tiistai 3. marraskuuta 2015

Messy Mansion Decal Work Mat

CesarsShop on siitä kiva kauppa että sinne tulee koko ajan kaikkea uutta ja ihanaa, mitä ei muualta saa! Nyt ihan uusia juttuja on Messy Mansion tuotteet. Minäkään en ole näistä kuullut tai lukenut mistään. Joten kiva taas kokeilla jotain ihan uutta!

PB020003.ORF

Sain Messy Mansion maton ja yhden laatan testiin. Minkä ihmeen maton? Decal Work Mat on muovinen alusta jonka päällä voi tehdä kynsihommia. Voit leimata ihan surutta, pelkäämättä sotkua. Maton voit pyyhkiä asetonilla eikä siihen jää jälkeä. Tällä voit tehdä leimadecaleja, harjoitella leimojen kohdistusta, opetella käsinmaalausta tai kokeilla eri lakkoja tämän päälle. Ja kyllä vain, suoraan tämän päälle koska Messy Mansionin maton pinta kestää lakan ja pyyhkimisen eikä se kulu siitä.


PB020009.ORF


PB020005.ORF

Matto on 30cm x 40cm kokoinen. Sen voi rullata kasaan, sitä voi puristaa ja rypistää. Itse tykkään kun tämän voi levittää keittiön pöydälle. Ei enää tuhrausta mainoslehtien kanssa eikä asetonia pöydän pinnassa. Haaveilen edelleen kynsisalonkini viimeistelystä, että olisi rahaa ostaa sinne pöytä ja olisi se yksi paikka jossa tehdä kynsiä rauhassa. Nyt teen milloin missäkin ja minä mainoslehden päällä mutta ehkä tosiaan Messy Mansionin matto helpottaisi hommia ja vähentäisi sotkua.


PB020012.ORF

Minulle parasta matossa on monipuolisuus. Voin tehdä leimadecaleja ja voin kokeilla eri värien yhdistelyjä. Mulla kuluu aika paljon swatch-tikkuja ja kiekkoja hukkaan kun kokeilen eri glitterlakkoja värilakkojen päälle tai jotain muita yhdistelmiä. Nyt voin kokeilla kaikki Decal Work Maton päälle ja pyyhkiä pois. Meinasi muuten tulla kiire kuvata ja tehdä tätä juttua kun jäin tähän mattoon ihan koukkuun!


PB020019.ORF

Messy Mansion tuotteet saat ostettua CesarsShopista. Muistathan että yli 30 e tilauksissa postikulut ovat ilmaiset. Nämäkin varmasti loppuvat taas nopeasti, joten jos vaan tuntuu että matolle olisi tarvetta niin klikkaile ostoksille. Muista myös lahjat pukinkonttiin, leimailusta pitävälle kaverille Messy Mansionin laatta lahjaksi?


PB020026.ORF

Sormet syyhyää MM71 laatan kanssa, mitähän kivaa sillä saisi aikaan? Oliko tälläinen matto teille tuttu? Vai ihan uusi juttu? Mitä luulet, tarvitsetko tälläisen?

38 kommenttia:

  1. Matto ei ole tuttu, samaan tarkoitukseen käytän käytöstä poistunutta tablettia (siis ruokailualustaa), joka on paksua muovia. Toimii!
    Aah, tuo laatta MM71 on hieno, siinä on huuhkajakin. <3
    Tosin omat upean pitkät kynnet piti leikata ihan nysiksi, eipä tartte leimallakaan. :/ Ne kaksi kynttä, jotka aina lohkeilee ja katkeilee, menivät niin lyhyiksi. Nyyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä suunnittelin eilen miten saan kuvioita mahtumaan kynsilleni, nuo on isoja mutta hienoja!! Kestääkö se tabletti asetonia ja lakkaa?

