sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Uusi vuosi, uudet kujeet

Uusi vuosi ja uudet kujeet uusien kynsien muodossa. Rakennekynsimäinen neliömuoto on nätti mutta arka rapsahtelemaan. Kannoin kauppakasseja ja avasin ovia. Sepä ei muuta vaadi kun kuvauskäden kynnestä puuttui pieni pala. Aikani kärvistelin mutta rumahan se oli. Kynnen kärki muotoutui pyöreäksi ja se ei näytä kivalta muiden kynsien ollessa teräväreunaiset.
Ei auttanut kuin ottaa sakset ja napata pituudesta vajaa puoli senttiä pois. Viilasin reunat pyöreiksi. Nämä eivät rapsahtele joka paikkaan niin helposti ja ovat ihan kivan malliset. Siitä ne taas kasvaa.

Joulukynnet tympii joten nyt jotain ihan muuta!!

Essie Garden Variety

Lakoiksi valitsin turkoosia ja kultaa. Turkoosi lakka on blogin kautta saadun Essien 2015 kevätkokoelman Garden Variety. Loistava cremelakka, peittää kahdella kerroksella. Juuri oikea turkoosin sävy! Kultainen lakka vinyylikynsissä on China Glazen Midnight Kiss. Hiekkalakka on OPI Honey Ryder.

Rock nail star vinyls

Sain joskus ajat sitten uusia Rock Nail Starin minivinyylejä testiin. Käytin niitä silloin mutta meni vähän hermot. Olin valinnut liian paksuja lakkoja enkä tuputellut vinyylin päälle vaan lakkasin suoraan. Tämä kuvio on sellainen pikkutarkka että kandee mieluummin tuputtaa kuin lakata.

Rock Nail Star Cesarsshop

Eli lakkasin kaikki kynnet turkoosilla ja laitoin pikakuivattajan. Sitten pariin kynteen vinyylit. Sitten tuputus kostealla meikkivoidesienellä, hetki kuivatusta ja pinseteillä vinyyli veks. Taas kerros pikakuivattajaa, itse käytän Inm Out The Dooria joka on hyvä ja edullinen.

kynsivinyylit

Miltä turkoosi ja kulta-hairahdus näyttää näin uuden vuoden ensimmäisenä päivänä? Oliko kovat juhlinnat eilen? Itsehän en juhli vaan olin raketteja pelkäävän koiran kanssa kotona. En välitä uudesta vuodesta ja inhoan raketteja siinä mielessä että aikoja ei noudateta, paukutetaan milloin huvittaa ja eläinraukat pelkää. Mutta onneks ei ole kuin kerran vuodessa :)

29 kommenttia:

  1. Hyvää tätä vuotta sinne myös! En ole myöskään mikään juhlija joten ihan kodin rauhassa vaihtui vuosi. Erittäin pirteät ja raikkaat mutta juhlavat värit kynsissä, tosi kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) pienenä inspiraationa toimivat ne sun kulta-turkoosit mutta kyllä nämä värit toimivat aina yhdessä, myös meikissä :) Onnea tälle vuodelle!

      Poista
  2. Täälläkin uusi vuosi otettiin varsin rauhallisesti vastaan (nukkuen :D). Mies on flunssassa (manflu - tiedättehän..), joten suunnitelmat meni uusiksi :D Ihan hyvä kyllä näinkin, on pirteänä nyt aamulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :) tiedän miesflunssan! Minun pitää kyllä raataa kipeenäkin mutta herra on ihan kuollut aina :DD

      Poista
  3. Se on kyllä inhottavaa, kun eläimet pelkää. Minä vähän juhlin, mutta olin suht ajoissa kotona. Nyt on mukava keitellä aamukahvia, kun ei oo mitään oloja. 😊

