tiistai 6. heinäkuuta 2021

Hiuspäiväkirjani osa 3

Jäätiin parturilla käynnin jälkeiseen aikaan. Laitoin taas harmaan kestovärin ja keskityin parantelemaan tukan kuntoa. Latvat on huonona. Pituus ahdistaa. Kampaajani lyhensi vain vähän jotta saadaan pahimpia huonoja pois. Tukka menee ponnarille mutta sivut ovat korvan tasolle. Lisäksi tuntuu että tukka kasvaa kahdessa osassa ja niinhän se kasvaa, paksumpi päällysosa käsiteltyä kuivaa tukkaa ja alempi osa omaa hyväkuntoista uutta tukkaa. Odotan tosi kovasti että pituutta saisi päällysosaan niin paljon että koko tukan voisi leikata yhtenäiseksi. Laskeskelin että tämä voisi olla aikaisintaan kesällä :/ 

Harmaa väri ahdistaa, jatkuva värjääminen vtuttaa kun oma tyvikasvu paistaa koko ajan ruskeana harmaan läpi. Mulla onkin seuraavana suunnitelmissa sama väri kuin kaksi vuotta sitten keväällä, oma väri tuhkan värisillä raidoilla. Tämä tukka oli mulla vähän aikaa ja oli tosi kiva mutta löysin vaan kaks kuvaa siitä. Miten oon ollut noin nuoren näköinen?? 

Tämä paksu polkkamainen tukka tuntuu ihan mummolta. Se on niin paksu ja just pahimmassa pituudessa. Töhöttää ja on ärsyttävän näköinen kuivuessaan. Mies sanoi minua mörrimöykyksi leikillään. Arvatkaa miten se jäi kalvamaan ja meni viikkokausia etten halunnut ottaa tukasta kuvaa, eipä sitä oikein mitenkään voinut laittaa eikä se ollut oikein minkään värinen. Päätin lopettaa harmaaksi värjäämisen ja kasvattaa omaa väriä raidoitusta varten.

Alkukevään vaan kasvatin ja hoidin tukkaa. En värjännyt tai sävyttänyt hoitoaineilla vaan annoin harmaan kulua pois. Huomasin miten tumma tukka mulla oikeasti on! Ja olen luullut olevani edelleen blondi kuten lapsena. Mutta olen nyt 39v ja viimeksi on ollut omanvärinen tukka varmaan 13 vuotiaana niin onko ihmekään etten hahmota omaa väriä? Tosi pliisuhan tämä on kun on tottunut värjäämään ja laittamaan shokkiväreillä. Jotenkin tämä ahdistaa ja tunnen oloni mitättömäksi. Laitatin sitten pidempiä ripsiä ja otin kulmat ja meikkaan joka päivä.

Pikku hiljaa hiusten kunto alkoi parantua. Huomasin että hiukset ovat kasvaneet n.20 cm vuodessa. Että kyllä ne kasvaa vaikka sanotaan että hiusten kasvatus on hidasta. Mietin että vuoden päästä mulla on jo pitkä tukka. Edelleenkään ihan kaikki ei mene ponnarille vaan osan joudun kiinnittämään pinneillä. En ole suoristanut tukkaa enää aikoihin koska tämä luonnonkihara on ihan kiva :) en tunne enää hiuksissa kahta eri osaa paitsi pestessä, tukka on saanut hyvin paksuutta ja sen kanssa voi alkaa jo kirota, että miks mulla on näin paksu kihara tukka ;D 

Toukokuun loppupuolella katsoin hiuksiani peilin avulla takaa ja huomasin miten ne ovat oikeasti kasvaneet! Pidän tukkaa nykyään pääosin aina kiinni koska en kestä sitä auki. Vielä pitää muutamia haituvia kiinnittää pinneillä mutta ponnari on jo ihan pitkä ja kampaajankin varasin puolipitkän, yli olkapäitten menevän tukan mukaan. Mun tukka ei kuitenkaan omasta mielestäni ole erityisen hyvänvärinen luonnostaan vaan kaipasin vähän jotain. En kuitenkaan ala enää näin pitkää ja paksua itse värjäämään, saatikka vaalentamaan ;DD

