torstai 26. marraskuuta 2020

Mitä tapahtuu kun lopettaa kynsien lakkaamisen?

Mulla meni yhtä päivänä kuppi nurin. Meni hermot. Kyllästyin tähän jokapäiväiseen kynsien kanssa rassaamiseen. Mietin tekeekö normaalit ihmiset näin?

Miten teillä kestää kynsilakat? Joudutteko lakkaamaan kynnet joka päivä? Minä joudun välillä. Joskus lakat kestävät useamman päivän mutta joudun paikkailemaan päivittäin. Kynsilakka kuluu kärjistä ja alkaa repsottaa. Jos en paikkaa sitä aluslakalla, laita kärkiin värilakkaa ja lakkaa vielä päälle päällyslakkaa, kynsi saattaa lohjeta tai repaloitua. Se on hirveän ärsyttävää, aikaavievää ja stressaavaa. Yhtenä päivänä vaan päätin että en jaksa enää. Otin lakat pois ja leikkasin kaikki kynnet ihan lyhyiksi. Päätin kokeilla mitä tapahtuu jos en enää lakkaa kynsiäni. 

Aloitin tämän blogin pitämisen 2008 eli 12 vuotta sitten. Siitä lähtien olen nyhrännyt kynsieni parissa ja lakannut niitä neuroottisesti. Toki joskus on ollut hetkiä että olen ilman lakkaa, mutta ne ovat vain hetkiä, eivät edes päiviä. Toissa talvena vedin kaikki kynnet lyhyiksi ja kokeilin olla ilman lakkaa, huonolla menestyksellä. Kynnet liuskoittuivat eivätkä jaksaneet kasvaa. Joskus kevään myötä ne elpyivät kunnes taas kuolivat talvella. Tätä tuntuu nyt jatkuvan koko ajan ja tilanne huononee vuosi vuodelta. 

Mikä sen tekee? Mistä tämä johtuu? Miks mun kynnet ei ole enää entisensä?

Olin ilman lakkaa vajaat pari viikkoa mutta sitten kynnet alkoivat liuskoittua vielä pahemmin. Käytin siis joka päivä kynsiöljyä monta kertaa päivässä. Laitan käsirasvaa, suojaan kädet töissä. Lopulta tuntui siltä että voisi taas lakata kynsiä. 

Emité Make Up sävy Hone, ihana roosainen lohenpinkki. Tämä lakka tuli Goodieboxissa. Peitti yhdellä kerrokselle ja kuivui melko nopeasti, hyvä lakka lakata. Ja väri on kyllä nätti!! Päällä F.U.N Lacquer Million Dollar Dream, kultainen holoyliannostus. 

Todella ihanan värinen lakkaus mutta pysyvyys kynsillä surkea. Lakkasin lauantaina, sunnuntaina puolilta päivin huomasin liuskoittuneiden kynsien lakkojen lähteneen ja kynsien kärkien olevan paljas. Joo-o. Seuraavana päivänä poistin lakat, hoivasin kynsiöljyllä ja viilasin kynnet ihan lyhyiksi vereslihalle. Tilanne on pahempi oikeassa kädessä etu- ja keskisormessa. Kuvaan vasemmalla kädellä, siinä tilanne on parempi mutta etusormi rupesi jo liuskoittumaan ilman lakkaa ollessaan. Viikon päästä oli kaikki kynnet liuskoittuneet :(

Eli sori nyt vaan ja yrittäkää kestää, mutta aika monella bloggaajalla on lyhyet kynnet. Monella pitkät. Mulla ei enää ole pitkiä. Ehkä ensi kesänä taas ;) Olen lukenut monien ennen bloganneen, instatiliä pitäneen, harrastaneen tai muuten vain lakkailleen lopettaneen lakkaamisen kokonaan. Osalla kynsien kunto on parantunut, osalla ei? Tuntuu että minunkaan blogiini ei enää kommentoi samat ihmiset kuin aikoinaan. Onko harrastus näin hiipunut? Mitä kuuluu Mallelle? Tai monelle muulle kynsibloggaajalle? Tai Instagram -kynsitiliä pitäneille? Ikävä! Haluaisin kuulla mitä teidän kynsille kuuluu.

