sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Lookfantastic joulukalenteri 2021

Hyvää Tapaninpäivää! Joulu on hömpötelty taas vuodeksi ja huomenna palataan arkeen. Jotenkin tänä vuonna joulu stressasi todella paljon. Alkuviikosta selvisi Hipun sydämen vajaatoiminta epäily, se stressaa ja surettaa. Joka päivä piti juosta asioilla ostamassa viime hetken lahjoja vaikka kaikki oli mukamas jo hankittu? Kauppa-asioita ja arvatkaa oliko siellä kansaa...paketointia, siivoamista, jouluruokien valmistamista ( onneks mies auttoi ) ja vieraiden kestitsemistä. Ja vierailuja. Ja lopulta unohdin yhden ruokasäkin kotiin joka piti viedä mennessään joulupöytään! Huh huh että parin päivän takia pitää ajaa itsensä hulluuden partaalle. Joskus olisi kiva viettää joulu yksin ja olla vaan! 

Joulukuu availtiin Lookfantastic joulukalenteria. Luukkujen availua pystyi seuraamaan Instagramissani joka aamu. Nyt on aika koota kalenteri yhteen ja tarkastella mitä luukuista tuli.

Tänä vuonna kalenteri maksoi 95 e ja tuttuun tapaan ennakkotilasin sen syyskuussa. Se saapui minulle lokakuun puolivälissä. Mulle tämä on kolmas joulu kun tätä availen. 2019 kalenteri oli huippu, 2020 myöskin hyvä mutta pari tuttua tuotetta vähän njääh. 2021, mitä tästä tykkäsin?

Tänä vuonna kalenteri oli väritykseltään luumunvioletti. Ei niin hieno kuin musta viime vuonna! Isohan tämä on ja pääsikin yläkertaan tuolin päälle odottamaan availua. Tuttuun tapaan luukkuja on 25. En katsonut yhtäkään spoilausta tästä ja ne tuotteet mitkä tiesin, ehdin jo unohtaa joulukuuhun mennessä. Yleensä siis näytetään joitakin tuotteita spoilauksena lf sivuilla että mitä kalenterin tilatessaan saa. Ainoastaan luukku 10 paljastui kokonsa ja muotonsa ansiosta kun se oli huonommin kiinni kalenterin saapuessa. 

Minulle ehdottoman jännityksen joulukuun aamuihin tuo se etten tiedä sisältöä etukäteen. Olen niin lapsenmielinen että haluan yllättyä! Onneksi pystyin olemaan spoilaantumatta vaikka tämän sisältöä ahkerasti paljastettiin somessa. Tiesin ilman spoilaantumistakin että tästä saisi rahoilleen vastinetta vaikka sokkona ostaisi. Mutta nyt sisältöön, mitä olin mieltä ja tuliko rahalle vastinetta sittenkään...??

Luukku 1 - Kate Somerville Goat Milk Moisturizing Cleanser
Ääh, tosi mälsä tuote! Odotin ensimmäisestä luukusta jotain spesiaalia kuten palettia...sain tämän tuotteen juuri Boxycharmista enkä tykännyt joten tämäkin lähtee eteenpäin. Kyseessä on siis kosteuttava, voidemainen kasvojen pesuaine.

Luukku 2 - Colorwow Dream Coat Supernatural Spray
Hiuksista sähköisyyttä poistava, keratiinihoidon tapainen spray. Tämä vaikutus kestää 3-4 pesua. Otan kyllä itselle kokeiluun koska ennenkin lf kalenterista tulleet hiustuotteet on olleet laadukkaita.

Luukku 3 - Illamasqua Hydra Setting Spray 
No niin päästiin asiaan nimittäin meikkituotteeseen. Kosteuttava kiinnityssuihke kuulostaa ihan täydelliseltä tuotteelta talveen ja muutenkin Illamasqua on kiinnostava brändi kalenteriin.

Luukku 4 - Caudalíe Vinosource-Hydra Créme S.O.S Hydratation Intense
Tehovoide kuivalle iholle. Eiköhän tule testattua.

Luukku 5 -Aveda Botanical Repair Strengthening Leave-In Treatment
Tämä hiuksiin jätettävä hoitoaine tuli kyllä todella tarpeeseen joten sinällään kiva luukku. Ehkä kuitenkin toivoisin jo muutakin kuin pikku tuubeja tästä kalenterista ;)

Luukku 6 - Delilah Lip Line Long Wear Retractable Pencil Buff
Nätti vaaleanpunainen huultenrajauskynä, en tiedä vaan onko itsellä käyttöä. Toivottavasti jatkossa tulee vähän mielenkiintoisempia meikkituotteita.

