Estee Lauder Double Wear + muita meikkiostoksia

Kurkataan tänään koko alkuvuoden kosmetiikkaostokset :)


Tammikuussa käytin Elevenin alennuskoodin + bonuspisteeni. Tälle koko satsille jäi hintaa n. 60 euroa. Tilasin NYXin Taupe sävyisen kulmakynän testiin, IsaDoran suosikki mascarani sekä kaksi hyvää meikinkiinnityssuihketta, molemmat loistavia rasvoittuvalle iholle! Otin myös sinimustaa kulmaväriä joka lupaa antaa näkyvämmän lopputuloksen mutta ei oikein...on se ihan ok mutta edelleen joudun värjäämään kaksi kertaa viikossa kun väri kuluu ihan parissa päivässä pois.


En ole käynyt aikoihin parturissa ja halusin nyt kokeilla uutta ihmistä leikkaamaan tukkaani. Kuopiossa Puijonkadulla toimii rock`n`roll henkinen kampaamo Hair´n´Roll. Jännityksellä menin Essin käsittelyyn, hän on erikoistunut rokkitukkien luomiseen. Paikassa oli ihana ja rento tunnelma. Sain kyllä mitä toivoin eli rokkityylinen leikkaus toiveita kuunnellen. 
Ehdottomasti brändiään vastaava asiakaspalvelu, mukava henkilökunta ja hyvä valikoima tuotteita. Mukaan tarttui IdHairin suihkutettava vaha sekä karkin tuoksuinen hiuslakka uudesta tukasta innostuneena :D joo en voi aina vastustaa...tuotteet 30 euroa.


Kicksistä tilasin pitkään himoitsemani Estee Lauder Double Wear meikkivoiteen. Se oli -20% alessa niin raaskin ottaa. Samaten suosikkini eli Smashboxin silmämeikinpohjustaja oli vain 16 e joten nappasin sen mukaan :) Kicks tilaus 56 e. 


Paikallisesta Tokmannista löysin Tigin hiuslakkoja hyvällä alella ( korkit uupui ). Mulla on myös puuterit melko lopuillaan joten arkimeikkeihin essencen puutereita, kokeillaan millaisia ovat! Puuterit on vähän sellaisia että en ole löytänyt sen parempaa kalliimmasta kuin halvasta. essencet on puuterisia ja halvan tuntuisia mutta kyllä ne arkimeikissä menevät. Tahtoisin ostaa Estee Lauderin Double Wear meikkipuuterin pysyvämpään meikkiin mutta kun en ole nettikaupoista löytänyt. Tokun ostokset 17 euroa.

Tammi- ja Helmikuun kosmisostoihin meni 163 euroa. Ihan maltillinen summa, sain niin paljon kaikkea alesta ja suurin osa näistä on koko ajan kuluvia juttuja. Tai oikeastaan melkein kaikki kun tarkemmin ajatellaan. Cesarista tekemäni ennakkotilaus ei ole vielä saapunut joten sitä voidaan tutkia myöhemmin :)

Mitä sinä olet ostanut alkuvuodesta?


Kommentit

  1. Mulla on alkuvuonna mennyt varmaan saman verran kuin viime vuonna yhteensä. Ei siltikään ihan hirveesti. Tein niin hyviä löytöjä joulun jälkeen että ei niitä voinut vastustaa. Tutkailin just mun varastoja, jotka onneks ei ole kovin suiret. Lupasin itselleni pyrkiä tilanteseen jossa minulla olisi vain 1-2 kutakin ihonhoitotuotetta. En tiiä pystynkö 😂 tarkoittaisi, etten osta todella pitkään aikaan mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, kuulostaa vähän tutulta :D minäkin yritän ettei ihonhoitotuotteita olisi montaa jonossa, luonnonkosmetiikkaa ainakaan.

      Poista
  2. Kivoja ostoksia! Minä ostin Dermahubin alesta vähän dermalocigan lahjapakkauksia ja putsareita noin 130 e... sitten kicksistä ihan huippu silmänympärys seerumi origins merkiltä, kaikkien lippusten jälkeen hinnaks jäi 40 e. Ja sitten prismasta max factorin puuteri
    ja primer 12 e yht, olivat -50%. Ja mitä vielä kuivashampoota. Purkkivarasto on ähkyy nyt ihan täynnä! Sopiva hetki taas vähän säästää nyt🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavia ostoksia kyllä ja hyvillä säästöillä ;)

      Poista
    2. Onneks joo, nyt pikkusen välttelen kosmetiikkakauppoja livenä ja netis😉

