lauantai 31. joulukuuta 2016

Lifestyle Lauantai - Meidän joulumme

Joulu on juhlittu ja onneksi se on vaan kerran vuodessa! Lapsuuden jouluista on ihanat muistot. Vaikka oli kiire ja joulu oli yhtä hälinää, yhdessä on mukavaa viettää aikaa. Nykyään joulu on vähän stressiä jo etukäteen. Onneksi sain kuitenkin vähennettyä stressiä omalta osalta sillä että ostin joululahjat jo marraskuun-joulukuussa ja kaikki oli paketoitu hyvissä ajoin. Varmaan ne lapsuuden joulut on olleet erilaisia kun ei ole tarvinnut tehdä jouluvalmisteluja ja miettiä missä kaikkialla kyläilee ja kuinka pitkään siellä ollaan :D ei ole tarvinnut menettää yöunia kinkun paiston kanssa ja tehdä hiki hatussa joulusiivousta. Vähemmästäkin on aikuisilla hermo piukassa :D 

PC190005.ORF

Kinkku paistettiin viikko sitten ma-ti välisenä yönä. Mitään jouluruokia en tehnyt mutta ensi vuonna teen kyllä itse muutaman laatikon. Yhdeksän kilon kinkku riitti hyvin :P sitäkin jäi yli, pistin loput pakkaseen ja osa meni roskiin. Mulla rupesi joulun jälkeen tökkimään ihan kaikki ja kaipasin muuta ruokaa.

Desktop1

Olen kyllä ihan toivoton jouluhöperö. Koska olin nyt lomalla ja mies kävi töissä, pystyin jättämään hänet kissavahdiksi ja lähdin itse kahdeksi yöksi porukoille. Otin mukaan sinne menevät lahjat mutta kotiin jäivät Hipun ja kissojen lahjat. 
Hippu on toivoton lellipentu ja pilalle lellitty. Kissat ei tällä kertaa saaneet kuin makupaloja koska eivät leiki enää leluilla ja Hippu söisi niiden pallot ja huiskat. Hippu sen sijaan sai pari uutta lelua, pinkin timanttipannan ( joka tuskin näkyy karvan seasta ), hammasharjoja ja puruluita. 

PC190014.ORF

Se yksi kuva kymmenestä joka hädin tuskin onnistui ;P

15723883_10211580973859404_1505673507_n

Somistin kotia vain muutamilla jouluvaloilla. Pipsahan nakertaa johtoja niin en laitellut enempää. Nuo pöydällä olevat tontut sen sijaan häiritsivät koiraa ja löytyivät useaan otteeseen olohuoneen lattialta. 

PC190002.ORF

Minä sain lahjaksi heinäseipäistä tehdyt sisustustikkaat joita joskus toivoin veljeltäni. Suklaata, pari kosmisjuttua, sen vohvelirauhan, laudeliinan ja pesukintaan, Iittalan kastehelmeä vihreänä, kirkkaana ja keltaisena sekä kauniin joulukukka-asetelman. Joka on kissoilta oven takana piilossa!

15731384_10211580973059384_1294285486_n

Eniten toivoin yhdessäoloa ja valkeaa joulua. Valkeaa meillä olikin vaikka välillä ripeksi vettä. Joulupäivänä kävimme anopilla syömässä mutta kyllä mä nautin kun joulu ja kaikki se hässäkkä on ohi! Joulutunnelman saan vain omilla porukoilla, siellä kun on viettänyt jokaikisen joulun niin sitä osaa arvostaa.

15724179_10211580973699400_1373923468_n

Hippukin väsähti kesken joulun. Se oli kyllä rasittunut ja väsynyt kun tultiin kotiin. Osaa olla nätisti lasten kanssa ja riehuu sopivasti, lasten kanssa peuhaaminen onkin hyvä väsytystaktiikka!

Desktop

Pipsukka toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta!

PC190021.ORF

Miten teidän joulu meni? Saitteko kivoja lahjoja? kertokaahan muuten jos tiedätte bataatti- ja punajuurilaatikoihin jotkut hyvät ohjeet, ne aion tehdä ensi jouluksi!

16 kommenttia:

  1. Meillä joulustressiä on saatu tehokkaasti laskettua sillä, että on sovittu ettei aikuisia lahjota (josta kaikki eivät kyllä ole kiinni pitäneet :D), mutta kyllähän se silti stressaavaa aikaa on.. Eli olen samaa mieltä; onneksi joulu on vain kerran vuodessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keräsin jo joulukortit pois, eiköhän joulunaika ala nyt mennä jo ohi :) kerran vuodessa ihan jees :D

      Poista
  2. Nättejä kuvia. :) Ei uskoisi, että joulu oli vasta viikko sitten. Aattona tuli kyläiltyä ja loput päivät kotona. Söin vasta aattona jouluruokia, niin en ehtinyt kyllästyä niihin. ;) Joululahjaksi sain teetä ja Lumenen 5 kpl kynsilakkasetin. :)

    Onnellista uutta vuotta 2017!
    toivottaa: TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin äsken ihan samaa, viikko sitten tähän aikaan alettiin kattaa joulupöytää ja lapset odotti pukkia ihan sekaisin :D Ihanaa uutta vuotta QT <3

