keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Tammikuun kosmetiikkaostokset

Moikka! Tänään vuoden ensimmäisiä kosmetiikkahankintoja :) Pukki toi lahjarahaa joten esittelen mun "joululahjat". Näiden kosmetiikkahankintojen lisäksi tilasin Adidaksen kukallisen verkkatakin jota olen halunnut tosi pitkään! Riskillä otin pienen koon kun ei muita enää ollut ja mahtui se päälle :) muuta vaatetta en ostanut kun nyt mentiin puhtaasti kosmetiikalla. 

Nobelta tilasin alesta pari heidän oman sarjan ihonhoitotuotetta. Nämä on olleet pitkään ostoslistalla ja ale se on pienikin, Noben tilaus 54 e. Tämä sarja on aika hintava joten toivon olevan hyväkin :)

Bangerheadilta tilasin GHD suoristustuotteita ja hiusnaamioita pitkälle, kuivalle luonnonkiharalle. Välillä multa kysytään suosituksia nettikaupoista niin Bangerheadista olen tykännyt, yleensä hinnat on edullisemmat. Nämäkin GHD:t oli halvimmat täällä. Muutenkin toimitus on ihan nopsa ja kaikki sujunut aina ok. Tämä tilaus oli päälle 70 e. Tukkajuttuja mulla kuluu aika kovaa tahtia, etenkin hoitoaineet tuntuu että on kokoajan loppu. 

Yllättyikö kukaan mutta pitkään himoittu Huda Beautyn Pretty Grunge löytyi myös ostoksista. Tämän tilasin Cult Beautysta. Ruotsin kruunu oli aika ylhäällä, muuten olisin tilannut Sephorasta. Eihän tämä halpa ole, oliko jotain 70 e mutta onhan se hieno...

Ostoslistalle jäi vielä ne Jeffreen Gothic Beach ja Scorpio. Molempia ei ollut oletkauniilla, toki olisin ostanut suomalaisesta verkkokaupasta. Ulkomailta ei molempia saanut järkevään hintaan. Niiden hankinta jäi vähän myöhemmäksi. 

Ja vielä ilmoitusluontoista asiaa :) Mulla alkoi nyt se kylpyhuoneremontti. Olen myös löytänyt elämääni ihmisen joka vie vähän aikaani. Blogi tulee siis hiljenemään hetkellisesti ellen saa tässä postauksia kirjoiteltua, en ole vielä ihan varma millaista on asua tässä remontin keskellä. Tämä elämääni saapunut ihminen vie myös aikaani mutta ei mulla ole aikeita blogia lopettaa, se on kuitenkin se mun henkireikä ja harrastus :) Hudan paletista tulee esittelyä kunhan päivät vähän valaistuvat ja on parempi ottaa meikkikuvia. Muitakin kivoja aiheita on tulossa!

Sellaista :) Mitä ajatuksia ostoksista? Miten sulla on alkuvuosi lähtenyt käyntiin?


lauantai 27. tammikuuta 2024

Tammikuun loppuneet tuotteet

Vuoden ensimmäiset loppuneet vuorossa tänään :) lähinnä ihon- ja hiustenhoitoa, ehkä ensi kerralla sitten taas meikkejä ;) 

Ihonhoito

Mossa Juicy Clean Purifying Creme-Mousse
Kestosuosikki, poistaa hyvin meikit eikä ärsytä silmiä. Ostin jo uuden :) toivottavasti tätä ei ikinä hävitetä myynnistä...5/5

Bioderma Soothing Micellar Cleansing Foaming Gel
Ihan kiva kasvojen pesutuote, ei tuntunut kuivattavalta ja meikit lähti tällä hyvin pois. En välttämättä ostaisi toiste mutta käytin mielelläni kyllä. Ei ärsyttänyt silmiä ja pumppupullo oli tosi hyvä. 4/5

Bioderma Make-Up Removing Micellar Solution
Näköjään puuttuu kuvasta. Mihinhän ihmeeseen sen olen pistänyt? Tämä taisi olla ensimmäisiä misellivesiä ja hurjan kehuttu. En itse erikoista tämän kanssa kokenut mutta en toisaalta mitään huonoakaan. Normalista saa eikä tainnut olla kovin kallis. Saatan ostaa uudelleen tai sitten en...perushyvä tuote. 3/5

Emma Hardie Plump & Glow Hydrating Facial Mist
Glossyboxissa tullut kasvosuihke. En tästä kamalasti välittänyt mutta käytin pois ihan kasvojen tai meikkisiveltimen kosteutukseen. Melko paha tuoksu, en siksi niin tykännyt tästä. 2/5

The Saem Jeju Fresh Aloe Essence
Ihanaihanaihana essence/hoitoneste/seerumi mikä lie. Paksuhkoa aloe nestettä, todella ihana rasvoittuvalle iholle. Hulahti salamannopeasti ihoon eikä rullannut kerrostaessa tai meikin alla. Käytin hoitonesteen jälkeen ennen seerumia. Ostan lisää ja haluan todellakin käyttää tätä koko sarjaa! 5/5

