torstai 8. joulukuuta 2022

Koko ihonhoitorutiini alle kympin tuotteilla

Karkkipäivä -blogin Sanni haastoi minut vastaamaan tähän ja ei kuulkaa ollut helppo tehtävä! Ihan tosissaan piti miettiä mitä ihonhoitotuotteita saa alle kympillä. Tosi moni kun on kympin paremmalla puolella. Mun piti siis rakentaa toimiva ja laadukas ihonhoitorutiini alle kympin maksavilla tuotteilla! Lisäksi minulta on toivottu rasvoittuvan ihon hoitorutiinia joten voisin yhdistää nämä kaksi postausta samaan. Käytän pääosin korealaista kosmetiikkaa koska olen mieltynyt niiden ihotuntumaan rasvoittuvalla iholla. Suosin myös luonnonkosmetiikkaa, synteettistä ehkä vähiten mutta käytän niitäkin koska niitä kuitenkin kertyy kauneusboxeista.

Näin minä pesen kasvoni ja hoidan ihoani päivittäin. Valitsin mukaan max. 10 e tuotteita jotka koen itse hyväksi.

Ihonpuhdistus. Pesen kasvoni aamuin illoin ja koska käytän paksua meikkiä, toivon pesutuotteiden olevan tehokkaita. Ihoni on rasvoittuva mutta pintakuiva näin talvella. Siksi pesutuotteiden on kuitenkin oltava hellävaraisia eivätkä ne saa raastaa couperosaa pahemmaksi. Ihoni on siis myös punoitukseen taipuva kuten valtaosalla suomalaisista. Puhdistusöljyä käyttäisin jos löytäisin alle kympillä. Nyt en löytänyt. Tulee mieleen vaan Avrilin puhdistusöljy mutta siitä ei ollut mihinkään. Siksipä aloitan kasvojenpesun puhdistusvaahdolla. Puhdistusvaahdot Esfolio / Frudia n. 7,90 - 9,90 e.

Mikäli silmät kestävät, putsaan enimmät silmämeikit puhdistusvaahdolla kasvopesun yhteydessä. Sitten viimeistelen silmämeikin poiston Garnierin 2in1 silmämeikinpoistoaineella, se maksaa alle 4 e ja on paras marketista saatava. Käytän meikinpoistossa apuna Cailap Konjac Spongea joka maksaa n. 7 e. Yleensä aamuisin huuhtaisen kasvot vain vedellä, joskus käytän apuna konjacsientä. Iltaisin käytän sitä aina. Yleensä tässä vaiheessa kasvot tuntuvat vielä epäpuhtailta ja silmissä tuntuu rippeitä, joten seuraava pesutuote minulla on Taika Kosteuttava puhdistusgeeli joka maksaa 7,50 e. Aivan loistava tuote!!

Moni tekee kaksoispuhdistuksen öljyn kanssa mutta koska sitä ei alle kympin löytynyt, teen siksi puhdistuksen kahdella pesutuotteella. Näin saan paksumman meikin pois. Yksi tuote riittää jos en meikkaa. Ihan viimeisenä pyyhin kasvot läpi Taika Misellipuhdistusvedellä joka on myös aivan loistava ja maksaa 9,50 e. Sopii myös aamupuhdistukseen ;)

Kosteutus. Kun ihonpuhdistus on viimeistelty ja iho on puhtaan pehmeä, aloitan kosteutuksen kostealle iholle. Ensimmäinen steppi on kosteuttava kasvovesi/essence/hoitoneste. Mielellään vesipohjainen ja hieman paksu koostumukseltaan. Käyttäisin Laveran Hydro Sensation kasvovettä joko kasvoille suihkuttaen tai vanulapulla painellen. Perään heti seerumia, käyttäisin mielelläni jotain etanatuotetta mutta alle kympin en löytänyt. Mossan Glow Cocktail seerumia löydän hippasen alle kympin. Mossalla on ihania tuotteita hyvällä hinta-laatusuhteella. Myös Cosnaturen Tyrni seerumi on loistava 8 e hintaan, tosin tämäkin nyt sitten poistuu suomesta. 

