sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Uudistunut Lavera Hydro Sensation

 Saatu ilmaistuote

**Mainoslinkki

Laveran uutuussarja Hydro Sensation on "syntynyt" kahdesta vanhasta; Anti-Pollutionista ja Hydro-Effect seerumista. Uusien pullojen ulkoasut muistuttavat aiemmista tuotteista. Ilme on raikas, kutsuva ja henkivät sitä mitä sarja lupaakin, eli kosteuttaa ihoa hyaluronihapon ja luomulevän avulla.

Hydro Sensation sarjaan kuuluu 4 tuotetta; uutuudet geelivoide, misellivesi ja kasvosuihke sekä vanha tuttu seerumi joka oli kyllä monen suosikki, myös minunkin. Muistan että tykkäsin tosi paljon aiemmista tuotteista, Lavera on muutenkin lempimerkkejäni edullisen hinnan ja hyvän saatavuuden vuoksi. Oikeastaan kaikki testaamani tuotteet ovat olleet mieluisia ja allergiset huom, näissä ei ole propanediolia. 

Olen testaillut kaikkia neljää tuotetta ja yhteenvetona, ihanan raikas ja kosteuttava sarja ikääntyvälle ihollekin. Käytän lisänä vielä toisen merkin kosteuttavaa hoitonestettä. Tuotteet sopivat sekä rasvaiselle ja pintakuivalle sekaiholle. Hyaluronihapon ja luomulevän lisäksi tuotteissa on käytetty viinirypäleuutetta ja kurkku-uutetta. Tuoksu on kaikissa raikas, ei kovin voimakas vaan miellyttävä. Hinnat n. 12 - 25 e **Hyvinvoinnin Tavaratalossa.

Hydro Sensation -sarjasta löytyy misellivesi jota itse käytän aina viimeistelemässä meikinpuhdistuksen. Käytän ensin puhdistusgeeliä jolla pesen kaksi kertaa, ensin käsin ja sitten konjacsienen kanssa. Kasvoista tulee jo puhtaan tuntuiset mutta tuntuu että jotain puuttuu, ja haluan aina viimeistellä puhdistuksen misellivedellä. Laveran Hydro Sensation misellivesi ei ärsytä silmiä ja poistaa meikinrippeet hyvin. Käytän myös aamupuhdistuksessa. Huom, iso 300 ml pullo maksaa vain 12 e. 

Puhdistuksen jälkeen käytän puhdistus/kuorintalappuja tai kuorivaa kasvovettä. Annan ihon olla hetken ja aloitan kosteutuksen. Hydro Sensation Face Mist - Kosteuttava kasvosuihke tulee kivasti toimivassa pumppupullossa ja aloittaa ihon kosteutuksen. Tällä voi myös freesata pois liikaa puuterisuutta tai kosteuttaa/virkistää kasvoja kesken päivän. Kesällä tämä menisi mulla yksinään ihon kosteuttajana. 100 ml / 12 e.

Seuraavana vuorossa on kosteuttava seerumi. Tässä on ihanan raikas ja kosteuttava koostumus. Imeytyy hyvin ihoon, ei jää mataksi tai tahmaiseksi. Jos tykkäsit siitä aiemmasta seerumista, ihastut varmasti myös tähän koska tässä on hyaluronihappoa entistä enemmän. Sopii meikin allekin. 30 ml / 20 e. Hyvä hinta-laatusuhde!

Viimeisenä laitan kasvovoiteen. Joku on saattanut miettiä tekstiä lukiessa enkö käytä öljyjä. Ei, en käytä koska en tykkää. Tai silmät ei tykkää, alkavat rähmiä. Olen myös todennut vesikosteutetun tunteen miellyttävämmäksi itselle, kuin sellaisen rasvaisen öljymäisen. Tykkään aina valita mieluummin geelimäisen voiteen kuin öljymäisen, rasvaisen. Ja juuri tälläinen koostumus on se ihan paras, Hydro Sensation -sarjan Cream Gel on kosteuttava kevyt geelivoide joka ei jää paksulti iholle. Sopii meikin alle kun antaa hetken imeytyä. Niin ei meikkivoide rullaa, mikä on itsellä tapana geelivoiteiden kanssa. Tuntuu että geelivoide rauhoittaa hyvin herkästi punoittavaa pintakuivaa couperosa ihoani. Todella paljon tykkään tästä!! Ehkä enemmän kuin tuosta monien rakastamasta seerumista ;) 50 ml / 25 e.

**Hyvinvoinnin Tavaratalossa normihintaisista tuotteista -10% alennus koodilla TERVETULOA10

Löytyykö sarjan faneja? Käytitkö niitä aiempia tuotteita, meinaatko kokeilla näitä uusia?

4 kommenttia:

  1. Tämmöset on just meikäläisen iholle, jo pakkaus on ihanan raikas!

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva esittely. Sitä vanhan version seerumia olen käyttänyt. Tätä uutta sarjaa voisin kokeilla.
    Hyvä, ettei sisällä propanediolia. Yllätyin, kun näin Ecopharman incissä heti yläpäässä sitä. Minäkin yritän vältellä sitä, etten herkistyisi kyseiselle aineelle.
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sitä on yllättävän monissa "luonnonkosmetiikan" tuotteissakin. Ekopharmalta olisin ostanut sen jonkun putsarin ripsienpidennyksille mutta propanediolia heti incin alkupäässä...Kannattaa kyllä vältellä koska on veemäistä kärsiä tästä liki jokapäiväisestä silmien vuotamisesta :(

      Poista

Kiitos kommentista <3