keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Laukkukokoelmani kuulumisia

En tiedä kiinnostaako nämä laukkupostaukset mutta onpahan vaihtelua sisältöön. Mun elämä kun on niin tylsää että mitään lifestyle -hehkutusta täältä on turha odottaa. En käy nykyään oikein missään...niin metsittynyt olen tänne maalle. Mutta aina voi ilahduttaa itseään ihanilla laukuilla :) 

Siitä on yli puoli vuotta kun viimeksi olen laukuista kirjoitellut. Ja siinä ajassa ehtii tapahtua paljon...pari Luiskan Vuiskaa on myynnissä, yhden uuden olen ostanut, yksi koki muodonmuutoksen, paria himoitsen ja tapahtui sellainenkin mitä ei pitänyt ikinä tapahtua! Mistähän aloittaisin?

No vaikka siitä että tilasin pari Michael Korsia sovitteluun. Tai oikeastaan Michael Michael Korsia joka on "MK laukuista" se arvokkaampi. Otin yhden pienen, yhden keskikokoisen ja yhden shopperin. Shopperia sovitin ekana ja olin että apua, ei ja tungin sen takaisin pakkausmateriaaleihin palautettavaksi. Muutkaan laukut ei miellyttäneet ja piti sitten lähteäkin töihin. Töissä mietin palautanko kaikki vai pitäisinkö kuitenkin jonkun niistä. Päätin sovittaa sitä shopperia uudelleen koska se oli hyvässä alennuksessakin.

Michael Michael Kors eli puhutaan nyt vaan "MK" ja siis Eva Tote oli tämä shopper. Se maksoi normaalisti 295 e eli on niitä parempia MK laukkuja. Alessa se oli vain 205 e kun tämä vihreä väri poistui, kai. Tykkään vihreästä ja halusin nimenomaan valkean koska mulla ei ollut valkeaa Korsia, möin sen yhden pikkulaukun pois kun hittoako sillä tein, en tee kädessä kannettavalla pikkulaukulla mitään koska enhän käy ikinä missään

Jostain ihmeen syystä kuitenkin kieroutuneella tavalla ihastuin tähän saakelin isoon shopperiin, veikkaan tämän vastaavan Luiskan Vuiskan GM Neverfull kokoa. Eli yli-iso. Tässä on valkea pohja, armyvihreä ( rakastan! ) tehosteväri. Sisällä on pochette jolla nyt en toistaiseksi ole tehnyt mitään mutta saahan sinne vaikka puhelimen. Koin että 205 e hintaan tämä on "The Hankinta" ja tästä tuli kyllä uusi lempparilaukku! Rakastuin tosi palavasti tähän ja pakko sanoa että tämä laukaisi Neverfull -himon mutta siitä lisää tuonnempana ;)

Tänne mahtuu kaikki roina. Myön kauppaostokset ja iso sipsipussi päällimmäiseksi :D tänne voi latoa kaiken ja tämä imee tolkkunaan tavaraa. Kahvat tuntuvat kestävän painoa, en tiedä miten paljon mutta paljon. LV Neverfull kaiketi kestää sen 200 kg. Tämä on niin hyvä työlaukku ja loistava kaupungille. Voi kantaa olkapäällä, kyynärtaipeessa tai kädessä. Ja näyttää hyvältä, tykkään tosi paljon ulkoasusta. 

Yksinäänkin tämä totelaukku seisoo ryhdikkäänä mutta pidän tässä organisoijaa. Haluan laukun pysyvän hyvänä enkä lytistyvän. Kulmat on ehkä sellaiset joita pitää vähän varoa eikä laukulla ryystetä maata vasten. Jossain sanotaan nahkaosien olevan keinonahkaa mutta Korsin omilla sivuilla nahkaa, tiiäppä sitten. Vaalea osa on jotain päällystettyä kanvaasia. Tosi helppo laukku pitää puhtaana, pyyhkii vaan mikrokuituliinalla joka kosteutettu nihkeäksi vedellä. Laukun sisällä kun ei kanna aukeavia ruokajuttuja, vuotavia kyniä tai valuvia nesteitä niin pysyy siistinä. Mutta on mulla organisoija joka suojaa pahimmalta kun kannan mä vesipulloa matkassa. 