Kasvovoide on seuraava askel kasvoveden ja seerumin jälkeen. Minä käytän yleensä aamuin illoin samaa voidetta. Ihoni on pintakuiva ja jos illalla luistan kosteutuksesta, se kostautuu aamulla. Taikan yövoide on 9 e hintaan tuote aamuin illoin käytettäväksi. Myös hyvältä apteekkisarjalta CeraVelta löytyy Moisturising Cream 9 e hintaan. Suosisin jälleen kerran etanavoidetta mutta en kerrassaan löytänyt edullisesti. Silmänympärysihoa olen jo kosteuttanut kasvovedellä ja seerumilla joten viimeisenä silmänympärysvoide. Taikalta löytyy 7,90 e hintainen ja vieläkin huokeampi Ziajan Goats Milk 6,90 e.

Viikottaiset kuorinnat ja naamiot. Rasvoittuva ja helposti tukkeutuva ihoni vaatii puhdistusta ehkä n. pari kertaa viikossa. Tykkään käyttää tehokasta naamiota, tyyliin Frudian kuoriva puhdistusvaahto, Neutrogenan puhdistus/naamio tai Freemanin savinaamio. Näitä löytyy alle 10 e, Freemanit on hyvinkin edullisia ja niissä on tosi paljon erilaisia. Riippuen kuorinnasta, laitan perään kosteuttavan naamion. 

Sheet Maskit ovat hemmottelua. Käytän kangasnaamiota aina savinaamion tai kuorinnan perään. Tai jos kasvot ovat turvonneet tai haluan omaa aikaa. Kangasnaamioita on kamalasti erilaisia ja niitä löytyy ihan parista eurosta alkaen hintavampiin, mitä vaan itse tykkää maksaa. Tony Molyt on sitten melkein lähempänä kymppiä mutta näitä parin euron naamioita löytyy ihan marketeista. Niissä on myös tuollaisia tehokkaampia kuten tuo 7th naamio.

Tätä postausta oli tosi hauska ja jopa vaativaakin tehdä! Piti ihan oikeasti miettiä :) ehkä tämä rutiini ei toimi kaikilla mutta mun rasvoittuvalla iholla toimii. Kannattaa lukea Sannin postaus koska selkeästi siellä valittiin ihan erilaisia tuotteita, sellaisia joita en itse ole edes kokeillut. Nämä kaikki valitsemani ovat edes jollain tapaa tuttuja ja moni on käytössä tai joskus ollut. Moni tuotemerkki on siinä kympin yläpuolella mitä olisin halunnut valita, ja mitä luin Sannin blogin kommentteja, Mossaa löytyy tarjouksesta ja Yves Rocherilla on se loistava puhdistusöljy melko usein tarjouksessa. Jos tuntisin enemmän Lidl valikoimaa, voisin kuvitella sieltä löytyvän alle kympin tuotteita, ja joskus olen niitä itsekin kokeillut. Myös Aqualan L on tuote jota olen joskus käyttänyt, ja sen olisin kanssa voinut ottaa tähän listalle mukaan :) Halusin nyt kuitenkin valita tuotteet normaalihinnan mukaan, en tarjousten. Tosin Aqualan L pikkutuubia löytynee alle kympillä.

Mitä tykkäsit postauksesta? Mitä tuotteita sulle tulee mieleen alle kympillä?



20 kommenttia:

  1. Kiva postaus :) Moni tuote tässä tuttujakin! Garnierin 2in1 olisi käytössä. Samoin joku Mossan kasvovesi voisi vielä löytyä tarjouksesta alle kympin. Ottaisin jotain neutrogenan tuotteita varmaan käyttöön, heidän kasvogeeli mulla olikin just kerran. Ja K-Beauty tuotteissa just Frudia on ihanan edullinen ja sieltä varmasti löytyisi vikat asiat viimeistelemään rutiinin :) Kiva ajatella näin, että menisi edullisella budjetilla.

