sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Marraskuun kosmetiikkaostokset

**Mainoslinkki

Välillä ihan hävettää julkaista näitä, varmaan siitä syystä kun blogimaailma on niin hiljentynyt ja harva kirjoittaa ostoksista, tuntuu siis välillä että olen ainoa hamstraaja!! Tuntuu myös niin tyhmältä ja turhamaiselta syytää rahojaan turhanpäiväisiin asioihin, mutta nämä on mun harrastus ja blogini aihemaailma. On paljon muitakin asioita joita keräilen, ja olen aina kerännyt jotain penskasta lähtien.

Tällä hetkellä ne on meikit muunmuassa. Eikä mulla ole tällä hetkellä omistusasuntoa tai omakotitaloa, se vasta on rahasyöppö. Ei ole senttiäkään velkaa tai mitään vastuuta :D asia voi olla vuoden päästä ihan toinen, mistä ikinä tietää mutta nyt oli mahdollisuus humpsutella joten sen tein ;) mä en myöskään polta, en käytä alkoholia enkä käy muualla kuin töissä niin säästyy sitä rahaa siinäkin. 

Möin jenkkiautoni pois. Jätin kyllä rahat pääosin säästöön, ehkäpä ostan joku päivä taas harrasteauton mutta en usko että ensi kesäksi. Ei riitä rahkeet kahden auton ylläpitoon kun diesel on nykyään niin kallis pitää. Myyntirahoista tein muutamia hankintoja, meikkejä tietysti ekaksi :D tein siis pienen tilauksen Ruotsin Sephoraan, ihan vaan pari juttua ;) Himoitsemani Huda Beautyn Empower, Natasha Denonan Glam ja setti Too Facedin pullistavia kiiltoja. Enkä voinut myöskään vastustaa Too Facedin uutta Better Than Chocolatea. Tämä joululahjatilaus itselle oli 226 e.

**Bangerheadille tein 37 e tilauksen Loracia. Olen huolestuneena pistänyt merkille että Lorac näyttää katoavan suosimistani nettikaupoista. Olen jonkun aikaa haalinut vähän sieltä täältä tarjouksesta, ja nytkin nämä oli niin edullisia ettei voinut jättää ostamatta. On ollut tarkoituksena joskus testata Loracia enemmänkin mutta ehdinköhän nyt jos merkki jo poistuu...Äskenhän se tuli??!! 

Käytiin Kuopiossa ex-tempore asia- ja ostosreissulla, sieltäpä kosmisostoja Rustasta 17 e. Tuli täydennettyä sheet maskeja ja yksi meikkisieni kokeiluun. Alunperin menin ostamaan niitä vesipulloja joihin merkattu se paljonko vettä pitäisi juoda päivän aikana, mutta niitä ei kuulema enää ole. HÖH!

**Bearelille Black Friday tilaus. Kantiksille kaikki oli -30% jo torstaina niin laitoin 74 e edestä ostoslistalla olleita juttuja tulemaan ;) Vuosi vuodelta ihoni kuivaa pahemmin ja ihonhoitoon on vaan panostettava. Mukana oli kaupanpäällisiä mikä ilahduttaa aina. Mielestäni hyvä ale ja tilaus teki tosi iloiseksi! Mutta oli kyllä TODELLA vaikea vastustaa Black Friday ostohuumaa. Tein vain kaksi tilausta eli tämän ja ICIW. Oletkauniin alennuksien edessä meinasin sortua kun oli Jeffreeta älyttömän halvalla, mutta pidin pääni kun kuitenkin joulu tulossa ja se tietää rahanmenoa.

Ja siinäpä ne ;) olen varmaan ostanut myös jotain päivittäistavarakosmetiikkaa mutta jaksa aina kuvailla niitä samoja. Ruotsin Sephoran tilaus oli pitkään haaveiltu ja vitsit olen niin onnessani uusista paleteista. Jokaisen esittelen ajallaan, nyt on ehkä ollut vähän surkeat kelit ottaa meikkikuvia kun aurinkoa ei näy...en saa hyviä kuvia otettua. 

Mitä sinä hankit tässä kuussa? Miten meni Black Friday?


