perjantai 27. maaliskuuta 2020

Maaliskuun kosmetiikkaostokset

Hei! Maaliskuu oli taas pienen budjetin kuukausi. Tai ainakin yritti olla ;DD Jeffree Starilta ilmestyi uusi paletti mutta jätin sen hankkimisen vähän myöhemmäksi. Yritin myös välttää nettikaupoissa pyörimistä vaikka muutama tilaus pitäisi tehdä. Ne ovat pieniä n. parin kympin tilauksia mutta kun ikinä ei voi tilata vaan yhtä juttua...siksi yritän välttää pienten tilausten tekoakin kun niistä syntyy yllättävän paljon sitten kuukausitasolla ;) toisaalta nyt koronan aikaan suositellaan nettikauppojen käyttöä ja pienyrittäjien suosimista niin..??!!

Alkukuusta käytiin Lidlissä ja suuntasin siellä kosmetiikkahyllylle paistopisteen luomu kaurasydämien jälkeen :D ehdin onneksi valita ostokset kun mies soittaa että paina auton ovet auki ikkunan läpi, koira hyppii auton sisällä ja hälyttimet huutaa..voi luoja!! #vainhippujutut...Lähdettiin kyllä äkkiä kotia kohti, eiköhän taas tämä häpäri riittänyt vähäksi aikaa :D


En siis yleensä kovin välitä Lidlin kosmetiikasta, en koe niitä kovin laadukkaiksi mutta halpojahan ne ovat. Tulee siis herkemmin ostettua testiin etenkin jos on vähän rahaa, mutta haluaa ilahduttaa itseään edes jollain pikku ostoksilla. Muistelin että lukijani kehui tätä puuteria, se siis testiin. Samaten tästä kuivashampoosta luin jostain, testiin koska mulla ei ole kotona yhtään kuivashampoota. Puhdistusmaidon inci näytti siltä että uskaltaa kokeilla, antiperspiranttikin lähti kokeiluun vaikka työlaukkuun kun vaihdevuosien hikikohtaus iskee joskus töissä. Eipä näihin talous kaadu, kuitin jo hävitin mutta oiskos nää alta kympin?



Junttien maalaisten Tokmannilta kävin katselemassa olisko uusia essencejä ja olihan niitä! Uusista paleteista ostin punertavamman. Ostin myös kokeiluun vedenkestävän Lash Princessiin josko tää toimisi mulla. Tänne oli tullut uusia Garnierin hiustuotteita joten niitäkin testiin...Tokmannin ostokset 20 e.


Joensuun Prismasta ostin IsaDoran mascaran herkille silmille. Tämä on jo käytössä ja on muuten hyvä! 16 e. 


Tein myös tilauksen Lalalipstickiin joka on siis essenceä ja Catricea myyvä nettikauppa. Sieltä saa uutuuksia jos ei omalta paikkakunnalta löydy. Epäilen ettei ole ensimmäinen tai viimeinen tilaukseni...yli 25 e tilaukset tulee postikuluitta niin mun mielestä ei tarviisi Kosmetik4Lessiä käyttää kun suomestakin saa. Kosmetikiltä kun on yleensä kaikki kiva loppu jos jotain haluaa. Lalalipstickistä tilasin joitain siveltimiä, en jaksanut kuvata kaikkia kun erehdyksessä tilasin samoja kun mitä mulla on. Mutta noita luomiväripaletteja mulla ei ollut, kiinnostaisko esittelyt niistä? Tilaus about 20 e.


Tämä minun minimani kuukausi ajatuksena ei aina onnistu, loppukuusta viimeistään sorrun jonkun kivan edessä. Nyt sain 30 e:llä Diorin ja Lancomen meikkivoiteet nettikirpalta niin ehkä ostin. Niin halpoja ja vähän kokeiltuja...kyllä, ostan tartuntatautien aikaan käytettyjä meikkejä. 

