sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Kauneusleikkaus raskaille silmäluomille

Olen harkinnut yhtä asiaa vuosia. Silmäluomien leikkausta. Miksikö? Siksi koska raskaat silmäluomet ärsyttävät ja on tylsää olla ryppyluomi jo 34-vuotiaana, minkä täytän kesällä. Haluan myös näyttää paremmalta ja nuorekkaammalta sitten vuosien päästä. Olen perinyt raskaat luomet isältäni ja olen ainut sisaruksistani kellä ne on. Veljen lapsista yksi on se, joka on perinyt raskaat luomet.

Raskaat luomet antavat vihaisen ja väsyneen ilmeen. Silmät ovat koko ajan viiruina. Joudun myös kohottamaan kulmiani koko ajan mikä aiheuttaa otsaryppyjä. Ja kyllä, olen ulkonäkökeskeinen ihminen jota asia häiritsee. Mistä tiedän onko osa päänsäryistä peräisin jatkuvasta kulmien kohottelusta? Joudun myös käyttämään paljon mattameikkejä koska kimalteiset luomivärit eivät oikein sovi. Joudun myös aina käyttämään tummaa meikkiä jotta ilmeestä saa edes vähän terävämmän.

Olen miettinyt paljonko leikkaus maksaa suomessa, saanko siihen Kelan korvauksen? Jos en nyt niin saisinko myöhemmin? Haluaisin kyllä korjata silmäni nyt koska tiedän miten kamalilta ne näyttävät tuossa 10 vuoden päästä. Onko leikkaus paljon halvempi Virossa? Minulla on rahat kasassa jos haluan käyttää kaikki säästöni kauneusleikkaukseen.

Mitä olette mieltä, kumpiko näyttää paremmalta? Väsynyt ja vihainen Taina vai vähän pirteämmän näköinen, kivasti meikattu Taina?

P4240003.ORF

P4240010.ORF

Jos sinulla olisi sama ongelma kuin minulla, menisitkö kirurgiseen korjausleikkaukseen? Vai ovatko kauneusleikkaukset omaa turhamaisuutta? Tai onko sinulta kentien korjattu raskaat luomet?

65 kommenttia:

  1. Sulla on kauniit silmät eikä ainakaan ulkopuolisesta (minusta) alempi kuva näytä vihaiselta tai viiruiselta. Voisiko ehkä kulmien kohotus botoxilla olla ratkaisu ennen kuin leikkaa? Itselläni myös raskaat luomet ja piikin alle menisin ekaksi. Silarit mulla on ja täytyy sanoa että leikkaus on aina leikkaus.

    VastaaPoista
  2. Minusta jokainen saa tehdä mitä tykkää, kunhan järki pysyy mukana eikä jää koukkuun kauneusleikkauksiin.
    Kyllä sitä on itse tullut tuijotettua peiliin jo iät ja ajat seuraten tarkkaan ihon muutoksia. Itse aion luultavasti aikanaan mennä korjauttamaan nuo suu-nenä väliset viirut :D

    VastaaPoista
  3. Minusta on ihan perusteltua menmä leikkaukseen. Eihän ne luomet siitä ainakaan itsestään korjaannu? Voisin itsekin mennä jos olisi rahat...

    VastaaPoista
  4. Mulla ei ole leikkauksesta ihan omakohtaista kokemusta, mutta pikkusiskoni kävi operaatiossa oliskohan ollut 2 tai 3 vuotta sitten. Raskaat luomet ihan perintönä ja taisivat vähän haitata muutakin olemista kuin meikkaamista. Ja tekeehän ne ilmeestä väsyneen ainakin. Hyvin meni, oli tyytyväinen.

    Mä laittaisin tälle thumbs up, eikä siinä tarvitse mun mielestä ajatella, että on turhamainen tai jotain. Todennäköisesti aiheuttavat vaivaa ennemmin tai myöhemmin, koska ei ne siitä ainakaan nouse, jos ovat jo syntymässä saadut. Itse en ole perinyt niitä, mutta nyt on jo ikä vähän tehnyt tehtäväänsä, mulla vaikuttaa vain ulkonäköön toistaiseksi. Mutta voisin kai mennä jos tarve olisi, tietysti vaikuttaa aina se käytettävissä oleva rahan määräkin, että mitä tarpeita tulee ;)

