lauantai 28. marraskuuta 2015

Lifestyle lauantai: Hipun ensilumi ja omat joululahjaostokset

Ensilunta on nähty muutamaan otteeseen mutta oikeaksi ensilumeksi kutsun tätä joka kanssa jääpi maahan! *edit. joka siis suli pois :(
Hippu on ihan hassu. Se kulkee kuono maassa ja haukkoo lunta mennessään. Vaikka onhan se nähnyt lunta, Pääsiäisenä sen tullessa oli vielä hyvä lumi maassa. Mutta parasta on se ettei se mene kuraiseksi ja kyllä se viihtyy paremmin yksin ulkona kun voi myllätä lumessa.



Leikattiin muuten taas Hipulta kynnet. Ja arvatkaa miten se tällä kertaa meni...no ihan mielettömän hyvin!!! Palkintona oli nakin paloja joita ei yleensä muulloin saa. Luulenkin että harvinaisella herkulla oli iso rooli leikkauksen onnistumisella. Mies piti ja minä leikkaan ja koko ajan annetaan nakin paloja. Vähän se rimpuili ja piipitti mutta antoi leikata. Tosi hienosti oli, kyllä kehuin ja olin tyytyväinen itseeni kun olin rauhallinen ja nyt varmuuden vuoksi otin liian vähän kuin liikaa :)




Minä pöllö se unohdin korjata ja palauttaa veroilmoituksen joten saan ihan mitättömät 50e palautukset tänä vuonna. Mutta ehkäpä ensi vuonna hymyilyttää, sitten saan kahdelta vuodelta kilometrikorvaukset. Tämän takia tämän vuoden joululahjaostot muille ja itselle jäi vähän laihanpuoleisiksi. Mutta en tiedä haittaako koska mulla karkaa aina mopo käsistä noitten joululahjojen kanssa ja ostan vähän liikaakin joten hyvä nyt hillitä itseään.

Shoppasin itselle vähän kosmetiikkaa yllätys, yllätys. Lumenen meikkituotteet olivat -40% alennuksessa Citymarketissa joten tämän tarjouksen ohi ei vaan voinut kävellä. Ostin uutuus Blur meikkipuuterin ja Matt Control meikkivoiteen. Mulla on kamalasti avaamattomia meikkipohjia joten nämäkin nyt vähän odottavat vuoroaan mutta...tarjous piti hyödyntää ;)


PB130039.ORF

Cesarista tilasin ne parhaat lahjat eli kynsilakkoja! Essien talvi 2015 kokoelmasta Haute Tub, Glisten & Glown hololakoista Tequila Sunrise ja F.U.N Lacquerin talvikokoelmasta Cheers To The Holidays ( H ). 


PB130041.ORF

Minäkin höpsähdin aikuisten värityskirjoihin! Kaikki lähti siitä kun sain nuo värikynät ja sitten tuli se pakkomielle että nyt ostan sen värityskirjan! En sitten osannut päättää kumman otan kun näissä kahdessa oli niin hienoja kuvia. Otin molemmat. Enkä ole yhtään vielä värittänyt :D



Voitin myös parista blogiarvonnasta! Vaikka yleensä on niin huono tuuri :) Life And Other Disasters -blogista meikkejä mm.Avonia jota ei ole tullut aikoihin testailtua. Freedomin ja Revolutionin meikit myös kiinnostaa. Fantazya -blogista voitin IsaDoran meikkejä mutteivat ne ole vielä saapuneet. Sanonko Posti mikä olet...

PB180017.ORF


Oletteko te hemmotelleet itseänne jouluahjoilla? Joko teillä on ensilumi? Tai tullut jo ajat sitten?

35 kommenttia:

  1. Voi että Hippu on ihana! Voin niin hyvin kuvitella tuon kynsienleikkaussession nakinpaloineen :D Mutta hyvä että meni paremmin. Meidän Musti-rassukka juoksi aikoinaan salamana ovesta pihalle jos näki vilauksenkaan kynsisaksista...

    Nyökyttelin muuten monessa kohtaa tätä lukiessani. Lumene -40%: juu ei voi ohittaa. Värityskirjat: täyshurahtaminen kävi täälläkin, ja posti: painokelvotonta tekstiä tähän kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Musti-raukkaa, mutta kieltämättä vähän naurattaa kun kuvittelenkin tapahtunutta :D
      Oletko sinä saanut väriteltyä? Mulla ei ole vielä ollut sopivaa hetkeä :) niihin pitäisi vähän keskittyä mutta aina on jotain tekemistä..

      Poista
    2. Vähän vaihtelevasti, eli välillä innostun ihan kunnolla ja välillä taas on muka kaikkea niin paljon tärkeämpää, juuri niinkuin totesit :) En tiedä, kai se pitäisi muistaa että rentoutuminen on ihan yhtä tärkeää kuin ne kaikki muutkin puuhat.

