perjantai 27. tammikuuta 2023

Tammikuun kosmetiikkaostokset

Moi! Lupasin vähän himmailla alkuvuoden ostoksien kanssa joten miten se meni? No huonosti tietysti, olin jo kuun alkupuoliskolla sortunut kahteen ostokseen ;D

**Lykolla bongasin näitä motivaatio vesipulloja jollaista olen halunnut pitkään! Samaan syssyyn otin mukaan isomman pullon **CND Solar Oilia. Lyko tilaus 32 e.

Meikkikirpparilta ostin pari meikkivoidetta hintaan 35 e. Tälläinen edullisemmin ostaminen on hyvä tapa kokeilla kalliimpaa tuotetta tykkääkö, itsekin hyvin herkästi laitan eteenpäin jos meikkivoide ei ole mun juttu yhtään. En tosiaan osta tai itsekään myy mitään puoliksi rähmättyä, vaan uutta tai kokeiltua :) eikä mitään ripsareita, huulipunia tms. ällöä. Myöhemmin näin vielä samalla ihmisellä sen himoitsemani Dolce & Gabbanan The Only One tuoksun niin en_voinut_ohittaa 25 e edullista hintaa. 

Kicksin tarjousta -30% It Cosmetics tuotteista ei_vaan_voinut ohittaa. Kyttäsin joulukuun sellaista sivellinsettiä mutta se meni ohi. Nyt alella ostin *tämän kaksipäisen siveltimen. Ei jäänyt hintaa kuin 27 e ja postikulutkin ilmaiset. 

Ja sitten. Arvatkaa mitä. Muistatteko kun olen sanonut että mulla ei ole omistusasuntoa eikä velkaa tai mitään, niin hyvä aina humputella ja hömpötellä. Tällee leikillään sanottuna jota nyt kaikki ei sitten ymmärtänyt. Älkää nyt saako sydäriä mutta menin ja ostin asunnon!! Ihkaoman, ikioman. Kerron tästä kyllä lisää ja ehkäpä on kotiesittelyä luvassa, mutta ei mitään draamaa enkä ole eronnut, mutta ostin oman asunnon työmahdollisuuksien perässä ja muutan pois täältä takaisin kotiseudulleni. Lähemmäksi omaa perhettä ja lähiomaisia. Karjalaisuus ei ollut mun juttu oikein mutta toki täällä Nurmeksessa edelleen vietän aikaa.

Sellaista! Muutto on virallisesti huomenna ja olen ajastanut postauksia että mitään postauskatkoja ei pitäisi tulla, kommenteissa voi olla viivettä kunhan saan arjen rullaamaan :) 

Saapi onnitella siis uudesta asunnosta ja parempituntisesta työstä :) Miltä ostokset näytti ja uudet tuulet kuulostivat? Tuliko yllärinä?


34 kommenttia:

  1. Paljon onnea uusiin tuuliin. Voipi olla todella hyvä ratkaisu, nythän sä voit käydä Nurmeksessa ikään kuin lomalla. Helpottaa varmaan oloa, kun pääset lähemmäs perhettä ja Nurmeskin alkaa tuntua kivammalta kun siellä ei tarvitse olla koko ajan. Ja hei, nyt pääset sisustamaan niin kuin itse haluat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä, suhteen alussahan me asuttiin erillään ja kävin täällä aina kylässä. Hyvin toimi silloinkin. Ja omassa kodissa voi nyt laittaa vaikka sen valkean sisustuksen mikä on nyt ollut mahdottomuus ;))

      Poista
  2. Onnitteluni uuteen kotiin!
    Kuten ikäihmiset toteavat:
    Oma tupa, oma lupa.