Depend 7 Day kynsilakka

Depend Casual Chic ( saatu ), päälle töpötetty essencen valkeaa ja Essien Tiers Of Joy lakkaa. Leimaus Ûberchic 5-03.

Omalta osaltaan tiedän syyttää Trind Nail Repairin pois markkinoilta vetämistä. Suomessa ei enää myydä formaldehydeä sisältäviä kynnenkovettajia ja se ainesosa vain valitettavasti taisi olla se hyväkuntoisten kynsien salaisuus. Harmi. Mutta sitähän minä manasin että kun siitä joutuu luopumaan, kynnet on mennyttä. Essie Millionailsia tilaan eBaystä, laitoinkin taas pullon tilaukseen kun ei uskalla olla ilman lakkaa eikä ilman sitä.

Depend Casual Chic

Millaisia rutiineja sulla on? Koko ajan lakkaa vai silloin kun huvittaa? Onko sun kynnet hyvässä kunnossa, saatko kasvamaan ne pitkiksi?

30 kommenttia:

  1. Lakkaan pari kertaa viikossa ja lakat pysyvät edelleen hyvin. Mua auttaa varmasti se, että olen suurimman osan ajasta kotona eikä käsiä tarvi pestä 30 kertaa päivässä kuten keväällä. Silloin huomasin omissakin kynsissä ja käsissä jatkuvan pesemisen ja käsidesin käytön vaikutukset.
    Kynsiblogeja kyllä lukisin edelleen mielelläni. Tuli niin nostalginen olo, kun kävin entisen Mimaxin fb-sivulla ja siellä oli kuvia lakkauskilpailuista vuosilta 2014 ja 2015. Osallistujia oli ihan valtava määrä, eli kyllä harrastus on varmasti hiipunut. Itse en halua olla ilman kynsilakkaa, mutta mitään suuritöisiä koristeluja en enää jaksa laittaa saati kuvata kaikkia lakkauksia. Mulla ainakin ilman lakkaa oleminen huonontaa kynsien kuntoa, eli lakka varmasti suojaa kynsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla varmasti rassaa kynsiä fyysinen työ, nostelu ja kantaminen. Eipä ne tuolla crossfitissäkään helpolla pääse. Jos olisin kotona tai olisi joku iisimpi työ, lakat pysyisi varmasti paremmin koska olen kyllä samaa mieltä että lakka suojaa kynsiä. Jos mulla on tosi lyhyet kynnet, rasvaan ja voitelen niitä koko ajan ja ne on hyväkuntoiset. Sitten kun alkaa tulla pituutta, ilman lakkaa ollessa kärjet lohkeavat helpommin. Jos lakkaan, lakka lohkeaa alle vuorokaudessa ja liuskoittaa kynttä. Tämä on jotenkin ihan loputon kierre!

      Poista
  2. Mä olen välillä ollut tosi pitkiäkin aikoja lakkaamatta. Kesällä kynnet on aina tosi hyvänä, mut syksy ja talvi on haastavampia ja silloin mieluummin lakkailen, että ovat vahvemmat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma mutta kun lakka ei pysy niin aiheuttaa tuon jokapäiväisen lakkaamiskierteen ja olen siihen ihan lopen kyllästynyt :(

      Poista
  3. Oho, kuulostaa todella työläältä joutua lakkailemaan kynsiä päivittäin! Ehkä mun pitääkin olla tyytyväinen, kun oma työnkuva estää sen lakan käytön. Pääsen varmasti "helpommalla" näin :D Kuulostaa myös todella kurjalta ja vähän myös oudoltakin, ettei kynsien kunto parane sen jälkeen, kun kynsilakan käytön lopettaa vaan ilmeisesti menee jopa huonompaan suuntaan :o Toisaalta mä en tiedä näistä kynsijutuista yhtään mitään, mutta kurjaa joka tapauksessa, jos kynnet liuskottuvat jatkuvasti hyvästä hoidosta huolimatta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en ymmärrä miksi mun kynnet on nykyään näin huonot. Se kynsilakka suojaa kynttä mutta koska se ei pysy ja lohkeaa, kynsi vaurioituu sitten sen seurauksena. Yritäppä siinä sitten ;D