Luukku 7 - Elemis Dynamic Resurfacing Facial Wash 
Elemiksen tuotteet ovat ihania ja laadukkaita, vähän odotinkin jos sellainen taas kalenterista tulisi ;) toisaalta rupesi kyllä raivostuttamaan kun näin että kaikilla muilla oli Omoroviczan kasvojenkuorinta! Että mitähän hemmettiä? 

Luukku 8 - Philip Kingsley Elasti-Styler 5-in-1 Treatment
Hiusten muotoilutuote/hoitoseerumi/latvasuoja? Toimii moneen hiusongelmaan, aika mielenkiintoinen ja tämä brändihän on tosi hyvä. Ihan hyviä hiusjuttuja tullut tämän vuoden kalenterissa :) parempia nämä kuin aina joku pariton shampoo tai hoitoaine. Laskujeni mukaan huomenna tulee meikkituote ;)

Luukku 9 - NARS Orgasm poskipuna
Tämä luukku oli kyllä niin naurettava ja suututti vaan. On kuin joku nukkekodin poskipuna minikoossa. Muistaakseni kalenteria vielä mainostettiin tällä ja sitten koko on tälläinen lilliputti! Lisäksi, eikö NARSilla ole muita meikkejä kuin tämä iänikuinen Orgasm jonka jo sain Boxyluxessa ja joka löytyy ennestään käytöstäkin. Mulla on näitä siis kolme kappaletta! Meni kyllä usko koko kalenteriin :(

Luukku 10 - Rituals The Ritual Of Sakura tuoksukynttilä
Kynttilöitä saa kaupasta, kosmetiikkakalenterista haluaisin vain kosmetiikkaa kiitos. 

Luukku 11 - Shiseido Ultimune Power Infusing Concentrate III
Nyt on tullut kaikki tuotteet joita tiesin tulevaksi. Loppukaltsu on vaan yllätystä. Shiseidoa en ole ikinä kokeillut ja tälläisiä tehoseerumeita testaa mielellään.

Luukku 12 - Percy & Reed I Need A Hero! Wonder Balm Hair Primer
Tässä vaiheessa kalenteria olen jo osannut alkaa laskea missä järjestyksessä tulee ihonhoitoa, tukkatuotetta ja meikkiä. Hiusprimereita tulee kyllä paljon mutta mulla on kyllä näille kaikille käyttöä. Tämäkin on taas joku silottava primer jonka voi laittaa ennen käsittelyä. Onhan näitä kiva testailla.

Luukku 13 - Iconic London Illuminator Original
Tämä luukku sattui vielä maanantaiksi joka kamala päivä muutenkin, eikä kyllä ilostuttanut kun luukusta paljastui miniäkin minimpi 2,8 ml kokoinen nukkekodin meikkituote. Tässä vaiheessa ymmärsin että olisi pitänyt katsoa unboxaukset ja miettiä olisiko joku muu kalenteri ennemmin parempi :( 

Luukku 14 - AHC Essential Real Eye Cream For Face
Anti-age silmänympärysvoide joka sopii koko kasvoillekin. Inci on kyllä kilometrin pituinen ja sisältää sekä propyleeniglykolia että propanediolia joten lähtee eteenpäin.

Luukku 15 - REN Overnight Glow Dark Spot Sleeping Cream
Yönaamioita en käytä joten tämä lähtee eteenpäin.

Luukku 16 - Bubble T Rhubarb & Custard kylpypommi
Tai oletan kylpypommiksi. Ihanalta tuoksuu mutta mitäpä tällä tekee kun ei ole ammetta...

Luukku 17 - Thisworks Stress Check-Mood Manager
Tämä spray on varmaan tarkoitettu lievittämään kalenterin aiheuttamaan vtutusta. Kuka tälläistä kärpäsmyrkkyä muuhun käyttäisikään?

Luukku 18 - Christophe Robin Cleansing Purifying Scrub
Merisuolaa sisältävä kuorinta hiuspohjalle. Tulee kyllä käytettyä koska hiuspohjan kuorinnalla on aina suuri vaikutus, hiuksista tulee tosi kuohkeat ja varmasti se hiuspohjakin siellä puhdistuu sekä raikastuu :D

Luukku 19 - Dragon`s Blood Rodial Sculpting Gel
Kasvogeeli jonka pitäisi kohottaa kasvoja kirurgin veitsen laita! On kai se kokeiltava mutta jokseenkin en usko...