      Poista
  2. Ihania kuulumisia :). Meidän penskat on autuaan tietämättömiä vuodenaikojen vaihtelusta ja köllöttelee vaan kotona lämpimässä :). Hyviä ostoksia olet tehnyt (toi FUN <3). Muakin kiinnostaa tuo Lumenen Blur kovasti, mutta odottelen ehkä vielä blogimaailman kommentteja siihen. Tää tarjous oli kyllä sen verran hyvä, että kannatti käyttää. Toi MUR:n highlighter on mahvava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin että sulla on tuo highlighter :) onneksi nuo Lumenet säilyy vaikken heti ehtisi avata. Mulla on kuitenkin vasta nyt lopussa se viime syksynä -40% alesta ostettu Blur meikkivoide :) se on kyllä hyvä! Nyt viikonloppuna lakkaan kyllä F.U.N.illa!! Ihania ne uudetkin uuden vuoden kokoelmasta ❤️

      Poista
  3. Meilläkin tapeltiin kynsien leikkuun kanssa, mutta onneksi kun on tarpeeksi sinnikäs, koira antaa lopulta aina periksi. Nykyään ne leikataan niin, että mä istun lattialla koira jalkojen välissä selällään ja mies leikkaa ne. Mä rapsuttelen Morsea siinä samalla niin se ei liikahdakaan. :)

    Mä ostin myös tuon Haute Tubin ja se onkin mulla tällä hetkellä kynsillä. Tykkään kovasti! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vain minä osaan leikata joten teen sen. Pakkohan se on tehdä. Ja kyllä koiran pitää antaa se tehdä vaikkei se kivaa olekaan. Mutta ehkä nakkipalkinto houkuttaa tästä lähtien :) onneksi leikkaus onnistui kun se pentuaikana oli niin hirveää ja pelkäsin että raukalle jäi traumat...
      Minä en ole vielä saanut kynsille mutta se on varmasti niin hieno! Sinun juttuasi odotellessa :)

      Poista
  4. Lumi tuli ja lumi suli. Byääh. Mietin tässä, että ostanko ittelle joululahjaksi palapelin vai mitä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palapelit on aina kivoja. Tein paljon nuorempana ja olisin halunnut innostua mutta kun ei tunnu olevan aikaa :D

      Poista
  5. Mä en ole mikään expertti eläinten kanssa. Meillä ei ole koskaan ollut eläimiä, eikä kyllä varmaan tulekaan mun allergian takia. (Harmi) Mutta siis kyllä mä söpön koiran tunnistan, kun sellaisen näen. =)
    Noi värityskirjat on ihania! Siis tota, mulla ei ole vielä yhtään, mutta pistin joululahjalistalle, että mies voi hankkia mulle sellaisen. =) Ihana toi FUN! Mulla on vain yksi FUn enkä ole vielä uskaltanut lakata sillä, koska se on niin hieno XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entäs akvaario? Mulla on ollut montakin akvaariota. Tykkäsin kovasti, ne on niin kauniita. Mutta ei enää todellakaan! Kissat rämpi niitä kaloja sieltä koko ajan, yksi vuoti vuokra-asunnon parketille ja jeesus mikä veden kantaminen niissä oli. Ei enää, ei todellakaan :D
      F.U.N.in lakat on kyllä superhienoja ja ihan totta että tuntuu ettei niillä raaski lakata!! Mikä F.U.N sulla on?

      Poista
  6. Ensin Milo antoi todella nätisti leikata kynnet mutta nyt on päällä teiniangsti ja siitä ei meinaa tulla mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Milo, tuuppa kattoo Hipusta mallia kynsienleikkuussa ja opeta samalle se että aamulla nukutaan pidempään kuin neljään :)

      Poista
  7. Kivoja ostoksia ja ihana voitto.Posti tosiaan tökkii pahasti ainaki täällä lakon vuoksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on tulossa juurikin tuo arvontavoitto. Ja postitin ne oman arvonnan voitot voittajille mutteivat ole saaneet niitä vieläkään :( ja jotain kynsikoristeita on tulossa, missä lienevätkään vai saapuvatko ikinä perillä :(

      Poista
  8. No muutama leimalaatta on tulossa joskus, mutta empä oo muuhun hurahtanu ainakaa vielä.. :D Tääläki oli tosi ensilumet viime viikolla ja sitä oli jo paksusti mutta nyppä tuola on taas tuommone ruma kurakeli. ;( Oii sää ostit tuon tatskavärityskirjan! Mää toivon sitä lahajaksi, nuo kuvat on niin nätskiä siinä. :3
    Voii ihana Hippulainen, rapsutukset sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hippu kiittää rapsutuksista! Ihan tyhmä keli olla ulkona kun ei ole lunta ja koira menee kuraiseksi. Tuossa tatskakirjassa oli parhaat kuviot. Luulen että nuo on tosi suosittuja joululahjoja tänä vuonna, mullakin on menossa niitä pukin matkaan :D

