sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Oi kuusipuu, oi kuusipuu

Ilmeisesti en pääse punaisista lakoista edelleenkään eroon mutta nyt on "punaisten lakkojen kuu" :D tänään kynsillä nähdään pr-toimistolta saatu Essencen punainen Fame Fatal. Tämä on pigmenttistä ja kauniisti levittyvää mutta kahdella kerroksella kärjet kuultavat vielä läpi. Ei siis jatkoon, minulla on punaisia pilvin pimein ja sellaisia paremmin peittäviä jo ennestään. Tämä myöskin kului pois alle 24 tunnissa joten pysyvyyteen en ollut tyytyväinen. Aluslakkana oli Essie Millionails.

PC050033.ORF

Mutta tämä on kiva punainen, sellainen oikea joulunpunainen! Pirtsakka ja hyväntuulen värinen lakka. Koristelin aika hillitysti ja tajusin että jumpe, tässä ollaan jo lähellä joulua ja vielä pitäisi tehdä vaikka miten monet joulukynnet!

kuusipuu

Käytin vanhaa XL laattaa jonka olen joskus saanut Cesarista. Siinä on hyviä joulukuusia ja lumihiutaleita. Mulla ei ole kovin montaa joululaattaa mutat eipä toisaalta tarvitsekaan koska ovat lyhyen sesongin tuotteita. Leimasin laatasta kuusen valkoisella MoYou Londonin lakalla.
Kuusen koristelin Mavalan Magic Circus lakan glittereillä ja laitoin Nail Art Linerillä kultaista kuusennauhaa. Charming Starry Skystä tähti latvaan ja kaiken päälle Inm out The Door pikakuivattaja.

PC050007.ORF

Simppelit kynnet joista kyllä itse tykkäsin. Kulta ja punainen on väriyhdistelmänä niin jouluinen että nyt sitä pitää käyttää, muulloin se on nou nou ;)

20 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä sen värinen (ja hintainen) punainen, että tämän menen ihan varta vasten hakemaan heti!!! Tai ehkä myöhemmin tänään, yövuoron päälle hieman nukuttuani:) Arka olen punaista käyttämään, joten kerran vuodessa lakaksi käy vähän huonolaatuisempikin. Väri on just oikea! Luulisi sen nyt kunnon alus- ja päällyslakalla sen jouluaaton pysyvän.
    -Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavuutta jos tämä on just se oikea sävy! Paikkaa kärkiä jos ei pysy, ei ainakaan mene rahaa hukkaan kuin 2 euroa :D

      Poista
    2. Ihan kuule Tokmannin viimeisen kappaleen tätä väriä sain:)
      -Tiia

      Poista
    3. Pirkanmaalaiset lukijasi ovat sankoin joukoin, hullunkiilto silmissään vaeltaneet Kangasalan Tokmannille ja hamstranneet hyllyt tyhjiksi;D Essencen hylly oli muiden meikkien osalta ihan täpissä, mutta tämä (ja muutama muu) kynsilakka oli ihan loppu.

      Kuusi on kyllä todella upea, mutta ihan siihen en ehkä uskalla ruveta. Ostin myös yksi päivä tuon Essien aluslakan, jos se vaikka auttaisi talven runtelemia kunsiäni. Malli on nyt suht lyhyt, että ehkä uskallan kokeilla. Trindillähän mulla katkesi nätisti juuresta jokainen kynsi. Olivat ilm riittävät kovat ilmankin.
      -Tiia

      Poista
    4. Käytät silloin tällöin, ei ihan joka päivä. Jos ongelmana on kovuus :) ja öljyä joka päivä. Varmasti ennen joulua nuo punaiset on loppu :) täällä on kaksi Essencen pistettä, pitäisi joskus käydä hyörimässä.

      Poista
    5. Joo mulla siis viime talvena riitti trindillä yksi käyttökerta. Kynnet napsu poikki peräjälkeen katketen siististi "valkoisen rajalta". Mutta ei liuskottuneet ei:D Tosin mulla oli silloin kynnet reilusti yli cm yli sormenpään. Nyt ei ole kuin ehkä 3-5 mm.

      Tästä essencestä on vain pakko sanoa, että johan on täydellisesti levittyvä ja helppokäyttöinen lakka. Näin yhden kerroksen perusteella:) Suti ja laatu eivät todellakaan ole sellaiset, mitä parilla eurolla olettaisi saavansa. Jopa peittää täydellisesti yhdellä kerroksella. Mutta edelleen tässäkin ne lyhyemmät kynnet vaikuttanevat asiaan ratkaisevasti. On tosin varmaan melkoinen myrkkypommi?
      -Tiia

      Poista
    6. Itseasiassa Essence ilahduttaa edullisen hinnan lisäksi myös 5-free koostumuksellaan! Toisaalta ymmärrän miksi Essencen lakat ovat niin haluttuja, halpa hinta ja hyvä laatu siihen nähden. Pidin myös korkin ja sudin muodosta :) itse en niitä hamstraa ihan sen takia koska kolme Helmerillistä lakkoja, aika varmasti sama väri jo löytyy ;)

      Poista
  2. Oi että, nää on aivan ihanat! 😍

    VastaaPoista
  3. Mulla on se tummempi, mikä oli edellisessä postauksessa, mutta kyllä tämä kirkkaampi on munkin mielestä just se "joulunpunainen".

    Kivat kynnet, näitä katsellessa tulee iloinen joulumieli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) joo tämä on se joulunpunainen vaikka se astetta tummempi oli ehkä minusta nätimpi :)

      Poista

♥ Thanks For The Comment ♥