keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Heinäkuun kosmetiikkaostokset

Heipat! Arvatkaa kellä kolkuttelee loma ihan lähellä? Vielä elokuun alku lusittavana, sitten reilu viikon loma! Se on lyhyt aika mutta on sekin jotain ;) Lomalle on ostossuunnitelmia ja pikkusen reissataan mutta katsotaanpa ensin nämä heinäkuun hamstraukset. Menikö iisimmin kuin viime kuu joka meni miten meni?


Vietettiin anopin synttäreitä Ruunaan koskella Lieksassa. On sielläpäin muuten mahtavia maisemia, oletteko käyneet? Itselle oli ihan outo paikka. Lieksakin on aika tuntematon mutta Citymarketissa tulee pyörähdettyä isomman kosmetiikkavalikoiman äärellä. Nyt ostin ihan perustarvikkeita. Osa oli alennushyllyssä joten nappasin heräteostoksina mukaan. Kuvan ostokset 24 e. Garnierit olivat plussakortti alessa mutta vasta kotona kuitista huomasin että MYYJÄEIMUISTANUTANTAAALEA!!!!! No aikani pähkäilyäni tajusin että en itse muistanut näyttää plussakorttia...


Fourreasonsilla oli Color Maskit -50% joten tilasin sieltä harmaan tukan juttuja. Kaks purkkia maksoi yhtä paljon kuin yksi kampaajalla, jos täällä näitä myydään. Haluan nyt kokeilla harmaaseen tukkaan eri juttuja joten tarve näille. Tokmannilla oli Faderit euron ja iski paniikki, ei kai ne ole poistumassa??!! Hamstraaja iski kun saatan tarvita näitä jos sattuu taas katastrofeja. Kuvan ostokset 18 e. 


Toinen Lieksan reissu ja käynti Citymarketissa. Ostin kasvojenpesuaineita joissa ei ole propyleeniglykolia...täällä kun on huonommat valikoimat niin joutuu hamstraamaan aina kun pääsee jonnekin isompaan kauppaan. Osa oli alessa, oisko nää maksaneet n. 20 e.


Nobebeautylle oli hyvä alekoodi, tilasin taas Luxien siveltimiä :D kohta niitä onkin koko armeija koossa. Nämä maksoivat 42 e ja säästin yli 20 euroa! Kauppa se on mikä kannattaa ;) ja mitkä näytteet kaupan päälle, en ole ennen Nobelta mitään saanut ja hyvin nuukasti mistään muualtakaan mitään. Pääsee testaamaan Huxleytä! 


Sitten kaikkea sekalaista mitä on tarttunut kaupoista tai nettikirppareilta matkaan. Tuttuja luottotuotteita, Luxien sivellin ja huulirasvoja, O`Keeffes`s on mielenkiintoinen uusi tuttavuus. 30 e.
Tässä kuussa tuli ostettua kosmetiikkaa jotenkin enemmän kuin ajattelin. Lisäksi olen tehnyt muita hankintoja kuten mm.urheiluvaatteita ja -kenkiä ja niissä mulle kelpaa vaan hyvät merkit koska yksinkertaisesti H&M urheiluvaatteet kestää vaan sen pari vuotta nuhjuuntumatta mutta Adidakset yli kymmenen vuotta. Nyt oli pakko luopua haaroista revenneistä Adidaksen capreista kun niissä ei voi kyykkiä eikä mitään enää :DD 
Muutenkin yritän olla ostamatta nimeltä mainitsemattomia ketjuvaatteita koska laatu ei niissä vaan ole hyvä eikä ne kestä niin pitkään hyvänä. Siks mulla meneekin pari kertaa vuodessa sikana rahaa vaatteisiin kun ostan kertarysäyksellä enemmän. Nyt on siis pitänyt uusia ryysyjä yms yms. 

Reippaat 130 e meni kauneuteen. Ei maailmanloppu mutta joskus olis kiva pärjätä vähemmällä.. Ehkä mun itse pitäisi olla tarttumatta aina kaikkiin tarjouksiin, se näyttää olevan mulla paha tapa. Mutta kun halvalla saa...ostan aina varastoon koska aina tarvii jotain, tukanväri muuttuu yllättäen ja on hyvä olla jotain jemmassa...seliseli...

Oletko sinä tälläinen tarjoushaukka? Vai ostatko vain tarpeeseen ja pystyt ohittamaan euron Faderit? 

20 kommenttia:

  1. Täällä tarjoushaukka ja usein lähtee lapasesta, kun halavalla saa. Se on se Sulo Vileen-syndrooma :) Tuo Mossan putsari, onko se millainen? On hankalaa ollu löytää putsareita, jotka ei ois liian peseviä. En oikein lämpene maitomaisille puhdistustuotteille. Välillä haluais käyttää muitakin kuin puhdistusöljyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma, haluaisin löytää sellaisen joka ei kuivattaisi. Tuo Erisan on ihanan neutraalia mutta kuivattaa talvella. Piti ihan etsiä omasta blogista mitä olen Mossasta tykännyt:

      https://charmingnails.blogspot.com/2017/09/syyskuun-loppuneet-tuotteet.html

      Muistelinkin että tykkäsin, siksi ostin sitä uudelleen. On mielikuva ettei se kuivattanut mutta onhan siinä niitä hedelmähappoja. Inhoan maitomaisia minäkin kun en ole löytänyt hyvää ja öljyä en oikein voi käyttää :/