96 e. En pode huonoa omatuntoa ostoksista vaikka se Jeffreen paletti vielä himottaa...onneksi sen ehtii ostaa myöhemminkin ;) en halua puhua täällä koronasta mutta valitettavasti se alkaa vaikuttaa talouteen. Vaikka lomautuksia ei meillä ole näkyvissä, riski on aina olemassa koska työskentelen vanhusten parissa. En siis uskalla tuhlailla ihan holtittomasti kun huomisesta ei voi aina tietää ja laskut on aina tärkeintä maksaa. Toivotaan että tilanne menee ohi ja palataan normaaliin elämään.

Mutta ei puhuta ikävistä asioista vaan kevyemmästä hömpästä. Mitä sie ostelit tässä kuussa?

23 kommenttia:

  1. Lalalipstick on kyllä hieno juttu, saa tilattua ainakin semmoista mitä kukaan ei ole klähminyt. Meille aukesi uusi Tokmanni, ja riemukseni sinne oli tullut kahden metrin Essence-hylly. Oli hieno hetki käydä hypistelemässä tuotteita, kun kauppa oli vastikään avattu ja kaikki vielä siistiä. Kyllä, kävin shoppailemassa näin korona-aikaan, kun lattianpesuaine oli Cittarista loppu:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin pyörin noissa kaupoissa, S-Markettikin on täynnä mummoja ja vaareja vaikka olis suositeltu kotoilua :) monelle se vaan on sitä sosiaalista elämää...Tokmannilla kävin äsken, siellä on tosin suositeltu turvavälejä ja lattioissa kassajonoissa raksit missä seisot jonottamassa. Meillä on vaan metrin hylly, mikä oli just täydennetty kevätkokoelmalla. En tosin ostanut mitään koska ne viimeksi ostamani ripsarit oli kaikki avattuja...

      Poista
    2. Kiva ostospostaus! Ostin ne Sensait, eli meikkivoide ja peittari n 80 e. Ja kaverin oriflame kaupasta alejuttuja noin 50e ja bangerheadilta dermalocigan pakkaus 60 e. Sitten olinkin 2 vkoa köyhä ja kipee😉

      Poista
    3. Yrittäisinkö luvata, että huhtikuussa en osta mitään kosmee, kun kaikkee jo on? Goodieboxin unohdin tosta listasta ja se kyllä tulee ens kuussakin.

      Poista
    4. Kerrohan sitten miten meni ;) pidän peukkuja!!

      Poista
  2. Aaaah apua, mä rakastan tota Essencen uusinta Hallo Berlin-palettia 😍 mulla on myös se Pariisi-versio, tosin Berliiniä käytän enemmän ja olen saanut tosi upeita lookkeja aikaiseksi. Ja tuo Banana-shampoo myös ♥️♥️💯

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä molemmat kaupunkipaletit on kivoja, näissä ei ole liikaa vaaleita värejä :) eivätkä ole pahan hintaisia! Onko joku tietty väriyhdistelmä mitä kannattaisi Berlinillä kokeilla?

      Poista
    2. Ehdottomasti kulta ja ruskea/musta! Se kultainen (ylhäällä keskellä) muuttuu mun luomissa upean kuparin väriseksi. Samoin lempiyhdistelmiäni on ollut vihreät ja ruskea/musta. Mikäli vaaleampaa lookkia kaipaa, paketin vaaleammat sävyt taipuvat myös niihin (onnistuin luomaan hautajaisiin silmiä korostavan meikin pari viikkoa sitten, en vain muista värejä). Olen myös tyytyväinen niihin vaaleanpunaisiin sävyihin, sekä siihen mattapunaisee
      (toinen alareunassa). Ainoa sävy, mikä oli mitäänsanomaton, oli se vaalein sivu ylhäällä, mutta olen käyttänyt sitä häivytyksiin. 😊