      Poista
  4. Riippuu niin lakasta, jopa aluslakasta. Glitterit kestää hyvinkin nelisen päivää ja kun ovat niin kauan muhineet kertakäyttöhanskoissa ne pystyy melkein kuorimaan irti kokonaisena. Cremet on tip top ehkä päivän, sitten alkaa oikean käden kynsien kulmista irtoamaan. Pidemmissä kynsissä pysyy mulla paremmin lakat, vaikka luulis nimenomaan asian olevan toisinpäin.
    Ja talvella ei vaan kynnet pysy pitkinä, vaikka tekis kaikkensa. Mullakin murtuu aina samassa kohdassa ja samassa pituudessa, ihan kuin se olisi joku sisäänrakennettu geenivirhe =D Jos osais itse tehdä ohuen geelisuojan näihin koska ne kuitenkin kasvavat hirveen nopeeta, eikä viittis käydä kolmen viikon välein uusimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas glitterlakka lohkeaa äkkiä ja yleensä vie jonkun osan kynnestä mukanaan. Creme pysyy nättinä jos ei tarvii muhittaa hanskoissa. Joo mullakin pysyy pidemmissä paremmin, noistakin kynsikuvista huomaa miten heti tuoreeltaan lähtee lakka pois kärjistä.
      Mullahan oli joskus se geelilakkaus suojana mutta...ei pysynyt päivääkään ja piti koko ajan paikkailla. Nyt en ole jaksanut enää kun ei se pysy eikä kestä sitä että sulla on kosteat hanskat koko ajan käsissä.

      Poista
  5. Aika vaihtelevasti kyllä kynnet kestää miulla, ihan merkkien kesken huomaan joitain pysyvyyseroja vaikka aluslakka ja päällyslakka ois sama, mutta värilakka vaihtuu. Peel off -aluslakat tekee todella huonoa miun kynsille ja kynsien kärjestä lähtee kynsien palasia liuskoina, sitä ei kyllä kovin usein uskalla käyttää.

    Miulla useimmiten on koko ajan kynsillä lakkaa, tosin jouluna yleisemmin kärsineet/poistan kokonaan, kun ei sitten kotikotona ole tullut lakkailtua.

    Yleensä saan kasvatettua ihan ok pitkiksi, mutta sitten yleensä joku kynsi katkeaa tai se pitää viilata lyhyemmäksi, kuten viime viikolla, kun tuli kynnen sivuun särö josta se alkoi repsottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole enää tullut niitä sivuttaissäröjä kynsiin, nämä ihan rohkeasti murtuvat päistä tai liuskoittuvat pahasti etteivät saa pituutta ;D pitäis kyllä ostaa kalkkitabletteja vaikka taas :)

      Poista
  6. Lakkaan yhdellä värillä pari kertaa viikossa. Lakat pysyvät muutaman päivän hyvinä. Olen töissä kolme päivää viikosta ja tykkään sinne laittaa uudet lakat. Työnkuvan kannalta kynsilakalla ei ole merkitystä, voisi kulkea paljalla kynsillä tai laikkaa vaikka millaiset hienoudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä rutiinilta, toimispa itselläkin :) mullakaan ei ole väliä onko lakkaa vai ei, mutta kyllähän se lakka suojaisi kynttä :)

