tiistai 8. maaliskuuta 2016

piCture pOlish Posey

piCture pOlish julkaisi taas viisi uutta ihanaa lakkaa joista sain pari testiin blogiini. Ensimmäisenä esittelen Poseyn.

P3070062.ORF

Posey on supersöötti baby vaaleanpunainen. Vaaleanpunaisella pohjalla on holohexagonia scattered holon seassa. Minulla on yksi vaaleanpunainen PP:ltä joten toiselle oli tarvetta. Lisäksi tämä sävy oli niin suloinen ettei sitä oikein voinut vastustaa :) yllätyin ihan kun sain tämän käsiini.

P3070081.ORF

Posey on paljon kimaltavampi kuin kuvat antavat ymmärtää. Scattered holo on hyvin voimakasta ja se erottuu sekä isoista holohexoista että hennommasta microholosta. Paljon nätimpi kuin Svetan kuvassa! Sehän on vain positiivista että lakka on ihanampi kuin odotti ;) Posey peittää pitkät kynnet kolmella kerroksella. Lyhyille riittää kaksi. Onneksi lakka kuivuu nopeasti koska tuli aika kiire lakata. Posti saapuu meille vasta ennen kuutta ja kahdeksalta on jo oltava unten mailla. Pari tuntia aikaa lakata ja tehdä postaus aamuksi valmiiksi O_o

P3070046.ORF

Kokeilin myös Delush Polishin laattaa Swirls & Twirls. Kuviot tässä ovat 2 cm x 1,6 cm. Myös laatta Enchanted oli nätti mutta päädyin tähän koska tässä on erilaisia kuvioita, vähän sellaisia mitä mulla ei ole :) mites muut Delushin laattoja kokeilleet, miten toimii? Minä olen parisen kertaa tätä jo kokeillut mutten saa kuvia nousemaan pehmeillä leimasimilla. En piCture pOlishin, Born Pretty Storen Clear Jellyllä, en aidolla Clear Jellyllä enkä Cesarin jumboleimasimilla. Konadin perus leimasin on ainut mikä nostaa tästä kuvan. Aika jännä juttu! Ovatko kuviot niin matalia vai mistähän johtuu?

P3070069.ORF

Mutta laatta on kutenkin kiva kun löytää sen oikean leimasimen. Tätähän se leimaus on, kiroilua ja oikean tekniikan löytämistä ;) nimettömän kuvio on kaunis ja jotenkin sopii kivasti tähän manikyyriin. Swarovskin kristalli keskisormeen,.

piCture pOlish lakat / CesarsShop, saatu
Delush Polish leimauslaatat / CesarsShop, saatu
Swarovskin kristallit / CesarsShop, saatu

Mitä hankitte uusista piCtureista? Minä jäin vielä miettimään muita. Haluan nähdä enemmän kuvia. Varmasti tulee vielä joku ostettua ja joitakin aikaisempiakin olen miettinyt...sellaista on lakkafriikin elämä ;)

29 kommenttia:

  1. Pih tää on hieno...
    Omalla listallani on new york ja joku violetti tai pinkki. Tsekkasin ettei wanderlustia enää ollut.. nyyh!

    VastaaPoista
  2. Uuuu, se on ihana, pakko varmaan hankkia ♡

    VastaaPoista
  3. Sehän se on...jos jotain himoaa niin ei kannata miettiä. Minä aina haikailen kaikkia menneitä, sellaisia joita ei enää saa :/

    VastaaPoista
  4. Pitääkin tsekata mitä kaikkea ihanaa uutta tuonne on tullut - tai parempi ehkä jos ei kun tulee kuitenkin ostohimotus :D

    VastaaPoista
  5. Nätti on! :) Yleensä en vaaleanpunaisista kauheasti perusta mutta TÄMÄ yllättäen kyllä iski kovastikin! Toinen uusista mikä löytää tiensä aika varmasti meille on se rusehtava, nimi hukkui mielestä enkä jaksa sitä nyt tsekatakaan! Mutta tiedät varmasti mitä tarkoitan! :)
    DPn laattoja en ole testannut, himottaisi kyllä mutta hinta pitänyt laatat pois omasta hyllystä, ainakin toistaiseksi... ;)
    Mukavaa päivää sulle! :)

    VastaaPoista
  6. Spring oli tosi kaunis omaan silmään mutta saas kattoa nyt saako aikaiseksi. :P Tosi nätti tuo kyllä kynsillä. Ei näytä pullossa noin hienolta. :)

    VastaaPoista
  7. Niinpä :D minuakin himottaa tilata joku vielä..ennenkuin loppuvat!

    VastaaPoista
  8. Merge. Mietin itsekin sitä. Himosin jossain vaiheessa Winteriä ja nyt mietin sen ja Mergen välillä...Mukavaa naistenpäivää!

    VastaaPoista
  9. Ei tosiaan. Eikä ole minunkaan kuvissani niin hieno kuin livenä! Kimaltaa todella upeasti ja on sopivan neutraali vaaleanpunainen :)

    VastaaPoista
  10. Minunkin ensimmäinen ajatus oli että onpa söpön värinen :)

    VastaaPoista
  11. Sepä juuri! :) Mulla on Winter, sekin on ihana!
    <3

    VastaaPoista
  12. Tämä Posey on tosi nätti ja tajusin, että mulla on oikeastaan tosi vähän mitään tällaisia hempeitä ja vaaleansävyisiä lakkoja, suurinosa on kirkkaita värejä tai sitten selkeästi tummia. Joten tämä olisi hyvä lisä kokoelmaani :)

    VastaaPoista
  13. On se kaunis, ketä näitä nyt voi vastusta, en minä ainakaan! :)

    VastaaPoista
  14. Tämä on ensisijaisesti hempeä. Olen koko päivän ihastellut tätä, kultashimmer näkyy tosi nätisti päivänvalossa :) mullakin on pääosin tummia PP lakkoja joten tämä on hyvä kun kaipaa vaaleampaa lakkaa.

    VastaaPoista
  15. Näissä on monta ihanaa ja vastustamatonta :)

    VastaaPoista
  16. Tää ja Spring oli pullo kuvissa niin ihania ja kynnellä vieläkin kauniimpi!

    VastaaPoista
  17. Spring on kyllä todella kaunis ja varmasti monen mieleen :)

    VastaaPoista
  18. Oi niiiiin hieno! Aiheutti 'pakko saada!'-olon. Blogien luku on edelleen hasardia lompakolle ;-D

    VastaaPoista
  19. Blogien luku käy kalliiksi mullekin ;) tulee aina himotuksia...

    VastaaPoista
  20. Näin eilen kaikki lakat livenä kun kävin moikkaamassa Satua :) Tämäkin oli ihana mutta itselle kotiin lähti gala <3 Nämä ovat luonnossa kauniita kyllä kaikki.

    VastaaPoista
  21. Gala on kieltämättä ihanan värinen :)

    VastaaPoista
  22. Hirmu söpö lakka ♥ Täytyy ehkä ostaa!

    VastaaPoista

♥ Thanks For The Comment ♥