29 kommenttia:

  1. Apua toi sun Sephoran tilaus!! Mä haluun myös noi paletit kiitos, varsinkin ton Too Facedin<3 :D Hyvältä näyttää myös sun Bearelin tilaus, toivottavasti tykkäät noista the SAEM Jeju -tuotteista. Tota toneria haluan itsekin jossain kohtaa testata, kuten myös tota COSRX:n Propolis-sarjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD Too Facedin paletit on yksiä mun suosikkeja joten tuokin piti hankkia ;) Uskon että tykkään SAEMista ja mullakin nuo propolikset kiinnostelee ;)

      Poista
  2. Rupes kiinnostamaan, että mitä muuta keräilet?
    En ostanu black fridaysta mitään. Uusi puhelin pitäis kyllä hommata ku tää vanha kaatuilee.
    Näitä ostopostauksia on kivaa lukea! Että jatka vaan! Ja turha mun mielestä hävetä näitä. Ostaa ihmiset kummempiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostaa kyllä ja jokaisella on omat juttunsa. Kiitos, kiva kuulla että tykkäät lukea näistä <3 Oon kyllä kerännyt aina kaikkea roinaa, elokuvia ja kirjoja, mutta niitä karsinut muutoissa ja nykyään en osta enää kuin tosi hyvät kirjat ja dvd -elokuvia kyllä tosi vähän. Ne ei ole enää nykyaikaa valitettavasti ja painavia raahata muutoissa + vievät tilaa. Kerään suomalaista lasia ja kodin sisustusta omaan tyyliin sopien. Kaikki tämä tila huomioiden eli tilaa ei ole eikä mun lasiesineet ole esillä vaan ostolaatikoissaan edelleen :/ toivon että joku päivä mulla on oma koti johon saan kaiken esille. Kaikki meikkijutut, laukut, korut yms kiinnostaa harakkana kanssa :D eli ehkä enemmän hamstraaja kuin keräilijä?

      Poista
  3. Jos tuotakin miettii, mitäs me kotihiiret, vaikka ostaisi 10 palettia joku kuukausi. Joku voi ostaa joka perjantai 10 lonkeroa :D Että onhan meillä tässä asiat ihan hyvin.
    Ihania hankintoja. Ihanasti K-Beautyä!! Olisi pitänyt itsekin tilata Bearelilta, mutta päätin, etten tilaa mitään verkosta. Kiva kun tilasit Sephorasta, se aina vaatii hieman viitseliäisyyttä odottaa ja maksaa usein hieman korkeammat toimituskulut. Mutta onhan se niin siistiä kun on laajempi valikoima!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta!! Itseasiassa tuo Sephora toimittaa nopeammin kuin esim Cocopanda :) ihan parissa päivässä tulee! Siksi tykkään tilata sieltä mutta iso valikoima on houkutus, jota en kyllä jää sen enempää selamaan kun muuten tulee kaikkee hankittua. Bearelilla on onneks aleja suht usein niin ehtiihän niitä hankkia ja itsekin ajattelin himmailla tämän talviajan, että pääsee pahimmista sähkönhinnoista eroon :)

      Poista
    2. No jep, pitääkin muistaa joulun jälkeiset alet, jos silloin Bearelilla olisi jotain mukavia tarjouksia jäsenille :) Nyt on toki taas varastoa ihonhoidon osalta vaikka naapurille jakaa :'D

      Poista
  4. Älä ihmeessä häpeile! Ihan mahtavaa lukea tällaisista ostoksista ja varmasti lukijoiden joukosta löytyy monia saman lajin harrastajia. Innolla odotan esittelyjä noista paleteista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla <3 paletit tulevat kyllä esittelyyn vaikkakaan nyt en oikein tykkää ottaa meikkikuvia, sitten kun alkaa valostumaan vähän enemmän ;)

      Poista
  5. Hyviä ostoksia. Ja ymmärrän hamstraus häpeän. Mutta oot kyllä vähentänyt shoppailuja jo, etyä nauti näistä ihanuuksista.Ihania nuo paletit. Tuosta Glamista etenkin odotan postausta jo. En oo vieläkään saanut mun Hudan palettia. Tilasin Cultbeautystä eka kertaa ja kyllä kestää. Hudalta tulee aina alle viikossa paketit. Ja hei mielenkiinnolla luin, että sun iho on kans kuivunut viime aikoina. Mulla ei oo ikinä ollut näin kuiva iho, mikään kosteutus ei tunnu riittävän ja meikkivoiteista Sensai on ainut, joka ei tunnu kiristävältä. Ja mullahan on kasa muita meikkipohjia auki. Mulla on mennyt ihonhoitoon ennätys määrä rahaa ja aikaa ja vaivaa. Mutta onneks iho ei sentään oo menny rikki tai ihottumalle. Helsingin Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä tiedän työkaverilla atooppiset kädet niin ei ne ole leikin asia. Kipeän näköiset :/ oon kyllä itse pystynyt meikkipohjissa vielä käyttämään normaaleja, tosin en ihan mattaavia. Mun iho ei ole kamalan kuiva mutta pintakuiva, ja pitää kosteuttaa hyvin aamuin illoin.
      Kyllä mä kirjoittelen uusista paleteista mutta vähän kestää. Ei tällee talviaikana vaan saa niin hyviä meikkikuvia kun se on hyvin pieni hetki keskellä päivää kun voi kuvata :) ja nyt en ole jaksanut kun on kaikkee jouluhömppää. Ehkä vähän säästän uusia paletteja alkuvuodelle niin on jotain uutta testattavaa, ja pysyy tämä hamstraus kurissa ;) ai niin ja kun mulla on ne 2 Jeffreen uusintakin hankkimatta!!