    VastaaPoista
  2. Kiva idea!
    Eikös YR puhdistusöljy olisi alle kympin? Itse käytän joskus marketista löytyviä Lumene basic tuotteita, L300 on kans edullinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se tarjouksessa mutta normaalihinta sillä on korkeampi :) L300 on jäänyt mulle vieraaksi, toisaalta niin on Lumenen perustuotteetkin mutta kyllä marketista löytyy ihan hyviä edullisia kuten Erisan :)

      Poista
  3. Näitä on ollut tosi kiinnostava lukea! Mullahan stoppaisi tää jo siihen, että ne öljyputsarit maksaa yli 10 euroa enkä puhdista kasvojani meikeistä ilman sellaista. Tai no, jos vähän "huijaisi" ja tekisi vastaavan ihonhoitorutiinin, kun iholla ei ole ollut meikkiä - sitten onnistuisin mäkin varmasti :D Taikan tuotteet on tosi hyviä ja k-kosmetiikasta löytyy onneksi tosi paljon kaikkia hyviä ja edullisia tuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää öljyputsaria on tosiaan alle kympillä hankala löytää, siihen joutuu satsaamaan mutta se sitten kestääkin kuukausia :)

      Poista
  4. Tää oli haastava! Mutta hyvin selvisit..menisin itse kans Taikalla ja sillä Sensitive sarjalla heiltä. Mun iho on kyllä niin superkuiva, että joutusin jonkun kasvoöljyn vielä nappaamaan muualta. Ja apteekista kortisonia ja perusvoidetta😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku öljy olisi kyllä hyvä Taikan rinnalle ja apteekista sitten jytymmät jutut vartalolle ;)

      Poista
  5. Tosi kiva postaus. Moni kuitenkin rahasyistä käyttää halvempia tuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin käytän minäkin, en minäkään osta mitään luksus ihonhoitoa :) tämä oli kirjoitettu minun näkökulmasta ja esim allergiat rajoittaa ja jättää tietyt halvat sarjat pois listaltani :)

      Poista
    2. Joo en todellakaan mitenkään kriittisesti tarkoittanut tuota kommenttia, vaan halusin vain kiittää kivasta luettavasta. :) Toki ymmärrän, että ihminen haluaa panostaa kosmetiikkaan, jos se vain on mahdollista ja monella on myös allergia yms syitä. Ja jotkut halvat sarjat voi olla ylipäätään huonoja.

      Poista
    3. Ok, en ollut varma oliko se kriittisesti vai ei <3 Varmasti kalliissa on hyviä sekä huonompia, kuten myös halvemmissakin. Omasta mielestä halvemmissa ei vaan ole aina yhtä hyvät incit kuin esim korealaisissa tuotteissa, mutta nämä on kyllä niin makuasioita :) jos olisi rahaa kuin roskaa niin varmasti ostaisin ainakin kokeiluun luksus ihonhoitoa..

      Poista
  6. Haastava valikoida hyviä ja toimivia tuotteita alle kympillä. Konjacsieni ja Avril öljyputsari, Taikalta puhdistusmaito ja Laveran kasvovesi. Käsi- ja vartalovoiteet Urtekramilta. Nämä tulivat nopeasti mieleeni.
    Kiva on ollut lukea näitä tuotteet alle kympillä. Mossaa pitää jossain vaiheessa kokeilla. Aikaisemmin käytin paljon Madaraa, mutta lukuisat kotimaiset sarjat ja Whamisa ovat sen korvanneet.
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madarasta tykkään mutta ei ole nyt tullut ostettua, ehkä just kun luonnonkosmetiikka ei sitten säily niin pitkään. Mossalla on hyviä tuotteita, Whamisalla myös mutta hintavampia ;)

      Poista
  7. näitä on kiinnostava lukea ja monta omastakin hyllystä löytyvää tuotetta löytyi sun postauksesta. Itsellänikin on Mossan anti pigmentation serum, en nyt niin tiedä, että onko se maksaläiskä vaalentunut tai kirkastunut juurikaan. Mutta tuote tuoksuu hyvälle ja pidän sen tuntumasta. On jo toinen purkki menossa sitä. Ja Laveran suihke... Sitä ostin monta pulloa, kun sai tarjouksesta Hulluilta Päiviltä. Taikan putsarista pidin kyllä ja sinun vinkkisi oli loistava. Neuvoin sen eteenpäin kaverillenikin, että purista sitä geeliä tuubi ylöspäin, kun siellä on vielä sitä juoksevaa geeliä reippaasti. Ei ole pitkin ja poikin sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin hyvä vinkki käyttää ylösalas ;) se puhdistusgeeli on kyllä miellyttävää ja pitäisi ostaa Taikaa taas pitkästä aikaa! Ja minusta on kanssa ollut tosi kiinnostava lukea kaikkien valinnoista, paljon muistunut hyviä tuotteita mieleen.