    VastaaPoista
  5. Menen, jos luomet lurpahtaa niin alas, että se alkaa häiritsemään näkökenttää, siihen asti koitan tulla toimeen näillä. Toi kyllä vaikuttaa yleisilmeeseen tosi piristävästi ja mulla on tuttuja jotka on leikkauksessa käyneet, kulma meikkikin on ihan erilaista levittää. Mutta mä pelkään kaikkia tollaisia, entäs jos ne nyppää liikaa luomea, eikä saa silmiä enää kunnolla kii. :D

    VastaaPoista
  6. Menisin, ja anna mennä sinäkin. Äitini on käynyt ja kannatti. Aion mennä itsekin jos tarvetta on. Ja mene Suomessa hyvälle kirurgille. ?

    VastaaPoista
  7. Mulla on kans raskaat luomet ja oishan se paljon kivempi ilme ilman niitä.Mielelläni luen kokemuksia jos päädyt leikkauttaan enkä näe siinä mitään pahaa

    VastaaPoista
  8. Ovatko alimmat kuvat kohotetuilla kulmilla ja otsarypyillä vai ilman?
    Kela ei korvaa yläluomien kirurgisia toimenpiteitä elleivät lääkärintodistuksen mukaisesti roikkuvat luomet merkittävästi haittaa näkökykyä ja silmiä.
    Olet kaunis nuori nainen, joka pitää huolta itsestänsä. Vuosien myötä se näkyy myös päällepäin ilman kauneusleikkauksiakin.

    VastaaPoista
  9. Eräs entinen työtoveri (keski-ikäinen mies, btw) kertoi, että oli käynyt juurikin tuollaisessa leikkauksessa, koska jatkuva kulmien nostelu aiheutti tosiaan sitä, että oli melkeinpä koko ajan päänsärkyä. En siis sanoisi sen olevan aivan täysin turhamaistakaan.

    VastaaPoista
  10. Kannattaa käydä silmälääkärillä. Raskailla luomilla on usein myös terveydellisiä vaikutuksia, jolloin leikkauksen saa julkisella puolella. Silmälääkäri sanoi viime käynnillä 15-vuotiaalle tyttärelleni, jolla on erittäin raskaat luomet, että leikkaus on jossain vaiheessa edessä. Raskaat luomet painavat silmää, joka alkaa vaikuttaa jossain vaiheessa mm. näkemiseen. Sinänsä saakurin huonoa pelisilmää lääkäriltä, joka ruoti hyvin suorasukaisesti myös ulkonäköasiaa tytön kuullen, joka on siinä pahimmassa iässä ja muutenkaan ei tykkää silmistään. :/ Ja leikkaukseenhan pitäisi nyt siis päästä hänen mielestään ensi viikolla = lääkärin jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  11. Minulla on ollut jo nuoresta sama, perinnöllinen vaiva ja lisäksi silmäni ovat syvällä. Nyt olen 45-v ja olen päättänyt tehdä asialle jotakin. Kävin työterveydessä ja hän oli samaa mieltä ja huomautti minulle että otsastani huomaa kuinka jännitän ja nostan koko ajan luomiani. Hän antoi minulle lähetteen silmälääkärille, koska silmälääkärin lausunto kuulemma painaa enemmän julkisella puolella. En ole vielä saanut aikaiseksi hoitaa asiaa, mutta nyt menen, asia vaivaa tosi paljon. Minulla nimittäin toinen luomi roikkuu ripsien päällä sellaisena lippana. Vaikuttaa näkemiseenkin siis.

    VastaaPoista
  12. Tiedätkö, ihan samaa oon itsekin miettinyt!
    Oon asiaa jonkun verran tutkinutkin, jotain parin tonnin luokkaa leikkaus taitaisi olla ja kelakorvauksen saa, jos seuraavat ehdot täyttyvät http://www.kela.fi/ylaluomileikkaukset1

    Mielenkiinnolla seurailen, jos leikkauksen teet. Minäkin kuulen usein näyttäväni vihaiselta, jos en muista kohottaa otsaa. Ja ikää tosiaan on sen 29-v vasta.

    VastaaPoista
  13. Kyllä varmaan haluaisin tehdä asialle jotain, eri asia uskaltaisinko. Mua ei ole operoitu koskaan, joten veitset ja piikitykset hirvittää . Työkaveri sai tp-lääkärin kautta lähetteen , hällä alkoi ripset kääntymään silmään kun luomet roikkuivat niin pahasti.