      Poista
  7. Mulla ei ole kynnet koskaan kestäny lakkaamista. Puolet elämästä harasin vastaan ja yritin ja kokeilin kaikki maailman kynnenkovettajat ja pillerit, mutta turhaan. Yksi lakkaus ja kynnet hajosi ja sitten niitä sai kasvattaa taas jonkun kuukauden, että oli koko kynsi kokonaan uusiutunut. Ja kaikki kynnenkovettajat sun muut oli ihan yhtä pahasta kuin lakatkin. Testasin myös, josko syyllinen olisi kynsilakanpoistoaineet. Testailin erilaisia ja olin myös kokonaan käyttämättä ja annoin vaan hailukoiden lakkausten kulua pois. Mikään muu ei lopultaan auttanut, kuin kynsi au naturel. Ei mitään lakkauksia koskaan enää. Käsirasvaa vain samalla kun muutenkin rasvaa kädet ja kynnet pysyvät ehjinä ja jopa kasvavat. Surullista, sillä tykkäsin ihan hirveästi kynsilakoista (ja lakatuista kynsistä sen hetken kun sitä iloa aina kesti), mutta on sitä maailmassa suurempiakin murheita (jonka aina välillä muistan:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on tosiaan isompiakin asioita kuin joku kynsien lakkaaminen. Mulla on vaan se kun omaan isohkon lakkakokoelman ja paljon erilaisia koristelujuttuja niin kurjaa olisi jättää ne käyttämättä. Kun haluan niitä tosissaan käyttää! Nyt taas otin vähän itseä niskasta kiinni ja yritän kohta leimata jotkut kivat koristelut. Niin saisi uutta intoa tähän hommaan :)
      ps. olen muuten minäkin kokeillut vaikka mitä eri aluslakat, kynnenkovettajat ja kynsilakanpoistoaineet...kynsilakanpoistoaineissa olis just suosittava hellävaraisia niin ei rapise viimeisetkin kynnet pois ;)

      Poista
  8. Mä oon joutunut nyt raksan vuoksi lakkailemaan paljon harvemmin kuin aikaisemmin, mutta ilman lakkaa en pysty olemaan. Aina on vähintään yksiväriset kynnet. Tietty raskaat hommat on huonontaneet mun kynsiä, mutta nyt kun pahin on ohi (toistaiseksi) niin kynnet on alkaneet taas pysymään ehjinä ja olen saanut näihin vähän pituuttakin. Toki muutamia kynsiä on edelleen paikattuna, mutta silti.

    Sain tällä viikolla lakattua ja jopa koristeltua kynnet, sekä kirjoitettua jopa lyhyen blogipostauksenkin (jos nyt hirveesti enää on lukijoita)! On siinä vaan iso ero kun lakkaus onnistuu koristeluineen, mitä että olisi vain yksivärisillä lakkauksilla.

    Kyllä varmasti palailen lakkailujen pariin enemmänkin kun vaan aikaa sille alkaa löytymään. Voi olla, että ensi vuosi menee vielä vähän kiireemmissä merkeissä, mutta senpä aika näyttää. :)

    Mulla on myös ikävä niitä parhaita vuosia, mutta ei kyllä itsekään ehdi seurata blogeja ja instaa niin usein kuin haluaisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kivaa kun olet postannut! Sinäkin olet ollut kuvioissa vuosikaudet ja kyll ätulisi ikävä jos et enää postailisi <3 sulla on ihan huikeita kynsiä aina mutta on ne yksivärisetkin kivat, ymmärrettävää ettei aina ehdi ja jaksa, ja kun on vieläpä iso remontti menossa :)

      Poista
  9. Mä en enää lakkaa kynsiä. Lakkasi (heh) vaan huvittamasta. Ennen mulla oli todella pitkät kynnet ja tein tosi monimutkaisia ja aikaavieviä lakkauksia ja koristeluita. Nyt en ole lakannut kynsiä varmaan parin vuoteen. Annoin pois kaikki kynsilakat ja koristehärpäkkeet. Samoin en ole juurikaan öljynnyt tai rasvannut käsiä/kynsiä. Joskin kyllä aikaisemminkin tein sitä vaan sen vuoksi, että kosmetiikka/kynsiblogeissa painotettiin asian tärkeyttä. Mitään eroa kynsien kunnossa en ole ikinä huomannut.