granny hair_harmaa tukka

Kesäkuun alkuun varasin kampaajan aikomuksena ottaa raitoja. No niitä tehtiinkin ja jotenkin tuli puheeksi että haluaisin vaalean violetin tukan. Ja jotain tapahtui...kampaajani näytti muutamaa väriä ja puolitoista tuntia myöhemmin astelin ulos harmaa-lila grannyssä :DD ja muistaakseni vannoin moneenkin otteeseen ettei enää ikinä harmaata :D ja tämä, tämä on se täydellinen vaaleampi granny jota havittelin mutta en kaupan väreillä saanut! Tämä väri on tosi erikoinen, vaalea helmenhohtoharmaa lilalla vivahteella. Ihan älyttömän kiva ja uskotteko miten piristi saada uusi tukka kun se oma väri oli ihan boring...

Nyt taas kelpaa kasvattaa, toivottavasti vaan saan tämän ihanan värin ylläpidettyä, helppoa se ei tule olemaan kyllä ;)

Mitäs tykkäät mun uudesta tukasta vaikka vannoin ettei enää grannya?


24 kommenttia:

  1. TYKKÄÄN! Ja mä niin myötäelän sun kasvatusprojektia. Kun itselläkin sellanen menossa. Oma väri mulla on ollu vuosia ja kans yllätyin miten tumma se oli. Olin kans ainakin 25 v värjänny. Vähän kadehdin sun paksua tukkaa.. Mulla on ohut ja luonnonkihara.. No kuivuu ainakin kesällä ilman fööniä. Mutta vitsi mikä hiirenhäntä.. Varsinkin pidennysten jälkeen😔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua pelottaa että mitä on omat ripset pidennysten jäljiltä...joten I feel you...se on kyllä jännä kun moni kadehtii paksua tukkaa, ehkä siitä pitäisi olla iloinen mutta välillä se on niin rasittava :)

      Poista
    2. Ohuessa tukassa ei oo mitään kadehdittavaa😉

      Poista
    3. On siinä varmasti hyvätkin puolensa, käsittääkseni se ei töhötä ja pöyhötä aina kuten kuiva luonnonkihara ;D

      Poista
  2. Näyttää tosi kivalta. Oon kade sun pörröstä, ihanan paksut hiukset. Itsellä lasimaiset lituskat niin aina sitä haaveilee muunlaisista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tälläinen pörröpää sitten haaveilee toisenlaisesta tukasta :D

      Poista
  3. Oi miten kaunis toi väri! Varmasti piristävä muutos, jos aiempi väri ei niin ollut mieluinen :) Sun hiuskuulumisia on aina kiva lukea, näitä siis lisää jatkossakin<3

    VastaaPoista
  4. Granny on kiva, tosin itse nypin kaikki valkoiset grannyset jotka ilmestyy päähän 😆

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva ja sopii sulle <3
    Hiusten kasvatus on kyllä aina sellaista operaatiota. Mun tekis mieli kokeilla otsista, mutta tiedän jo nyt että jos en siitä tykkääkään niin mun hermot ei vaan kestä sitä kasvatusrumbaa. Joten en sitten uskalla edes kokeilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mulla on ollut otsis ja luonnonkiharan kanssa ei vaan toiminut :DD

      Poista
  6. Mulla ainakin on tukka tummunut iän myötä. Luulen myös aina olevani elovenatukkainen, mutta karu totuus paljastuu, kun antaa tukan kascaa ja enhän mä sitä maantienharmaata kestä, kun tulee hiiri olo. :D väripurkilla siis käytävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se aika vaatimaton jos ei ole mitään sävyä ;)

      Poista
  7. Oikein nätti tukka sinulla. Vau miten nopeasti sinulla kasvaa hiukset ja kaiken lisäksi ne ovat paksut.
    Onnittelut tämän vuoden synttäreistä. :)
    t. TQ

    VastaaPoista
  8. Uusi väri on kaunis! Ja tuo granny sopii sulle hyvin :) Sulla on tosi hyvässä kunnossa kuitenkin tukka vaikka oot noin pitkään värjännyt, kun tuohon tahtiin kasvaa ja on vielä paksua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 osittain se on hyvässä kunnossa mutta päällä on huonoa vielä. Odotan että olisi niin pitkä että saisi leikattua yhtenäiseksi :)

      Poista

Kiitos kommentista <3