Koska tämä laukku ei ole mun kokoelman arvokkaammasta päästä, uskalla käytää kuitenkin huoletta. Aina saa uuden jos ryvettyy. Tätä totemallia näyttää olevan ajoittaain myynnissä, itse selaan Zalando, Boozt, About You ja nytkin oli alessa 165 e. Ei paha laadukkaaasta laukusta, olen kyllä itse Korseista tykännyt, niissä on tosi tyylikkäitä malleja, aina tekis mieli ostaa joku :D onneksi ne on kuitenkin aika hintavia niin vähän jarruttaa. 

Mitä tykkäät mun Eva Totesta ja löytyykö sulta tälläinen ostoslaukku?

22 kommenttia:

  1. Kyllä laukuista oli juttua viimeksi 22.12.2022. Kirjoittele vaan, ovathan ne sinulle tärkeitä. Itselle niillä ei ole merkitystä, kunhan kamat mahtuu mukaan kulkemaan, se riittää. Ehkä ne ovat jollekin statussymboli. Ei sillä, itse juuri hankkimassa autoon uusi aluvanteita ja renkaita, mutta en vaihtelun vuoksi vaan pakosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakollisia pahoja ne auton renkaat ja vanteet ;) Kiva kuulla ettei haittaa <3

      Poista
    2. Oletko muuten Emmyn verkkokaupan huomannut? Siellähän on myös käytettyjä merkkilaukkujakin tyrkyllä ja ne on tarkastettu kunnon/aitouden osalta tarkasti. :)

      Poista
    3. Kiitos vinkistä, en ollut kuullutkaan mutta kävin kurkkaamassa ja hyvin siistejä myy!

      Poista
  2. Kunnon tilaihme tuo laukku, näyttää just siltä että sinne saa mahdutettua koko elämän työpäivinä ruokaostoksineen :) mutta eikö nuo michael michael korsit ole juuri niitä edullisempia korseja? Vai onko Korsilla vielä jokin noita edullisempi tuotemerkki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin siinä uskossa että on se kalliimpi vaihtoehto mutta toki voin olla väärässä :) ja tuohon tosiaan mahtuu kaikki ja vielä enemmänkin ;)

      Poista
  3. Mulla on menossa reppukausi. Ostin Puran nahkarepun ja hetken päästä vielä Marimekon. Ihania! On mulla muutama Kors. On ihan eri laatua keskenään😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kans pari reppua, tykkään käyttää. Ei mitään merkkireppuja. Tosi käteviä vaikka kaupassa :)

      Poista
  4. 200 kiloa?
    Haluaisin sellaisen perus MK punaisena. Tai ei tarvii olla edes MK kunhan sinnepäin.
    Ei ole vastaan tullu, kirppareiltakin on hävinny ne Thaimaa tuliaiset 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD joo niitä tuliaislaukkuja ei nykyään niin taideta enää myydä ;D juu, 200 kiloa, en ole uskaltanut testata :)

      Poista
  5. No onhan tuo nyt tyylikäs! Minulla on pitkään ollut vain yksi näppäränkokoinen laukku käytössä, jossa kaikki pieni tarvittava. Jokunen laukku lojuu vaatehuoneessa, kun en vaan osaa käyttää tai tiedä että mihin tarkoitukseen käyttäisi. Lasten hoitolaukku on toki toinen joka kulkee mukana, mutta sen nyt on vain hoitolaukku :D Joskus tulevaisuudessa kun olen toivon mukaan vähän enemmän varoissani, niin voisin kyllä omistaa muutamankin käyttölaukun, sellaisesta haaveilen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en joskus oikein osannut käyttää laukkuja mutta nykyään ihan pakollinen, aina se tulee napattua mukaan kun niin paljon kaikkea mukana kannettavaa. Nyt mulla on käytössä toinen pienempi laukku ja laitoin tämän hetkeksi sivuun, vaan kylläpä on tätä jo ikävä kun on niin ihanan iso <3