    VastaaPoista
  14. On sama ongelma, tosin vielä selvästi pahempana, jos silmäsi ovat täysin rentona tuossa alemmessa kuvassa. Helposti kun katsoo itseä peilistä tai ottaa kuvia tulee kohottaneeksi kulmia. Jos luomesi ovat normaali tilassa kuvassa, Kela korvattu leikkaus on kaukana tulevaisuudessa. Kela korvaa kun: "Iho peittää näkökenttää tulemalla alle 2 mm:n päähän mustuaisaukon keskikohdasta".
    Olen sinua muutaman vuoden nuorempi ja olen harkinnut leikkausta pitkään. Leikkaus kuitenkin pelottaa; mitä jos lopputuloksena ovatkin eripari silmät, kauheat arvet tai lääkäri saa sairauskohtauksen kesken leikkauksen. Päälle vielä muiden paheksunta turhamaisuudesta ja rahan tuhlauksesta.
    Tämä ongelma luonnollisesti vain pahenee koko ajan, joten leikkaus on edessä kunhan olen siihen henkisesti valmis. Täytynee pyytää rauhoittavaa lääkettä, jotta selviää leikkauksesta ilman paniikkikohtausta.
    Mitä hintoihin tulee, olen tutkinut, että halvimmillaan kampanja hintaan selviää alle tonnin. Normaalihinta taisi olla siitä 1500 paikkeilla. Hintavaihteluita on paljon, joten ei muuta kuin googlettamaan. Tämä siis Suomessa, en ole Viron hintoja tutkinut kun se ei ole itselleni vaihtoehto.

    VastaaPoista
  15. Hei tämähän on hurjan mielenkiintoinen postaus! Itse kärsin samasta "ongelmasta" (moni tuskin näkee tässä mitään ongelmaa) ja raskaat luomet häiritsevät minua todella. Olen harkinnutkin että jossain vaiheessa luomet voisi korjata. Vähän tuntuu kuitenkin hurjalta antaa jonkun leikellä kasvoja :/ kummitädilleni on tehty vastaava leikkaus ja se onnistui täydellisesti. Tulos on luonnollinen eikä moni varmaan edes huomaa muutosta jos ei oikein tajua tihrustaa. Hän itse kuitenkin sanoo että muutos on hänelle itselleen dramaattinen. Jään mielenkiinnolla seuraamaan tätä keskustelua! Olisi mahtavaa mikäli päädyt kertomaan mahdollisesta leikkauksesta täällä blogissakin. Rohkaisisi meitä muitakin :)

    VastaaPoista
  16. Olen huomannut, että kaikki raskaat luomet eivät suinkaan pahene jatkuvasti, vaan saattavat pysyä raskaina ja persoonallisen näköisinä lapsesta vanhuuteen. Sehän on ollut Renee Zellwegerin tavaramerkki! Hän muuttui tyystin erinäköiseksi leikattuaan luomensa. Sellaiset Esko Ahon tyyppiset sivuilta roikkuvat luomet taas jokainen varmasti haluaisi leikkauttaa.

    Minusta kauneusleikkaukset ovat nykypäivää ja jokaisen oma asia. Silti ikääntyminen näyttää kauniilta, kun on hoidettu ja elämäänsä tyytyväinen ihminen. Onnea päätöksentekoon!

    VastaaPoista
  17. Täällä myös lurpattaa yläluomet. Harkitsen myös leikkausta, vaikka olenkin vasta 24. Mutta vielä ei rahaakaan siihen ole. Saa nähdä. Mulla ei ainakaan vielä ole tullut tavaksi kohotella kulmia. Olisi myös kiva, jos leikkauksen yhteydessä näkö korjattaisiin, että pääsisi eroon silmälaseista. Toistaiseksi sekään ei ole mahdollista, kun näkö vaan tuntuu huononevan kokoajan. :/

    VastaaPoista
  18. Botoxia en ajatellut mutta...miltä se näyttää sitten mummona? Onko luomien leikkaus turvallisempi vaihtoehto?