      Poista
    2. Hyviä postauksia jaksaa kyllä odottaa. Mutta maltatko olla testaamatta yhtään😆. En malttaisi ite😅

      Poista
  6. Ai Rustasta saa kosmetiikkaakin? Mulla on taas aukko sivistyksessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa sieltä :) on monipuolinen se kosmeosasto ja voi tehdä ihan löytöjäkin!

      Poista
  7. Palettiostokset kiinnostavat. :) Whamisan päärynähoitoveden, Aquis-hiuspannan, Evolven pakkauksen ja huulirasvoja ostelin alkukuusta. Päätin kokeilla Lindan kehumaa Catricen wp-maskaraa, joka kuitenkin leviää minulla yläluomelle. Onneksi oli edullinen. Ostin myös LH-huultenrajauskynän, joka on oikean sävyinen ja kelpo tuote:). Sille kaveriksi teroitin. Olikohan siinä kaikki. :D BF ostin vain sitä mitä tarvitsin, kuten käyttötavaroita ja TBS vartalovoiteen. BF-kosmetiikkamainoksia selasin ja pähkäilin, mutta lopulta totesin, että sitä ennen tekemäni marraskuun ostokset saa riittää. :D
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin selailin tarjouksia mutta päätin sitten etten osta vain koska on halpaa :) on näissäkin jo tarpeeksi, en ole noita paletteja vielä kokeillut ja innolla odotan itsekin!

      Poista
  8. Toi Hudan paletti on mun toivelistalla ja se näyttää NIIN upealta! ♥ Ihanat ostokset olet tehnyt :) Tykkään lukea ostospostauksia ja mun mielestä rahat voisi käyttää niin moneen huonompaankin asiaan kuin kosmetiikkaan, että ihan turha hävetä ostoksia :) Itseensä on hyvä panostaa ja rahat on hyvä käyttää sellaisiin asioihin, jotka tuovat itselle iloa.

    Onpa kyllä harmillista, jos Lorac on nyt katoamassa :/ Mulla on heiltä yksi paletti, joka on laadullisesti aivan loistava. Ehdottomasti yksi parhaimmista paleteista, jonka omistan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä että Solein ja Noir on parhaimpia minunkin omistamia paletteja. Olen melko varma että Lorac lähtee koska se näyttää hiipuvan koko ajan eikä uutuuksia tule mihinkään myyntiin. Harmi! On laadukas merkki kuitenkin ja onneksi ehdin hamstrata niitä ;D
      No ei passaisi hävetä mutta tuntuu aina vähän turhlta. Mutta tuovat iloa ja jutunaiheita blogiin ;) Hudan paletit on aina ihan omaa luokkaansa joten tämäkin on ihan mahtava!!

      Poista
  9. Itsellä on samanlaisia ajatuksia: niin kauan kun ei ole isompia taloudellisia velvollisuuksia esim. asuntolainan maksu, voi hyvin hömpötellä. :D Oijoi mitä ostoksia, varsinkin Sephoran tilaus! Palettien tarkempi esittelypostaus jää kiinnostamaan. ;)

    Mun mielestä on kiva, että edes jotkut vielä ostosten esittelypostauksia tekee. On mielenkiintoista lukea, mihin muut kokee "wörtiksi" käyttää rahojaan, ja etenkin käyttökokemukset kiinnostavat. Some on täynnä erilaisten yhteistöiden merkeissä ilmaiseksi saatujen tavaroiden esittelyä, joissa en näe siis mitään vikaa, mutta kieltämättä tuntuu astetta aidommalta sellaiset tuote-esittelyt, joihin on satsattu omaa rahaa ja luultavasti myös harkintaakin.