Luukku 20 - Bioeffect EGF seerumi
Pettymysluukku, taas ihonhoitoa :( harmitti niin paljon että kurkkasin huomisen luukun ja petyin valmiiksi siihenkin :DD Bioeffectin seerumia on tullut aiemminkin ja muistelen etten erityisemmin huomannut sen tekevän mitään. Menee varmaan eteenpäin. 

Luukku 21 - Diego Dalla Palma 01 Kajal
Miksi joka ikisenä vuonna kalenteriin pitää tunkea se musta kajalkynä? Tällä kertaa tämä on tälläinen musta pehmeä kajal, incin mukaan pystyisin käyttämään mutta pitää katsoa tarvitsenko, montako kajalia mulla on jo jemmassa. Tylsä luukku kuitenkin, ei parantanut kyllä yhtään kalenterin ankeaa kokonaisuutta.

Luukku 22 - Balance Me Beauty Sleep Hyaluronic Mist
Loppuluukuista odottaisi kyllä jotain kivaa. Voi olla että tämä tulee käytettyä mutta tylsä tuote kyllä.

Luukku 23 - Avant Sumptuous Glycolic Acid Hand Balm
Jossain vaiheessa aloin miettiä että tuleeko luvattu arvo täyteen ja että lopussa pitäisi tulla parempia tuotteita.  Arvasin että tulee Avantia ja olin muuten salaa toivonut käsivoidetta, joten mielenkiintoista kokeilla onko 90 e arvoinen käsirasva parempi kuin normaalisti käyttämäni ;) tämä oli ensimmäinen wautsi wau -luukku moneen päivään. 

Luukku 24 - Omororovicza Refining Facial Polishes
Hmmmm todella outoa, tämä tuote tuli muille luukussa 7?? Mitä ihmettä? Kuitenkin, mutaa sisältävä ökykallis kasvojen kuorinta oli todella, todella mieluinen luukku! Kalenterin parhaimmistoa!

Luukku 25 - Espa Clean & Green Detox Mask
Odotin Molton Brownin suihkugeeliä mutta se jäi näköjään tänä vuonna saamatta! Mutta okei, tämä Espa on todella mielenkiintoinen ja kiva tuote kun tykkään kunnolla puhdistavista naamioista. Hyvä lopetus kalenterille, loppu kolmikko kyllä kruunasi potin.

LF kalenteri oli tänä vuonna kuitenkin varsinainen floppi. Selkeästi luotetaan siihen että kyllähän ihmiset ostaa ja jokatapauksessa se loppuunmyydään oli sisältö mitä hyvänsä. Minä odotin luomiväripalettia ja merkkeinä esim Natasha Denonaa tai Anastasiaa...näköjään kuitenkin luotetaan vanhoihin hyviin eli kalenteri tarjosi samoja merkkejä kuin aiempina vuosina, mikä toisaalta puudutti. Lisäksi jossain vaiheessa tuoteluukut menivät järjestyksessä ihonhoito, hiukset, meikkituote niin se myöskin söi yllätystä, etenkin kun aina odotti jotain kivaa meikkiä ja sitten tulikin joku arvoton minikoko...kalenterin puolivälissä mulla meni vähän usko kun tuli minikokoa, kynttilää, kylpypommia...olisin näistä tuotteista vaihtanut esim Molton Browniin tai johonkin meikkituotteeseen, esim ripsiväri olisi ollut todella kiva. Liikaa ihonhoitoa, toistoa edellisiin vuosiin ja hienojen meikkituotteiden puuttuminen toi pienen pettymyksen, ja mikäli harkitsen kalenteria ensi vuonna, katson todellakin unboxauksen ensin!

Oliko sulla tätä tänä vuonna? Mitä olit mieltä sisällöstä?