    VastaaPoista
  19. Nekin vielä...minultakin löytyvät :)

    VastaaPoista
  20. Eivät korjaannu vaan saattavat alkaa haitata iän myötä :/

    VastaaPoista
  21. Minkä ikäinen siskosi oli? Kiva kuulla että otitte postauksen asiallisesti vastaan kun pelkäsin muuta. Ja omakohtaisia tai läheisten kokemuksia on kiva hyvä kuulla :)

    VastaaPoista
  22. Minä en pelkää, en jotenkin osaa. Olen niin paljon asiaa miettinyt :)

    VastaaPoista
  23. Ei kai se suomessa niin paljon kalliimpaa luulisi olevan. Ei tule matkakuluja tms ylimääräistä vaivaa :)

    VastaaPoista
  24. Kiva kuulla :) varmasti kerron jos siihen päädyn!

    VastaaPoista
  25. Alempi kuva on luonnollinen, en kohota kulmia. Kyllä mä uskon että huolellinen ihonhoito ja luonnonkosmetiikan käyttö näkyy vuosien päästä :) mutta luomet on toinen juttu, miten ne alkavat haitata tai vaivata päänsäryillä?

    VastaaPoista
  26. Ei se ole, otsarypyt ja päänsäryt ovat perua kulmien nostelusta :)

    VastaaPoista
  27. Voih :/ toivottavasti tyttäresi ei ala murehtia asiaa enemmän. Itsellä nämä alkoivat vaivata enemmän vasta yli parikymppisenä. Nyt alkavat mennä ryppyisiksi :/ kyllä mä kunnallista kokeilen ensin, jos saisi vähän korvausta leikkauksesta :)

    VastaaPoista
  28. Luulen että kymmenen vuoden päästä mulla on sama, alkavat haitata näkemistä. Kiitos kommentista, mukava kuulla kokemuksesi :)

    VastaaPoista
  29. Suosittelen kyllä leikkausta, mutta itse odottaisin vielä mahdollisimman pitkään. Ikää kun tulee lisää, veltostuu kudokset edelleen, ja mistäs sitä tietää, onko sama tilanne edessä vaikka 15 vuoden kuluttua leikkauksesta? Tämä siis vain spekulointia, en tiedä kuinka usein uusintaleikkauksia joudutaan tekemään. Ja ehdottomasti suosittelen etsimään Suomesta hyvän kirurgin, en missään nimessä lähtisi ulkomaille. Kyseessä kuitenkin muutaman tonnin leikkaus, ja vielä noinkin tärkeälle alueelle kasvoihin. En riskeeraisi. :)

    VastaaPoista
  30. Täällä sama ongelma. Meikit on välillä missä sattuu, jos en jännitä otsaa, ja löysä nahka valuu liikkuvan luomen päälle, josta meikit sitten tarttuu. Hymyillessä silmät ja suu on eri paria, kun silmät näyttävät niin tympääntyneiltä, jos en kohota kulmia ja otsaa. Otsarypyt pelottaa, kun joudun koko ajan jännittämään kulmia ja otsaa. Olen 26 -vuotias. Leikkaus on käynyt mielessä, mutta toisaalta pelottaa leikkauksen riskit pelkän ulkonäön takia. Tästä aiheesta olisi jännä lukea lisää!

    VastaaPoista
  31. Itselläni on myös raskaat luomet ja tuntuuhan se ikävältä, miten kaikki haukkuvat niitä rumiksi. Itseäni ne eivät niin haittaa, kun on opetellut meikkaamaan ne ja toisaalta liikkuvalla luomella voi käyttää paljon enemmän väriä ilman, että meikki on liian överi.

    Olen miettinyt tuota leikkausta kyllä, lähinnä käytännön syistä. Itse olen ajatellut odottaa siihen, että luomet alkavat painaa silmäripsiä ja sitä myötä olla ihan toiminnallinen haitta. Ilmeisesti riskinä on myös, että iän myötä luomet voivat alkaa painua uudelleen kun ryppyjä tulee ja iho löystyy, eikä ajatus siitä, että leikkauksen joutuisi uusimaan, oikein houkuttele. Ehkä sitten vanhempana piristynyt ilmekin tekee paljon isomman muutoksen kuin tässä vaiheessa.

    VastaaPoista
  32. Kiitti linkistä! Riippuluomen kohdalla yksi ehto täyttyy ehkä tulevaisuudessa, mustuaisesta on yläluomen reunaan ehkä sentti. On muuten yleinen vaiva, sinunkin kommentistasi päätellen!