The Body Shop Aloe Soothing Day Cream
Luulin tätä sellaiseksi kevyeksi geelivoiteeksi kesälle, mutta olikin ihanan rauhoittava ja paksun oloinen aloe voide. Tykkään kyllä TBS tuotteista vaikka ehkä harvemmin, mutta säännöllisesti käytän niitä. Aloe -sarjaa voisin ostaa lisää. Harmi kun myymälöitä vähennetään, myös omat ostokset tulevat vähenemään kun ei pääse hypistelemään, mutta harvemmin sitä pääsin tekemään kun lähin myymälä on Kpo tai Jns. Mutta tälle 5/5.

Glamglow Supermud Cleansing Treatment
Tykkään ihan älyttömästi, puhdistaa naaman todella hyvin tekemättä siitä kiristävän kuivaa. Ihoni kaipaa tälläisiä "kunnon ytyjä" naamioita välillä, ehkä kerran viikkoon. Mulla on jemmassa pari tälläistä puhdistavampaa naamiota mutta tulen kyllä ostamaan Glaglow`n kultti hiilinaamiota kyllä uudestaankin. Rasvoittuvalle iholle todella jees. 5/5

Erisan Hoitava käsivoide
Tämä mulla on ollut mukana käsilaukussa ja näin ollen pääosin työkäytössä. Riittävän paksua mutta imeytyy hyvin äkkiä. Käyttäisin toistekin, töistähän näitä aina saa...5/5


Baylis & Harding Bath Bubbles/Body Wash
Joulukalenterin tuotteita. Näitä tulee käytettyä suihkussa pois. Fig & Pomegranate ei tuoksuna suosikki ollut mutta Jojoba, Vanilla & Almond Oil on älyttömän ihana!! 4/5

Nivea Dry Fresh Anti-Perspirant
Mä olen sellainen hikipetteri että pitää olla tosi pitävä dödö. Tämä pitää hikoilun ja märät kainalot kurissa, eikä sotke vaatteita. Uusi jo ostettu. 5/5

CeraVe Moisturizing Lotion x2
Hyvä, nopeasti imeytyvä perusvoide. Ei tahmannut vaatteita.Voisin ostaa jos tälläistä tuotetta tarviisin. On kuitenkin kaapissa ihan riittäviin kroppavoiteita joita mulla ei juurikaan hirveästi kulu. 5/5

Carmex Lime Moisturizing Lip Balm
Luottotuote, kun käyn Normalissa niin pitää ostaa uusiksi :) 5/5


Pure & Care Makeup Remover Face Wipes
En käyttäisi meikinpoistoon, siihen liian tehottomia. Mutta käsien pyyhintään ja sivellinten siistintään ihan ok. Ei parhaita kokeilemiani. Mutta halpoja ainakin, saatan ostaa toistekin. 3/5

Missha Cucumber, Red Ginseng & Aloe Sheet Mask
Misshan naamiot ei istuvuudeltaan ole suosikkejani, mutta kangas on miellyttävä ja naamio hoitaa hommansa. Seerumia on naamiossa hyvin mutta ei hirveästi pussin pohjalla. Mutta hyviä perusnaamioita, tarjouksesta olen ostanut sen 10 naamion pakkauksen :) 4/5

Esfolio Green Tea Essence Sheet Mask
Virkistävä perushyvä kangasnaamio. Edullisia, näitä tulee ostettua usein. 5/5

Tony Moly Fresh To Go Avocado Sheet Mask
IHANA! Ihan ykkösnaamioita! Todella ihanaa maitomaista, runsasta nestettä. Näitä naamioita käytän ajan kanssa, niin että varmasti ehtii antaa vaikuttaa. Ostan todellakin lisää, nämä on minusta ihan parhaita naamioita ikinä!! 5/5

Hiukset

Garnier Goodbye Damage Repairing Shampoo
Jos jotain hiustuotteita ostan marketista niin tätä sarjaa. Hyvä paksulle, kuivalle luonnonkiharalle. Ei liian raskasta mun tukalle. Pesee hyvin ja minusta nämä on tuntuneet auttavan ettei tukka ole jatkuvasti huonokuntoisen tuntuinen. Hyviä ja edullisia. 5/5

Goldwell Scalp Specialist Deep Cleansing Shampoo
Hyvä hinta-laatusuhde. Goldwellin tuotteet on todella toimivia ja edullisia kuitenkin kampaamotuotteiksi ( joita saa kyllä marketista ). Syväpuhdistava joka pesee tukan ilmavaksi ja kivan tuntuiseksi. Hyvä geelimäinen koostumus. Ostan uudelleen. 5/5