      Poista
    3. Kiitos, kokeilen heti tänään ;) meikkasin tällä eilen ensimmäistä kertaa ja on kyllä upea paletti <3

      Poista
  3. Olisi kiva lukea Essencen paleteista lisää. Itse ostin vastikään sarjan Pariisi-paletin, joka taitaa olla noista se hillityin sävyiltään. Muutaman käyttökerran perusteella tykkään siitä, sopivan arkinen omaan käyttööni. Mielelläni näkisin näistä meikkikuvia tai ihan vaan esittelyä. Joku pika-arvio Lash Princessistäkin olisi jees. :)

    Enpä muista olenko sulle kommentoinut ennen, vaikka pitkäaikainen lukija olenkin. Ilmeisesti tämä kotona kököttäminen madaltaa kynnystä tarttua esitettyihin kysymyksiin, heh. Mukavaa, että jaksat postailla "hömppää" tälläisinäkin aikoina, se vie ajatukset hetkeksi muualle, kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salut Paris oli mulla pitkään himotuslistalla mutta päätin että siinä on liikaa vaaleita minun makuuni :) Lash Princesistä ja paleteista voisin kyllä tehdäkin postauksen :)
      Ole hyvä <3 Kiva kun kommentoit! Mulle tämä hömppäily on tärkeä hetki päivässä ja sitä omaa aikaa. Vaikka se on turhanpäiväistä tämän hässäkän keskellä niin ei pidä jäädä murehtimaan vaan on kuitenkin yritettävä elää ihan normaalia elämää :) meilläkin kökötetään nyt aika paljon kotona kun molemmat oltiin vuoronperään kipeinä ( flunssa ), mies oli saikulla/vapaalla/lomautettuna ja mulla lyhyempää päivää. Meinas kyllä vähän tulla hulluksi ;DD

      Poista
  4. Huvittaa noi turvavälit, mää oon aina töniny ihmisiä jotka tulee kantapäille seisomaan, jospa ne nyt oppis, en ymmärrä miksi jotkut tykkää likeillä jonoissa ihan kuin läpi yrittäisivät päästä =D Mun äitille sanottiin muutama viikko sitte apteekissa josko hän voisi mennä lähemmäksi hänen edelleen olevaa kun jono oli sanojan mukaan niin pitkä, voit uskoo siirtyikö ;)))
    Tässä kuussa tilasin Holo tacoja, Nablaa ja Ninezeron tilaus viimein tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah ;D arvaa ärsyttääkö tuo minuakin!! Yleensä vanhemmat miehet tulevat hönkimään niskaan, runttaavat omat ostoksensa kassahihnalle työntäen minun ostoksia eteenpäin!! Ai jumalauta! Meinaa käämit palaa koska yleensä ne on tunkkaisen tai hienhajuisia ihmisiä. En ymmärrä miksi pitää tunkea ihan kiinni, turvaväli on muutenkin oltava ja hyvä vaan kun ne nykyään on pidempiä :D

      Poista
    2. Sama kokemus vanhoista äijistä!!

      Poista
    3. Muakin ärsyttää ylikaiken kantapäille tulevat jonossa. Eivät kuitenkaan sen nopeammin pääse vaikka kuinka yrittäisi syliin tulla. Ja se että ostokset lykätään aivan toisen ostoksiin kiinni ja vaikka se kapula on siellä välissä mutta mulle usein käynyt niin että juuri ennen kassan kohtaa se hihna vaan työntää niitä ostoksia eteenpäin ja se koko kapula kääntyy vinoon ja mun sekä sen takana olijan ostokset on siinä vaiheessa mennyt jo päällekkäin ja sekaisin siinä kassan sumpussa... huoh

      Poista
    4. Olen aiemminkin valittanut tätä mutta siitäkin haluaisin huomauttaa että voisi laittaa sen kapulan omien ostoksien taakse! Itse teen aina niin :) paitsi nyt kun kapuloita ei ole eikä näköjään ostoskorejakaan...erityisen mukava käydä sitten yksin kaupassa ja yrittää käsissä kantaa ostoksia :(

