sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Vertailussa kosteuttavat kasvosuihkeet

Kasvosuihkeet ovat tulleet minulle tutuksi vasta ihan hiljattain. Nyt kun mietin, en tiedä miksi en ole niihin aiemmin ihastunut. Ehkä olen kokenut ne turhaksi tai tuotteiksi joiden käyttötarkoitusta en ymmärrä? Kasvosuihkeita miettiessä ajattelin että eniten tykkäisin kasvosuihkeesta jota voisi käyttää kasvoveden tapaan. Joka yksinkertaisesti virkistäisi ja freesaisi kesällä. Tai kosteuttaisi talvella.

Näitä ei ole tarkoitettu meikinpoistoon, ovat siis ihan erilaisia tuotteita kuin misellivedet. Mutta kaikki meikit putsattuani, olen virkistänyt näillä kasvoja ennen yövoidetta. Tai korvannut päivävoiteen! Tai suihkinut pitkin päivää. Ja nyt mietin että miksi en ole tajunnut ennen kasvosuihkeiden ihanuutta? 

kosteuttava kasvosuihke

Olen saanut hiljattain blogin kautta kolme erilaista kasvosuihketta ja päätin tehdä niistä pienen vertailun.

Lumenen Lähde Arctic Spring Water Enriched

Lumenen Lähde -sarjan Arctic Spring Water Enriched on kosteuttava & raikastava kasvosuihke jota voi myös käyttää kasvoveden tapaan. Koostumus on 97% luonnollinen, sisältäen Pohjoista lähdevettä 92% ja koivun mahlaa 5%. Sumu tulee hyvin hienojakoisesti joten tämä sopii erinomaisesti meikin päällä käytettäväksi.

En juuri ole ymmärtänyt miksi meikin päälle pitäisi kasvosuihketta laittaa, mutta kerran kun laitat, olet koukussa! Ihastuin tämän hieman kasvoilla viipyilevään hienojakoiseen tunteeseen. Meikki ei mitenkään sula tai kulu kasvoilta. Tekee mieli suihkuttaa tätä lisää! Olen tykännyt tästä myös meikinpoiston viimeistelyssä. Ennen yövoidetta pieni suihkaus ja voide imeytyy paremmin. Raikas, puhdas ja miellyttävä tuoksu. Kotimainen tuote. 

Saatavuus: tavaratalot, isommat päivittäistavarakaupat ja verkkokaupat. Hinta 19,90 e. 

Superbood Egoboost Perfect Moment Beauty Mist

Superbood Egoboost Perfect Moment Beauty Mist on kosteuttava ja kiinteyttävä suihke. Sen sumu tulee voimakkaammin ja paljon kosteuttavampana. Tunnustan että kesällä korvasin päivävoiteen tällä! Tämä viipyilee iholla jonkun aikaa mutta ai että miten raikkaan tunteen tällä saa! 

Tämä on sopinut erittäin hyvin meikin alle eikä iho tuntunut kaipaavan voidetta. Tätä voi käyttää myös meikin päällä viemässä liikaa puuterisuutta pois. Supermoodit ovat kotimaista selektiivisen hintaluokan ekokosmetiikkaa, Anne Kukkohovin luotsaama sarja. 

Saatavuus: Hyvinvoinnin Tavaratalo* jossa tarjouksessa 19,95 e. Normaalihinnaltaan 43,95 e. Olisipa Supermoodeista  enemmänkin näin hyvin aleja ;)

Guinot Brume Hydra Beaute Mist

Guinot on ollut minulle tuntematon merkki tähän asti, nyt sain heiltä muutaman tuotteen testiin. Tuotteita myydään ainostaan kauneushoitoloissa. Guinotin tuotteet ovat hintavia mutta kuulemani mukaan tehokkaita. Brume Hydra Beaute Mist on kosteuttava ja virkistävä kasvosuihke. Se palauttaa ihon joustavuuden ja pehmeyden. Hyvin hienojakoinen ja ihanalta tuoksuva suihke virkistää ja elvyttää ihoa. Talvella tällä voi ylläpitää ihon kosteustasapainoa, tämä on myöskin väsyneen ihon suosikkituote koska saa ihon tuntumaan elinvoimaiselta.