    Mulla on luonnostaan aika hyvänmalliset kynnet. Pitkät sormet ja pitkä, kapeahko kynsipeti. Jonkin aikaa koitin myös leikata kynnet ihan lyhyiksi, mutta en mä ihan sillain osannut sitten olla kuitenkaan. Nyt kynnet on mun mittapuulla lyhyehköt. Kärki tulee 0,5-1cm sormenpäiden yli. Kynnet on pysyneet tosi hyvinä. Ei mitään liuskottumia tai lohkeamisia. Joskus "lakka-aikoina" kynsi saattoi katketa, mutta toisaalta se voi johtua myös siitä että mulla oli huomattavasti pitemmät kynnet silloin.

    Korkeintaan kynsien kunto on parantunut, mutta todennäköisesti sekin johtuu siitä, etten enää holvaa kynsilakanpoistoaineella. Aiemmin mulla on syksyllä/talvella kuivunut kädet tosi paljon. Nyt ei ole oikein ollut sellaistakaan. Veikkaan tämän johtuvan siitä, että tänä vuonna on jäänyt kokonaan pois myös koneellisesti ilmastoiduissa toimistotiloissa hengailu. Tosin eipä vielä ole ollut kunnon pakkasiakaan.

    -Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsit, kadehdin niin pitkiä sormia ja pitkän mallisia kynsiä! Kuten kuvista huomaa, mullahan ei sellaisia ole eikä tuo lyhyt malli ainakaan tee nakkisormia siromman näköisiksi.
      Onpa mielenkiintoista kuulla sinunkin harrastuksen kehityksestä. Että niin vaan se kiinnostus sitten lakkaa. Aika lähellä ollut itsekin välillä mutta nyt taas innostaa. Eilen lakkasin illalla ja nyt jo jouduin paikkaamaan repsottavat kärjet. Aion koristella jotenkin!

      Mä en pysty olemaan yhtään ilman käsirasvaa ja kynsien rasvaamista. Mulla kuivuu niin kovasti ja täälläpäin on kyllä pakkasia jo. Huomaan että on apua kun töissä on käsirasva mukana ja laitan sitä puuvillahanskojen sisään, käsiin siis ;D siltikin mulla repsottaa nahkat sormenpielistä ja kynsinauhoja saa hoivata kunnolla. Tuleepahan käytettyä noita tuotteita pois kun monta kertaa päivässä rasvailee ;))

      Poista
  10. Ihania lakkauksia taas! Etenkin tuo vaaleanpunainen. Pohjalakka näyttää vähän samalta kuin Essien Eternal optimist joka oli mun lempilakka silloin kun vielä lakkasin :) Mistä päästään siihen että tosiaan enää ei tule lakattua kynsiä, en edes muista milloin viimeksi mutta kyllä siitä varmaan pari kolme vuotta alkaa olla. Syynä paitsi tuo kesto (siivoustyö ja kiipeilyharrastus käy kynsille aika koville, vaikka töissä suojaisi kädet niin kyllä se lakka aina tuntui ottavan hittiä) niin myös se, että en oikeastaan osaa :D Aina se meni sellaiseksi tuskaiseksi nysväämiseksi, ärsyttää ajatellakin :D Mulla ei myöskään ollut ikinä kärsivällisyyttä odotella sitä kuivumista.

    Haaveilen että sitten kun rahatilanne antaa periksi, niin kävisin ottamassa kestolakkauksen ammattilaisella ainakin välillä. Se voisi korjata nuo molemmat kynsien lakkaamisen ongelmat. Koska kyllähän lakatut kynnet on kauniit ja antaa huolitellun vaikutelman.