    VastaaPoista
  33. Mulla ei käänny mutta kuulostaa kyllä tosi pahalta :( minua ei pelota, kättä on operoitu ja se meni niin vaivatta :)

    VastaaPoista
  34. Kiitos kattavasta kommentista. Rohkaisevaa että teillä on samoja ajatuksia, pelkäsin nimittäin kommentteja turhamaisuudesta. Niinhän sitä helposti ajatellaan...mutta kun katson omaa isää, en halua että luomet pääsevät niin roikkuviksi. No siihen on vielä 30 vuotta...mutta joku 1500 euroa on pieni hinta joka päivä häiritsevän asian korjaamisesta :)

    VastaaPoista
  35. Asia on häirinnyt minua liki kymmenen vuotta jokaikinen päivä. Kiitos kommentista, kiva kuulla tätisi kokemus. Kyllähän se oma ulkonäkö vähän muuttuu ja itsetuntokin saattaa koheta. Viittaan sinuun ja ylläolevaan kommenttiin; en usko mihinkään lääkärin mokaamiseen tai kamaliin arpiin. Olen hyvin luottavainen :) ihan ehdottomasti kertoisin asiasta täällä!

    VastaaPoista
  36. Mullekin tuli Renee mieleen. Pakko todeta että minusta hän oli persoonallisemman näköinen ennen. Esko Aho kyllä, aika pahasti roikkuvat :( niitähän on tosiaan eri kohdista laskeutuvia luomia. Kyllä, se näyttää kauniilta kun on tyytyväinen itseensä :)

    VastaaPoista
  37. Oivoi :/ nyt vaan säästämään rahaa! Minäkin olen koko ajan säästänyt johonkin, ehkä nyt tähän? Säästän varmaan päämäärällisesti lisää että joku päivä pääsen haluamaani leikkaukseen!

    VastaaPoista
  38. Kyllä mä luulen että odotan vielä, ihan kelan korvauksenkin takia. Toinen luomista on pahempi ja ryppyisempi, katsotaan miten se pahenee. Lääkäri tietysti osaa kertoa miten iho veltostuu. Nyt kun mietin niin en kyllä riskeeraa, ei tuo kuitenkaan niin kallis leikkaus ole ;)

    VastaaPoista
  39. Nyt kesän kynnyksellä on tosi ilkeää kun luomet ovat koko ajan hikisen tuntuiset. Jännä selittää mutta joku tietää mitä tarkoitan. Ikävä kertoa mutta otsassa on ärsyttävä ryppy kulmien nostelusta. Minä kerron lisää kun asia tulee ajankohtaiseksi :)

    VastaaPoista
  40. No on kyllä ilkeää jos toiset haukkuvat toisen luomia :( vai meinaatko sitä että yleisesti niin sanotaan? Jos positiivista pitää sanoa niin meikata voi miten haluaa :) värit kun ei näy! Apua, nyt mietityttää mutta lääkäri varmaan voi kertoa enemmän tuosta leikkauksen uusiutumisesta. En kuitenkaan ala mummoksi odottelemaan :)

    VastaaPoista
  41. Taisi olla juuri vähän alle 40.

    VastaaPoista
  42. Mä joudun itte todennäköisesti vanhempana menemään tuohon luomien leikkaukseen. Mulla on jo nyt kunnon huppuluomet ja tilanne vaan pahenee vanhemmiten. Sen leikkauksenhan taitaa saada ilmatteeks jos ne luomet haittaa oikein kunnolla elämää. Jonot toki on jopa vuosien mittaset...
    Mutta jos nuo luomet oikein häiritsee, ni mene ihmeessä koska se ei ole mikään "vaarallinen" toimenpide.
    Itse ainakin menisin, jos rahaa olisi. Sen verran häiritsee nää omat luomet. Olisi kiva päästä meikkaamaan silmämeikki, joka näkyy muillekin ilman kulmien nostelua. Enkä edes pitäisi tuota leikkausta mitenkään turhamaisena turhuutena :)

    VastaaPoista
  43. Jos luomet todella häiritsevät ja leikkaus parantaa elämänlaatua niin mikäs siinä :) olen nähnyt eläkeläisiä joilta on luomet leikattu, ilme on piristynyt kummasti. Kyllähän se olisi kiva meikata eri tavalla :) ei muutakuin leikkausta hakemaan jos sinusta siltä tuntuu ;)