28 kommenttia:

  1. Hassua että sulla meni noi kaksi luukkua sekaisin! Varmaan pakkaamisvaiheessa sattunut jollekulle pieni moka :)

    Mulla on vähän samansuuntaiset ajatukset kuin sulla. Kalenteri ei vastannut edellisten vuosien tasoa, mutta mä taas esimerkiksi pidin tota NARS:n poskipunaa yhtenä kalenterin parhaimpana tuotteena. Toki multa sitä ei etukäteen löytynytkään :D Avant taas oli ehdottomasti suurin pettymys itselle, sillä mikään käsivoide ei mun silmissä ole lähes sadan euron arvoinen ja ärsyttää, että tota myydään tietyillä ainesosilla, joita ei sitten lopulta voiteesta löydy nimeksikään. Mun mielestä on muutenkin supertylsää, että koko kalenterin arvokkain tuote on käsivoide.. Onneksi ei tullut viimeisestä luukusta tota! ESPA oli kiva päätös kalenterille<3

    En itsekään tätä ensi vuonna uskaltaisi hankkia katsomatta sisältöä etukäteen. Aiemmin tän laatuun on voinut luottaa, mutta nyt taso kyllä laski aiempiin vuosiin ihan selkeesti omasta mielestä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkä ollut ainut mitä Instassa seurasin, sama moka oli muidenkin luukussa :) ja ihan samoja mietteitä. Kyllä se luomiväripaletti jäi puuttumaan että miksi yhtä niin monesta ihonhoitotuotteesta tai hiusserrumista ei olisi voitu korvata sellaisella? Jäin myös kaipaamaan ripsiväriä ja siveltmiä, niitä kun edellisinä vuosina löytyi. Ensi vuodelle säästän niin paljon rahaa että saan ostettua mieleisemmät kalenterit :DD

      Poista
  2. Jokaisesta kalenterista tuntuu löytyvän pakolliset kynttilä ja rajaustussi/kajal:D
    Ja tietty Avantin tuote myös. Mikään käsivoide ei voi tosiasiassa olla noin arvokas tai ylivoimaisesti parempi kuin vaikka 25 euron käsivoide.
    Tää kalenteri olisi varmasti ilahduttanut jotain "tavallista" kosmetiikan käyttäjää, mutta meille, joilla on kovemmat vaatimukset, tää jäi kyllä aika laimeaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä mietin kanssa sitä onko mulla vaan liian kovat odotukset. Kun tuntuu ettei mikään riitä. Monilla on montakin arvokasta kalenteria, vaikka ne olisi pr-näytteitä, niin tulee helposti olo ettei mikään riitä ja pitäisi olla monta kosmetikkakalenteria. En usko että Avant ylivoimaisesti parempi olisi enkä todellakaan ostaisi jatkossa tuon hintaisia tuotteita. Käsivoiteista parhaat tuntuu näin talvella löytyvän ihan pateekin perusrasvoista ;)

      Poista
  3. Tiesin,että pettyisit tähän kalenteriin.Harmittelin sitä itsekseni jo ennen joulukuuta:( Saas nähdä kannattaako ensi vuonna tilata LF kalenteri,nythän jätin tilaamatta,kun sisältö ei miellyttänyt tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä katson unboxauksen ensi vuonna ensin :) onneksi mulla oli myös se NYX kalenteri, se toi myös iloa ja niitä meikkejä mitä tässä olisi toivonut. Joo, tuli monipuolisesti ihonhoitoa yms mutta kun ne ei niin itseä kiinnosta, ostan mieluummin suoraan tuotteet joita pystyn käyttämään :) Oliko sulla jotain kalenteria?

      Poista
    2. Joo,olihan mulla ASOSin kalenteri ja Essencen kaikki 3 kalenteria 2 erilaista DIY kalenteria ja se perinteinen.Sain halvalla ,joo ja Glossyboxin kalenteri kustansi jotain 52 euroa niin senkin sorruin tilaamaan.Paras noista mulle oli Asosin kalenteri,että noi muut oli vähän tuollaisia halvalla kun sain juttuja.Toi Glossy Boxin kalenteri ei ehkä ihan mu asäväyttänyt,mutta siinä ja siinä.Ihana luomiväripalettihan siinä oli,että sen puolesta hyvä:)Mullakin oli NYX in kalenteri joku vuosi ,enkä enää halua toisten,kun on edellisiäkin pyörimässä jaloissa.

      Poista
    3. Glossybox on kyllä ollut edullinen, olisin varmasti ostanut jos olisi noin halvalla saanut! Mä näin vaan sitä yli satasen hintaa....

      Poista
    4. Mun glossy kalenterin hinta oli varmaan joku aprilli hinta,ja sen bongasin ja tilasin ja lähettivätkin vielä:)

      Poista
    5. Voi vitsit on kyllä ollut halpa suorastaan, eikös se Ciaten paletti ollut jo 30 e arvoinen...