    Tällä kertaa Black Fridaysta löytyi uusi Nespresso-kahvinkeitin vanhan tilalle, Minna Parikan pupubootsit ja uusi Macbook. Vanha mäkki ehti olla kevyet 8 vuotta kovassa päivittäisessä käytössä, ja vasta nyt tänä syksynä alkoi ilmetä hyytymisen merkkejä. Jotenkin epäilen, tuleeko enää ykskään kone yltämään samanlaiseen käyttöikään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisesta tulee oma postauksensa, ihania paletteja kaikki <3 Silloin kun mulla on ollut omistusasunto tai oma talo, ne rahat meni aina remontteihin ja niihin yhteisiin typeriin hankintoihin :D niistä ei näy jälkeäkään nykyään. Ei kai nämä meikitkään sijoitus ole mutta merkkilaukut ovat, niinkuin tiedät. Niillä on jälleenmyyntiarvo. Jokainen ihminen on eri elämäntilanteessa, minä olen nyt tässä tilanteessa mutta on mulla haaveissa taas oma asunto mutta se on sitten vaan mun, ei yhteinen.
      Mulla on tässä näpyteltävänä Acerin vanha kone, oiskohan hankittu 2013? Kerran käynyt uimakoulussa mutta selvisi hengissä. Eihän tämä nopea enää ole mutta eipä täällä korvessa ole nopea nettikään joten kärsivällisyyttä opetellaan ;) Kiva oiskin BF aleista uusi kone hankkia, ehkä ensi vuonna?

      Poista
  10. Tekisitkö joskus postauksen haaveostoksista? Mulla on niitä tällä hetkellä enemmän kun olen niin saamaton ja raaskimaton. Tarttisin uuden öljyputsarin, mutta tajusin sen vasta tarjousviikonlopun jälkeen ja nyt ei sielu siedä maksaa täyttä hintaa. Whamisaa tai Djusieta olen ajatellut. Alkusyksystä etsin halvalla ja otin Lumenen, mutta sillä ei tee yhtään mitään. -HH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tehdä! Hauska idea :) Tutulta kuulostaa, harvemmin raaskin hankkia mitään ilman alekoodia tai tarjousta. Paitsi nuo Sephorat oli poikkeus. Toivottavasti tammialeista löytyy uusi hyvä öljyputsari :)

      Poista
  11. Nämähän on niitä tosi kiinnostavia postauksia. 😊 Oon kans miettiny tuota Loracia. Liian pitkään kun jahkailin, niin Noir palettia ei löydy enää mistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Harmi jos ei löydy, en ole minäkään nähnyt sitä enää missään :/

      Poista
  12. Et ole ainoa hamstraaja;) Mielestäni jokaisen pitää voida käyttää ansaitsemansa rahat sillä tavalla mikä tuottaa iloa itselle ja mikä on mahdollista kullakin hetkellä. Vaikka itsekin omistan paljon meikkejä, jokainen tuottaa niistä minulle hyvin paljon iloa<3 Ihania ostoksia, mulla Hudan paletti vielä ostoslistalla. Ei olekaan taas tullut kirjoiteltua ostoksista postausta, pitääpä se tehdä joulukuun osalta.

    En ole edes yrittänyt tehdä meikeistä postauksia, kun ei välttämättä juuri silloin ehdi tai jaksa kun olisi pikkuhetki valokuvaukselle tai sitten koko päivä ihan harmaata. Tammikuussa toivottavasti sitten jo taas enemmän kunnon aurinkoisia päiviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun ostospostauksia on mukava lukea ja sieltähän se ajatus tuohon TF palettiin lähti ;D tänäänkään ei mitään saumaa kuvata meikkiä koska niin harmaata. Odotan suosiolla parempia ilmoja, onhan tässä muutakin jutunjuurta kirjoitettavana :)

      Poista
  13. Ostospostauksia miekin luen mielelläni ja kyllähän niitä itsekin tulee tehtyä :D Oon töissä samassa pihapiirissä kuin Rusta ja ei vaan saa sinne hilattua itseä töiden jälkeen, vaikka haluaisin käydä kurkkaamassa miltä se näyttää näin joulunaikaan. Tykkään siitä, että esim. kosmetiikan osalta valikoima vaihtuu suht tiuhaan, mutta ei liian tiuhaan.

    Ja Normal pitää käydä myös katsomassa! Muistaakseni ensi viikolla on vapaata, niin voisi käydä ihan rauhassa ja toivoa, että avajaishuuma olisi siihen mennessä edes hieman haihtunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluan kans Normaliin, pari juttua pitäisi hakea sieltä. Juu Rustassa näyttää vähän vaihtuvan valikoima, nyt ei ollut esim Seche Viteä tai Essien lakkoja :)

      Poista

Kiitos kommentista <3