    VastaaPoista
  44. Kun noita kuvia katsoo, niin melkein kuin olisi peiliin vilkaissut! Sama ongelma siis itsellänikin. Ikä (30+) on alkanut tekemään tepposiaan ja luomet painautuneet selkeästi alaspäin. Toistaiseksi haitta on "vain" kosmeettinen mutta sen osalta todella ärsyttävä. Nuorena minulla oli paljon tilaa luomilla tehdä jos vaikka millaisia kivoja silmämeikkejä mutta nykyään ei tosiaan juuri kannata värkkäillä kovin ihmeellisyyksiä, koska eivät näy kumminkaan. Joka aamu meikatessa tämä asia ärsyttää todella suuresti! En ole oppinut muuttamaan meikkaustyyliäni iän mukana niin, että saisin silmät paremmin näkyviin. Olenkin alkanut harkita, josko luomille tekisi jonkin operaation. Jonkun mielestä voi kuulostaa turhamaiselta, koska haitta on (ainakin vielä) "vain" kosmeettinen mutta onko turhaa harmittella päivästä toiseen asiaa, joka olisi mahdollista korjata... Mutta mutta, pelkään ehkä eniten maailmassa kaikkia leikkausoperaatioita, mikä on saanut lykkäämään toimenpidettä ainakin toistaiseksi.

    VastaaPoista
  45. Minulla on myös raskaat luomet, jotka olen perinyt äidiltä ja isoäidiltäni. Raskaat luomet ovat häirinneet minua varmaan jo 15-vuotiaasta asti. Inhosin katsoa minusta otettuja valokuvia ja teini-iässä roikkuvat luomet aiheuttivat sen, että tunsin itseni tosi rumaksi ja kuvissa näytin aina tympiintyneen näköiseltä, vaikka kuinka yritin näyttää pirteältä ja iloiselta. Nyt olen 32-vuotias ja oppinut jo hyväksymään oman ulkonäköni. Mutta edelleenkään en tykkää katsoa kuviani enkä tykkää, että minusta otetaan kuvia. Aion jossain vaiheessa mennä leikkaukseen. Minulla olisi jo rahat siihen, mutta ehkä säästän vielä muutaman vuoden, ettei kaikki säästöni menisi leikkaukseen. En usko, että saisin siitä Kela korvausta, koska luomet eivät ainakaan vielä haittaa näkemistä. Sinulla on kyllä tosi kauniit silmät! :) Osaisinpa minäkin meikata yhtä upeasti!

    VastaaPoista
  46. Mulla lerputtaa vielä pahemmin kuin sulla, mennäänkö yhdessä? Jos kysytään kimppa-alennusta? :D Oikeesti, olen miettinyt samaa asia sata ja tuhat kertaa vielä päätymättä mihinkään lopputulokseen.

    VastaaPoista
  47. Jaa-a. Onhan kauneusleikkaus aina vähän turhamainen ja turha riski. Mun mielestä sen tarpeellisuus riippuu kuitenkin ihan siitä, kuinka häiritseväksi ihminen itse "vikansa" kokee. Mun mielestä on myös vähän eri asia toivoa parikymppisenä silikonitissejä ja kuvitella sen avaavan tulevaisuuden entistä valoisampana, kuin miettiä yli kolmekymppisenä jonkun mahdollisesti toiminnalliseksi äityvän jutun korjaamista.

    Mun silmät on laseroitu. Periaatteessa ihan turhaa sekin. Ehdin käyttää silmälaseja varmaan 15 vuotta ja piilolinssejä yli 10. Vihasin molempia todella paljon. Silmälasit oli harrastaessa aina huurussa, vinossa tiellä tai rikki ja sangat painoivat korvien taakse aiheuttaen jatkuvaa päänsärkyä. Kaikki sangat, kymmenissä eri laseissa vuosien varrella, riippumatta siitä paljonko niitä optikolla muokattiin. Piilolinssejä taas eivät silmät enää tahtoneet kestää. Tollaisessa ajassa ehtii kyllä jo punnita vaihtoehtoja ihan hyvän aikaa:) Itse hankin rahat operaatioon enkä ole katunut sitä sekuntiakaan. Paitsi ehkä toimenpiteen aikana aikanaan:D

    Virossa leikkaa yleensä ihan samat kirurgit kuin Suomessakin. Toki kannattaa lääkäriltä kysyä toipumisesta ja sen perusteella miettiä tarkkaan onko operaation jälkeen sellaisessa kunnossa, että haluaa matkustaa.