      Poista
  5. Kivoja ostoksia :) Mulla on tuo Garnierin banaanishampoo käytössä ja tykkään kovin. Tuota Aloe vera-sarjaa en oo testannut, mutta äitille ostin siitä shampoon ja hän tykkäsi kovasti, joten täytyy sitäkin joskus testata :)

    Mun tekisi koko ajan mieli mennä vilkuilemaan nettikauppojen valikoimia, mutta täytyy yrittää pysyä poissa :D Maaliskuussa tein kans tilauksen lalalipstickille ja sitten ostin muutamat ripsarit ja aika paljon The Body Shopin tuotteita. Nyt täytyy kyllä aloittaa entistä tiukempi ostolakko täälläkin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua himottaa se Jeffreen paletti niin paljon :// en ehkä kestä jos joudun koteilemaan liikaa kun se netissä pyöriminen luo houkutuksia. Pitää katsoa ensi kuussa olisiko vara siihen :) täytyisi vaan olla ostelematta muuta!

      Poista
  6. Ostin muutama kk sitten Tati beautyn Textured neutrals vol. 1-paletin <3 ja pakotin itseni pysymään hetken aisoissa. Tämän kuun lopussa iho huusi hoosiannaa kuivuuden ja epäpuhtauksien muodossa, joten tilasin Eleveniltä pari sheet maskia ja Ordinarylta kosteusseerumin ja epäpuhtauksiin tarkoitetun tuotteen 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kans käytössä yksi The Ordinaryn kuoriva tuote ja se on kyllä hyvä!!

      Poista
  7. Kivat ostokset sinulla. Minä tykästyin kuvien perusteella essencen Aloha Honolulu! -palettiin. Siinä on kauniit ja pirteät sävyt. :)
    Minä ostelin vaikka mitä ja viimeiset eilen illalla. ;)
    Talvi teki tepposet ja päätin maaliskuun aikana puuttua kiristelevän ihoni ongelmaan.
    Ostin kuun alussa Absolutionin La Brume Systémique -kasvoveden. Sen ansiosta ja kotoa löytyneen seerumin alkoi kiristely kadota. Ostin toisen samanlaisen kasvoveden varastoon kaiken varalle. Samalla reissulla hankin Absolutionin Addiction-kasvoöljyn. Luin hyviä arvosteluja siitä.
    Muita innostuksia olivat Patykan Huile Absolue - skin booster -seerumi kaverin suosituksesta sekä Ecotoolsin sivellinsetti. Macin kultainen huulikiilto pääsi myös ostoskoriin.
    Pitkästä aikaa ostin myös OPI:n lakan. Tällä kertaa Hello Kitty -kokoelmasta sekä Essien rock your world -lakan. TBS:n BB-voiteen ostin viime kesän postauksesi muistaen. Olen vasta kerran tai kaksi käyttänyt sitä.
    Whamisalta ostin sekä water cream että nourishing cream -voiteet.

    Maaliskuun ostot olivat hyvin ihonhoitopainotteisia. Saman kuun aikana opin, ettei pidä jättää seerumia pois ihonhoidosta ainakaan talvella.
    Mukavaa viikkoa!
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Whamisat on ihan huippuja! Ja seerumi on kyllä hirmu tärkeä, tuppaa joskus mullakin unohtua kun fanaattisesti yritän käyttää muita tuotteita pois. Onneks tuo ihon kiristely alkaa nyt helpottaa ja toivottavasti kynsien kuntokin parantua kun pakkaset väistyvät. Lakkoja en ole minä ostanut aikoihin paitsi yhden uuden aluslakan, siitä kerron myöhemmin :) Ihanaa viikkoa <3

      Poista

Kiitos kommentista <3