torstai 3. elokuuta 2017

Kaikkee uutta ja vanhaa Konadilta

Konadin maahantuoja CesarsShop lähetti minulle testiin kaikkea leimaukseen tarvittavaa tavaraa. Osa näistä tuotteista onkin jo tuttuja mutta on joukossa jotain uuttakin. Eli kynsilakanpoistoainetta jota en ole ikinä kokeillut sekä uusia Square laattoja! Sain myös uudet Color Clubit kuvattavaksi, eli nämä Mood Change -lakat. Ahkeroin niitä nyt parhaillaan joten palataan niihin myöhemmin. 

Konad stamping

Mistäs aloitetaan...eli vaikka näistä leimauslakoista. Konadin leimauslakat on aina olleet hyvin leimaavia mutta jossain vaiheessa jäivät vähän unholaan kun tuli kaikkia muita. Ihan eniten tykkään perusväreistä sekä pastelleista, ne peittävät hyvin. Kultainenkin on saanut uuden koostumuksen vai mitä onkaan tapahtunut, tämä kuitenkin peittää nyt entistä paremmin! Sen kummempia kynsiä en ole tehnyt kun on tuo swatch-urakka menossa mutta pikaisesti kokeilin mustan holon Color Club Beyondin päälle. 

P8010105.ORF

Pastel Pink, Pastel Green, Pastel Blue ja Gold. Konadin leimauslakat ovat tosiaan 5 e pullonsa joten ovat ihanan edullisia. Postauksen lopussa linkki aiempiin Konad swatcheihin. Olen tyytyväinen näihin, nuo pastellit peittävät helposti ja ovat pigmenttisiä. Kultainen on aika lämmin sävyltään ja peittää hyvin kun tässä kynsiä vilkuilen. Se ei ole niin peittävä kuin pastelliset vaan enemmän elävämpi ja metallisempi kynsiä liikuteltaessa. 

Konad stamping nail polish swatches

Square laatat on tosi hyviä! Eivät temppuile vaan leimaavat kuten pitääkin. Näissä on isoja kuvioita eli 2 cm korkeita ja 2,3 cm leveitä. Osassa kuviot on pienempiä, kannattaa vähän selata tuota ihanaa valikoimaa! 

Konad Square 17

Konad Square 26

Mun ehdottomat lempparilaatat on Halloween laatta 17 ja graafisia "Holy Shapes" kuvioita sisältävä 27. Myöskään pitsilaattoja ei ole ikinä liikaa...eikä tähtikuvioita!

Konad Square 27

Konad Square 34

Kynsilakanpoistoaineista sain mansikantuoksuisen jättipullon. 500 ml pullo maksaa 10 euroa joten jos liikut Cesarin myymälässä, nappaa tämä mukaan. Korkissa on päällä folio joten tämä ei vuoda jos tilaat nettikaupan puolelta. Ihanasti mansikantuoksuinen, kynsille hellävarainen ja erittäin tehokas kynsilakanpoistoaine. Öljytön koostumus sopii hyvin leimausvälineiden putsailuun. 
Pullon suussa on pieni aukko joten tätä on hyvä käyttää eikä pullosta levahda kerralla liikaa. Tätä on myös pienemmässä pumppupullossa, myös sitruunantuoksuisena. Pullon voi käyttää uudelleen, harmi kun oman pikku pullon heitin roskiin. Pumppu on kätevä eikä ruiki ympäriinsä pumpatessa.

Konad kynsilakanpoistoaine

Kannattaa myös lukea tämä vanha postaukseni jossa on lisää swatcheja Konadin lakoista, miten erottuvat tummien ja vaaleiden lakkojen päällä. 

Miltäs uutuudet ja vanhat tutut tuotteet näyttivät?

Konad tuotteet suomesta maahantuojalta CesarsShopilta!

12 kommenttia:

  1. Hyvältähän tuotteet näyttävät ja samoin sun kynnet. On loistavaa että Konadin leimauslakkoja ja uusia Square-laattoja on saatavilla. Aivan voittamaton hinta/laatusuhde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, nuo ovat kuitenkin tosi edullisia enkä mä jaksa aina tilata ulkomailta :)

      Poista
  2. Halloweenia odotellessa, makea meinaten tuo Halloween -aiheinen laatta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on kivoja kuvoita muutenkin käytettäväksi :)

      Poista
  3. Kiva, että Konadilta tulee uudenlaisia laattoja. Just kävin läpi vanhoja Konadin laattojani ja mietin, että suurimman osan niistä sais kiikuttaa kirppikselle, koska kuviot on liian pieniä mun kynsille. Tuo Halloween-aiheinen laatta on mun lemppari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitten kuviot on paljon isompia, ne vanhat kuviot on kyllä auttamattoman pieniä :) mutta on niillekin tarvetta!

      Poista
  4. Oli jotenkin jännää, kun kynsi-innostuksen alkuvaiheessa sai ensimmäiset omat Konadit. Muutama pyöreä laatta ja musta & valkoinen leimauslakka ja tietysti vaaleanpunaiset stampperi ja scraper.. Laatu oli ihan loistava, ja on edelleen. Senaikaiset tuotokset ei niinkään. :D
    Square-laatat on kyllä kivoja. Omistan yhden, ja aina se toimii. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kuulostaa minun blogin alkuajoilta. Silloin leimaus oli vaikeaa mutta voi sitä riemua kun sen oppi :) kyllä vaan Konadit on <3

      Poista
  5. Mä kattelinkin noita laattoja aiemmin kun tilasin sen merellisen, joka on muuten hyvä! Halloween olis upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kans se merellinen, siinä on hyviä kuvioita :)

      Poista
  6. Kivoja laattoja, miten mulla onkaan mennyt ohi tuo pitsilaatta :O
    No joitakin laattoja ja leimauslakkoja on jo tullut hankittua, kun vaan oppisi sen leimaamisen - huohh..
    Nyt tuntuu olevan vaikeinta oppia mikä leimausväri erottuu mistäkin pohjasta. Kun en ihan mustalla tykkäis leimata, ja vaaleammat värit eivät välttämättä sitten erotukaan. No ehkä mä vielä joskus opin kun vaan jaksan harjoitella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ajatella että vastavärit erottuu aina parhaiten. Eli musta tuo eniten kontrastia vaalealle ja valkea tummalle. Kulta ja hopea on myös hyvät perusvärit, niitä löytyy Color Clubilta.

      https://www.cesarsshop.fi/epages/cesarsshop.sf/fi_FI/?ObjectID=706552

      https://www.cesarsshop.fi/epages/cesarsshop.sf/fi_FI/?ObjectID=208312

      Leimaaminen on kivaa puuhaa :) tsemppiä opetteluun!

      Poista

Kiitos kommentista <3