    Jos mä olisin sä, soittaisin ensin optikolle ja kysyisin osaako optikko tai silmälääkäri neuvoa asiassa. Jos osaavat, niin menisin sinne juttelemaan. Tai sitten vaikka kunnalliselle/työterveyteen yleislääkärille kysymään neuvoa. Ja kyllä plastiikkakirurgin kanssakin ensin järjestetään ihan konsultaatiota aiheesta ennen operaatiota ja pohditaan operaation hyötyjä ja haittoja sekä mahdollista lopputulosta juuri sinun kasvojesi pohjalta.

    Kasvot on kuitenkin niin näkyvä osa, että jos niissä on jotain, mikä kaiken aikaa mietityttää eikä oikein voi ihan hetken päähänpistostakaan puhua, niin en kyllä epäröisi. Ja joku tonni tai pari on vielä ihan "naurettavan pieni" raha, minkä aikuinen, töissä käyvä ihminen kyllä muutamissa vuosissa säästää, jos todella tahtoo. On tietysti siis paljon rahaa, mutta vähän suhteessa siihen, jos asia todella häiritsee.

    VastaaPoista
  48. Ps. Mun mielestä on todella hienoa, että kirjoitit asiasta!

    VastaaPoista
  49. Minusta ei ole turhamaista korjata asiaa joka häiritsee joka päivä. Jota murehtii joka päivä peiliin vilkaistessa..en mä usko että leikkausta tarvii pelätä. Eikös se kuitenkin aika helppo toimenpide ole? Näin mä haluan ajatella :)

    VastaaPoista
  50. Kiitos kehusta! Vähän varjostaa mattaväreillä niin silmät saa taiottua nätiksi :)
    Ainakin kelan korvausta kannattaa hakea :) minäkään en halua ihan kaikkia säästöjä käyttää. Mutta kiinnostaisi kyllä minkänäköiseksi sitä muuttuisi?

    VastaaPoista
  51. Minä kyllä olen päätynyt leikkaukseen. En ehkä vielä mutta on kiva kuulla ajatuksia :) mennään yhdessä kysymään, jos saataisiin alea :D

    VastaaPoista
  52. Kiitos! Kyllähän nämä ovat häirinneet joka päivä ainakin kymmenen vuoden ajan. Otsassa oleva ryppy on myös seurausta kulmien nostelusa. Ja toinen luomi on ryppyinen eikä mun mielestä tässä iässä tarviis ryppyluomia olla.
    Kaunesleikkaukset julkisuuden toivossa on minusta eri asia kuin kosmeettisen haitan korjaaminen. Mutta en tuomitse tissejäkään, joku voi hyvinkin kärsiä pienistä tai liian suurista.
    Asiaa pitää harkita ja käydä lääkärissä sekä konsultaatiossa :) on kyllä mielenkiintoista keskustella ja kuunnella muidenkin näkemyksiä!

    VastaaPoista
  53. Hyvä aihe ja selvästi montaa koskeva! Minullakin on jo rakenteellisesti raskaat luomet ja olen päättänyt, että myöhemmin tulen menemään leikkaukseen. Isälleni oli ehdotettu leikkausta jo 15 vuotta sitten silmälääkärin toimesta, mutta ei mennyt. Miehenä kai ajatteli sen olevan turhaa. Tosin nyt kun ikä on lähempänä 70 kuin 60, niin leikkauksen tarpeen todella huomaa, koska iho on päässyt kunnolla veltostumaan. Ehkäpä joutuu vielä taipumaan, vaikka onkin kovapäinen. :D

    VastaaPoista
  54. Huomaan myös omasta 63v isästä mitä mulla on edessä. Siksi päätin mennä leikkaukseen jossain vaiheessa :) hienoa miten tämä postaus herätti ajatuksia ja olin jopa yllättynyt siitä miten yleinen vaiva tämä on!