      Poista
    2. Kätevältä vaikuttaa! Kunhan saa josku 100 vuoden päästä kynsiin taas pituutta, menee tilaukseen. Hyvä vinkki!
      On se ainakin toistaiseksi kestänyt, se on sellaista kovaa muovia - taisi olla alunperin kissalla ruoka-alustana. :D

      Poista
  2. Tuo matto olisi kyllä varmasti aika kätevä hankinta, itsekin joutuu aina pohtimaan minkä alustan milloinkin ottaa pöydälle suojaksi.. Eikä tuo 12,90€ hintakaan mikään mahdoton ole.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma, aina joutuu etsimään mainoslehtiä. Ei ole paha hinta ja tuet samalla suomalaista yrittäjyyttä :)

      Poista
    2. Cesarsshopista on ehdottoman positiivinen kuvakin jäänyt, että enemmän kuin mielellään tukee tätä kyseistä yrittäjää :) Olenkin jo hetken uutta tilausta sinne pohtinut, mutta en ole saanut aikaiseksi - jospa tämä toimisi nyt "lähtölaukauksena" tälle xD

      Poista
    3. Mullakin on pari juttua mitä himoitsen. Tilaan veronpalautuksista :) minäkin haluan tukea mukavaa yrittäjää joka kuitenkin meitä varten hommaa näitä uusia tuotteita :)

      Poista
    4. Tilaus lähti samoin tein menemään etten ilman tuota mattoa jää :D

      Poista
  3. Tarviin! On jo pitkään ollut kokeiltavien listalla tehdä kynsilakasta valmiita koko kynnen kuvioliuskeita ja tässähän on idioottivarmasti kaikki muodotkin jo valmiina. Myyty. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noille kynsikuville on niin helppo lakata ja leimata. Kokeilla miten eri leimauslakat peittävät yms. niin kätevää!!

      Poista
  4. Mullakin on ollut käytössä vanha henkkamaukan ruokailualusta, jolla saa hyvin tehtyä leimadecaleita (kesti ihan hyvin lakkaa ja asetonia). Ainoa ongelma on se, että tabletti on muovia, joten se ei pysy pöydällä paikallaan ellei sitä laita sinitarralla kiinni. Parit kerrat olen onnistunut kaatamaan lakkapullon, kun paidan hiha on huitaissut tablettia, jonka reunalla on lakkapullo auki. Ilman alustaa taas ei viitsisi lakata kun keittiön pöytä on valkoinen (tai oli, nyt siinä on vaikka mitä täpliä). Mäkin sain tämän alustan testiin ja olen iloinen, etten ehtinyt ostaa überchicin mattoa, koska tämä on mun mielestä kivemman näköinen. Sain maton eilen ja tässä on ehdottomasti jo yksi plussa: pysyy pöydällä paikoillaan ilman sinitarraa! Ja tämä on niin nätti, että voin pitää tätä koko ajan pöydällä :). Arvaas kuka valitsi myös MM71-laatan :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, pysyy paikallaan eikä liu'u. En saanut yhtään sotkua alla olevaan uuteen laminaattilattiaan :D oli pulloja auki ja vanulappuja yms. Olisi saattanut tulla iso sotku.
      Sä teet varmasti mielettömät kynnet koska pitkiin mahtuu enemmän tuota kuviota. Mulla on just lyhennetyt kynnet joten mitähän näille mahtuu...

      Poista
  5. Oivoi, tällanenkin pitää varmaan hankkia. Mulla on sama juttu, tikkuja kuluu, kun kokeilee eri väriyhdistelmiä ja glittereitä. Ihan mahtavan kuuloinen tuote jolle kyllä on käyttöä. Cesars on todellakin kynsihörhöjen taivas kun aina tuo kaikkea ihanaa ja uutta meidän ulottuville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa siltä että tarvetta olisi. Ei ne tikutkaan ilmaisia ole..Cesarilla on kyllä paras valikoima ihania juttuja :)

      Poista
  6. Kiva toi matto ja kaunis laatta.Odotan mitä saat sillä aikaan =)

    VastaaPoista
  7. Jotenkin mä sorruin heti tilaamaan tän! En ollenkaan ajatellut, että tätä voisi tosi helposti käyttää lakkausalustana. Mulla on ollut vähän sitä sun tätä paperia siinä alla =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi käyttää ja just hyvä kun tämän päällä voi olla kaikki sottaavat pullot ja vanut :)

      Poista
  8. No just tuollaista olenkin kaivannut kynsilakkailuhetkiin! Mainoslehdet ja talouspaperit ei vaan niin hyvin toimi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei toimi ja tuovat vaan roskaa :) lisäksi saattavat päästää väriä pöytään.