      Poista
  9. Verotus on Suomessa vuosi-kohtaista, eli sinun pitää tehdä muutoshakemus vuoden 2014 verotukseen, jotta saat nuo km-kulut vähennettyä. Ei onnistu niin, että vähennät vuoden 2015 verotuksessa kahden vuoden matkakulut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viideltä vuodelta saa takautuvasti. Kyllä minä nyt sen ymmärrän etten vähennä samana vuotena kahta. Olen ennenkin näitä vähennellyt ja palauttanut ajoissa mutta nyt unohtui :)

      Poista
  10. Mulla aivan unohtui cittarin -40 % ale, olisi pitänyt ostaa tuota samaa meikkivoidetta, josta olen tykännyt tosi paljon! Tuntuu, etten enää muulloin osta Lumenea ellei ole alennukset, koska niitä on kuitenkin aika usein :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun meille ei tule Cittarin lehteä. Satunnaisesti bongaan noita aleja ja kyllä ne tulee aina hyödynnettyä. Irtopuuteria pitäisi ainakin ostaa, se on hyvä Lumenella :)

      Poista
  11. No voi hitsi tota verojuttua.
    Tää lauantai teema on ihan ässä! Eilen jo kavin fiilistelee että jee.. huomenna cn raottaa elämää ;)
    Hippu on tosi söpö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän olin dementikko ja unohdin...onpa kiva että tykkäät lauantaista! En kyllä lupaa joka lauantaille, jos mulla on vaikka ollut niin tylsä viikko etten keksi mitään :) Hippu on ihana, se on niin <3

      Poista
  12. Olen yrittänyt bongailla Lumene tarjouksia, kun haluan yhden niistä uusista huulipunista, mutta tuo -40% on mennyt ihan ohi..

    Kerrothan sitten käyttökokemuksia tuosta Freedomin paletista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron varmasti :) Savon sanomista bongasin tuon tarjouksen. Minä en tiedä miten usein se on, viime syksynä viimeksi ainakin oli -40%.

      Poista
  13. Samainen Lumenen meikkivoide löytyy täältä, tosin hieman tummempana sävynä. Tykkään kyllä siitä ja hyvin pohjustettuna pysyy mulla puoli päivää. MACin vedenkestävä meikkivoide on parhautta ja käytän sitä kun kestoa tarvitaan pidempään. Hippu on super söpö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitää laittaa paljon puuteria niin meikki pysyy hyvänä. Tykkään muutenkin täysin matasta meikkipohjasta :) Hippu on ❤️

      Poista
  14. Voi että kun Hippu on nätti ja suloinen <3 Me käytiin juuri eilen ostamassa hirmuinen kasa tavaraa tulevaa pentua varten. Kyseessä on mun ensimmäinen koira joten opeteltavaa riittää kynsien leikkuusta vierellä kävelemiseen :)

    Mäkin haluaisin aikuisten värityskirjan, en ole vain saanut vielä aikaiseksi hankkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii onnea ❤️ Hippu oli minullekin ensimmäinen koira joten kaikki on opettelua. Varmasti olen virheitä tehnyt mutta ihan järkevä koira tuo on. Tuire Kaimion koirakirjoissa on hyviä vinkkejä. Pennut on kyllä superhöppänöitä ja välillä rasittavia. Onneksi tuo on jo iso :) joskus ollaan mietitty että onko Hippu vähän lellitty kun se saa edelleen kaikkea tavaraa, joululahjakin on aikamoinen :D

      Poista
  15. Voi että olis vähän lunta, onneksi tuo likatassu suostuu tossut jalassa kävelemään, mutta olis kiva kun ei tarviis pukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olla käyty koirapuistossakaan kun menee siellä niin likaiseksi. Viimeksi maanantaina oltiin ja oli kiva kun oli kauheasti lunta :)

      Poista
  16. Minulla on yksi värityskirja mutta vasta ekaa kuvaa värittelen, on niin paljon yksityiskohtia. Mistä tuo Tatuoinnit-kirja on, sellaista en ole missään nähnyt?

    VastaaPoista
  17. Ihana Hippu♥ Mulla on jo 5 värityskirjaa ku vähä innostuin liikaa! yhdestä oon värittänyt kai joku 6 kuvaa :'D

    VastaaPoista

♥ Thanks For The Comment ♥