      Poista
  4. No täytyy kyllä todeta, että ehkä hieman tylsä kalenteri tämä LF tänä vuonna. Onneksi sulla on ollut toinenkin kaltsu kaverina, se on kyllä ihan hyvä taktiiikka :D

    Mulla oli tänä vuonna Skincityn kalenteri, josta en kyllä lopulta pitänyt niin paljoa vaikka sisältö oli monipuolisesti erilaista ihonhoitoa. Itse siis olen todennut, että mulle uppoaa pääsääntöisesti paremmin ihonhoito kun meikit, koska sävyt voi olla tosi vieraita/vaikeita. MUTTA nykyään iho on sen verran herkitystynyt, että ihan kaikkea ei voi lotrata naamaan, ja Skincityssä oli tosi paljon kaikkia kirkastavia ja kuorivia juttuja, joista en pitänyt. Floppi oli kyllä luukku, josta tuli käsidesi?! Siinä kohtaa meni vähän maku koko kaltsusta eikä sitä sitten enää oikein pelastettu millään :D

    Ehkä ensi vuonna ei mitään tai sitten kaksi kalenteria, jotka kompesoisi toisiaan :D Ja ehkä vaan pitää spoilaantua sopivaa kalenteria etsiessä ja valita sitten se oikeasti mieluisin ja jättää se jännitys vähemmälle, mikä kyllä taas toisaaltaan sotii koko joulukalenterin ideaa vastaan mulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä seurasin Instassa Skincityn kalenteria ja mun juttu ei ole niin ihonhoitopainotteinen. Ja käsidesi luukku on aivan floppi, ei ei ei...muutoin kyllä monipuolinen jos haluaa kokeilla Skincityn valikoimaa. Totta, itse haluaisin niin kovasti yllättyä mutta ei vaan uskalla ostaa sikaa säkissä. NYX kalenterista on kanssa tulossa arvostelu, siinä sain monta ihanaa tuotetta mutta yllätysmomenttia ei ollut sitten ollenkaan kun tiesin koko sisällön etukäteen :)

      Poista
  5. Mää taas tykkäsin, katoin etukäteen tuotteet ja olin sillee et "Jes ei luomiväripalettii" :D tää oli viides LF putkeen miulle ja aiemmis on aina ollu se sama nude-paletti eri merkeiltä vaan ni plääh. Paitsi viime vuonna ei kai ollu myöskään? Parin vuoden takainen Morphen paletti oli kyl kiva, kaks aiempaa meni kiertoon.

    Mut ymmärrän kyl et ku siulla on ne muutamat ainesosat mitkä ei sovi, ni mieluummi sit ottais meikkejä. Miulla taas on meikkaaminen harventunu nii paljon ja täst saa sellasia ihonhoitotuotteita mitä en koskaa ite ostais ni olin tyytyväinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sinä tykkäsit :) poskipuna & highlighter paletti se viimevuotinen tosiaan oli. Morphe paletti on mullakin ollut käytössä, se oli tosi mieluinen ja itselle ihana yllätys ykkösluukusta. Se on kyllä totta että sain minäkin tästä sellaisia ihonhoitouotteita mitä en ikimaailmassa itse ostaisi ja on niistä ollut aiemminkin iloa testailussa, varmasti on näistäkin :) niinkuin Sissi tuolla ylempänä sanoi niin varmasti meillä kauneusbloggaajilla on vähän eri odotukset kalenterille, "tavallista" kuluttajaa tälläinen sisältö todellakin miellyttää :)

      Poista
  6. Katsoin silloin unboxauksen ja päätin jättää väliin, Feelunique lla olis ollu Hudan paletti, sen kalenterin sais nyt puoleen hintaan 😉
    Yesstyle iin oon tyytyväinen, vaikka sen ostokokemus olikin yhtä tuskaa. Kaikki tuotteet oli täyskokoisia ja 11 niistä merkkituote.
    Essencen katsoin etukäteen ja onhan siinä hömppää mukana, mutta tykkään että kalenterin tuotteet on joulukuosissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä katoin kans että säilyisköhän se ens jouluun jos valmiiksi ostaisi :DD mä en siitä essencestä ole oikein syttynyt kun en halua yhtään hömppäluukkua :D

      Poista
    2. Kyllä mä ne Essencet tosi halvalla sain 3 erilaista kalenteria Kosmetik4lessiltä alekoodilla,mutta kieltämättä ihmettelen vähän miksi.Siis,mullahan oli ihmisiä,joille laitin joululahjaksikin,että sikäli mikäli.Ja se Essencen tämän vuotinen,so cute:) No en täysin ymmärrä itseäni,mutta tavallaan joo,mutta ei... ja se feelunique puoleen hintaan olisi bueno,mutta Hudan paletti löytyy jo.Rose quartzkin löytyy jo,voi ei.Varmaan tilaan kaikki isot Hudat ja yritän noita pieniä paletteja vältellä ,jos suinkin voin.