      Poista
  3. Ihania joulufiilistelykuvia <3 Hillakin on aikamoinen lellipentu ja olikin aivan täpinöissään kun avattiin sen lahjoja. Mulla oli sille myös joulukalenteri ja se oli joulukuun ajan Hillan päivien kohokohta :D Me ei ostettu Hillalle yhtään lahjaa, tiedettiin että saa muilta lahjoja. Vietimme aaton tuttuun tapaan mun vanhempien luona ja joulupäivänä oltiin mun mummolla. Lahjoja tuli taas roppakaupalla ja kaikista mieluisin oli uudet peitot. Tuli tarpeeseen :) Mun veljet tuntee myös mut hyvin, nyt sain toiselta lahjakortin The Body Shopiin ja viime vuonna toiselta CesarsShopiin ;D

    Hyvää uutta vuotta! Hipsulle ja kisuille rapsuja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania lahjoja :) mä en ostanut koiralle kalenteria, ehkä ensi vuonna sitten? Kisut ja koira toivottavat myös sinne hyvää uutta vuotta!

      Poista
  4. Kivan kuuloinen joulu! Ei ihan heti uskoisi, että siitä on jo viikko! :D

    VastaaPoista
  5. Plaah, se loppui taas niin lyhyeen. Joulu sekä vapaat =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks on ens perjantai ja sitten mulle oli lykätty talviloma tammikuun lopulle ;D vaikka just olin viikon kesälomalla!!

      Poista
  6. Kiva lukea joulukuulumisia! Minä tein jouluksi porkkana- ja lanttulaatikot, sisko teki peruna-, bataatti-, ja punajuurilaatikot. Voin kysäistä häneltä ohjeita noihin, molemmat oli hyviä. Punajuurilaatikoissa tosin oli mukana toisessa vuohenjuustoa ja toisessa aurajuustoa, mutta kaippa ne voi jättää pois jos ei niistä tykkää.

    Minä voisin kyllä vielä syödä vähän kinkkua! ;-) Tosin mulla menee niskat jumiin possusta, mutta silti ahmin kinkkua koska se on vaan niin hyvää. Nam!

    Lahjoja tuli muutama; Isadoran ripsari+kajal-setti, kynsilakka ja pari kasvonaamiota, rasia vihreitä kuulia, liköörikonvehteja, hopeinen Kalevala Korun rannekoru, torkkupeitto, valkkaripullo, lompakko ja 6 kpl kauniita pikkulautasia. Lahjat oli kivoja ja joulu muutenkin todella mukava, mulla oli kunnolla vapaata töistä ja sai rauhassa nollata ja rauhoittua. Uusi vuosi meneekin sitten töitä tehdessä. Seuraava joulu pitääkin sitten viettää töissä ja uusi vuosi on vapaata.

    Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se aurajuustoversio olisi parempi, vuohenjuusto nimittäin on...O_o on se kinkku hyvää mutta nyt ei enää :D on mulla vähän pakkasessa mutta käytän sen kinkkukiusaukseen, ei se paljaaltaan mene pakastamisen jälkeen.
      Tosi kivoja lahjoja! On se joulu kyllä ihana juhla, oikeastaan vuoden juhlista ainut sellainen josta pidän ja juhlin sitä. Tämä uusi vuosi on aivan peestä, Hippu säikähti rakettia tosissaan, hakeutui minun luo heti turvaan ja loppuilta meni sängyn alla piilossa. Kömpi joskus 11 jälkeen minun viekkuun mutta puolen yön aikaan säikähti taas ja takas piiloon. On se kurja juhla eläinten kannalta. Onneksi voi olla kotona turvana <3 Hyvää uutta vuotta!

      Poista
    2. Meillä toimii koiran ilotulituspelkoon dap-feromoni. Niitä on kaulapanta ja suihketta ja pistorasiaan laitettava haihdutin. Meillä on tuo haihdutin ja suihke. Lisäksi verhot kiinni ja radio/tv päälle. Koiruus oli ihan normaali. 😊 Toki ei asuta keskustassa, mutta kyllä täälläkin kuuluu pauketta.

      Poista
    3. Kiitos vinkistä! Ensi vuonna olen viisaampi eikä mennä ollenkaan ulos enää kuuden jälkeen :/ kun se kerran säikähtää niin pelkää koko ajan.

      Poista
  7. Kiva postaus!

    Meillä ei oikein ollut sellaista tunnelmointi-joulua vaan enemmän lasten riehumista :D. Joulupäivänä ja tapaninpäivänä oli oikein laiskanpulskeaa köllöttelyä. Käytiin vain yhdellä sukulaisvierailulla.

    Mulla oli tätä linssi-bataattilaatikkoa, oli tosi hyvää: http://chocochili.net/2016/12/inkivaarinen-linssi-bataattilaatikko/. Mulla oli eka joulu vegaanina, tuon lisäksi söin tofu-vihersalaattia, mantelijuustoa, kukkakaali-couscousia ja seitania. Anoppi teki riisipuuron vegaanisena, oli parasta mitä olen maistanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit! Nooo kyllähän se meilläkin meni lopulta yli ja vähän äänekkääksi :) mukava oli palata kotiin kun siellä on hiljaista :DD
      Kiitos linkistä, laitetaan ylös :)

      Poista

Kiitos kommentista <3