Antonio Axu Anti-Frizz Repair Cream
Luonnonkiharalle ihan jees. En oikein mitään mullistavaa nähnyt mutta jos osasi annostella oikein, ja malttoi kuivattaa tukan haromatta kammalla niin ihan mukavat kiharat. Mutta merkkinä ei nappaa, en sillee tykkää enkä ostaisi. Hyvä että loppui. 2/5

b.fresh Hot Hair Goals Heat Protection Shine Mist
Lämpösuojasuihke kivalla tuoksulla ja hyvällä koostumuksella. Huono sumutepullo vaan pilaa kaiken kun ruikkii tuotetta epätasaisesti hiuksiin. Oli kiva kokeilla tämä Glossyboxin tuote mutta en ostaisi jatkossa....4/5

Meikit

Urban Decay Stay Naked Weightless Liquid Foundation
Luovutan tämän kanssa. En saa tätä toimimaan mun iholla, en meikkisienellä, en siveltimellä. Pakkuuntuu ihohuokosiin, jää rumaksi ja sävykin on ihan liian vaalea mulle. Annan tämän työkaverille jos tykkää. En ymmärrä miten on hankala, harvoin tulee meikkivoiteita vastaan jotka ei yksinkertaisesti toimi. Eipä sillä että harmittaisi, en tykännyt kun tämä oli puolipeittävä ja jäi tosiaan rumaksi iholla. Puuttuu kuvasta kun annoin jo pois. 1/5

Muita meikkejä ei loppunut, kuten ei myöskään mitään kynsijuttuja. Mielipiteitä tyhjentyneistä purkeista?


keskiviikko 24. tammikuuta 2024

Glossybox Tammikuu 2024

Moi! Aika kurkistaa vuoden ensimmäiseen Glossyboxiin :) päädyin muuten lopettamaan tilauksen viime kuun fiaskon jälkeen. Boxi ei ole hirmu kallis, 18 e kuussa, mutta jos on esim muutamankin kuukauden tilaamatta niin pystyy ostamaan jonkun arvokkaamman jutun jolle ehkä antaa enemmän arvoa. Silmäilin aiempia Glossybox postauksia ja ehkä 1-2 boxia on ollut tosi loistokkaita, mutta yleensä tykkään ehkä puolesta boxin tuotteista ja loput jää aina ylimääräiseksi. Boxycharmia tilanneena kaipaisin jotain parempaa boxia jossa tulisi arvokkaampia täysikokoisia tuotteita ja hyviä meikkejä, tässä niitä ei oikein ikinä ole. En kaipaa pieneen asuntooni ylimääräistä roinaa ja ärsyttää vähän antaa niitä ilmaiseksi pois, onhan niistä kuitenkin jotain maksanut.

Mutta siihen tammikuun boxiin :) tuttuun tapaan 5 tuotetta, joissa oli pari ihan mukavaa tuotetta ja testattavaa, mutta ei nyt harmita että lopetin tilauksen. Voihan tätä joskus jatkaa jos siltä tuntuu :)

Brilliant Smile Whitening Evo Mouthrise / arvo 9,14 e
Ennaltaehkäisevä suuvesi joka liuottaa pinnallisia värjäymiä ja helpottaa niiden pois harjaamista. Sisältää fluoria. Testaan kyllä ihan mielenkiinnolla, uppo-outo merkki ja yleensä ostan vaan kaupasta tuttua suuvesimerkkiä. 

Skindivision Lashed Up Mascara / arvo 17 e
Vedenkestävä pidentävä ja tuuheuttava mascara. Harmi kun en käytä vedenkestäviä ja tässä on propyleeni glykolia joten tämä lähtee eteenpäin. En ole tainnut merkkiin törmätä, harmi kun olisi ollut vaikka ns.38 ripsari jollaisia suosin mieluummin.

Peter Thomas Roth Cucumber Gel Mask / arvo 6,25 e
Kosteuttava ja rauhoittava geelinaamio. Tämä on tuttu ja hyvä merkki, olen tainnut tämänkin naamion joskus testata. Superhyvä punoittavalle ja rauhoitusta kaipaavalle couperosa talvi-iholleni.

Styledry Scalp Mask / arvo 12,95 e
Hiuspohjanaamio ennen shampoopesua käytettäväksi. Poistaa vanhoja muotoilutuotteiden jäämiä ja kuolleita ihosoluja. Saatan olla kyllä tosi huono käyttämään tälläistä mutta yritän...tuoksu ainakin kuulostaa hyvältä ;)

Starskin VIP 7-in1 Miracle Skin Pads / arvo 2 e
Kasvolappu jossa tehoseerumia. 1 lappu, tietysti saisi paremmin käsitystä jos mukana olisi ollut useampi lappu...tämä on joskus tullut Goodieboxissa muistaakseni ja kokeilin, mutta en nyt yhden kokeilun perusteella oikein mitään osannut sanoa. 

Sellainen sisältö viimeisessä boxissa. Ihan ok, ei mitään huonoa mutta ei varsinaisesti sellaista mitä erityisesti tarvitsin. 

Mitä ajatuksia tästä boxista?