lauantai 2. toukokuuta 2015

Alkupala Faby Music kokoelmasta + alekoodi!

Faby lakkojen edustaja lähetti minulle maistiaisia kevät/kesä 2015 kokoelmasta Music. Kokoelman lakat on tietysti nimetty musiikkityylien mukaan nimillä leikitellen ja koska minä olen rokkityttö, minulle valittiin tummia ja synkkiä rokkisävyjä! On joukossa muutama popsävykin koska kuuntelen kyllä muutakin ;)

Aloitetaan vähän kesymmästä päästä; ihan keskivioletista cremelakasta Vinceró! Sävy on hieman siniseen taittava ja lakka hyvänlaatuinen. Peittävyys kahdella kerroksella, levittyy ihan moitteetta. Yhdistin violettiin persikkaa, toimi kynsissä että meikissä. Violetti lakka tuntui jotenkin tylsältä ja kynnet lyhyiltä ja rumilta joten kaipasin piristystä!

Persikka lakka Color Clubin Love Tahiry tuoksukokoelmasta ( saatu CesarsShopista ). Tämä on vaaleanpunaiseen taittava persikka, jotenkin tosi kivan värinen mulle. Seal It With A Kiss tuoksuu mansikalta. Tuntuu että silloin kun sain lakat ja avasin pulloja ekaa kertaa, tuoksu oli voimakkain. Lakatessa ja nyt kynnet tuoreina, tuoksu on melko mieto eikä sitä välttämättä erota. Eli näissäkin vähän laantuu se tuoksu, ei kannata pelätä jos on tuoksuherkkä.


P4280058.ORF

Palatakseni koristeluihin, laitoin vielä siirtokuvat ja neonvärisiä niittejä. Tuli taas kiire, koira sähläsi eikä saanut lakata rauhassa. Mulla on HK Girl pikakuivattaja loppu enkä ole saanut aikaiseksi ostaa uutta. Olen korvannut sen Essien Good To Go lakalla joka mun mielestä kuivattaa myös pikaisesti ja antaa hyvän kiillon. Ihan kiva että pikakuivattajaa saa myös kaupoista. Ei ole HK:n veroista, sellaista yhtä paksua mutta hyvin laadukasta, tyypillistä Essie laatua ja koostumusta jos sellaiseen on tottunut. Oletteko käyttäneet Good To Go top coatia, mitä olette tykänneet?


P4280040.ORF

P4280049.ORF

Music kokoelman toista puoliskoa esittelee SanNails. Minulla on tarjolla myös alekoodia Kauneutta.com verkkokauppaan. Saat -15% alennuksen tilauksestasi koodilla FABY. Yli 40 e tilaukset toimitetaan ilmaiseksi mutta muuten postikulut ovat edulliset 3,90 e. Ja koodi on voimassa 30.6.2015 asti joten nyt jos koskaan kannattaa Fabya testailla. Tästä klikkaamalla Faby lakat Kauneutta.comissa. Cuticle Removerista olen tykännyt kovasti ja käyttänyt viikottain. Sitä ainakin uskallan suositella!

Tästä löydät myös listan Faby jälleenmyyjistä suomessa jos haluat valita lakkoja ihan livenä tai vaikka tilata toivomiasi sävyjä!

16 kommenttia:

  1. Kauniit! Tosi kivasti mätsäävät väreihin noi koristelut :)

    VastaaPoista
  2. Kivat kynnet, väriyhdistelmä on <3 ja myös omia suosikkejani :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on se Good to go ostoslistalla vasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrohan mitä tykkäät jos päätät hankkia ;)

      Poista
  4. Onpa kaunis lakkaus! Hyvin toimii nuo värit yhdessä :) <3

    VastaaPoista
  5. Ihana lakkaus! Ihan täydelliset värit kimpassa, tykkään tosi paljon <3. Mulla on niin järjettömän suuri aukko sivistyksessä, etten oo päässyt vielä kokeilemaan HK Girl-päällyslakkaa, mut tää vääryys on ehkä korjattava, kun oon myös Konadin valkoista leimauslakkaa vailla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) tykkäät varmasti HK:sta, en ole kyllä kuullut kenenkään moittivan. Pitäis ostaa itsellekin lisää :)

      Poista

♥ Thanks For The Comment ♥