    Ihanaa tätä vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on parasta kun ei ole oloja :) ei mene päivä hukkaan. Käytin Hippua kasvattajan luona leikkimässä että tämä päivä olisi kivempi kuin eilinen. Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  4. Kulta ja turkoosi toimii loistavasti yhdessä! Vuoden vaihde meni täälläkin ihan vaan kissojen kanssa kotona. Olinkin jo sängyssä, ennen kuin vuosi vaihtui :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taisin nukahtaa jo kympiltä mutta heräsin keskiyöllä ja valvoin jonkin aikaa. Hippu seilasi sängyn alta minun jalkoihin. Aamulla ei enää mitään :)

      Poista
  5. Onpa nätti tuo Essie! Ja muutenkin kaunis lakkaus ja väriyhdistelmä on ihana :) Mekin oltiin vaan kotona. Hillaa ei ole aikaisemmin raketit pelottanut, mutta nyt tärisytti eikä herkutkaan mennyt alas :/ Pelästyi yhtä isoa pamahdusta ja sen jälkeen kaikki pelotti. Katsottiin pari leffaa ja pidettiin äänentoistoa lujalla, se peitti onneksi suurimman osan paukkeesta. Hyvää tammikuun ensimmäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on paha jos kerran säikähtää pahasti niin sitten kaikki pelottaa :/ Mukavaa uutta vuotta ja pusut pikku-Hillalle ❤️

      Poista
  6. Aamulla 08 töihin, että ei hirveitä juhlittu. Kotona piilossa koirien kanssa. Koirat eivät ole aiemmin ikinä pelänneet, mutta vanhin on viime vuosina eläkeharrastuksekseen keksinyt ahdistua raketeista (ja ukkosesta). Juurikin siis vielä se, joka on kotoisin maasta, missä raketteja ammuskellaan harvasepäivä vähän huvikseenkin. Eivätkä myrskyt ja maanjäristyksetkään ole mitään ihan tavattomia ilmiöitä. Silloin ei ikinä niitä pelännyt. Nyttemmin jostain syystä kyllä. Muutama tuttu pitkänlinjan koiraharrastajakin on sanonut, että vanhat koirat ovat muuttuneet paukkuaremmiksi. Josko niillä sitten toisella kymmenellä mennessä kuulo jotenkin muuttuu? En tiedä/ymmärrä... Tämä uusi vuosi meni aika hyvin.

    Kynnet ovat hienot! Varmaan itsellekin piristävää, kunhan on mitä tahansa, paitsi punaista:) Mun punaiset joulukynnet olivat hienot ja pienellä paikkailulla ja koristeiden kohentelulla pysyivät viikonkin ihan ongelmitta! Lakkoja poistaessa tosin taas muistin, miksi punainen on minulle ehkä enemmänkin kerran vuodessa lakka...

    -Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on sormet joka paikasta punaiset lakkoja poistaessa. Menee ainakin neljä vanulappua siistimiseen!
      Minusta on niin kurjaa että koira-raukat joutuu pelkäämään :/ tuntuu itsestä niin pahalta. Hippu meni vielä eilen illallakin sängyn alle nukkumaan, taisi muistaa että ai niin, täällähän mä aina pentuna nukuin :)

      Poista
  7. Ihanat kynnet kulta ja hieman turkoosiin vivahtava lakka ovat täydellinen yhdistelmä aina. <3

    VastaaPoista
  8. Mun puolesta saisivat kieltää kaikki raketit! Juurikin sen takia, että eläimet pelkää ja poloisia joutuu karkuteillekin niiden takia. Puhumattakaan sitä, kuinka monta tulipaloa ne sytyttävät, ihmiset paukuttulee milloin tykkää, välittämättä ajoista ja se rahamäärä mikä niihin menee, ihan taatusti olisi järkevämpääkin käyttöä! Argh. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin Facen Koirat-palstalta aika monta postausta siitä miten ihmiset ampuneet tahallaan lenkillä olleita koiria kohti tai kaupan pihassa kytkettynä ollutta koiraa. Niin sairasta :(((

      Poista
    2. Muakin kohti on ammuttu raketteja koiralenkillä. Tampereen keskustassa vieläpä!!!