      Poista
  2. Oo mitä ostoksia ja tarjouksia! Toivottavasti tykkäät tosta Color Maskin Graphite sävystä, mun hiuksissa se ainakin toimi, kun ne oli tummemman harmaat :) Luxien siveltimet on ihania<3 Niitä tulee aina silloin tällöin noiden Jenkkiboksien mukana ja oon aina yhtä innoissani saadessani niitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luxien siveltimet on ihanan laadukkaita ja uskon että tykkään Graphitesta :) joku hämärä mielikuva oli että sä tykkäsit jostain noista harmaan sävystä :)

      Poista
  3. Ei se myyjä kysynyt sulta plussakorttia, kun yleensä ne aina siitä mainitsee jos sitä ei itse ehdi vilauttelemaan.
    Käytän aina tarjoukset hyödyksi, ja joskus tietysti lähtee matkaan semmostakin mitä ei ollut edes tarkoitus ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kysynyt, harvemmin nykyään taidetaan edes kysyä, ennenhän ne aina kysyi etenkin silloin kun etukortit tuli :) mä käytän kanssa tarjoukset hyväksi, K-kaupoissa niitä on enempi kuin S-kaupoissa...

      Poista
  4. Todellakin olen tarjoushaukka ja ostelen varastoon jos halvalla saa. Satuin tänään kulkemaan kampaamokaupan ohi, jossa oli loppuun myynti ja tuotteet -70%. Ei siellä kauheasti ollut jäljellä, mutta löysin kuitenkin Color Maskin shampoon ja hoitsikan, sekä KMS geelin ja hopea-hoitoaineen, nämä yhteensä 25€. Kompensoi mukavasti ei-niin-edullisia ostoja, joita on myös tullu tehtyä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli yksi kampaamo joka möi kanssa tuotteet pois hyvällä alella. Onneksi se oli kiinni kun kävin ovenkahvaa nykimässä. Tukkajuttuja kun on ihan hyvä varasto....

      Poista
  5. Mä taisin vähän rikkoa omia sääntöjäni heinäkuussa ja kaverin yllyttämänä ostin Macin paletin Kicksistä...se tais olla vaan 23 e. Sitten Oriflamelta 27 e ja sitten sekosin Sokoksella alehyllyllä, kun jo alessa olleet myytiin vielä extra alella. Siellä tuli ostettua luonnonkosmetiikkaa edullisesti. Yönaamioo ja meikinputsaria ja voiteita...ja pari "tohtori hauskan" huulipunaa. Lisäksi ostin vielä Dermalocigan aurinkovoiteen, kun kyllästyin klähmäsiin ja pistävänhajuisiin halppisversioihini. Luulen, että jotain 230-250 e pistin kosmetiikkaan menemään. Hui! Elokuussa tarve pienelle ostoslakolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ollut kallis! Mikä paletti se oli? Hyvä kun sinä tulet aina kertomaan ostoksista niin mulla ei ole morkkis omista hommista ;DD

      Poista
    2. Hih...mutta mulla on nyt. Kun olit noin fiksu shoppailija😉.
      Power hungry on se Macin paletti. Oli muitakin...mutta tää kultainen ja nude oli taas niin mun näkönen🥰

      Poista
    3. Ihana paletti eikä tosiaan pahan hintainen, eikös yksi MACin nappi jo maksa pari kymppiä?

      Poista
  6. Ihan parasta etsiä netissä tuntikaupalla halvinta hintaa jollekin tuotteelle =D
    Ja sitten loppujen lopuksi ei ostakaan mitään.

    VastaaPoista
  7. Kiva lukea näistä muiden shoppailuista kun itse himmaillut ostosten kanssa aikalailla. No yhden kerran tilasin netistä, mutta muuten vain koittanut käyttää pois jo olemassaolevia.
    Nuo siveltimet on ihania ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, olen tykännyt kaikista Luxien siveltimistäni <3

      Poista
  8. Olisin kyllä ostanut eurolla shampoota! ja on edulliset hiusnaamiotkin !
    aika maltilliset ostotkset sulla.
    Mun pitäisi nyt alesta etsiä joku ripsari, kun uhkaa kaikki käytössä olevat (4 kpl) tulla tiensä päähän. Aattelin kokeilla essenceä sun suosituksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. essencet on ainakin edullisia, se pandaripsari on hyvä kun ei leviä. Ei ne ole parhaimmastaa päästä mun mielestä mutta moni niistä tykkää ja on löytänyt suosikkinsa :)

      Poista
  9. Kyllä tarkistan tarjoukset. Mistä sitä tietää, jos jotain kivaa tulisi vastaan. ;) Tykkään ostella lahjoja, niin kiva jos löytyy edullisemmin.
    Heinäkuussa taisin tilata ainoastaan alesta Jane Iredalea. Pääsen vihdoinkin kokeilemaan kehuttuja rajauksia ja huulipunaa. ;) Lahjaksi tuli myös ostettua pari tuotetta.
    Ihanaa alkavaa elokuuta, ja lomanodotusta. Minulla yksi viikko. :)
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä lasketaan jo viimeisiä työpäiviä...mulla on kans browlift ja volyymiripset ensi viikolla, ei malttaisi odottaa!! Ihanaa ja aurinkoista elokuuta sinnekin :)

      Poista

Kiitos kommentista <3