    VastaaPoista
  3. Onnea uudesta hankinnastasi! Kyllähän pariskunnalla voi olla pari osoitetta, miksei kahta kotia. Onhan niitä mökkejä, mikään ei estä viettämästä kummassakaan osoitteessa aikaa näin.
    Tosi vähällä pääsit, määrässä, mutta arvokkaitahan nuo meikkivoiteet ja tuoksut on. Kirppiksinä vähän halvempia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ei kaikki tosiaan asu yhdessä ja monilla voi just työkuviot erottaa. Uskon kuitenkin tämän olevan hyvä ratkaisu koska onhan minunkin saatava tehdä miten parhaaksi koen, ja jos täällä ei oikein ole töitä, niitä piti hakea muualta. Kirppiksellä voi tehdä hyviä löytöjä, myyn itsekin jos en jostain oikein tykkää, eri asia on ihan lähmätyt ja oikeasti paljon käytetyt tuotteet :)

      Poista
  4. Onnea uuteen, omaan kotiin! Hyvä, että uskallat tehdä tämmöisen ratkaisun, ei kaikki varmaan pystyisi siihen. Kiva, että teet myös edelleen postauksia, niitä on aina kiva käydä lukemassa. Aurinkoa kevääseen! t: Salli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ihanaa kevättä :) Ehdottomasti bloggailen edelleen, on tämä niin mukava harrastus <3

      Poista
  5. Ihanaa, paljon onnea uuteen kotiin! Nauti ihan koko sydämellä sen laittamisesta!

    VastaaPoista
  6. Onnea uuteen, omaan kotiin<3 Ehdottomasti muutto on tossa tilanteessa varmasti paras mahdollinen ratkaisu :)

    Ostokset näyttää kivoilta, tota It Cosmeticsin sivellintä itse asiassa just eilen katselin Sokoksella :D UD:n Stay Naked on mun luottomeikkivoide numero kaksi heti Double Wearin jälkeen. Tolla saa niin kauniin meikkipohjan<3 Toivottavasti se toimii sullakin yhtä hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Muistan että tykkäsit tuosta UD:sta, ja mitä kokeilin, oli kyllä hyvä mutta tuo Dior vielä parempi! Molemmat kuitenkin tulee käytettyä pois :)

      Poista
  7. Onnea uudesta kodista! Olinkin ymmärtänyt että koet kaipuuta johonkin, josko tämä nyt sitä helpottaisi. :)

    VastaaPoista
  8. Parhaat meikkikirpparit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. FB Kynsi- ja meikkikirppari, ryhmien haulla löytää. Käytän myös sitä Beauty Box -vaihtariryhmää :)

      Poista
  9. Onnea omasta asunnosta Taina! Vau! Ihana olla lähempänä perhettä ja miehen kanssa näette ja ootte ihan tarpeeksi jatkossakin. Ja hei vähän ostoksia. Oon kans vältellyt kauppoja, mutta onhan mulla se Kicksin tilaus esittelemättä ja mitä äiti osteli lapselleen joulun jälkeisistä aleista🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 voi sitä äitiä kun se on ihan hassu aina suorastaan ;) Nähdään kyllä, 120 km välimatka menee nopsasti autolla. Jos parisuhde on vahva niin ei minusta vaadi sitä yhdessä asumista :)

      Poista
  10. Mahtava juttu! Omasta kodista tulee hyvä olo. -HH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli alusta asti siellä hyvä olo joten tiesin päätöksen olevan oikea <3

      Poista
  11. Onnea paljon, täällä eletään vain kerran joten elämästä pitää tehdä mieluista ja itsensä näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä olen täysin samaa mieltä! Nyt on aika tehdä omasta elämästä mieluista ja sellaista kun itse haluan sen olevan <3

      Poista
  12. Ihanaa! Oikein paljon onnea!
    Nyt meni kyllä It cosmetics tarjoukset ohi, niillä on siveltimet niin hyviä.
    Paljonko tuo pullo maksoi? Itte tilasin tuollaisen ( tosin sun pullos on paremman värinen) sheiniltä kympillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Onneksi IT on aina välillä tarjouksessa, en raaskisi normihinnalla...pari kymppiä maksoi, voisin joskus ostaa toisenkin. Jämäkkä ja iso pullo on!