    VastaaPoista
  55. Sattupas sopivasti, kävin juuri Mehiläisessä ja siellä oli leikkaus raskaille luomille hippasen alle 1000e! Olikohan tämän kuun vai kesäkuun loppuun. Tämä Kouvolassa, en tiedä onko kaikissa :)

    Painoin mieleeni että käyn sinulle huikkaamassa! :D

    VastaaPoista
  56. Tääääh onpa tosi halpa! Minun käsi leikattiin Mehiläisessä ja varmasti maksoi useamman tonnin.. Onko se tarjous tai kesäkampanja :D

    VastaaPoista
  57. Jos joskus on rahaa, niin todellakin menen leikkauttamaan ennemmin kuin myöhemmin!
    Kulmien kohottelu on jo niin alitajuista, ettei näyttäisi koko ajan nuupahtaneelta. Mulla ei superroikkoluomet ole, mutta syvällä olevat silmät ja neandertalilaisen kevyet kulmaluut tekee entistä raskaamman vaikutelman.

    VastaaPoista
  58. Kulmien kohottelu tulee kyllä jo itsestään tuoden mukanaan päänsärkyä ja ryppyjä :/

    VastaaPoista
  59. Äitini on käynyt tuossa leikkauksessa ja minullakin se on tulevaisuudessa edessä. Olen kuitenkin vasta parikymppinen eikä vielä ole ajankohtaista. Menen vasta sitten kun alkaa oikeasti häiritsemään, oli niin kamalan näköinen äitini naama, kun leikkaus oli tehty, etten uskalla mennä kuin pakon edessä. :D

    VastaaPoista
  60. Kyllä sinä rohkaistut sitten kun luomet alkaa häiritä :) lopputulos palkitsee jos itsellä on sitten kivempi olla ;)

    VastaaPoista
  61. Mun mielestä olet kaunis molemmissa kuvissa, en mä mitään vihaista ja väsynyttä Tainaa alemmassakaan kuvassa nää ;) Ymmärrän kyllä silti itsekin rakasluomisena oikein hyvin sun ajatukset.

    Mä olen myös päättänyt mennä yläluomileikkaukseen tulevaisuudessa. Mun molemmilla vanhemmilla on raskaat luomet, mutta äidillä vielä raskaammat. Jos mun luomet lurpsahtaa yhtä alas kuin äidilläni niin todellakin teen niille jotain, sainpa korvausta Kelalta tai en.

    Jos luomet roikkuvat niin paljon, että se haittaa näkökenttää/on muuten toiminnallinen vaiva silloin saa hoidon julkisella puolella, eli siis edullisesti. Muussa tapauksessa joutuu kustantamaan itse.

    VastaaPoista
  62. Kiitos <3 mun mielestä mulla on pahemmat luomet kuin sulla, en näe sinulla samanlaisia ryppyjä kuin mulla :D mulla rypistyy toinen luomi ihan ryppyisäksi pussiksi. Tosi ärsyttävää ja miltä se sitten tulevaisuudessa näyttää...

    VastaaPoista
  63. Mulla on selkeästi laihtumisen/vanhenemisen myötä yläluomi muuttunut. Se ei tavallaan ole ihan niin raskas enää kun aikaisemmin koska luomen täyteläisyyttä on hävinnyt tosi paljon. Samalla kuitenkin iho on veltostunut ja nykyisin luomi tykkää mennä tuplapoimulle, eli laskostaa "tosi kivasti".. Omia vanhempiansa kun kattoo se tulevaisuus kyllä tuijottaa aika pahasti takaisin. En missään nimessä koe vielä olevani lähelläkään sitä tilannetta, että leikkausta harkitsisin vakavasti, mutta katsotaan mikä tilanne on 20 vuoden päästä :D

    VastaaPoista
  64. Minä kannatan leikkausta. Mitä väliä, mikä syy siihen on? Omat on silmäsi ja jos kerran tulet leikkauksesta onnelliseksi, niin anna mennä. Jos toinen leikkaus on kuusikymppisenä ehkä edessä, niin mitä väliä. Itselläni on leikkaus edessä jossain vaiheessa enkä tajua, mitä ideaa on odotella sitä hetkeä, kun voi tehdä asialle jotain jo aiemmin. Kyllä ihminen saa olla kiinnostunut ulkonäöstään. Ei kaikkea tarvitse perustella terveydellä tms.

    VastaaPoista
  65. Samaa mieltä :) mulla ei ole lapsia ja haluan sijoittaa itseeni. Käyn töissä ja hankin itse rahani, kyllä mä haluan tehdä niillä jotain kivaa. En matkustele tai juhli joten en mielestäni tuhlaa turhuuksiin. Ja jos se parantaa ulkonäköä tai auttaa päänsärkyihin niin mikä ettei. Mukava kuulla mielipiteitä, kiitos kommentistasi :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3