      Poista
    3. Mulla on se Rose Quartz ostoslistalla :) niistä pienistä en niin välitä, ihan hyvä vaan jos ei aina haluaisi kaikkea ostaa ;)

      Poista
  7. Aika tylsä kalenteri oli. Olisin pettynyt. Ostin Kicksin alesta Benefitin ja Cliniquen kalenterit. Ja olin niihin aika tyytyväinen. Täyttä hintaa en niistäkään olis maksanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Cliniquen kalenteri oli hyvä, todella monta hyvää tuotetta!!

      Poista
  8. Mä katsoin tänä vuonna ekaa kertaa _paljon_ unboxausvideoita eri kalentereista, koska halusin olla varma että tykkään sisällöstä. Tämä taisi olla viides vuosi, kun oon hankkinut kosmetiikkakalenterin, ja niiden taso on noussut niin kovaksi, ettei mikä tahansa enää kelpaa :D

    LF:n skippasin, vaikka se on ollut mulla muutamana vuonna ja olen ollut tyytyväinen, vaan en tämän vuoden sisältöön! Tuntui, että sisältö oli ihan sama kuin parina viime vuonna, miinus kaikki kivat meikit :D yhdestäkään tuotteesta ei tullut wau-fiilistä. Niinpä päädyin tänä vuonna Feeluniquen kalenteriin, hintaa oli päälle 100e. Kivoja tuotteita, uusia ja tuttuja merkkejä ihonhoitopainotteisesti, mikä mulle kyllä sopii. Vikassa luukussa Huda Beautyn nude rich -paletti, joka lopulta sinetöi ostopäätökseni :) en kaipaa joka luukusta meikkejä, mutta jokin kiva luksusmeikki täytyy mun kalenterista löytyä, en kaipaa niitä mustia kajaleita...

    Ja loppukaneettina, mäkin tykkään yllättyä joka aamu luukkua avatessa, ja näin kävi vaikka olin etukäteen katsonut sisällön! Elo-syyskuussa kun aloin valita kalenteria, en muistanut joulukuussa sisällöstä enää juuri mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kova on tosiaan taso ja hyvä vaan kun on vaihtoehtoja ;) just tuo Feeluniquen kalenteri olis vielä puoleen hintaan myynnissä. Hyvä sisältö siinä! Totta, ei sitä muista enää joulukuussa etenkin jos useamman unboxauksen katsoo :)

      Poista
  9. Kärpäsmyrkkyä😂😂😂 ihana!

    Mutta joo, siis minusta kalenteri oli ihan ok ja monta kiinnostavaa tuotetta. Narsin punasta tykkäsin vaikka se koko hyvänen aika olikin ihan naurettava. LF kalenterissa mua ehkä eniten tänä vuonna ärsyttikin se että ne tuotteet moni oli niin kauhian pieniä. Joulukalenterista kuuluisi saada vähän isompaa ja parempaa tavaraa. Ei mitään millin kokoisia purnunoita. Veikkaan että korona on vaikuttanut myös taloudellisesti näihin kalenterin tuottajiin, koska niin moni kalenteri tänä vuonna sisälsi samoja tuotteita tai pieniä pakkauksia. Isoin pettymys oli ettei tämän vuoden kalenterissa ollut luomiväripalettia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin kanssa että taloudellinen puoli se tässä varmasti vaikuttaa, mutta olisin korvannut noita höpöhöpö -tuotteita sitten meikeillä tai paremmilla minikokoisilla tuotteilla. Mutta nuo minikoot on kyllä njääh, en oikein tiedä ilahtuuko niistä kukaan. Pitäis kerralla tehdä parempi kalenteri kun hutaisemalla ei tule kuin paha maku suuhun. Totta, paletti jäi puuttumaan!!

      Poista
  10. My words exactly, en osta enää ensi vuonna :(

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3