      Poista
  8. (Noniin, yritetäänpä jälleen laittaa tämä kommentti... Yritän tällä kertaa Nimettömänä.)

    Tosi kiinnostavaa lukea, miten erilaisia tuotteita haasteeseen osallistuneet ovat valinneet :) Mä olin muuten ihan unohtanut Freemanin, siitä sarjastahan tosiaan löytyy paljon edullisia tuotteita..! Tykkäsin nuorena paljon Freemanin tuotteista ja olen joskus aikuisenakin (heh) ostanut Freemania, mutta välillä sarja painuu unholaan.

    Ilo nähdä Taikaa näissä alle kympin postauksissa, kivaa, että ihmiset tykkää niistä :) Oli myös kiinnostavaa lukea, että Taikan yövoide sopii sulle aamuin illoin, vaikka ihosi on rasvoittuva.

    Sekin oli kiva kuulla, että Laveran Hydro Sensation kuuluu sunkin suosikkeihin :) Sen ovh-hinta on yli kympin, mutta sitäkin näkee tarjouksessa alle kympin.

    On se muuten erikoista, että öljyputsarit on hinnoiteltu niin kalliiksi (eli kalliimmiksi kuin vaahdot ja emulsiot), vaikka itse ainesosat eivät ole välttämättä mitenkään sen arvokkaampia kuin muissa putsarityypeissä. Jaksan ihmetellä tätä. Öljyputsarit halutaan ikäänkuin markkinoida ihmisille jonain "extra-special-tuotteina".

    Suuri kiitos että otit haasteen vastaan ja osallistuit :) Mä inspiroiduin aiheesta niin, että aion kirjoittaa vielä toisenkin "hyviä tuotteita alle kympillä" -postauksen talven aikana :)

    P.S. Senkin olin ihan unohtanut, että korealaisia tuotteita voi Suomessa ostaa niin halvalla, eli alle kympillä..! Tilaatko niitä netistä, vai saako sun suosimia korealaistuotteita myös kaupoista?

    terkuin,
    Sanni / Karkkipäivä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt julkaisin kommentit ja nyt oli tämäkin tullut perille <3 Nuorempana käytin minäkin paljon Freemania mutta nyt on vähän jäänyt. On kaikkea muuta kiinnostavaa kokeiltavaa :) Taika oli oikein tervetullut tuotesarja markkinoille ja niissä on paljon hyviä, edullisia tuotteita. Plussaa se että saa Tokmannilta! Kuten myös Tokmannilla teki löytöjä kuten se Cosnaturen tyrniseerumi 4 e:llä. Korealaista ostan Tokmannilta jos on halpoja eriä, tai sitten tilaan Bearelilta. Kaikkea korealaista ei saa kaupoista, toivoisin kyllä että valikoimat vähän laajenisi. Tokmanni on cähän edelläkävijä ja rohkeasti ottaa erilaista myyntiin eikä vaan sitä Lumenea Lumenea...
      Kiitos haastamisesta, mulla meni useampi tunti kirjoittaa tätä ja pohtia vastauksia. Myös kaikkien muiden vastauksia oli mielenkiintoista lukea <3

      Poista
  9. Mitähän mää sitte teen kun jemmaamani halvat öljyputsarit loppuu? Olis niin kiva kaupasta käydä sellainen hakemassa. Prismakaan ei enää myy niitä it's skinin alle kuuden euron vaahtoavia putsareita tuubissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä tais olla Tokmannillakin, tai ainakin samantyylisiä :) joutuu tilamaan hyvät öljyputsarit netistä..

      Poista

Kiitos kommentista <3