavoide kiinnostaa.
    Hyvä, kun on kotimaista luonnonkosmetiikkaa helposti saatavilla kohtuu hintaan.
    t. TQ

    VastaaPoista
  7. Mä olen päivävoidetta lukuun ottamatta testannut myös koko setin jo ja tosi hyviltä nää vaikuttaa! Voisi hyvin kuvitella, että näillä olisi hintaa enemmänkin, mutta siis erittäin hyvä, että tuotteet on edullisia ja helposti ihmisten saatavilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mulle suurin plussa, jos nämä pitäisi tilata netistä ja hintaa olisi enemmän niin tuskin kiinnostuisin :) pitää saada nähdä kaupassa :)

      Poista

Kiitos kommentista <3