      Poista
  3. Onnea EL:sta. :D Kivat ostokset sinulla. Minulla on EL vielä korkkaamatta, kun kosteuttavat tuotteet olleet talvella käytössä. Varmaan keväällä/kesällä pääsee kokeiluun.
    Minun täytyi oikein miettiä, mitä olen ostanut, kun aloitin ostolakon. Itselleni ostin mainitsemani 4 Essien kynsilakkaa. Ihania pastelleja ja yhden nuden. Ostin kokeiluun myös Bobbi Brownin huulipunasetin sekä korostuspuuterin. Olin miettinyt niitä jo jonkin aikaa. Isadoran rolleri eyelinerin ostin mielenkiinnosta ja sähkönsininen väri houkutti. :D Madaralta uusimman savinaamion ja öljyn. Matkakokoisina hoitoveden, kasvovoiteen ja naamion. Estelle&Thildin miselliveden, jota olin pitkän ajan halunnut kokeilla. Alennusmyynneistä löytyi ihan kivasti tuotteita. :D Nyt yritän käyttää vanhoja tuotteita pois. Kohta pitää vaihtaa tuotteet kevääseen sopiviksi.
    Ihanaa viikonloppua sinulle. :)
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) tosi kivoja ostoksia sinulla! Ei tule itselle huono omatunto omista ;) ja täytyy tosiaan käyttää talvisia tuotteita pois ennen keväisiin siirtymistä!

      Poista
    2. Ja mukavaa viikonloppua piti vielä toivotella TQ :)

      Poista
  4. Mun viimeisin meikkiostos on Lorealin uusi irtopuuteri, joka on sinertävä sävyltään. Toki kasvoilla se on väritön, mutta oli niin jännä että piti ostaa :)

    VastaaPoista
  5. Näkyykö tuo essence kasvoilla miten? Sävy oli niin erikoinen etten ostanut.
    Kaikkee on tullu hankittua, viimeks ostin Nyxin uuden meikkivoiteen, Lumenen "meikki"voiteen ja Dependin lakkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä kokeillut, vähän epäröin itsekin kun pelkäsin liian hohtavaksi :) mutta ajattelin että se voi olla kivakin. Täytyy ensin kuluttaa kohta loppuva puuteri pois, sitten vasta aloittaa uusi ;)

      Poista
  6. Mä en oikeasti muista ostaneeni alkuvuodesta paljon mitään. Leimauslaattoja muutamia ja pari Glossyboxia. Totuus voisi kyllä olla toinen jos olisin listannut kaiken ylös... :D

    VastaaPoista
  7. Tammikuussa ostin kaksi Essencen melted chrome-luomiväriä (ihania!). Muita ostoksia ovat vaipat, vaipat, vaipat ja vaipat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niitä vaippoja saa varmaan jonkun verran kantaa :) ne Melted Chromet on muuten tosi huippulaatuisia!

      Poista
  8. Heips pitkästä aikaa ja kivoja ostoksia
    itsellä ei pahemmin ole tullu osteltua muuta kuin mitä betteboxissa tulee

    VastaaPoista
  9. Mun ostokset on olleet onneksi varsin maltillisia, pitäisi käydä kosmetiikkakaappia lävitse ja tehdä sinne karsintaa vaikka viime päivinä melkoisen kasan kosmetiikkaa taas maailmalle laitoinkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, tosi paljon olen karsinut enkä ole mitään turhaa nyt ostanut. Nääkin minusta ihan käyttistuotteita :)

      Poista
  10. Kivoja ostoksia!
    Mulla meni Hehkun loppuunmyynnin yhteydessä n. 300€ kosmetiikkaan kun hamstrasin varastoon kaikkea ja täydensin meikkipakkia 😂 Nyt ajattelin loppuvuoden olla kosmetiikkaostoslakossa kun kaikkea on. Toki jos tulee joku aivan vastustamaton LE-tuote niin ehkä sorrun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä :D minä en uskaltanut tulla kun olisin ostanut kaikkea ja entisiä pitäis oikeesti käyttää pois :) harmi kun Hehku loppui! En uskalla edes luvata mitään ostolakkoja kun sitten kuitenkin ilmestyy joku ihana paletti tms...

      Poista
  11. Toi Tigin lakka on huippu, ollut mullakin käytössä iät ajat! :) Mä en edes muista, mitä kaikkea oon alkuvuodesta tähän päivään ostanut... En tiedä onko se hyvä vai huono juttu :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

♥ Thanks For The Comment ♥

Suositut tekstit