      Poista
  9. Mä tarvitsen tuon maton! Se helpottaa elämää kummasti, kun voi sotkea sen päällä rauhassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Maton kanssa oli tosi kiva leikkiä :)

      Poista
  10. Itsekkin olen tuota mattoa vähän sillä silmällä katsellu :)

    VastaaPoista
  11. Kätevä! Taidan tarvita.. ;)
    Jännä leimauslaatta ja toi sarvipääkuvio. Näyttää aika isolta, mutta en malta odottaa mitä keksit siitä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika isoja nuo kuviot on, vielä pitää miettiä ajan kanssa mitä tekee :)

      Poista
  12. Ei taida olla matolle tarvetta, mutta vautsi vau tuo leimakiekko! Haluan nähdä, minkälaiset kuviot sillä loihdit. Halloween vol. 2? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiks nyt tulee paineita :D no ei tosi, on mulla ideaa mitä sillä tekisin mutta ehdin varmaan viikonloppuna vasta. Ei oikein arkisin ehdi toteuttaa monimutkaisia kynsiä :) kiva laatta kyllä on ja kutkuttaa kovasti!

      Poista
  13. Toi on muuten siitä kans tosi kätevä, että tuollaisen päälle voi lakata ja koristella valmiin kynsilakkateoksen (en keksiny parempaakaan sanaa... :D), irrottaa sen varovasti alustasta esim. bambutikun avulla ja "liimata" suoraan kynnelle aluslakan ja päällyslakan avulla! Tämä ratkaisee mm. ongelman, jossa oikeakätinen ei onnistu tekemään kauniita kuviota oikeaan käteen. Kaikki lakkaukset voi tällöin tehdä valmiiksi matolle oikealla kädellä. Helpottaa suuresti, mikäli haluaa tehdä vähänkään pikkutarkempia kynsimaalauksia. :) Ite oon kylläkin alustana käyttäny vaan kontaktimuovista askarreltua mattoa, mutta toi olis kyllä astetta hienompi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat leimadecalia. Juuri niitä meinasin tehdä. Lakkasin pari "kynttä" tuosta HK Girl päällyslakalla, sitten leimasin päälle ja väritin leimoja. Tuntuu irtoavan helposti puutikun avulla. Joten tosi kätevä alusta on! Kun joskus leimatessa tuntuu että toinen käsi onnistuu paremmin ja kuvauskäsi taas ei...matolla voisi myös harjoitella leiman kohdistamista ja oikeastaan mitä vaan keksii!

      Poista
  14. Kätevä varmasti tuo alusta! Mulla on käytössä sellainen piirtoalusta. Sellainen kun ala-asteella saatiin työpöydän suojaksi. :D Se kestää hyvin lakat ja kynsilakanpoistoaineen. :)

    VastaaPoista
  15. Vähän ihanaa että Cesarsille on tullu Messy Mansionin leimauslaattoja, niissä on niin hienoja kuvioita kuten tässäkin yksilössä :). Messyn matto on kyllä nätimpi kuin Uberchicin vastaava tuote, ja vaikuttaa varsin kätevältä apuvälineeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messyn laatat on aika kivoja kaikki. Juuri mietin että olen aika vähän leimaillut viime aikoina vaikka joskus se oli ihan mun lempparijuttu. Kivoja laattoja kyllä on...joskus vaan on aikoja että joku ei niin kiinnosta mutta sitten sitä taas innostuu. Tekisi mieli hankkia pari Messyn laattaa, katsotaan nyt raaskiiko vaikka joululahjaksi itselle :)

      Poista
  16. Foliohattu päähän, joku on kuunnellu mun ajatuksia! Toi matto ON saatava! Ja laatta on U-P-E-A!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on äärettömän kätevä, tykkäät varmasti :)

      Poista

♥ Thanks For The Comment ♥