En käytä koskaan hoitolatuotteita joten oli hirmu kiva päästä kokeilemaan tätä. 
Minulla on toinenkin Guinotin tuote testauksessa ja voi kyllä, näillä saa ihonhoitoon hieman sitä luksusta ja hoitolatunnetta. Tässä suihkeessa vaikuttavat hyalurinohappo, hivenaineet ja vihreä tee. Muiden suihkeiden tapaan tätä voi käyttää aamuin illoin kosteusvoiteen alla tai pitkin päivää meikin päällä. 

Saatavuus: Guinot kauneushoitolat. Hinta 34 e.

Joko sinä olet tutustunut kasvosuihkeisiin? Mitä suihketta kannattaisi kokeilla seuraavaksi?


Tuotteet saatu blogin kautta. *-merkitty linkki on mainoslinkki jonka kautta ostaminen tuo bloggaajalle pienen komission. Komissiot käytetään blogisisällön tuottamiseen.

18 kommenttia:

  1. En ole vielä päässyt hihnalle suihkeiden suhteen. Suihkejuttu ei ole kolahtanut niin, että raaskisin laittaa edes kahtakymppiä rahaa kiinni. Mutta, you never know;)

    VastaaPoista
  2. En oo uskaltanut hurahtaa näihin.. pelkään rahan menoa. Mulla on suihkutettavia dr.haushkan kasvovesi (sika hyvä!), smashboxin primer (kanssa sika hyvä!) Ja avenen vesi juttu. Avenea en oo käyttänyt juuri ollenkaan.ehkä se on omiaan lentokoneessa tai kuumissa olosuhteissä. (Siksi jäänyt vähälle käytölle... suomen kesä...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Smashboxin primeriä olen miettinyt. Niiltähän tuli joku ihan uusi kosteuttavaksi, meikin alle laitettava. Sitä tekisi mieli kokeilla :) Avene mulla on tainnut olla ja käytin kasvoveden tapaan pois.

      Poista
  3. Tuo Lumene on niin hyvä, toinen pullo menossa! Sen suihke on niiiiiin hienojakoista että elämys on ihan luksusta 💍👑

    VastaaPoista
  4. Guinotin suihke on ihana, mutta tykkään myös tosta Lumenesta. :)

    VastaaPoista
  5. Just sain Aloreen suihkeen tyhjäksi (tykkäsin!) ja nyt on menossa Caudalien klassinen Beauty Elixir, eli kyllä käytän kosteuttavia suihkeita :)

    VastaaPoista
  6. Olen käyttänyt kasvosuihkeita jo vuosia. Säilytän niitä jääkaapissa ja suihkin kasvoilleni aamuisin pesun jälkeen, virkistää ihanasti :)
    Tällä hetkellä on käytössä juurikin tuo Lumenen suihke, josta en suuremmin pidä. Sumu on melkeinpä olematon, ja tuoksu on minusta karsea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta se tuoksu on ihan hyvä ;D tuo jääkaapissa säilyttäminen on hyvä idea!

      Poista
  7. Voi alore on niin ihana! Sehän korvaa myös kosteusvoiteen jos ei ole kovin kuiva iho, siinä kun on auringonkukkaöljyä. Jo tuoksun vuoksi voisin suihkia päivät pitkät! Toivottavasti olisi tarjous I love Me-messuilla. Vuosi sitten ei ollut tarjousta mutta ostin uuden pullon.
    Käytän paljon kasvovesiä, suureksi osaksi kukkaisvesiä, kun niissä on täysi teho. En mitään varsinaisesti ajattele kasvosuihkeina vaikka ovatkin suihkemuodossa. En tiedä onko siinä varsinaisesti eroa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaisvedet vähän kiinnostaisi, ne taitavat olla samanlaisia. Pitäisi kyllä tutustua :)

      Poista
  8. Mä myös rakastan kasvosuihkeita, ne viilentää ihanasti kesällä ♡ Kiva tietää, että näin monella merkillä on kasvosuihkeita, mitähän sitä kokeilisi seuraavaksi... :)

    VastaaPoista
  9. Täytyis kyllä kokeilla. Talvella iho soi kuivuuttaan, niin näistä voisi olla apua. Varsinkin töissä on niin kuiva ilma, että joskus tekisi mieli pyyhkiä käsirasvat naamaan. Meikin takia olen malttanut mieleni.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilepa kasvosuihketta, voisi olla parempi vaihehto kuin käsirasvan rasva ;D

      Poista

Kiitos kommentista <3