      Poista
  6. Michael Michael Kors on se MK:n "bulkki"linja, hinta kallis ja laukut vastaa laadultaan hm:n kiinakamaa. Ihmettelen vaan kun valitit muutama viikko sitten, ettei ole rahaa syödä terveellisesti jne, perus asioihin ei riitä rahaa. Kuitenkin ostat kalliita laukkuja vaikket omien sanojes mukaan käy missään.. ja arvokkaita paletteja missä on samat sävyt kuin edellisissäkin ym. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut myös H&M laukkuja ja kyllä niiden käyttöikä on ollut vähän lyhyempi :) Eiköhän se jokaisen rahankäyttö ole oma asia ja jos ei kuitenkaan huolestuttavalta kuulosta, niin ei kannata ottaa hirmu tosissaan. Kirjoitan tätä blogia puoliksi huumorilla mutta ehkä se ei kaikille uppoa :) ei ole myöskään pakko seurata jos joku asia ärsyttää <3

      Poista
  7. Erikoisempi ja silti kaunis laukku. Tuo vihreä raita tekee siitä kyllä persoonallisen ja paljon näyttävemmän! Myin just mun Turkoosinvihreän Michael Kors Jet Set laukun, sen hihnat oli huonontuneet enkä jaksanut huollattaa sitä. Sain siitä 50 euroa, mikä oli ok - olin itse maksanut laukusta 8 vuotta sitten 100 euroa. Se palveli siis hyvin hintaansa nähden, mutta ei ollut enää niin käytössä. Siitä LE-sarjan camo laukusta en tule koskaan luopumaan. Se myös pitää muotonsa paremmin, ja niin varmasti tämä. Ne jet setin sivutaskut tekee niistä vähän löysiä ja ne alkavat painumaan kasaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se camolaukku on ihana <3 oon minäkin saanut ihan hyvin takaisin kun olen MK laukkua myynyt. Mulla kaikki MK:t on tämmösiä ryhdikkäitä kun tykkään just sellaisista. Tämä lyhistyy vähän ilman organisoijaa ja jos kohtelee huonosti, mutta tällee pitää hyvin muotonsa :)

      Poista
    2. Palasin vielä tätä laukkua ihailemaan <3 Mikä löytö. Noi pohjakulmien töppöset tekee tästä tosi persoonallisen ja kiva kun on tuollainen oliivin vihreä korostusvärinä, on luonnolliset värit.

      Poista
    3. Mä tykkään vihreästä värinä ja etenkin oliivinvihreästä :) laukku ei kuitenkaan ole liian värikäs ettei sovi asun kuin asun kanssa. Löytö on etenkin kun alesta ostaa :)

      Poista
  8. Zalandolla on kyllä hyviä aleja välillä. 👍 Kun mä ostan seuraavaksi laukun, se on YSL:n E/W Shopping. Ottaa vaan päähän, et silloin kun aikoinaan aloin himoitsemaan tota laukkua, sen hinta oli 790e ja olis kyllä pitänyt ostaa se silloin, koska nykyään se maksaa jo 1100e. Kohta mulla ei ole enää edes rahaa ostaa sitä. 😅 Laukkujen hinnat on kyllä kivunneet ylös. Noita Korsin isompia laukkuja sai muutama vuosi sitten just tolla sun alehinnalla ja vähän allekin. 😐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, mulla ei ole näistä Korsin hinnoista käsitystä kun sivusilmällä vaan seurannut :) toivottavasti löytäisin tätä vielä ruskeana 205 e:llä :D Hinnannousut on kyllä järkkyjä, itsekin pysyttelen vielä näissä halvemmissa ja second hand laukuissa ;)

      Poista
  9. Laukkupostaukset ovat aina kiinnostavia!

    Mulla on ollut muutama Korsin laukku, mutta mun käytössäni ne eivät kestä mitään, mitä ihmettelen. Sangat rispaantuvat ihan ensimmäisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä olen kyllä kuullut mutta mulla ei ole niin vielä käynyt, tosin en nyt hirveästi ole Korsejani käyttänyt kun vaihtelen laukkua välillä :)

      Poista

Kiitos kommentista <3