maanantai 30. marraskuuta 2015

Formula 10.0.6 - Ei pelkästään nuorten sarja

Sain testiin minulle uutta sarjaa; Formula 10.0.6. Käsittääkseni sarja on ollut Kicksin valikoimissa mutta löytyy nykyään Sokoksesta ja verkkokaupasta. Sarja on nuorisolle suunnattu, jotenkin olen näin käsittänyt koska mainoskasvona toimii Isac Elliot. Hän on joku nuorten idoli josta näin vanhat ei ole kuullutkaan ;)

PB220001.ORF

Kerroin millainen ihotyyppi minulla on eli ikääntyvä, pintakuiva sekaiho. Testiin tulevat tuotteet valittiin tämän mukaan.  Käytän kuorintaa ja naamiota 1-2 kertaa viikossa. Odotin jännityksellä mitä sieltä tulee ja voiko aikuinen ihotyyppi löytää jotain nuoremmalle ihotyypille suunnatusta sarjasta.
Minun paketissani olivat Get Your Glow On -kuorittava naamio ja So Totally Clean Sensitive Formula -puhdistusvesi. Pakkaukset ovat piristävän erilaiset ja sellaiset joita nuoriso käyttäisi mielellään. Jos ajatellaan että kotoa löytyisi teini-ikäinen tyttö tai poika jolle haluaisi tuotteita ostaa. Mutta kelpaavat nämä minullekin, houkutteleva ulkoasu sai minut kokeilemaan tuotteita jo samana iltana ne saatuani. Näistä tulee mielikuva että ihosta tulee puhdas ja nuorekas.


PB220009.ORF

Get Your Glow On kirkastava kuorintanaamio lupaa heleyttää väsyneen ja samean ihon parissa minuutissa. Papaija uudistaa ihoa ja sitrus kirkastaa. Tuotteessa on ihana hedelmäinen tuoksu joka houkuttaa käyttämään tuotetta usein. Tätä suositellaankin käytettävän 1-3 kertaa viikossa ja tämä sopii kaikille ihotyypeille. Kuorittava naamio silottaa ihoa ja irrottaa kuollutta ihosolukkoa, avaa huokosia poistaen niistä epäpuhtauksia. 
Oikein mainio tuote ja sopii tosiaan hyvin minun iholleni. Minulla ei olekaan aikoihin ollut kuorittavaa naamiota joten tosi hauska käyttää tätä. Tämä ei sotke, irtoaa helposti eikä iho ollut ollenkaan kuivan oloinen tämän jälkeen vaan sellainen että kaikki töhnä ja viimeisetkin epäpuhtaudet ovat lähtenee pois.


PB220011.ORF

So Totally Clean puhdistus- ja kasvovesi on alkoholiton kasvovesi ja sopii kaikille ihotyypeille herkästä epäpuhtaaseen ihoon. Luontaiset kasvien ainesosat avaavat ihohuokoset poistaen lian, meikin ja epäpuhtauden. Kurkku viilentää ja raikastaa, merilevä puhdistaa ja kamomilla rauhoittaa. Pelkäsin tämän olevan aika tuhtia mutta eipä sitä ollutkaan. Purkista tuli mieleen muuta. Voin lämmöllä suositella kaikille ihotyypeille, on tosi hellävaraisen tuntuista ja ei mulla jäänyt vanulappuun meikkijäämiä kun tällä viimeisteli puhdistuksen. Taisin löytää uuden kasvovesisuosikin...tuntuma iholla on niin pehmeä ja puhdas. Ei perinteisen raikas vaan pehmeä ja tätä tunnetta en ole muilta kasvo- tai misellivesiltä vähään aikaan saanut.

Molemmat tuotteet 12,90 e. Formula 10.0.6 suomenkieliset sivut ovat työn alla ja avautuvat pian! Oletko kokeillut Formula 10.0.6 tuotteita tai kuullut niitä jo muualta?

12 kommenttia:

  1. Kuullostaa mielenkiintoiselta sarjalta ja nuo pakkauksetkin ovat minun silmääni miellyttäviä, pitääkin katsoa löytyykö noita tuotteita tuosta Sokokselta jos pääsisi vähän hypistelemään :)

    VastaaPoista
  2. Tällä merkillä oli myös mustapäälappuja, joita ei kovin moni kaupoissa myy. Misellivettä voisin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne mustapäälaput kyllä kiinnostaisi!! Niitä olen nähnyt joskus Nivealla mutta ei nyt tule muita mieleen...

      Poista
  3. Katoin noita messuilla mutta ei tullu hankittua

    VastaaPoista
  4. En ole koskaan kuullutkaan tällaisesta sarjasta. Naamio kuulostaa kiinnostavalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika jänskä, siitä on sata vuotta kun kuorittavaa naamiota olen käyttänyt :)

      Poista
  5. Bongasin nämä jossain Sokoksen mainoksessa tms, mutta en ole päässyt vielä hypistelemään, koska lähin Sokos on sen verran kaukana. Mielenkiintoisia tuotteita joka tapauksessa!

    VastaaPoista
  6. Messuilla tutustuin ja tytär testaa parasta aikaa. Tosin aika laiskalla otteella. ;) Kivaa ensimmäistä joulukuun päivää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko itse kokeillut tuotteita? Ihanaa joulukuun alkua Tiialle :)

      Poista

Kiitos kommentista <3