lauantai 23. tammikuuta 2021

Ihan kuten ennen vanhaan

Saatu ilmaistuote*

En muista olenko ikinä kertonut teille rutiinistani jota oli tapana toteuttaa ennen vanhaan. Joskushan mie lakkasin kynnet joka päivä ja päivitin blogiakin joka aamu klo 6. Härregyyd, miten lie aika silloin riittänyt!! Tai sitten postaukset oli lyhyitä...no joka tapauksessa, suunnittelin silloin lakkaukset etukäteen.

Depend Red Makes me Smile

Voi olla että inspiraatiota oli enemmän, kynsiblogeja oli enemmän, uutuuksia pyöri joka suunnassa ja tuntui että koko ajan oli uutta kokeiltavaa. Enää ei oikein ole, hyvin harvoin ostan mitään uutta kun enemmän keskityn käyttämään vanhoja pois. Mutta eipä sillä, kyllähän mulla on kynsienlaitto kamoja enemmän kuin kestivertoihmisellä. Huomattavasti enemmän. 

essence kynsilakka

Laitankin aina pöydälle valmiiksi lakkoja joilla haluan lakata, sommittelen niille sopivat kynsitarrat. Tai valitsen jonkun leimauslaatan, mietin millä värillä leimaan ja mikä lakka olisi siihen sopiva. Näin mulla tulee toteutettua lakkauksia ja sisältöä tänne blogiin. Yritänkin ottaa nyt tämän käytännön uudelleen käyttöön niin ei ihan uinu nämä kynsihommat.

Milv water decals

Tajusin että mullahan on kokeilematta vielä pari lakkaa Dependin Cozy Glam kokoelmasta jotka sain syssymmällä. Red Makes Me Smile* on superkiva tomaatinpunainen, jostain syystä tykkään tomaatinpunaisista tosi paljon. Peitti kahdella helpolla kerroksella ja kuivui nopeasti. Nimettömässä essencen valkea lakka jonka päällä Milv decalit. Milvejä voi ostaa CesarsShopista. 

Mun kynnet on nykyään ehkä aavistuksen paremmassa kunnossa. Nämäkin kuvat on joulukuulta ja mun kynnet on oikesti vähän pidemmät, mutta ei pitkät vieläkään. Yritän lakata useammin jotta kynsissä olisi lakka suojana. Käytän kynsiöljyä joka päivä ja Trind Nail Balsamia aina lakan vaihdon yhteydessä. Edelleenkään lakat ei pysy, vuorokausi on keskimääräinen aika, ehkä pari päivää jos olen vaan kotosalla. Kunhan nyt selviäisi talven yli enkä panisi pahakseni jos pituutta tulisi vähän lisää vaikka tykkäänkin nykyään paljon lyhyemmistä kynsistä. Viilasin muotoa myös pyöreämmäksi koska neliö ei kestä talvella.

Mitä tykkäät? Iskeekö tomaatinpunainen?


14 kommenttia:

  1. Ihan mieletön toi punainen väri! Näyttää tosi hyvältä yhdessä valkoisen kanssa :) Upeat kynnet taas kerran ja kiva kuulla, että sun kynnet voi nykyään jo edes vähän aiempaa paremmin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda ja kyllä vaan, kynsille kuuluu paremmalta ja ovat jo pidemmät kuin näissä kuvissa :)

      Poista
  2. Aivan mahtava väri. En ole punais-ihmisiä, mutta tällainen kirkas kyllä miellyttää, Tykästyin aikoinaan Opin My paprika is hotter than yours -lakkaan ja hamstrasin kolme pulloa. -HH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytitkö kaikki? Mulla ei tuota Paprikaa ole, googlen kuvahaun mukaan juurikin siinä rajoilla sopisiko mulle, moni kuva kyllä varmasti vääristääkin. Tomaatinpunainen yleisesti on nätti väri kynsilakassa :)

      Poista
  3. Kivannäköiset kynnet. :) Lakkojen esille laittaminen ainakin edistää niillä lakkaamista. ;)
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kyllä niihin tulee silloin tartuttua helpommin ;)

      Poista
  4. Heh, enpä vielä, mutta on kyllä niitä lakkoja joihin useimmiten tartun. Kesäiholla tällaiset sävyt vielä erityisen säväyttäviä. -HH

    VastaaPoista
  5. On kyllä tosi kaunis punainen! Itse pidän yleensä punaista vain ja ainoastaan joulun aikaan, mutta tätä voisi pitää muulloinkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli joskus että en lakannut punaisilla joko koskaan tai sitten vaan joulun aikaan. Sitten mieli muuttui ja punaisesta tuli yksi lempiväri kynsillä, etenkin sellaisesta ei-hirveen-jouluisesta tummanpunaisesta. Joku Holo Berries -niminen lakka on sitten niin jouluun viittaavaa että niitä vain talvella kynsille, tai sitten sellainen lämmin punainen on myös sävy josta en välttämättä väliä :)

      Poista
  6. Kiva punainen, itse vierastan sitä perinteistä perusväri punaista :D Kyllä se itseltäkin löytyy mutta harvemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kans jos on vähän jotain vivahdetta :)

      Poista
  7. Toihan on lähes neon, upea sävy!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3