      Tosin tuohon karkailuun on pakko sanoa, että joka tuutista toitotetaan, että älä ota koiraa mukaan katsomaan raketteja äläkä varsinkaan päästä sitä irti uudenvuodenyönä. Ja silti ihmiset tekevät molempia!
      -Tiia

      Poista
    3. Ihan pyllystä :( minä itse syyllistyin tuohon "älä vie koiraa ulos uutena vuotena" :( käytiin ennen kuutta pissillä ja meni hyvin. Ei pelännyt vaikka paukkui. Pari tuntia myöhemmin oli hiljaista ja ajattelin että käydään vielä nopsaan ulkona. Pistin kyllä valjaat päälle jos sattuu säikähtämään ja kun se raketti räjähti lähellä, käännyttiin kotiin ja vedettiin sinne täyttä päätä. En kyllä laskisi yksin ulos enkä ottaisi mihinkään katsomaan ilotulituksia. Hiljainen kylä tämä on mutta näköjään pientä pelottaa ne vaimeatkin paukuttelut :(

      Poista
    4. Tuo on kyllä niin pyllystä+siihen päälle kaikki rakettien aiheuttamat vammat ja ammuskelijoiden jälkeensä jättämät roskat. Silloin kun itse olin muksu, sai vielä kaikkia mahdollisia pikkupaukkuja ihan naurettavaan hintaan. Jotkut vanhemmat ostivat lapsille muovikassillisen räjähteitä ja päästivät keskenään pihalle koko yöksi remuamaan. Oi, 80-90-luku:) Onneksi ei kai enää ihan niin kuitenkaan!

      Mulla on onneksi aika kovaluontosia koiria kuitenkin. Eivät jää murehtimaan menneitä. Ja tuokin joka nyt vähän paukuista hermostuu, ilmentää sitä lähinnä silmiä pyörittelemällä, nieleskelemällä ja jaloissa luuhaamalla. Mutta paukuttelun vaimettua on taas ihan ok. Itse en herkän ja aran koiran kanssa osaisi arjessa toimia kyllä yhtään. Voin silti kuvitella, että monille uusi vuosi on ihan kamalaa helvettiä ja pitkään vielä sen jälkeenkin. Saisi olla vaan isoissa juhlissa joku kaupungin virallinen ilotulitus ja kuluttajille myynnissä korkeitaan tähtisädetikkuja!
      -Tiia

      Poista
    5. Minusta riittäisi että täällä järjestettäisiin yksi iso ilotulitus eikä yksityisille ihmisille myytäisi muutakuin tähtisädetikkuja. Ois just hyvä! Minun lapsuudessani meillä oli vaan tähtisädetikut, en muista ammuttiinko joskus joku raketti isän kanssa. Ihan turhaa rahan tuhlausta, roskaamista, silmävammojen tuottamista ja eläinten pelottelua.
      Hippu on reipas kohtaamaan ihmisiä mutta pelkää esim. humalaisia öykkäreitä. Tulee juttuun kaikkien koirien kanssa mutta hiukan pelkää isompia uroksia, silloin luuhaa mun tai lähimmän ihmisen jaloissa. Arkuus esiintyy esim. lenkkeillessä aamuvarhain, vähän tuntemattomassa maastossa missä ei kuulu ääniä eikä näy ketään. Silloin on peloissaan ja katsoo että tulenhan minä varmasti siellä hihnan päässä :) olen yrittänyt rohkaista enkä lepertele. Paljon tutustutaan eri paikkoihin ja tuo oma koirapuisto on ollut Hipulle hyvää rohkaisua pennusta asti :)

      Poista
  9. Oikein kivat. :) Turkoosi on jännä väri, kun se jakaa aina mielipiteitä, mikä on paras värivivahde siinä. :D
    Innolla odotan, millainen on Essien tämän vuoden kevätkokoelma. :)
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään ihan eniten tälläisestä sinertäväpohjaisesta mutta kesällä ne vihertävät turkoosit tulee kaivettua esille ;) ja minä odotan myööäs Essien kevättä!

      Poista
  10. Voi miten ihanat! Tosi raikas kokonaisuus, just tällaset on nyt niitä kaikkein näteimpiä kaikkien joulukynsien jälkeen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3