    Pitkiksi mulla ei oo kynnet koskaan kasvanut, mitä ihmettelen koska mulla kasvaa kuitenkin hiukset vahvoina ja pitkäksi ja eikö ne kuitenkin oo samaa ainetta. Kynnet kasvaa mulla kyllä hirmu nopeasti, mutta pitkäksi niitä ei voi kasvattaa kun ne alkaa halkeilemaan ja katkeilemaan pian sormenpään ohitettuaan. Ehkä vaan oon aina tehnyt käsillä niin paljon, että kynnet on ollut koetuksella? Nykyään ei voisi pitkiä kynsiä pitääkään koska kiipeillessä ne olis mahdottomat :D

    Tulipa romaani tästä kommentista, mutta en ole näköjään ainoa kellä tämä aihe puhututtaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 on nätti lakka ja haluaisin vaan kynnet pidemmiksi niin näyttäisi vieläkin nätimmältä <3
      Tosi kiva kun kommentoittte pitkästikin! Se on kyllä varma että siivoustyö ja kiipeily ei ole hyväksi kynsille. Mieki teen kotiapu- ja remonttityötä, siihen kuuluu vähän kaikkea, niin ei kynnet kestä. Vaikka olisi hanskat ja välillä ilman hanskoja. Ja harrastan crossfittiä ja välillä pitää olla apuna autohommissa. Heh, mulla sama että ärsyttää se odottelu kun olen sellainen multitaskaaja että ei ole aikaa istua alas rauhassa lakkaamaan. Kestolakkaus olisi ihana, mullahan on geelilakkauksen tekovehkeet kotona mutta sekään ei kestä sitä hanskat kädessä olemista. Ei se sitten toimi itsellä kun sitä taas saa stressata.
      Nini, mullakin on vahvat ja nopeasti kasvavat hiukset niin miten noi kynnet sitten?!!

      Poista
  11. Voi apua, jos joutuisi lakkaamaan päivittäin. Mulla on ollut niin kauan geelikynnet etten enää edes tiedä kuinka mun omat kasvaa. Tai näyttää ne tuolla geelin alla voivan ihan hyvin. Oon vaan jäänyt näihin koukkuun, kun niin helpot ja kauniit, vaikka lakkoja olis kyllä vaikka kuinka.

    Sulla on tosia kauniit sormet ja kynnet, vaikka lyhyetkin. Mulla taas pitkät sormet joissa lyhyet kynnet ei näytä kivoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kivasti sanottu kun itse koen sormeni rumiksi joihin ei lyhyet kynnet käy. Mulla on nämä volyymiripset nyt niin ymmärrän sen koukkuun jäämisen...rakennekynsiä en ole ikinä harkinnut kun haluan lakata kuitenkin omilla lakoilla :)

      Poista
  12. Oi että, tämä postaus sai muistelemaan aikoja, kun hurahdin kynsien lakkailuun ja etsin ideoita ja vinkkejä monista monista kynsiblogeista. En tiedä mikä siinä koko kynsimaailmassa oli niin ihanaa, mutta vieläkin muistelen lämmöllä kaikkia vaivalla tehtyjä postauksia, Cesars shopin ja Mimaxin sivujen selaamista, malttamatonta tilausten odotusta, ihastuksen huokauksia uusien lakkojen ja koristeiden saavuttua, lakkausten suunnittelua, kieli keskellä suuta niiden toteuttamista, omituista tyydytystä ensimmäisestä lakan vedosta nakulle kynnelle, riemua onnistuneista laukauksista (aika kultaa muistot, enkä epäonnistuneita muistakaan), mukavaa tunnetta, kun joku kehuu lakkausta...
    Mutta sitten tuli allergia tai joku, ja annoin/myin kaikki kynsitarvikkeet pois. Se oli pitkään jotenkin todella kipeä asia, ja lopetinkin monen (jäljellä olleen) kynsiblogin seuraamisen. Sun blogi jäi listoille. :)
    Mulle kynsien lakkaaminen ja koristelu oli taidetta ja jollain lailla tapa toteuttaa itseäni. Lopettaminen ei ollut oma valinta ja tavallaan masensi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis se oli niin ihanaa kun joku ( tai monet ) postasi samasta asiasta tai kokoelmasta, sitten niihin tuli himo ja piti itsekin saada. Tai innostui jostain koristelujutusta ja käytti tunteja aikaa nettikauppojen selaamiseen. Tuntui että silloin tuli uusia kivoja uutuuksia enemmän vai tuntuuko se siltä vaan...nykyään on enempi geelilakkaus uutuuksia jotka ei itseä kiinnosta. Kynsiblogeja ei enää tunnu olevan, tai ihmisillä ei enää niin aikaa asialle. Vaikka varmasti edelleen lakkaillaan mutta oma elämä ja uudet kiinnostuksen kohteet vie enemmän sitä aikaa. Kiva kuitenkin kun edelleen vanhat blogitkin päivittää ja ihanaa huomata että aihe kiinnostaa edelleen :) Tosi harmi kun sie oot joutunut luopumaan harrastuksesta. Mulle nuo lakat on niin rakkaita kuitenkin että en haluaisi luopua, yritän vielä sinnitellä ;) allergiat on tosi ikävä juttu mutta hyvä kuulla että kyntesi voivat nyt paremmin ja allergioiden kanssa ei kannata pelleillä :)

