lauantai 17. kesäkuuta 2017

Lifestyle Lauantai - Ever Clean herätys

Moi! Vaihteeksi karvakuonojen kuulumisia :)

Kesä on saapunut ihan yllättäen ja voi että mä tykkään olla ulkona! Vähän tuo turkki lämmittää, äippä taitaa kyllä odottaa kauhulla karvanlähtöaikaa. Mutta minä viihdyn ulkona ja tarkkailen pihan ohi kulkevat ihmiset ja koirat. Välillä pitää vähän haukkua etenkin jos toinen kulmakunnan narttu uskaltaa kulkea minun valtakuntani ohi! Lenkkeilen paljon äitin kanssa ja käymme koirapuistossa pari kertaa viikossa tapaamassa kavereita. Eilen meille tuli Tiibetinspanieli kaverini kahdeksi viikoksi hoitoon! On mukavaa kun on koirakaveri ihan kotona! Mitähän tuhmuuksia keksitään äitin työpäivän aikana? 

P5240067.ORF

Aina kun äiti lähtee töihin se antaa tuolle koiralle jonkun herkun ja lelun jonka sisällä on herkkuja. Oon keksinyt että kun koira työntelee palloa, minä syön sieltä tippuvat herkut! Tuo koira on välillä vähän tyhmä, se aina jahtaa meitä ja ajaa pöydälle. Mutta kyllä se uskoo kun annan kynttä takaisin! Mutta minä Pipsa olen kiltti tyttö enkä räpsi Hippua koska se kuitenkin on meidän lauman jäsen ja meidän kaveri. Vaikka se alussa niin oudoksutti. Ei oltu nimittäin totuttu koiriin.

P5250009.ORF

Äippä kutsuu meitä kusimaakareiksi. Kovasti ihmettelen miksi?? Minähän vain merkkasin Hipun pissan viereen olkkarin karvalankamatolle, ei kai se haittaa? Sitten mä pissin Hipun petiin, hähähähähää! Äiti mietti mitä keksitään ja päätti vaihtaa kissanhiekkaa! Pissivaivoja kun minulla ei ole eikä onneksi ole ollut Liisallakaan aikoihin.

ideverclean

Se toi jotain Ever Clean -hiekkaa ja jupisi että elukat tulette aika kalliiksi. Kuulema maksoi 23,90 e tämä hiekka mutta kai se on sen arvoista. Ainakin se on tassun alla paljon kivempaa kuin silicahiekka johon me ollaan koko ajan jouduttu tekemään. Ehkä äiti nyt ymmärtää että silica oli töppösten alla liian kovaa ja inhottavaa.

P5240071.ORF

Alettiin tosi mielellään tehdä paakkuuntuvaan hiekkaan. Pipsan aikaan ei paakkuuntuvaa ole ikinä ollutkaan. Äitillä on kuulema traumat sementiksi paakkuuntuvasta ja pissalta haisevasta halpishiekasta. Siksi se epäili kokeilla Ever Cleania mutta huomasi heti että täähän oli hyvä ostos! Vaikka pakkaus on kallis, sehän kestää ikuisuuden verrattuna silicahiekkaan. Silicat vaihdoin kokonaan 2x kk joten hinnaksi silicahiekalle tuli kuussa 24 euroa.

Ever Cleania ei vaihdeta kokonaan vaan pissapaakut otetaan pois. Ne säilyy ehjänä, eivät hajoile ja näin laatikon hiekka on koko ajan puhdasta. Mielenkiintoista nähdä kuinka pitkään tuo yksi loota kestää. Onko teillä kokemuksia tästä hiekasta?

Mukavaa lauantaita! T. Pipsa, Liisa ja Hippu

20 kommenttia:

  1. Paras ja ainoa hiekkalaatu meillä. Kestää ainakin kuukauden yhdellä misulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Täytin tuosta laatikosta kahteen laatikkoon mutta jatkossa vaan lisännyt hiekkaa. Kestää varmasti kahdellakin yli kuukauden :)

      Poista
  2. Ihanaa lukea eläinten kuulumisia! Ja katsella kuvia. Sulla on niin kauniita eläimiä, että mielelläni lukisin enemmänkin. :) Mun mielestä kissojen mahat on jotenkin houkuttelevan ihania. Jossain aikaisemmassa postauksessa oli kuva selällään kellivästä kissasta, ja olisin heti halunnut rapsuttaa sitä mahasta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipsa nukkuu usein selällään :) minun pitää ottaa paljon kuvia Tipsun vierailusta ja luvassa kyllä on heidän kesäkuulumisiaan :)

      Poista
  3. Voi, tiibetinspanieli. :) Toivottavasti uusi hiekka toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuntuu toimivan, ei haise ollenkaan ja on helppo siivota :)

      Poista
  4. Ei ole kokemusta juuri tuosta hiekasta, kun se on niin kallista. Itse käytän mustissa ja mirrissä myytävää Compact Care mikrohiekkaa (hajustamaton) sekä sekoitan siihen aina myös saman merkin karkeampaa bentoniittihiekkaa joukkoon, sillä se on huomattavasti halvempaa, mutta paakkuuntuu myös hyvin. Mikrohiekkaa on kuitenkin hiekkalaatikossa aina huomattavasti enemmän, suhde on varmaan joku 1/3, lähinnä silmämääräisesti niitä sekoittelen suoraan laatikkoon :) Meillä toimii tämä loistavasti kahdella siamilaisella. Noissa on kanssa aina paljoustarjouksia, joita käytän aina hyödyksi kun tilaan kotiin kerralla enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ever Clean näkyi nyt olevan Mustissa ja Mirrissä tarjouksessa, olisko ollut 16 e. Compact Carea olen kokeillut myös yhden pussin ja ei ollut mitään moitittavaa :)

      Poista
  5. Kiva lukea karvakamujen kuulumisia :)

    VastaaPoista
  6. Meillä kans käytettiin tota kissoille, parasta. :) Kusimaakarit! :D

    VastaaPoista
  7. Mä käytän Compact Caren hiekkaa, on halvempaa, mutta toimii ihan samanlailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kokeilin Compact Carea yhden pussin ja oli hyvälaatuista :)

      Poista
  8. Paras hiekka ikinä! Käytän myös Multiple cat-versiota ja on ihanaa kun koskaan ei astiat haise. Otan paakut pois aamuisin. Välissä sai ilmaiseksi Mustilta ja Mirriltä säkin mikrohiekkaa mutta oli ihan tuskaa käyttää sitä, koska mikään ei miltään kantilta vedä vertoja Ever Cleanille. Paljon kalliimpaa ja haisevampaa käyttää muka halppishiekkoja. Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa, näinhän sitä sanotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen joskus kokeillut niitä halpishiekkoja ja niistä jäi vuosikausiksi kammo mikrohiekkaan. Silloin ei ollut vara ostaa näin kallista. Mutta on tämä Ever Clean kyllä aivan huippuhyvää. Ja tuo laatikko kestää kahdella kissalla pitkään. Miinuksena kyllä että tämä kulkeutuu, joka päivä saa lakaista/imuroida pukkarin jossa laatikot on :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kirjoitellaan jatkossakin :) t. Turrukaiset

      Poista

♥ Thanks For The Comment ♥