      Poista
  13. Todella ihanaa! Onnea uudesta kodista ja työstä. Kivoja uutisia, ja tulin hyvälle mielelle, kun tiedän, että olet kaivannut pitkän aikaa omaan kotiin ja kotikonnuille. Muutto jo nyt! Varmaan on ollut kiireinen viikonloppu. Itse en hetkeen haluaisi muuttaa, kun oli sen verran työlästä. ;)
    Kivat kirppislöydöt sinulle. Kosmea ostelin alesta tammikuussa, mutta sinun uutiset oli kivemmat. :D
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos TQ <3 Juu tässä tuli aika äkkiä tuo muutto, isot tavarat vietiin muuttoautolla mutta viikon olen vielä Nurmeksessa ( irtisanomisaika töistä ). Tuli hyvä mieli sun kommentista, ihan oikein tiesit ja olenhan mä tainnut ikävästä täällä puhua ohimennen ainakin :)

      Poista
  14. Oikein paljon onnea uuteen kotiin ja uudelle työlle! Parisuhde voi jopa parantua uudesta tilanteesta... Teillä sentään ei ole mitään ihan tuhansia kilometrejä välimatkaa uudessakaan tilanteessa (kuten mulla ja mun miehellä on ollut jo vuosia). Odottelen innolla juttuja uudesta kodista jne. Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Olen vähän ajatellut samaa että parisuhde voi jopa parantua. Jos kaikki on hyvin niin välimatkan ei pitäisi haitata :) Uudesta kodista tulee kyllä esittelyä, kiitos, ihanaa kevättä sinne <3

      Poista
  15. Oho! Siehän ostaa päräytit :D Mutta jos sopiva asunto ja työpaikka kohtaa, niin sehän on vaan hyvä asia :) Tsemppiä muuttoon ja odottelen mahdollista asuntopostausta :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuokra-asuntoja katselin mutta jestas mitä vuokria ja kaikki oli ei lemmikkejä tai ei kissoja. En jaksa mitään säätöä joten omassa saa pitää niitä kamalia lemmikkejä ;) en jaksa sitä että olen niin epätoivottu vuokralainen. En myöskään halunnut mihinkään kaupungin asuntoihin kun jäi traumat Petoselta. Toivon että uusi työpaikka on kiva, se asunto on ainakin viihtyisä <3 esittelyä tulee sitten!

      Poista
  16. Onnea uuteen kotiin! Miten puolisosi otti muuton? Jääkö Iisakki hänelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kyllähän se tietysti vähän yllätys oli mutta olen puhunut pitkään ikävästä kotiseudulle ja siitä etten viihdy täällä. Meillä on hyvät välit, ei ole mitään draamaa asian suhteen :) toivon että hän ymmärtää että minäkin haluan oman kodin ja sellaisen minkä saan laittaa omanlaiseksi. Ja kaipaan omaa perhettäni, kukaan meistä ei nuorru enää ja mistä tietää miten pitkään tässä elää. Isak jää luonnollisesti tänne koska on hänen koiransa, eikä kaupunkiyksiö ole metsästyskoiran paikka <3 Isak saa aina kyllä tulla hoitoon ja kylään.

      Poista
  17. Onnea uudesta kodista:) Tärkeää, että elämässä tekisi mahdollisuuksien mukaan niitä asioita ja kulkisi kohti sitä, mikä tuntuu itselle hyvältä ja tärkeältä. Toisinaan se vaatii rohkeuttakin. Tuttu aihe nyt jotenkin itsellenikin.
    It cosmeticsin siveltimet on ihania<3 Mullakin niitä muutama, mutta ei juuri tuota samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Samaa mieltä, ei voi ikinä tietää elääkö vielä 30v vai 3v. Haluan vielä palata kotiseuduilleni ja lähemmäksi perhettä kun siihen on nyt mahdollisuus. Täällä minua ei sido enää työpaikka, ei ole lapsia eikä olla naimisissa. Rohkeutta se vaatii, hikeä ja kyyneliä mutta uskon että tämä on hyvä ratkaisu. Se asunto on ainakin kiva ja heti tuntui kodilta. Toivon että uusi työpaikka olisi myös kiva :) Testaan kyllä pian tätä sivellintä, nyt se on jo uudessa kodissa ja minä vielä vanhassa :D

      Poista

Kiitos kommentista <3