      Poista
  13. Niin ja kynnet ei ole ikinä olleet näin hyvässä kunnossa. :D

    VastaaPoista
  14. Sama juttu, kynnet ollu koko vuoden tosi huonossa kunnossa :( Kaikenlaisia hoitolakkoja on kokeiltu. Nyt on menossa puhdas jojobaöljy ja laatikosta löyty vanhaa Mavalan formaldehydiä sisältävää litkua. Aika paljon on tullu oltua pelkällä aluslakalla, ei viitsi lakata värilakalla kun ne lähtee heti veks. Ilman lakkaa ei pysty oleen kun kynnet tulee ensin kipeeks ja sitten liuskottuu. Onneks oma kynsipeti on pitkä niin lyhyetkin näyttää ihan ookoolta. Sekin huono puoli on lyhyissä että tuntuu kaikki lika jäävän kynsien alle, pitkissä tätä ilmiöö ei ole. Hassua sinällään kun monet pitää pitkiä kynsiä epähygieenisenä, mulla ainakin on toisinpäin. T. Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivoi se Mavalan Scientifique oli oivaa tavaraa. Sitäkään ei enää saa oikeana versiona :/ mulla on nyt tuo Essie Millionails, siinä pitäisi olla formaldehydeä ja aikoinaan se toimi tosi hyvin. Muuta hyvää aluslakkaa en ole keksinyt...
      Mullakin pitkät kynnet oli aina puhtaat kun vanupuikolla pesin sieltä alta aina :D

      Poista
  15. Minä olen seurannut sinun blogia jo jostain vuodesta 2010! Oma kynsilakkahurahdus hiipui alkuhuuman jälkeen ja lopulta loppui kokonaan. Aiemmin jaksoin kynsiä lakata useamman kerran viikossa, mutta samalla kynnet olivat myös huonossa kunnossa. Tuntui, että pakko olla lakkaa tai muuten lohkeilevat ja liuskottuivat. Lopetin kynsien lakkauksen pari vuotta sitten kun tulin raskaaksi, raskausaikana kynnet tuli muutamassa kuukaudessa huippukuntoon ja paksuiksi! En tiedä johtuiko hormooneista vai syömästäni raskaana oleville tarkoitetusta vitamiinilisästä (sisälsi foolihapooa) vai lakkauksen lopettamusesta. Kuitenkin siitä asti on kynnet olleet huippukunnossa enkä ole lakkoihin koskenut. Melkein kaikki lakat olen heittänyt roskiin. Elämäkin on helpompaa ilman lakkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä olisi kyllä helpompaa ilman lakkaa ja sitä stressaamista ;) mutta kun haluaisin kuitenkin vähän sitä pituutta enkä halua että aika arvokas kokoelma jää käyttämättä...olen kuullut useasti tuon että raskaana ollessa kynnet on parantuneet huimasti...taidan kuitenkin kokeilla vaikka tuota vitamiinilisää ensin ;))

      Poista

Kiitos kommentista <3